keskiviikko 15. helmikuuta 2023

Ruotsalaispoliisi heräsi merkillisen myöhään

Ruotsalainen poliisipäällikkö varoitti eilen suomalaisia maahanmuuttajarikollisuudesta. Asiasta kertoneen Ylen uutisen mukaan hän näki Ruotsia uhkaavan vaaran "jo kymmenen vuotta sitten".

Sinänsä outoa, sillä jopa minä, suomalainen, olen nähnyt Ruotsin tilanteen vaarallisuuden jo vuonna 2010 eli kolmetoista vuotta sitten - enkä suinkaan ollut ensimmäinen. Kirjoitin nimittäin silloin otsikolla "Onko Pohjoismaiden muutos käsillä nyt?" seuraavasti: "omasta mielestäni ehkä kaikista merkittävin uutinen oli kuitenkin se, että paljon maahanmuuttajia sisältävillä alueilla vanhemmat eivät uskalla antaa lastensa todistaa rikollisia vastaan. Uutinen yhdistyy mielessäni Italian mafiaan ja osoittaa ruotsalaisen oikeusvaltion olevan vakavassa kriisissä."

Sekä esitin kysymyksen siitä, että "onko 110 000 islamilaista henkilöä sellainen lukumäärä, jonka seurauksena pohjoismainen yhteiskunta muuttuu vääjäämättä, syvällisesti ja kokonaisuudessaan? Ja mikäli vastaus on kyllä, onko tällainen muutos toivottava?"

Samassa blogimerkinnässä toivoin näitä "kysymyksiä analysoitavan avoimesti, julkisesti, tosiasioihin tukeutuen sekä epärealistista haihattelua ja älyllistä epärehellisyyttä välttäen. Samalla toivoisin näin saatuja johtopäätöksiä sovellettavan suomalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan."

Tosiasia on, ettei toiveeni ole toteutunut vielä nytkään, vuonna 2023, vaikka myös Suomessa asuu jo pitkälle yli 110 000 islamilaista henkilöä ja suuriin kaupunkeihin on syntynyt maahanmuuttajavetoisia rikollisjengejä. Asiasta ainoana poliittisena liikkeenä puhuneita Perussuomalaisia pidetään edelleen suuressa osassa poliittista kenttäämme rasistisena puolueena ja kelvottomana hallituskumppanina. Eikä heille ole satanut tunnustusta pitkänäköisyydestä sen enempää muissakaan puolueissa tai edes suomalaisessa valtamediassa. 

Siksi eilistä ruotsalaispoliisin kommenttia ei saisi ohittaa, vaan sen tulisi herättää kaikki suomalaiset. Hänen mukaansahan maahanmuuttajajengeihin on puututtava "varhain ja vahvasti". Eikä ongelma poistu itsestään, eikä pysy erillään muusta yhteiskunnasta.

Siksi on syytä noudattaa ruotsalaispoliisin neuvoa: "suunnatkaa toimia heti ja hajottakaa ongelmaryhmät. Puuttukaa varhain perheisiin, joista jengiläiset tulevat ja tehkää heti selväksi, että tällaisia rinnakkaisyhteiskuntia tai jengejä ei hyväksytä. Tämä on tärkeää!"

On siis puututtava näihin ryhmiin kuuluvien ihmisten yksityiselämään. On pakotettava heidät luopumaan ongelmia aiheuttavista oman kulttuurinsa piirteistä alkaen naisten/tyttöjen alistamisesta ja uskonnollisten yhteisöjen yhteiskunnallisesti haitallisista opetuksista, sekä kiellettävä heiltä vapaa asumisoikeus yhteiskunnan tuella. Vakaviin rikoksiin syyllistyneet on karkotettava maasta. 

Samalla on huolehdittava siitä, että maahanmuuttajien jälkeläiset saadaan kouluissa omaksumaan opetussuunnitelmien mukaiset asiat sekä tuntemaan suomalaisen kulttuurin, jotta he myöhemmin voivat integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan työtä tekevinä kansalaisina. Maahanmuuttajien tai heidän yhteisöidensä poikkeamista länsimaisista arvoista - kuten sananvapaudesta, ihmisten tasa-arvosta, uskonnonvapaudesta tai maallisen lain kunnioittamisesta - ei pidä ohittaa missään tilanteessa.

Lisäksi on syytä ymmärtää, ettei sen enempää kantaväestön kuin maahanmuuttajienkaan tilanne parane ottamalla tänne Pohjantähden alle lisää sellaisia ihmisiä, jotka sopeutuvat heikosti suomalaiseen yhteiskuntaan, ja joiden jälkeläisistä merkittävä osa hakeutuu rikolliselle tielle. Siksi viimeisten vuosikymmenten aikana harjoitettua liberaalia turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikkaa voidaan jatkaa vasta sitten - eikä päivääkään ennen - kun tämä ongelma on saatu ratkaistuksi Suomessa. 

27 kommenttia:

  1. jaa että sillai, mä näin tilanteen vaarallisuuden jo 1991, kun ekat sonput rahdattiin suomeen..siis suomen kannalta..vaaran

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Somalit tulivat Moskovan junalla vuonna 1990. Parhaiten seuraukset näki heti samana vuonna suuri taiteilija Kari, jonka sukunimi jo kertoi kaiken: Suomalainen

      Poista
    2. Itse näin ensimmäiset somput Turun Kelassa 1990-luvun alussa. Ryhmä istuskeli aulan sohvilla. Nuoret miehet lojuivat rennosti käsi nojalla ja jalat suorana.

      Itselläni ei siihen mennessä ollut mitään ennakkoluuloja siitä, minkälaisia ihmisiä he ovat. Ensivaikutelma kuitenkin oli: Voi että, kun on ylimielisen näköistä ja vetelän oloista porukkaa. Ei minkäänlaista merkkiä nöyrästä kiitollisuudesta isäntiä kohtaan siitä, että ovat (mukamas) pelastaneet heidän henkensä myöntämällä turvapaikan. Päinvastoin silmissä paistoi halveksuva arviointi, kun töllöttivät paikallisia ohikulkijoita. Kehuivat myöhemmin Turun Sanomissa olevansa maailman kaunein kansa.

      Suvakkiglobalistikommarit inisevät suomalaisten ennakkoluuloista ja rasismista. Kyllä se on kokemus, joka ratkaisee. Näin Turussa myös venepakolaisia, jotka oli oikeasti pelastettu merestä. He osasivat käyttäytyä, eikä heidän sopeuttamiseensa tarvinut käyttää miljardeja. Minkäänlaisia rotuun perustuvia negatiivisia tuntemuksia eivät aasialaiset ole edelleenkään minussa herättäneet.

      Poista
  2. eihän tuolla kauko näköisyydellä muuten...jos ei olisi, niin tohtoriksi pääsisikään.. mä olen vain tämmönen jo 18 vuotta pitkäaikaistyötön, ja omasta halustani LOL ,

    VastaaPoista
  3. Ainakaan opetuksen saralla ei tule tapahtumaan muutoksia jos Helsingin yliopiston kasvatustieteen prof tämänpäiväinen HS kirjoitus enteilee tulevaisuutta, niinkuin se valitettavasti tekee. Päättäjäthän käyttävät asiantuntijoina näitä jalat tukevasti ilmassa ja pää täynnä ideologiaa professoreita. Sama pätee muillakin aloilla. Joten arvon bloginpitäjä kuvailee utopiayhteiskuntaa johon Suomi ei todellakaan aio suunnata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipahan kyllä kuutamolla kyseinen yliopistomies, mitään ei ole oppinut tai oivaltanut nykytilanteesta. Vähän tuli toivoton ja epätodellinen olo lukiessa, että voiko tuollainen puupää olla professorina.

      Poista
  4. Islaminuskoisten on mahdotonta sopeutua länsimaisiin yhteiskuntiin. Heidän uskontonsa kieltää sen: Koraanin ja imaamien käskyt.

    Sopeutuakseen meidän yhteiskuntaamme muslimin on ensin luovuttava omasta perinteisestä uskonnostaan ja sen velvoitteista. Se taas lienee valtaosalle muslimeja mahdotonta. Tämän ymmärtäminen on taasen valtaosalle länsimaisista ihmisistä ja varsinkin eliiteille ilmeisen mahdotonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hulluu porukkaa...miksi pitäisi uskoa johonkin Luciferiin eli allahiin ja hänen lapseeensa anti kristus mohammediiin? ja sitä pitäisi hulluutta viellä siis järki arjalais ihmisten jotenkin kunnioittaa? silti tunkevat tänne paratiisistaan

      Poista
  5. somalien lisääntymis strategia on aika nerokas, tosin se täyttää esim. loisten eli parasiittien ekologisen lokeron

    eli lisitään isäntäeläimen verorahoilla yhteiskunnassa, ja hullut suvakit maksaa oman tuhonsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muammar Gaddaffi-vainaa ilmoitti jo aikoinaan, että ilman ensimmäistäkään laukausta Eurooppa valloitetetaan naisen kohdun kautta. Suomalaisia paljon suuremmalla syntyvyydellä saavuttavat parissa sukupolvessa sellaisen populan täällä, että kantasuomalaisille koittavat vaikeat ajat. Ruotsissa vielä aikaisemmin pääsevät niskan päälle. Mikä mahtaa olla se vuosi, kun sinisilmäinen pellavapää on enää Elovena-paketin kuvassa?

      Poista
    2. Sehän postui paketista ajat sitten. "Elovena oli näet valmis kansainvälistymään"

      Poista
  6. mutta, tilanne ei ole yllättävä, paittti tietty suvakeille..tämä ilmiö on maailmankaikkeuden laajuinen eli ENTROPIA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KARKAS...eli entropia siis kasvaaa koko ajan maailmankaikkeudesssa, se tarkoittaa tasoittumista..eli jos erikseen ei estä sitä se kasvaaa..kuten siis esim asunnon epäsiisteys..jos ei erikseeen siivoita säännöllisesti..pistän nyt tähän fysiikan..siis todelllisen tieteen alkeisoppia kiinnostuneille

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Entropia

      Poista
    2. Kaaosta (epäjärjestystä) vastaan on jatkuvasti taisteltava.

      Poista
  7. Muuan punavihreä Arvo Pohja sisäministerinä ollessaan sanoikin, että pakolaisten motiivien kyseenalaistaminen on rasismia.
    Helsingin Sosialisti tarjoaa punaviherpropagandaansa ensi kertaa äänestäville ilmaisella digilehdellä.

    VastaaPoista
  8. HS tänään

    Perussuomalaiset on ensi kertaa äänestävien selkeä suosikkipuolue

    Lähes 30 prosenttia HS:n ensi kertaa äänestäville suunnattuun kyselyyn vastanneista kannattaa perussuomalaisia.
    Gallupin tulos ei yllätä perussuomalaisten ja Sdp:n nuorisojärjestöjen edustajia tai tutkijaa.

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009382345.html

    Artikkelista poimittua

    Perussuomalainen Nuoriso -järjestön puheenjohtajan Joakim Vigeliuksen mielestä kyselyn tulos kertoo siitä, että kansallismielinen ajattelu ei ole häviämässä Suomesta.
    Hän myös pitää perussuomalaisten arvoja ”simppeleinä ja helposti pureksittavina”.

    ”Jos nuorelle sanoo, että suomalaisen veroeurolla pitää tehdä hyvää suomalaiselle ensisijaisesti, luulen, että nuori ymmärtää sen vielä.”
    ...
    ...
    Vigelius on luonnollisesti mielissään tuloksesta mutta ei yllättynyt. Hänen mukaansa tiedossa on,
    että perussuomalaiset on koko väestön lukemia suositumpi paitsi 18–24-vuotiaiden myös 25–34-vuotiaiden joukossa.

    Vigelius uskoo myös esimerkiksi katujen turvallisuudesta puhumisen vedonneen nuoriin viime aikoina.

    ”Yleensä heillä on hieman ajankohtaisempi tilannekuva siitä, millaista se meno on, kuin esimerkiksi työssä käyvällä väestöllä.”
    ...
    ...
    Kyselyyn vastanneista miehistä yli kolmannes vastasi äänestävänsä perussuomalaisia. Naisista näin vastasi noin viidesosa, mutta puolue oli silti suosituin myös naisten keskuudessa.

    Myöskään asuinpaikka ei vaikuttanut ykköspaikkaan. Erityisen vankkaa perussuomalaisten suosio oli Pohjois- ja Itä-Suomessa, mutta puolue oli suosituin myös esimerkiksi pääkaupunkiseudulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan se pitänyt arvata, että hesari vedättää. Todellinen tulos paljon parempi:
      PS 35,90%
      SDP 16,67%
      ja sitten loput.

      Graafi twitterissä kertoo enemmän kuin tuhat sanaa :)

      https://twitter.com/SebastianTyne/status/1625930739802832912

      Poista
    2. HS 16.2.2023

      Kokoomuksen etumatka hupenee

      Kokoomuksen kannatus väheni, perussuomalaisten ja Sdp:n kasvoi. Kolmen kärki on enää noin kahden prosenttiyksikön sisällä toisistaan.

      https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009384628.html

      Artikkelista poimittua

      Kokoomus menetti kannatustaan mutta jatkaa suosituimpana puolueena 21,3 prosentin kannatuksellaan. Perussuomalaiset nosti kannatustaan 20 prosenttiin ja Sdp 19,2 prosenttiin.

      Poista
  9. Kuten täälläkin eräät, niin 1990 näin minäkin että ei ole hyvää tulossa kun junasta purkautuu sen näköistä väkeä että piti lähteä korttelin taakse okselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähdepäs trolli samantien oksentelemaan sinne puoluetoimistolle.

      Poista
  10. HS tänään

    Hierontayritystä epäillään ihmiskaupasta Helsingissä: Lapsia pidettiin pyykkäreinä

    Hieronta-alan yrittäjää epäillään lukuisista rikoksista Helsingissä. Rikosnimikkeinä ovat muun muassa ihmiskauppa, työsyrjintä ja veropetos.

    https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009394270.html

    Artikkelista poimittua

    Kokonaisuudessa rikosnimikkeinä ovat ihmiskauppa, laittoman maahantulon järjestäminen, veropetos, luvattoman ulkomaisen työvoiman käyttö,
    kiskonnantapainen työsyrjintä, törkeä kirjanpitorikos ja työeläkevakuutusmaksupetos, Helsingin poliisi tiedottaa.

    Yrittäjän epäillään erehdyttäneen kahta kotimaansa kansalaista saapumaan Suomeen laittomasti turistiviisumeilla.
    ...
    ...
    Poliisi epäilee, että kolme muuta asianomistajaa saapuivat omatoimisesti Suomeen.

    Myös he tekivät kymmenentuntisia työpäiviä ja ansaitsivat palkkaa noin 30 prosenttia asiakaskäynnin hinnasta. Yhden uhrin epäillään tehneen työtä kokonaan ilman palkkaa.
    Asianomistajat saivat keskimäärin yhden vapaapäivän viikossa ja työskentelivät Suomessa parista kuukaudesta seitsemään kuukauteen.
    ...
    ...
    Poliisin mukaan epäillyllä työskenteli myös 11–14-vuotiaita lapsia, jotka pesivät yrityksen pyykkejä epäillyn kotiosoitteessa. Yksi lapsi teki töitä yrityksen toimipisteessä asiakaspalvelussa.
    Lapset olivat töissä vain muutaman viikon ajan. Hierontatyössä ei työskennellyt lapsia, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Nils Majewski.

    Kolme muuta asianomistajaa ovat aikuisia, ja he työskentelivät hierojina. Kahdella heistä oli tapahtuma-aikaan toiminimi, joita epäillään käytetyn työnantajan velvoitteiden kiertämiseen.
    Toinen toiminimistä perustettiin epäiltyjen rikosten tapahtuma-aikaan.
    ...
    ...
    Yrittäjän epäillään myös tuoneen Suomeen noin 30  000 euron edestä arvokelloja ja -käsilaukkuja, joita hän ei tullannut.
    --------------------------

    Työllistävä vaikutus sanoisi poliisi ja syyttäjä... ja veronmaksaja maksaa viulut.

    VastaaPoista
  11. Ihanaa kun Suomi ja Ruotsi saavat Ewald von Kleist-palkinnon!

    VastaaPoista
  12. Nyt pitää tehdä täyskäännös ja ottaa oppia tanskalaisesta ja virolaisesta maahanmuuttopolitiikasta. Tämä yhteiskunta ei kestä enää yhtään enempää humanitaarista maahanmuuttoa, ongelmat ovat jo siinä pisteessä. Nyt on saatava minimiin kaikki houkutustekijät, ja tiukimmat mahdolliset kriteerit maahanmuutolle.
    Vaalien lähestyessä Ylekin on aloittanut taas propagandarynnäkön Migrin toimintaa kohtaan. Hyvänen aika sentään, kun Suomesta jopa käännytetään ihmisiä, eikä kaikille myönnetä turvapaikkaa, vaikka ovat tänne asti lonnineet (turvallisen Euroopan halki) !

    VastaaPoista
  13. Ei Suomessa (tai Ruotsissa) pitäisi olla yhtään "turvapaikanhakijaa" tai siis tätä järjestelmää väärinkäyttävää elintasopakolaista.

    https://migri.fi/milloin-hakemusta-ei-kasitella-suomessa-

    Kansainvälistä suojelua koskeva hakemuksesi voidaan jättää tutkimatta Suomessa seuraavissa tapauksissa:

    Olet saapunut turvallisesta maasta, jossa olet saanut turvapaikan tai toissijaista suojelua tai muuten riittävää suojelua ja jonne sinut voidaan palauttaa (turvallinen turvapaikkamaa).

    Huom! ->Olet saapunut turvallisesta maasta, jossa olisit voinut saada turvapaikan tai toissijaista suojelua tai muuten riittävää suojelua ja
    jonne sinulla on riittävästi siteitä ja jonne sinut voidaan palauttaa (turvallinen kolmas maa).

    Sinut voidaan lähettää toiseen valtioon, joka on vastuussa turvapaikkahakemuksesi käsittelystä vastuunmäärittämisasetuksen perusteella.(Dublin-menettely)

    Olet saanut kansainvälistä suojelua toisesta EU:n jäsenvaltiosta.(Dublin-menettely.)

    Olet tehnyt uusintahakemuksen, joka ei sisällä uusia asiaan vaikuttavia perusteita.

    VastaaPoista
  14. Hieman ohi päivän aiheen mutta

    STM tänään

    Sosiaalisten oikeuksien komitealta ratkaisu Suomen sosiaaliturvan tasosta

    https://stm.fi/-/sosiaalisten-oikeuksien-komitealta-ratkaisu-suomen-sosiaaliturvan-tasosta

    Artikkelista poimittua

    Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea totesi 15.2.2023 julkistetussa ratkaisussaan Suomen sosiaaliturvan tason olevan edelleen liian alhainen.
    Komitealle 2018 tehty kantelu koski usean eri sosiaaliturvaetuuden sekä toimeentulotuen rahamääräistä vähimmäistasoa.
    Suomi on saanut komitealta myös aikaisemmin moitteita perusturvan riittämättömästä tasosta.
    Suomelle on tärkeää toteuttaa uudistetun Euroopan sosiaalisen peruskirjan velvoitteita. Suomi ottaa komitean ratkaisun huomioon sosiaaliturvan kehittämisessä.
    -------------------------

    Selvintä, että muutetaan sosiaaliturva kansalaisuuteen perustuvaksi kuten Perussuomalaiset esittävät.
    Meillä ei todellakaan enää ole varaa olla koko maailman sosiaalitoimisto kun menoja varten otetaan 8-10 mrd eur velkaa vuodessa.

    VastaaPoista
  15. MTV uutiset tänään

    Kaikille afganistanilaisille naisille ja tytöille myönnetään pakolaisasema pelkän sukupuolen perusteella

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kaikille-afganistanilaisille-naisille-ja-tytoille-myonnetaan-pakolaisasema-pelkan-sukupuolen-perusteella/8634620

    Artikkelista poimittua

    Kaikille afganistanilaisille naisille ja tytöille myönnetään Suomessa pakolaisasema, kertoo Maahanmuuttovirasto.
    Se päivitti joulukuussa afganistanilaisten turvapaikkahakemuksia koskevaa linjaansa.
    ...
    Maahanmuuttoviraston päätöskäytäntö on linjassa EU:n turvapaikkaviraston (EUAA) tammikuussa julkaistun raportin kanssa.
    ...
    Jokaisen hazaran ei katsota olevan kansainvälisen suojelun tarpeessa

    Maahanmuuttovirasto päivitti joulukuussa myös linjaansa hazara-taustaisten afganistanilaisten hakemusten käsittelystä. Shiialaisten hazaroiden asema on huonontunut Afganistanissa.
    Viraston mukaan jokainen Afganistanissa asuva hazara ei kuitenkaan ole kansainvälisen suojelun tarpeessa, vaan jokaisen hakijan kohdalla otetaan huomioon yksilölliset olosuhteet.
    ------------------

    Eli nythän homma menee niin, että vaimo tai tytär lähetetään edeltä ja sitten perheenyhdistämisen perusteella muu suku perässä. Koskee myös hazara-naisia.
    Ja veronmaksaja maksaa ja on EU-laajuinen. Jos tämä ei ole väestönvaihtoa niin mikä sitten? Ei tarvitse miettiä ketä äänestää vaaleissa - Perussuomalaisia!

    VastaaPoista
  16. Teini-ikäisenä joskus 70-luvun puolivälissä kävin kaverini kanssa Rinkebyssä. Enpä juuri muita matkoja ole tehnytkään. Olin jonkun verran nähnyt väkivaltaa kotiseudullani, mutta voisi sanoa, että järkytyin näkemästäni. Ehkä hiukan toistakymmentä vuotta oleva turkkilainen korsto löi pihalla kolmen neljän vuoden ikäistä naperoa ylhäältä päin täysillä. Ei minkään näköistä estoa kaverilla. Ajattelin silloin, että näin siis Ruotsin maassa. Eipä tuollaisia sitten tarvinnutkaan miettiä vuosikymmeniin. Nuoret päättäjät pitäisi laittaa aikamatkalle vaikkapa 70-luvulle. Tai miettisivät edes Venäjää pelätessään sitä, miten täällä on jo kurittomia lähimmäisiään pelkääviä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!