keskiviikko 22. maaliskuuta 2023

Veroista vapautettu mielipidekirjoittaja haluaisi maksaa vapaaehtoisia veroja

Helsingin sanomat julkaisi nimimerkillä kirjoitetun mielipidekirjoituksen, jossa osa-aikaista työtä nollaverolla tekevä henkilö ilmoitti haluavansa maksaa nykyistä enemmän veroja. Kirjoittajan mukaan "olen huolissani yhteiskunnan tilasta. En toivo leikkauksia tärkeisiin palveluihin enkä lisävelkaa valtiolle. En kannata tehostamista uupuvien työntekijöiden kustannuksella enkä talouskasvun lisäämistä ympäristön kustannuksella."

Tätä ajatusta on silloin tällöin väläytelty julkisessa keskustelussa, mutta aihe on torpattu kerta toisensa jälkeen sillä, että itse kukin voi jo nyt lahjoittaa halutessaan rahaa valtiolle. Tähän mielipidekirjoittaja lisäsi sen, että lahjoitukset tulisi voida tehdä anonyymisti ja saada mielellään suunnata niihin menoihin, joihin itse haluaa. 

Tällaisten ehdotusten tekijät eivät ymmärrä, ettei verotuksen ongelma liity ihmisten tuloista suoraan valtiolle sosialisoitaviin rahoihin, vaan niiden vaikutukseen maamme talouteen. Näin siksi, että rahan saaminen omaan käyttöön on suurimmalle osalle ihmisistä yksi tärkeimmistä työhön panostamisen motivaatiotekijöistä. Siten vapaehtoisen veronmaksun kautta tuskin saataisiin kovin merkittäviä tuloja. 

Sellaisia ei pystyisi maksamaan myöskään nollaverolla osa-aikaista työtä tekevä henkilö. Ja koska vapaaehtoisia veroja varten pitäisi rakentaa jonkinlainen järjestelmä, voisi pahimmillaan käydä jopa niin, että mielipidekirjoittajan kaipaama - vapaaehtoisia veroja keräävä - byrokratia nielisi tuloista leijonanosan - ellei vaatisi suorastaan lisärahoitusta pakolla kerättävistä veroista. 

Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa myös verovarojen vastuullisesta käytöstä. Koska verotuksessa on aina kyse ihmisten omaisuuden pakkososialisoimisesta, olisi poliittisten päättäjien käytettävä sen kautta kerättäviä varoja vastuullisesti. 

Se tarkoittaa, että niiden käyttötarkoituksille olisi oltava sekä kansalaisten että erityisesti suurimpien maksajien yleinen hyväksyntä - eikä verovaroja tulisi käyttää suuressa mitassa etenkään pienten ihmisryhmien kiistoja herättävien erityisintressien tyydyttämiseen. Lisäksi kaikkien ihmisten pitäisi ymmärtää, ettei verotuksen tasoa tai progressiota tulisi nostaa niin korkeaksi, että se syö ihmisten halun panostaa yrittämisen tai työn kautta omien elämänedellytystensä parantamiseen - ja samalla panostamisen maamme talouden vauhdittamiseen työtään tehokkaasti tekemällä. 

15 kommenttia:

  1. Nämä vapaaehtoiset verot ovat punavihreiden mikämikämaajuttuja. Norjassa tätä kokeiltiin ja saatiin kerättya 1325 dollaria. Paikalliset Marinit ja Ohisalot eivät siis pitäneetkään maksamiansa veroja liian vähäisinä ja epätasa-arvoistavina (https://www.nysscpa.org/news/publications/the-trusted-professional/article/norway-instituted-a-voluntary-tax-plan.-it-raised-1-325-070717).

    VastaaPoista
  2. Vaalikeskustelun referaatti Yle 21.3.2023

    Maahanmuutosta syntyi riita: "Jos Riikkaa ei keskeytetä, nämä monologit kestävät koko illan" – kolme suurinta puoluetta kohtasivat Ylen tentissä
    Kisa pääministerin ja hallituksen muodostajan asemasta on kolmen suurimman puolueen välillä tiukka.
    Ylen puheenjohtajatentissä otettiin äänekkäästi yhteen niin maahanmuutosta kuin kotitalouksien auttamisestakin.

    https://yle.fi/a/74-20023501

    Artikkelista poimittua:

    Nämä ovat puheenjohtajien vaikuttavimmat keinot talouden sopeuttamiseksi

    Valtio on velkaantunut kiihtyvällä vauhdilla. Tällä menolla Suomi ottaa noin 10 miljardia euroa lisää lainaa vuosittain.
    Kaikki puolueet lupaavatkin pienentää velanoton määrää ensi vaalikaudella.

    Puheenjohtajia pyydetään mainitsemaan vaikuttavin keino talouden sopeuttamiseksi.

    Purra toteaa maahanmuuton, turhan ilmastopolitiikan, kehitysavun ja EU:n miljardipaketit.

    Marin vahvistaisi veropohjaa ja puuttuisi haitallisiin yritystukiin.

    Orpo keskittyisi työllisyyden kasvattamiseen ja säästäisi sosiaaliturvamenoissa. Tämän päälle Orpo toteaa yritystuista leikkaamisen.

    VastaaPoista
  3. Suvakit voisivat maksaa pakolaiskeskusten ylläpidon, mutta paljon kivempi on puhua kauniita ja maksattaa oman egon kiillotus muilla.

    VastaaPoista
  4. Mielipidekirjoittaja taitaa tosiasiallisesti toivoa veroasteen nostamista, jotta valtion pohjattomaan kassaan saataisiin täytettä.
    Sitten poliitikot jakavat rahaa mielensä mukaan. Näinhän toimitaan nyt vihervasemmiston aikakaudella eli jakopolitiikan aikana.

    Tähän nykymenoon ainakin minä toivon muutosta ja peräänkuulutan vastuuta rahan käyttöön. Ei kotitaloudessakaan voi levitellä rahojaan miten sattuu - ei myöskään valtion tasolla.

    Nyt kun äänestäjät valitsevat ehdokasta, on sen seitsemää vaalikonetta mistä valita mutta yksi asia on tärkeä.

    Mikä on ehdokkaan puolueen linja?

    Suomen poliittisessa järjestelmässä puolueet määrittävät lopulta sen, mitä läpi menneiden ehdokkaiden ominaisuudet, tunteet ja tärkeinä pitämät asiat tarkoittavat seuraavan neljän vuoden aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä propagandassa hämätään oikein kunnolla äänestäjiä tuolla henkilövaalijutulla. Todellisuudessa sillä ketä ääenstät on varsin marginaalinen merkitys sen rinnalla mitä puoluetta äänestät. Porukka luulee oikeasti että kannattaa äänestää tiettyä henkilöä riippumatta hänen puolueestaan. Todellisuudessa vain puolueella on merkitystä siihen millaista politiikkaa saadaan, ei sillä ketä äänestetään. Kun on valinnut puolueen, niin sitten voi valita sen ehdokkaista vähiten pöljän peelon.

      Poista
    2. Näin ollen eduskunnan koko voisi olla sama kuin puolueiden määrä. Kustakin puolueesta yksi edustaja osallistuisi eduskunnan kokouksiin ja ilmoittaisi puolueen kannan. Hänellä olisi käytössään koko puolueen saama laskennallinen paikkaluku. Mikä säästö eduskunnan kuluihin!

      Kun nämä edustajat olisivat päättäneet jonkin asian, jäätäisiin odottamaan, mitä EU-komissaarit siitä tuumaavat - ihan niin kuin tässä sähkötukiasiassa. Hmm... Voisikohan koko eduskunnan lakkauttaa ja odotella vain Brysselin aatelisten saneluja? Säästettäisiin vielä enemmän.

      Poista
    3. Puoluekurissa on erittäin huonona puolena se, että äänestäjällä ei ole mitään kuluttajasuojaa. Esimerkkinä vaikkapa keskustasta: kun äänestät järkipoliitikko ja substanssit hallitsevaa Honkosta, päätökset saneleekin arvaamaton poliittinen broileri Saarikko.

      Poista
    4. Korjaus edelliseen: ei Honkosta vaan Hannu Hoskosta. Olipa tulla tosi paha virhe.

      Poista
    5. Jos miettii puoluekuria laillisuuden näkökulmasta, niin sehän on aivan ilmiselvästi perustuslain vastainen, siitä ei ole mitään epäselvää. Perustuslain suhteen on tullutkin ongelmaksi nykyinen härskiksi muuttunut poliittinen kulttuuri. Koska perustuslain rikkomisesta ei ole säädetty ei niin minkäänlaisia rangaistuksia, on se etenkin tämän viimeisen hallituksen aikana alkanut muuttua kuolleeksi kirjaimeksi. Tämä hallitus on kävellyt useamman kerran perustuslain ja perustuslakivaliokunnan yli.

      Poista
    6. 29 §

      Kansanedustajan riippumattomuus

      Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.

      Poista
  5. mielipide on feikki.. kun tuolla 0 verolla ei ainakaan helsingissä jää mitään käteen

    VastaaPoista
  6. Niin, mitä sillä 0 verolla, tarkoitetaan? milloin veroprosentti on 0?

    VastaaPoista
  7. 1980-luvun alussa polkaistiin käyntiin ns. prosenttiliike, jossa halukkaat saivat maksaa prosentin tuloistaan joka kuukausi jollekin järjestölle, joka antaa katastrofiapua, tekee kehitysyhyeistyötä tai solidaarisuustyötä. Ei tainnut kovinkaan suurta menestystä saavuttaa, koska aatteen kannattajat menevät mieluummin toisten taskuille. Mutta eipä hätää. Liikkeen
    " ansiosta" syntyi v. 1985 Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa. Saatiin pystyyn sadan hengen organisaatio, 4-5 miljoonan budjetti valtion varoista ja suurimpana "saavutuksena" vuosittain Maailma kylässä-festivaali.

    VastaaPoista
  8. Ymmärtääkseni verokertymän tuotto on aivan toisarvoinen. Vitsi on siinä, että _vain_ fiat- rahalla voi maksaa veroja, joten sen käyttö on pakollista. Sitä on hankittava ja hyväksyttävä, vaikka sitä ei muuhun edes tarvitsisi.
    MoA:lla keskustelu on taas rönsyillyt siihen, _pitääkö_ talouden koko ajan kasvaa. Mielestäni ei tietenkään kuin, rahajärjestelmän takia.
    Sen täytyy koko ajan paisua, koska suurin osa olemassa olevasta rahasta näyttäisi olevan jonkun velkaa, ja sitä ei voi maksaa muuten, kuin tekemällä lisää velkaa.

    VastaaPoista
  9. Mitä tälläisen ihmisen aivoituksista voi muuta sanoa kuin että onhan sitä tässä maailmassa kaikenlaisia idiootteja.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!