keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Metsästä jalostuu rahaa

Helsingin sanomat uutisoi, että Suomen metsänomistajat saavat ensi vuonna kantorahatuloja 1,6 miljardia euroa, mikäli hinnat kehittyvät oletetulla tavalla ja hakkuista kertyy 56 miljoonaa kuutiota.

Innostuin uutisen luettuani laskemaan, minkä verran tämä kantorahakustannus poikii korkoa teollisuudelle ja maamme viennille. Valitettavasti vuoden 2015 tietoja ei ole, mutta löysin täältä vuoden 2013 tiedot. Niinpä käytän niitä, vaikka se johtaakin pieneen virheeseen. Suuruusluokat ovat kuitenkin oikein, joskin jalostusarvoa todennäköisesti aliarvioivia.

Vuonna 2013 oli metsäteollisuuden koko tuotannon arvo 19,6 miljardia euroa. Tosin siitä osa oli peräisin tuontipuusta. Niinpä tuo tuontipuun osuus pitää vähentää tuloksesta, jolloin päädytään 16,6 miljardiin euroon.

Raakapuun arvo nousee suomalaisessa metsäteollisuudessa siis yhteensä hieman yli kymmenkertaiseksi. Yli puolet siitä menee vientiin: kotimaisen puun osalta se on arvoltaan 9,3 miljardia euroa, joka vastaa vajaata 20 prosenttia maamme viennin arvosta.

Näistä luvuista näkyy miksi meidän on jatkossakin pidettävä huoli siitä, että suomalainen puu jalostetaan kotimaassa. Toivottavasti suomalainen päätöksentekojärjestelmä ymmärtää siis huolehtia suomalaisen metsäteollisuuden toimintaedellytyksistä! Ja metsänomistajat suomalaisen metsän riittävästä kasvusta myös tulevaisuudessa. Sekä tietenkin teollisuus itse tuotekehityksestä ja teknistaloudellisesta kilpailukyvystään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uusi trendi? Biolan siirsi tuotantoaan Kiinasta Suomeen.
Toistaako historia itseään?
Työajan pidennyksellä, eläkeiän nostolla, vastikkeellisella työttömyysturvalla ja perustulollako Suomen ongelmat kuriin?

1 kommentti:

  1. Mullakin on talossa isovanha kunnon leivinuuni ja vanhassa navetassa ainaki se 100 kiintoa sekahalkoa, kun tulee tehtyä pusikoista aina enemmän puuta talteen, kuin poltettua talvenaikana.
    Järkevimpia ovat esim. oulun toppilan tapaset voimalaitokset, jotka tuottaa sähköä ja lämpöä torppiin, nythän vissiin turpeenki verotusta lasketaan, onha seollutki kansantaloudellisestikin järetöntä että verotuksella on saatu voimalaitokset käyttään tuontikivihiiltä..
    -jpt-

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!