Nykyajan kansainvaellus Keir Starmerista Etelä-Afrikan mustaan hallintoon

Iso-Britannian pääministeri vaihtui Keir Starmerista Andy Burnhamiin. Ylen mukaan ex-pääministeri kaatui yli sadantuhannen punnan edestä vastaan ottamiinsa lahjoihin ja etuuksiin, Jeffrey Epsteinin ystävän nimittämiseen USA:n suurlähettilääksi sekä kevään paikallisvaalien huonoon menestykseen.

Jostain syystä valtiollinen mediamme ei maininnut lainkaan saarivaltioon kohditunutta tolkutonta maahanmuuttoa ja sen seurauksia. Niistä erityisesti raiskausringit ja niitä esille tuoneiden ihmisten vainoaminen ovat herättäneet närää ainakin sosiaalisessa mediassa. Ja sen seurauksena maan suosituimmaksi puolueeksi on noussut maahanmuuttokriittinen Reformipuolue, jonka suosio on tosin ollut viimeiset kuukaudet laskussa.

Nähtäväksi siis jää, miten Burnham linjaa brittiläistä politiikkaa ja yhteiskuntaa. Ja samalla se, törmääkö hän samaan ansaan kuin edeltäjänsä, vai tarttuuko tosissaan saarivaltion väestöpolitiikkaan. 

* * *

Tässä suhteessa hänelle tarjoavat esimerkin yllättäen afrikkalaiset. Nimittäin mustat eteläafrikkalaiset, jotka ovat kyllästyneet afrikkalaisiin laittomiin maahanmuuttajiin. 

Tämän seurauksena maasta on poistettu joukoittain ilman papereita siellä oleskelleita ihmisiä, joiden katsotaan vieneen työt ja täyttäneen koulut ja sairaalat. Asiaa ei ole suuremmin käsitelty Yleisradiossa, vaikka se on toki mainittu lyhyesti.

Syyksi laittomiin maassaoleskelijoihin kohdistuvaan vihaan on silloin kirjattu eteläafrikkalaisen radiojuontajan aloittama kampanja "paperittomien siirtolaisten työllistämistä vastaan". Ja kerrottu, että "viime vuosikymmeninä Etelä-Afrikka on kehittynyt demokratiaksi ja se kuuluu Afrikan talousmahteihin. Maa on myös maailman kärkeä väkivaltarikollisuuden määrässä, ja nuorisoa on massoittain työttömänä."

Tosiasiassa kyse lienee ennen kaikkea apartheid-politiikan jälkeen maata hallinneiden poliittisten johtajien epäonnistumisesta yhteiskunta- ja talouspolitiikassaan. Ja sen aiheuttamasta yhteiskunnallisesta levottomuudesta, jota valtava maahanmuuttajien määrä ei ainakaan ole vähentänyt. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, miten Iso-Britannian uusi pääministeri suhtautuu maahanmuuttoon ja sen ongelmiin. Samoin se, että onnistuuko musta hallinto palauttamaan Etelä-Afrikan yhteiskunnallisen yhtenäisyyden ja sitä kautta ohjaamaan sen jälleen positiivisen talouskehitysen tielle.

Meille suomalaisille olisi oleellista huomata, ettei viime vuosikymmenten laajamittaisella maahanmuutolla – nykyajan kansainvaelluksella – ole ollut sen enempää Iso-Britanniassa kuin Etelä-Afrikassakaan positiivisia seurauksia. Eikä meidän siksi kannata jatkaa sillä tiellä yhtään pidempään kuin olemme jo ehtineet tekemään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Andy Burnhamin edellytykset astua Keir Starmerin saappaisiin
Belfastin mielenosoitukset ovat varoitus suomalaisille
Mustaa hallintoa

Tekoäly on huomioitava suomalaisessa maahanmuuttopolitiikassa

Suomeen kohdistuvaa maahanmuuttoa on perusteltu muun muassa kansalaistemme heikon lisääntymisaktiviteetin tuottamalla työvoimapulalla. Siksi oli kulmakarvoja nostattavaa lukea Kelan johtajana toimivan Kari-Pekka Mäki-Lohiluoman näkemyksestä, jonka mukaan tekoäly tulee seuraavien kymmenen vuoden kuluessa korvaamaan noin tuhat Kelan työntekijää. Näin hän asettui samalle kannalle kuin Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen aiemmin.

Mikäli näin käy, vapautuisi noin 12 prosenttia Kelan 8 000 työntekijästä yhteiskunnan muihin tehtäviin. Jos tämä prosenttiosuus pätee yhteiskunnan kaikkiin muihinkin tehtäviin, työtä vailla olevan työvoiman määrä enemmän kuin kaksinkertaistuu nykyisestä - ja on siten käytettävissä yhteiskunnan tai yksityisten yritysten muihin työtehtäviin.

Minun nähdäkseni Kelan johtajien näkemys on varsin realistinen ja tulisi siten huomioida myös suomalaisessa maahanmuuttopolitiikassa, jottei sitä kautta synnytettäisi uudenlaista etnisesti monimuuotoista alaluokkaa, joka ei jaa yhteiskuntamme kulttuuria, arvoja ja tapoja. Ja joka suurella todennäköisyydellä muuttuisi vähitellen yhteiskuntaa polarisovaksi väestönosaksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Terrorismi ja -väkivalta leimaa kaikki arabitaustaiset ihmiset
Sanna Marinin näkemyksestä
Afrikan sarven väkivallasta työperäiseen maahanmuuttoon

Päivi Arvonen, kenialaiset naiset ja feministinen todellisuus

Tulipa luetuksi merkillinen kolumni. Siinä minulle tuntematon journalisti, Päivi Arvonen, kertoi kenialaisista naisista. Hänen mukaansa he ovat ihailtavan ylpeitä naiseudestaan. 

Kirjoituksen mukaan kenialaiset naiset ovat henkisesti ja fyysisesti vahvoja ja tekevät etenkin maaseudulla fyysisesti raskaita töitä - kuten veden kuljettaminen pitkiäkin matkoja. Myös talojen rakentaminen ja kunnossapito ovat hänen mukaansa ainakin maasailaisten naisten vastuulla. 

Kenian maaseudulla naiset avioituvat Arvosen mukaan nuorena ja alkavat myös saada lapsia, eikä kenellekään tulisi edes mieleen kyseenalaistaa tätä käytäntöä. Kaupungeissa tosin naiset saattavat haluta pelkästään lapset - eikä siis miestä. 

Tällaisista eroista huolimatta - kolumnistin mukaan - "naiseuden korostaminen, olipa sitten kyse kampauksista, manikyyristä, ehostuksesta tai vaatteista, ei ole Keniassa asia, jota kukaan kyseenalaistaisi saati moittisi. Olipa kenialainen nainen minkä kokoinen, näköinen tai muotoinen tahansa, hän kantaa kehonsa ylpeydellä, pystypäin."

Lopuksi journalisti tähdentää, että hän on jo pitkään ihaillut afrikkalaisten ja lähi-itäläisten ihmisten kykyä elää hetkessä ja iloita elämän pienistä iloista. Lisäksi hän kehuu näiden hyvää itsetuntoa ja itsensä arvostamista, joka ei tarkoita ylpeyttä tai ylimielisyyttä vaan tervettä asennetta itseään ja muita kohtaan. Ja tätä korostaakseen päättää kirjoituksensa kertomalla, että kenialaisnaisilla on "naistenpäivä joka päivä".

* * *

Kolumnin luettuani jäin miettimään, että mitähän ihka oikea kenialaisnainen mahtaisi ajatella Arvosen näkemyksestä. Onkohan hänen maailmansa tosiaan niin valoisa, kuin suomalaisjournalisti antoi ymmärtää?

Vai kaipaisiko hän sittenkin enemmän tasa-arvoa ja miesten osallistumista perheen elämään muutenkin kuin lasten siittäjänä. Näin lienee ajateltu ainakin suomalaisen kehitysavun parissa työskentelevien joukossa, koska sen tavoitteena Keniassa vuosina 2021-24 oli "pääasiassa naisten osallistumismahdollisuuksien parantamiseen, naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseen, nuorten teknisen ja ammatillisen koulutuksen kehittämiseen sekä säällisten työpaikkojen lisäämiseen". 

Eikä tässä yhteydessä voi olla nostamatta esille sitäkään, että Yle julkaisi viime tammikuun 23. päivänä jutun, jonka mukaan Keniassa oli siihen mennessä eli runsaassa kolmessa viikossa murhattu ainakin 15 naista. Ja kai jotain kertoo myös kymmenen vuoden takainen uutinen siitä, kuinka kenialainen tuomioistuin oli koventanut koulutytön raiskanneiden kolmen miehen saamia tuomioita, ruohonleikkausta poliisilaitoksella - mutta vasta kansainvälisten protestien jälkeen.

Nämä helposti löytämäni esimerkit saivat minut epäilemään, että journalisti Arvosen ajatus on kulkenut pikemminkin wokellus-tyyppisen arvomaailman mukaisesti kuin tosiasioita seuraten. Siis kaikkea erilaisuutta ihailevaa ja perinteistä länsimaista elämäntapaa halveksivaa nykyfeminististä agendaa toteuttaen. Ja realisoitunut sitten absurdiksi kolumniksi, jossa jopa suuret yhteiskunnalliset epäkohdat kääntyvät kritiikittömän ihailun kohteeksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pelihimo ja takapiru 
Onko BBC:n rasistis-feministinen henkilöstöpolitiikka leviämässä Yleisradioon?
Elon Musk palautti mieleemme sen, että joka 72. vastaan kävelevä afgaani on tuomittu seksuaalirikoksesta