Onko Itä-Afrikan johtotähti sammumassa?

Kenia on ollut yksi harvoista Saharan eteläpuolisista Afrikan valtioista, joiden kehitys on ollut positiivista. Siellä on vallinnut afrikkalaisittain suhteellisen toimiva demokratia ja talous on kasvanut nopeasti - jopa henkeä kohden laskettuna - kuten alla olevasta kuvasta näkyy.

Tämän seurauksena Kenia lasketaan nykyisin alemman keskitulon maaksi, minkä seurauksena sen saama kehitysapu on pienentynyt. Sen ja taannoisen koronapandemian seurauksena maan hallitukselle on syntynyt akuutti tarve korottaa veroja julkisen talouden nopean velkaantumisen pysäyttämiseksi. 

Samaan aikaan myös inflaatio on nostanut päätään, joten yhä useamman kenialaisen elintaso on laskenut. Eivätkä veronkorotukset ainakaan nosta sitä.

Tämä kaikki ei näytä sopivan Kenian väestölle, vaan maasta on viime aikoina kantautunut uutisia, joiden mukaan siellä on järjestetty väkivaltaisia mielenosoituksia ensin veronkorotuksia ja sittemmin maan hallintoa vastaan. Eivätkä maan turvallisuusviranomaiset ole jääneet toimettomiksi, vaan ovat vastanneet tuliasein. 

Näissä yhteenotoissa on kuollut 39 ihmistä ja loukkaantunut yli 300. Siten kyseessä eivät ole yksittäiset väkivallanteot vaan jo mittavaksi kasvanut yhteiskunnallinen ongelma. 

Nykyisin mielenosoittajien tavoitteena on presidentin syökseminen vallasta. Tähän heitä ovat johtaneet nuoret ja usein koulutetut ihmiset, jotka osaavat hyödyntää sosiaalista mediaa tavoitteidensa ajamiseen.

Nähtäväksi siis jää, säilyykö Keniassa jatkossa demokratia vai palaako se tyypilliseksi epädemokraattiseksi afrikkalaismaaksi, jossa valta siirtyy sotilaille ja mahdollinen taloushyöty katoaa hallitsijan sveitsiläiselle pankkitilille. Ja tämän kaiken seurauksena itäisestä Afrikasta sammuu yksi johtotähti mantereen mustan väestön etsiessä tietään kohti tulevaisuutta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itä-Afrikassa miljoonat lapset menehtyisivät ilman hätäapua
Ylen kirjeenvaihtaja: jokaisen kärsimys on meidän kaikkien asia
Kulttuurisia eroja

Itä-Afrikassa miljoonat lapset menehtyisivät ilman hätäapua

Viime päivinä on jälleen kauhisteltu kovasti Itä-Afrikan kuivuutta. Esimerkiksi Maaseudun tulevaisuus kertoi, että "alueella epäonnistui jo neljäs perättäinen sato. Vaarana on, että viideskin sato epäonnistuu....  Yli 1,8 miljoonaa lasta Afrikan sarvessa tarvitsee akuuttia apua henkeään uhkaavaan aliravitsemukseen."

Jutussa mainittiin myös, että "Somalia on nälänhädän partaalla, toteaa OCHA:n Somalian-toimiston johtaja Ian Ridley. ´Tämä on pahempaa kuin vuonna 2016–2017´."

Iltalehti taas kertoi jo keväällä Somaliasta, että "mikäli mitään ei tehdä, on ennustettavissa, että kesään mennessä 1,4 miljoonasta vakavasti aliravitusta lapsesta 350 000 menehtyy". Lisäksi "tyttöjä myös naitetaan hyvin aikaisin, koska heidän perheensä eivät voi ruokkia heitä".

Unicef taas maalasi hirvittävän kuvan, jonka mukaan "ainakin 10 miljoonaa lasta Etiopian, Kenian, Somalian ja Eritrean alueella kärsii kuivuuden aiheuttamasta nälästä ja veden puutteesta. Yli 1,8 miljoonaa lasta tarvitsee hoitoa vakavaan aliravitsemukseen" ja Somaliassa "vakava aliravitsemus ja likaisen veden mukana leviävät taudit uhkaavat lasten henkeä ellei hätäapua ole tarjolla. Ilman hoitoa pelkästään Somaliassa 1,5 miljoonaa lasta tulee kärsimään aliravitsemuksesta vuoden loppuun mennessä."

Koska tilanne on noin paha, luulisi sen näkyvän myös väestönkasvussa. Onhan selvää, ettei nälkiintynyt nainen voi saada lapsia, tai vaikka saisikin - ei hän tai hänen vastuullinen miehensä ryhtyisi sellaisten hankkimiseen tietäessään nälän lasten kehitykselle haitalliset vaikutukset. 

Niinpä katsahdin toivorikkaasti Somalian väestön kehitykseen kuluvana vuonna. Arvio siitä löytyi Worldometerin nettisivulta, jonka mukaan maan väkiluku olisi nyt 16 903 498, kun vuonna 2020 se oli reilut miljoona ihmistä vähäisempi. 

Entä Etiopia? Saman lähteen mukaan sen väkiluku olisi noussut vuodesta 2020 tähän päivään mennessä vajaalla seitsemällä miljoonalla hengellä. Samankaltainen kehitys on Worldometerin tilastoista nähtävissä myös Eritreassa ja Keniassa. 

Tässä on kuitenkin huomioitava, että Worldometerin luvut ovat vain arvioita. Jääkäämme siksi odottamaan, muuttuvatko ne tähän kirjatuista siihen mennessä, kun arviot aikanaan muuttuvat tilastotiedoiksi. 

Ja elleivät muutu: onko meidän tosiaan uskottava, että Itä-Afrikkaan annettava hätäapu on niin laajamittaista - en sanonut bisnestä, koska en tiedä - että sen avulla pystytään ylläpitämään korkeaa syntyvyyttä jopa sellaisissa olosuhteissa, joissa useat miljoonat lapset ovat kuolemanvaarassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen kirjeenvaihtaja: jokaisen kärsimys on meidän kaikkien asia
Nyt on tilauksessa lisää somaleita ja afgaaneja
Afrikan tulevaisuus kehitysavun valossa

Ylen kirjeenvaihtaja: jokaisen kärsimys on meidän kaikkien asia

Yle pelotteli ihmisiä kaikkien aikojen pahimmalla nälkäkatastrofilla. Tarkemmin sanoen sellaista ounastellaan tapahtuvaksi Itä-Afrikassa Somalian, eteläisen Etiopian ja Pohjois-Kenian alueilla. Syyksi tälle uhalle kerrottiin pitkittynyt kuivuus sekä Venäjän ja Ukrainan sodasta aiheutuva kansainvälinen ruokakriisi.

Verorahoitteisen mediamme Afrikan kirjeenvaihtaja syyllisti työnsä maksajia väittämällä, että "ei kansainvälinen yhteisökään voi kieltää vastuutaan tällaisessa tilanteessa. Jokaisen kärsimys on meidän kaikkien asia. Emme voi Suomessa ajatella, että se mitä tapahtuu Garissan kuivuusalueella, ei liittyisi meihin."

Tämänkertaisesta pitkittyneestä kuivuudesta kerrottiin, että se on jatkunut jo neljä vuotta ja edessä saattaa hyvinkin olla viides vuosi. Kertomatta jäi, että tällaiset kuivuuskaudet ovat alueella varsin tavallisia. Sellaiset nähtiin esimerkiksi vuodesta 1968 vuoteen 1974 ja uudelleen 1980-luvun alussa ja puolivälissä.

On kuitenkin totta, että pitkittyvä kuivuuskausi saattaisi todellakin aiheuttaa Itä-Afrikassa kaikkien aikojen nälkäkatastrofin - ainakin jos asiaa mitataan uhrien lukumäärällä. Syynä siihen on alueen holtiton väestönkasvu. 

Somalian väkilukuhan on kasvanut vuoden 1980 reilusta 6 miljoonasta tämän vuoden lähes 13 miljoonaan. Etiopiassa vastaavat väkiluvut ovat 35 ja 115 miljoonaa ja Keniassa 16 ja 54 miljoonaa. Kaikkiaan näiden maiden väkiluku on kasvanut 42 vuodessa yli 300 prosenttia. Siis yli kolminkertaistunut.

Siten mahdollisen kaikkien aikojen nälkäkatastrofin perimmäinen syy ei ole poikkeuksellinen kuivuus eikä edes eurooppalainen sota, eikä se siten ole "kaikkien asia" - eikä ainakaan meidän suomalaisten. Sen sijaan mahdollisen nälkäkatastrofin syyksi olisi nähtävä alueen ihmisten holtiton lisääntyminen, joka tekee alueen ruokaturvasta vuosi vuodelta helpommin särkyvän ja kuivuuskausista kerta kerralta yhä enemmän uhreja vaativia. 

Ja siksi - jos olemme älyllisesti rehellisiä - on alueelle epäilemättä tälläkin kertaa toimitettava kansainvälinen hätäapu ainoastaan ongelmien jatkamista tulevaisuuteen. Ja sen varmistamista, että alueelle seuraavien kymmenien vuosien aikana vääjäämättä saapuva seuraava kuivuuskausi voidaan uutisoida entistäkin hurjempana nälkäkatastrofina, josta joku älyllisesti epärehellinen punavihreä toimittaja voi syyllistää länsimaisia ihmisiä vielä Ylen Afrikan kirjeenvaihtajaakin innokkaammin.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiriä:
Afrikkalaisnaisten hedelmällisyysluku laskee, mutta elinikä kasvaa
Nyt on tilauksessa lisää somaleita ja afgaaneja
Afrikan tulevaisuus kehitysavun valossa

Onko kestävä kehitys mahdollista mustassa Afrikassa?

Kirjoitin viisi vuotta sitten, että "Etiopian nousu on lupauksia herättävä, sillä maassa on taloudellisen nousun lisäksi alueen maille tyypillinen nopea väestönkasvu: 2,89%. Nykyisen 10% talouskasvun ja tiukan yhteiskuntakurin oloissa se ei aiheuttane ongelmia, mutta mikäli talouskasvu heikkenee tai hallituksen ote lipsuu, voi muinainen keisarikunta vaipua samanlaiseen sekasortoon kuin muutkin Afrikan maat".

Etiopia on edelle kopioimani kirjoituksen jälkeenkin ollut Afrikan ihme, sillä sen talouskasvu on kiinalaisten tuella ollut jo pitkään varsin ripeää. Ja saihan sen pääministerikin viime vuonna Nobelin rauhanpalkinnon solmittuaan rauhan naapurimaansa Eritrean kanssa.

Onko siis niin, että kestävä talouskehitys on mahdollista myös mustassa Afrikassa siitä huolimatta, että alueen johtotähden - valkoisten vallasta enemmistön johtoon siirtyneen Etelä-Afrikan - yhteiskunta on vähä vähältä rapistumassa? 

Tähän kysymykseen olemme viime viikkoina saaneet mahdollisesti ainakin osavastauksen Etiopiassa syttyneen sodan muodossa. Sen syistä ja syyllisistä on kuitenkin vaikea saada ainakaan suomalaismedian valossa luotettavaa näkemystä. 

Wikipedian mukaan taustalla on ainakin rauhannobelisti-pääministerin pyrkimys vähentää Etiopiassa perinteisesti maata johtaneiden tigraylaisten valtaa, jonka osana hän kielsi maakunnasta paikallisvaalit. Sen jälkeen tapahtui ilmeisesti Tigrayn joukkojen hyökkäys Etiopian asevoimia vastaan, joka luonnollisesti käynnisti maan armeijan vastatoimet. 

Nyttemmin sota on kasvanut täysimittaiseksi ja julmaksi sisällissodaksi sekä levinnyt myös naapurimaan Eritrean puolelle. Nähtäväksi jää kuinka pahaksi tilanne menee, mutta lienee selvää, etteivät nyt käynnissä olevat tapahtumat ainakaan edistä Etiopian taloustilannetta, jonka stabiliteetti - kuten viisi vuotta sitten jo totesin - on nopean väestönkasvun takia muutenkin äärimmäisen altis häiriöille. 

Seuratkaamme siis mielenkiinnolla miten mustan Afrikan viime vuosien tähtivaltio ja sen palkittu pääministeri selvittävät tilanteen. Siinä auttanee ainakin Kiina, joka tuskin haluaa Afrikkaan tekemisensä sijoitusten katoavan kuin pieru Saharaan mustien keskinäisten nahisteluiden takia. 

Noin muuten minusta näyttää juuri nyt pahasti siltä, ettei Etiopian väestöstä taida sittenkään olla kestävän talouskasvun ja hyvinvoinnin luojiksi. Ei edes kiinalaisten tukemana. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Etiopian opetukset Suomelle ja Euroopalle
Kaksi hyvää uutista - vai onko?
Oppiiko suomalainen, kun kiinalainen opettaa Afrikassa?