Fahad Firas Adday Al-Nuaimi alleviivasi suomalaisten päättäjien sinisilmäisyyden

Kuten arvoisat lukijani tietävät, on vuodesta 2015 alkanut turvapaikkasirkus johtanut Suomessa seksuaalirikollisuuden kasvuun. Raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäiltyjä oli viime vuonna 1 080, joista ulkomaalaistaustaisia oli 364 eli 33,7 prosenttia kaikista epäillyistä. 

Tämän rikoslajin trendi on ollut koko 2000-luvun ajan nouseva, ja yhtenäisillä kriteereillä laskettuna määrä on noussut edelleen. Tosin raiskauksen määritelmän muuttaminen suostumusperiseksi on laskenut ulkomaalaisten suhteellista osuutta.

Tässä mielessä oli mielenkiintoista huomata, että ikänsä pääministeri Juha Sipilälle vuonna 2015 valehdellut Fahad Firas Adday Al-Nuaimi tuomittiin kolmen vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Syynä oli halvaantuneen naisen raiskaaminen Vantaalla heinäkuussa 2022.

* * *

Tapaus ikään kuin alleviivaa suomalaisten päättäjien maahanmuuttopolittisen sinisilmäisyyden ja kehitysmaista tulleiden elintasopakolaisten röyhkeyden. Ja siksi sen voisi toivoa avaavan paitsi Juha Sipilän, niin myös poliittisen vihervasemmistomme ja arvoliberaalin oikeistomme edustajien – ja kannattajien – silmät näkemään monikulttuurisen yhteiskunnan todellisuuden. 

Näin erityisesti siksi, että nykyisen hallituskauden aikana Suomessa on saatettu voimaan useita suomalaista yhteiskuntaa monikulttuuriselta helvetiltä suojelevia lakimuutoksia, jotka on listattu täällä. Jopa Euroopan Unioni on ottanut ensimmäisiä haparoivia askeliaan tosiasioiden tunnustamiseksi ja tehtyjen virheiden korjaamiseksi. 

Näiden edistysaskelien peruminen olisi negatiivinen muutos sekä naisten ja lasten turvallisuuden, yhteiskunnan toimivuuden että taloudellisen kestävyyden kannalta. Enkä tällä kertaa tarkoita pelkästään Suomen talouden parhaillaan tapahtumassa olevaa positiivista käännettä (yksi, kaksi, kolme viimeisintä tilastotietoa), vaan ennen kaikkea maahanmuuttajiin liittyviä tolkuttomia kustannuksia. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jussi Halla-aho muisteli menneitä
Belfastin mielenosoitukset ovat varoitus suomalaisille
Jukka Kopra avasi pelin politiikan

Suomalaisten siniset silmät tulevat kalliiksi

Suomalaisista peräti 89 prosentilla on siniset silmät. Tällä asialla ei muuten olisi merkitystä, mutta sinisilmäisyys on pesiytynyt myös sanontaan, jossa herkkäuskoisia ihmisiä kutsutaan sinisilmäisiksi. 

Olen aina kuvitellut, että kyse on pelkästään hassusta sanonnasta. Ja ettei sinisilmäisyydellä ja herkkäuskoisuudella ole oikeasti mitään tekemistä toistensa kanssa. 

Tänä aamuna jouduin kuitenkin hieraisemaan sinisiä silmiäni, sillä valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) kertoi seuraavia tietoja, jotka viittaavat vahvasti siihen, että herkkäuskoisuus ja sinisilmäisyys sittenkin liittyisivät toisiinsa. 

Purran mukaan "Suomessa todetaan joka vuosi melkein 300 uutta HIV-tartuntaa, joista 86 % ulkomaalaistaustaisilla. Heistä lähes 70 % tiesi tartunnastaan ennen maahantuloa. Suomeen pääsee tartuntaa hoidattamaan esimerkiksi työhön hakeutumalla". 

Hän kertoi myös, että "paraikaa Suomessa on useita tuhansia HIV-potilaita. Yhden potilaan pelkät lääkehoitokustannukset ovat 15-20 000 euroa vuodessa. Lisäksi esimerkiksi tulkkaus ja kaikki muut kustannukset." 

Ja jatkoi mainitsemalla, että "nykyisten potilaiden hoitokustannukset ovat arvioiden mukaan 70-80 miljoonaa vuodessa, ja määrät kasvavat koko ajan. Hoidot ovat potilaalle kokonaan ilmaisia, koska HIV on yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi luokiteltava."

Myös valtiovarainministerillä näyttäisi - ainakin valokuvien perusteella (esimerkki ja toinen) - olevan pikemminkin siniset kuin ruskeat silmät. Siitä huolimatta hän totesi tässä yhteydessä sen tosiasian, että "Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto eikä sen paremmin sairaala tai terveyskeskus". Olen samaa mieltä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Laittomasti maassa olevien terveyspalvelut ovat haitallisen maahanmuuton vetovoimatekijä
Kuinka naiiveja voivat olla maailman älykkäimmät ihmiset?
Voiko kehitysmaalaiset lahjoa, Maria Ohisalo?

Kuinka naiiveja voivat olla maailman älykkäimmät ihmiset?

Maailman arvostetuin - ja ainoa suuren yleisön tuntema - tunnustus tieteellisestä työstä on Nobelin palkinto. Sellaiset jaetaan yhtä lukuun ottamatta Tukholmassa, Ruotsissa, sillä rauhanpalkinnon saaja palkitaan Oslossa, Norjassa. 

Palkinnon jakaminen Tukholmassa on juhlallinen tapahtuma, johon osallistuu koko Ruotsin niin sanottu kerma. Tänä vuonna palkintojenjaon järjestävä Nobel-säätiö sanoi muutama päivä sitten kutsuvansa tilaisuuteen kaikkien maiden suurlähettiläät. 

Tähän asiaan puuttui jopa poliittisesti vallaton kuningas Kaarle XVI Kustaa, joka kertoi olevansa hämmentynyt Venäjän suurlähettilään kutsumisesta. Niinpä Nobel-säätiö ilmoitti eilen, ettei se sittenkään kutsu Venäjän, Valko-Venäjän tai Iranin suurlähettiläitä.

Tapauksella ei tietenkään ole lähtökohtaisesti sellaista merkitystä, että siitä olisi kannattanut kirjoittaa blogimerkintää. Otin asian esille kuitenkin siksi, että se osoitti kuinka naiiveja voivat olla maailman älykkäimmätkin ihmiset (oletan Nobel-komitean jäsenten kuuluvan heihin). 

Komiteahan oli perustellut Venäjän suurlähettilään kutsua sillä, että he halusivat Nobel-palkinnon taustalla olevien arvojen tavoittavan myös ne, jotka eivät arvoja jaa. Ihan niin kuin Vladimir Putin, Aljaksandr Lukašenka tai Ali Khamenei eivät olisi tietoisia näistä länsimaisista arvoista ja ajatuksista. 

Voin kertoa arvoisalle Nobel-komitealle, että kyllä he ovat niistä tietoisia. Eikä siinä kaikki, sillä lisäksi he - niin sanotusti - pyyhkivät aivan tietoisesti perseensä kyseisillä arvoilla.  

Siksi voin vain kuvitella kuinka hauskaa Moskovassa, Minskissä ja Teheranissa on ollut edellä mainitun kolmikon seuratessa Nobel-komitean uskomatonta naiiviutta ja sinisilmäisyyttä. Sikäli nyt nähty farssi ei kuitenkaan ollut kovin yllättävä sen valossa, että juuri ruotsalaiset tuhosivat oman äärimmäisen hyvinvoivan ja turvallisen kansankotinsa 1900-luvun lopun ja 2000-luvun alun yhtä lailla naiivilla ja sinisilmäisellä maahanmuuttopolitiikalla. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Erdogan on Ruotsin suhteen valitettavan oikeassa - mutta terroristeja ymmärretään myös Suomessa
Nobelistin ja salaliittogurun elämä: Luc Montagnierin tarina
Onko poliittisen korrektiuden arvo suurempi kuin tieteen

Voiko kehitysmaalaiset lahjoa, Maria Ohisalo?

Vihreiden Maria Ohisalo otti kantaa kehitysapuun. Hänen mukaansa "kehitysyhteistyö ei ole mitään Kankkulan kaivoon heitettyä rahaa, kuten ainakin yksi hallitusneuvotteluissa mukana olevista puolueista näyttää ajattelevan... Toivon todella, että Säätytalolla ymmärretään kehitysyhteistyön arvo muuna kuin vain euroina. Se on turvallisuuskysymys.”

Tällä hän tarkoitti, että kehitysmaat pitäisi lahjoa olemaan globaalissa kilpailussa lännen puolella sen sijaan, että ne asettuisivat Kiinan ja Venäjän tueksi globaalissa idän ja lännen välisessä kilpailussa. Nopeasti ajatellen Ohisalon ajatuksessa vaikuttaisikin olevan jonkinlainen järki, sillä onhan koirakin paras kaveri sille perheenjäsenelle, joka antaa sille ruokaa ja muita herkkuja. 

Ja näinhän länsimaat ovat todellakin tehneet. Wikipedian mukaan vuonna 2019 yli miljardin euron tukea antoivat länsimaista Australia, Itävalta, Belgia, Kanada, Tanska, EU:n instituutiot, Suomi, Ranska, Saksa, Italia, Japani, Hollanti, Norja, Etelä-Korea, Espanja, Ruotsi, Sveitsi, Iso-Britannia, ja USA. Muista maista samaan joukkoon pääsivät Kiina, Intia, Arabiemiraatit, Turkki, Qatar ja Venäjä. 

Näistä suurimmat lahjoittajat olivat Kiina, USA ja Intia, joiden kaikkien kontribuutio oli yli 30 miljardia. Niiden jälkeen tulivat yli 10 miljardin lahjoituspotilla Saksa, Iso-Britannia, Japani, EU:n instituutiot, Ranska ja Qatar. Venäjän kehitysapu oli melkein täsmälleen saman suuruinen kuin Suomen. 

Kun edellä olevia listoja (tai tarkemmin Wikipedia-sivua) tarkastelee, voisi - mikäli Ohisalon logiikka pitäisi paikkansa - länsimaiden kuvitella saaneen lahjarahallaan kehitysmaiden varauksettoman tuen idän ja lännen välisessä kilpailussa. Ja etenkin suhteessa Venäjään. 

Asiaa voinee tarkastella esimerkiksi katsahtamalla, miten eri maat ovat suhtautuneet YK:ssa Venäjän hyökkäykseen Ukrainaa vastaan. Tästä asiasta kertoi viime lokakuussa Helsingin Sanomat.

Sen mukaan "YK:n yleiskokous hyväksyi keskiviikkona selvin luvuin päätöslauselman, joka tuomitsee Venäjän laittomat alueliitokset Ukrainassa. 143 maata äänesti puolesta ja 35 maata pidättäytyi äänestämästä. Vastaan äänestivät Venäjän lisäksi Valko-Venäjä, Pohjois-Korea, Nicaragua ja Syyria."

Lisäksi länsimaiden toiveesta ja lahjarahasta huolimatta "äänestyksestä pidättäytyneitä maita olivat Algeria, Armenia, Bolivia, Burundi, Eritrea, Eswatini (eli entinen Swazimaa), Etelä-Afrikka, Etelä-Sudan, Etiopia, Guinea, Honduras, Intia, Kazakstan, Keski-Afrikan tasavalta, Kiina, Kirgisia, Kongo, Kuuba, Laos, Lesotho, Mali, Mongolia, Mosambik, Namibia, Pakistan, Sri Lanka, Sudan, Tadžikistan, Tansania, Thaimaa, Togo, Uganda, Uzbekistan, Vietnam ja Zimbabwe".

Minun nähdäkseni edelle kirjoittamani tosiasiat eivät juurikaan tue Ohisalon väitettä siitä, että kehitysmaat voitaisiin lahjoa kehitysavulla asettumaan länsimaiden rinnalle maailmanpoliittisissa kysymyksissä. Pikemminkin herää ajatus siitä, että Afrikan ja muiden kehitysmaiden miehet hymyilevät huvittuneina partaansa ihmetellessään länsimaisten miesten sinisilmäisyyttä - tasa-arvo- ja wokelluskysymyksistä tietämättöminä he tuskin osaavat ajatella, ettei kyse ehkä sittenkään ole läntisistä miehistä vaan pikemminkin kaikenlaisista mariaohisaloista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poistaako kiinalainen kapitalismi afrikkalaisten ruokapulan?
Hallitus: kehitysapu on sisäistä turvallisuutta ja uuden tiedon tuottamista tärkeämpää
Maria Ohisalolta uusi linjaus