perjantai 6. tammikuuta 2023

Ylen julkaisema profilointi-juttu: pitäisiköhän Yle-veroa nostaa?

Yle julkaisi tänään tuoreen gallupinsa jatkoksi profilointijutun. Innostuin huomattuani artikkelin otsikon, koska juuri tällainen tiedonvälitys on mielestäni äärimmäisen mielenkiintoista. Eikä lukuhalujani laannuttanut edes se, että juttu oli klikkiotsikoitu mainitsemalla nykypolitiikan kiihkeät vastinparit eli Perussuomalaiset ja Vihreät, jotka eivät varmuudella kilpaile samojen henkilöiden äänistä.

Jutun alku olikin lupaava tarjotessaan mittaustuloksia kuvan muodossa. Sen mukaan suhteellisesti ottaen eniten miesten puolueita ovat Perussuomalaiset ja Kokoomus. Sosialidemokraattien, Vihreiden ja Vasemmistoliiton sekä hiukan yllättäen myös Keskustan kannattajista taas suhteellisesti suurin osa koostui naisista. Ja jopa siten, että jos pelkästään naisilla olisi äänioikeus olisivat demarit edelleen maan suosituin puolue. 

Valitettavasti verorahoitteinen mediamme ei sitten antanutkaan enempää alkuperäisdataa, josta itse kukin olisi voinut tehdä omia johtopäätelmiään. Sellaisen sijaan lukija nimittäin sai nähdäkseen pelkästään toimittajan tekemiä sekalaisia tulkintoja satunnaisista asioista. 

Niiden perusteella olen yksiselitteisen selkeästi Kokoomuksen kannattaja. Olenhan mies ja korkeakoulutettu sekä valtakunnan tasolla ja työpaikallani alani johtavassa asemassa oleva asiantuntija. 

Sen sijaan on selvää, etten sukuelimistäni huolimatta ole Ylen profilointiuutisen perusteella ainakaan Perussuomalaisiin kallellaan. Sieltähän ei löydy korkeakoulutettuja, vaan se kilpailee Sosialidemokraattien kanssa johtavan työväenpuolueen asemasta. 

Sitä paitsi - edelleen sukukalleuksistani huolimatta - voisin olla pikemminkin suuntautunut Vihreisiin päin. Näin siksi, että juuri siellä on Kokoomuksen ohella paljon yliopistokoulutettuja. 

Tosiasia kuitenkin on, etten ole sitoutunut millään tavalla yhteenkään poliittiseen puolueeseen. Olen vaaleissakin äänestänyt elämäni aikana ainakin kuutta eri puoluetta. Myös useimpia edellä mainittuja.

Kirjoitin tämän - päivän toisen postaukseni (ensimmäinen tässä) - siksi, että luettuani edellä linkitetyn Ylen artikkelin ärsyynnyin suunnattomasti. Jutun anti oli käytännössä nolla, vaikka lienee selvää, että kyselytutkimuksen tulosten perusteella olisi toimittaja voinut halutessaan kirjoittaa myös aidosti mielenkiintoisen artikkelin. 

Niinpä jäin miettimään, että eivätkö Yleen resurssit riittäneet enää gallupin teettämisen jälkeen kunnollisen uutisen tekemiseen. Pitäisiköhän minun siis ryhtyä kannattamaan Yle-veron nostamista seuraavissa budjeteissa selkeästi yli inflaatiokorjauksen?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Perinteinen vasemmisto on edelleen rähmällään itään - mutta Vihreät ei
Puoluebaromeri toi toivoa suomalaisille
Yle vahvisti poliittisen sitoutuneisuutensa

11 kommenttia:

  1. Toivottavasti ette ryhdy kannattamaan veron korotusta vaan päinvastoin kuten Perussuomalaiset, veroa on syytä laskea. Vähemmällä porukalla enemmän laatua ja rehellistä, puolueetonta uutisointia.

    VastaaPoista
  2. Verot ylös ja palveluta alas. Valistusta kansalle. Ehdotus haiskahtaa sarkasmille

    VastaaPoista
  3. Olin vuosituhannen alussa Ylessä tekemässä jotain ajankohtaisohjelmaa. Mentiin aamu-9 jälkeen kahville Ylen isoon ruokalaan Pasilassa. Se oli täpösen täynnä, mutta sopen löysimme. Ylen toimittaja sanoi, että jos puolet tästä kahvilaporukasta saisi potkut, ohjelmat paranisivat ja niitä tehtäisiin enemmän. Sen jälkeen tuli Yle-vero ja tehottomuus on lisääntynyt.

    VastaaPoista
  4. Professoristasoisten ihmisten ei pitäisi ottaa kyselytutkimuksia kovin vakavasti. Niistä on tullut yksi sosiaalitieteiden keskeinen väline, koska niillä saadaan perusteltua melkein mitä tahansa paskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki kyselyillä on rajoitteensa ja väärinkäyttömahdollisuutensa. Siitä huolimatta ne ovat mielenkiintoisia.

      Poista
    2. En osaa pitää niitä kovin mielenkiintoisina, koska niihin voidaan tulkita saatavan just sellaisia vastauksia kuin kyselijä tai tulkitsija niiden haluaa olevan. Sitten kun julkistetaan ne kysymykset ja vastaukset ilman mitään peelojen tekemiä tulkintoja, mielenkiintoisuuskerroin nousee oleellisesti.

      Poista
    3. Alkuperäisdataahan minäkin kaipasin Ylen juttuun. Eli olen kyllä samoilla linjoilla kanssasi.

      Poista
  5. Yle julkaisi tänään tuoreen gallupinsa jatkoksi propagandajutun.

    Korjasin virheesi.Ole hyvä.

    VastaaPoista
  6. Ylellä on työllistävä vaikutus: suojatyöpaikkoja agendajournalisteille verorahoilla. Mokutusta ja monimuotoisuutta, huumeiden ja seksityön mainostusta, pillupäiväkirjoja ja tositv:tä tärähtäneen citysaamelaisen sekoiluista, ja niin edelleen. Entinen pornotähtikin voi päästä meriiteillään päällikköasemaan.
    Eipähän mene verorahat turhuuteen.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!