maanantai 10. lokakuuta 2022

Länsimaiden aseapu ja Karjalan menetys

Ukraina on parhaillaan käynnissä olevassa sodassa ottanut lähes täydellisen yliotteen venäläisistä. Tälle tosiasialle on nähdäkseni kolme selitystä. 

Niistä ensimmäinen ja tärkein on ukrainalaisten isänmaarakkaus ja halu puolustaa omaa maataan. Ilman sitä olisi slaavilaisen kulttuurin kehto miehitetty jo kauan sitten. 

Toinen on lähinnä NATO-maiden ukrainalaisille antama tiedustelutieto Putinin joukkojen liikkeistä. Sen avulla Zelenskiyn armeija on pystynyt sodan alusta lähtien mitoittamaan ja ajoittamaan toimensa oikein. 

Kolmas Kiovan hallinnon menestyksen tekijä on länsimainen aseapu ukrainalaisille. Sen avulla he ovat saaneet ylivoimaiset työkalut venäläisten kukistamiseksi. 

Näiden kolmen tekijän yhteisvaikutuksena Venäjän armeija on noin kahdeksassa kuukaudessa menettänyt mm. yli 60 000 sotilasta, lähes 2 500 panssarivaunua ja yli 250 lentokonetta. Ja tulee ennen sodan päättymistä menettämään myös vuonna 2014 miehittämänsä Ukrainan alueet mukaan lukien Krimin niemimaan. 

* * *

Näitä asioita miettiessäni suuntautui ajatukseni jälleen kerran Suomen talvisotaan. Silloin esi-isämme joutuivat taistelemaan huonosti varustettuina käytännössä yksin Stalinin Neuvostoliittoa vastaan. 

Siitä huolimatta puna-armeijan tappiot olivat reilussa kolmessa kuukaudessa ainakin 126 000 kaatunutta tai kadonnutta sotilasta ja yli 300 lentokonetta. Panssarivaunuista en löytänyt kokonaismäärää, mutta pelkästään Raatteen tiellä saatiin sotasaaliiksi 43 venäläistä hyökkäysvaunua. 

Edelle kirjoittamieni tosiasioiden valossa näyttääkin siltä, että mikäli Suomi olisi saanut vuosina 1939-40 käydyssä sodassaan länsimailta samanlaista tukea kuin Ukrainalle on nyt annettu, olisi maamme pystynyt pysäyttämään puna-armeijan, eikä jatkosotaa olisi tarvinnut käydä. Eikä Karjalaa, Sallan itäosia tai Petsamoa olisi koskaan menetetty. 

Näin siksi, että talvisodan alettua Neuvostoliiton hyökkäyksen uhriksi käytännössä yksinään jätetyn Suomen johtomiehet - presidentti Risto Ryti ja ministeri Väinö Tanner - tekivät saksalaismarsalkka Hermann Göringin kanssa sopimuksen, jonka mukaisesti maamme solmi talvisodan lopuksi raskaan rauhan (silloin vielä Saksan kanssa kaveeranneen) Stalinin kanssa saadakseen pian alkavassa suursodassa menetyksensä takaisin korkoineen. 

Ryti ja Tanner kuitenkin veikkasivat väärää hevosta. Neuvostoliitto kesti vuosina 1941-45 Saksan massiivisen hyökkäyksen, eikä Suomi saanut talvisodan menetyksilleen Göringin lupaamaa korkoa. Päinvastoin, maamme joutui maksamaan lisämaksua väärästä hevosestaan. 

* * *

Suomi kuitenkin selvisi tuhoutuneen ja miehitetyn kansallissosialistinen Saksan kohtalolta eli säilyi jatkosodassa täpärästi itsenäisenä. Kiitos siitä kuuluu Talin-Ihantalan taistelussa venäläiset pysäyttäneille suomalaisille sotilaille, jotka kykenivät ihmeeseen eli pysäyttämään puna-armeijan suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella. 

Tämän ihmeen taustalla oli sotilaidemme taistelutahdon lisäksi ennen kaikkea kenraali Vilho Nenosen nerokkuus, jonka seurauksena tykistömme oli noussut koko maailman tehokkaimmaksi. Lisäksi osa kunniasta kuuluu saksalaisilta viime hetkellä saatuun apuun, jonka ansiosta venäläiset jäivät hyökkäyksensä aikana vaille ilmaylivoimaa. 

Toisin sanoen jatkosodan lopulla saatiin esimerkki modernin aseistuksen merkityksestä kansan päättäväisyyden tukena - samaan tapaan kuin olemme nähneet viimeisten kuukausien aikana Ukrainassa. Onneksi asia on ymmärretty myös maamme johdossa ja armeijamme kalusto on pidetty huippumodernina. 

Sen sijaan itsenäisyytemme ylläpidon ensimmäinen - ja tärkein - tekijä on viime päivien uutisten mukaan aseita heikommassa hapessa yhä useamman miehen ilmoittaessa kieltäytyvänsä puolustamasta kotimaataan asein. Eivätkö he näin tehdessään ymmärrä tarjoavansa kotimaataan kultalautaselta röyhkeille erikoisoperationisteille? Vai ymmärtävätkö sittenkin, mutta eivät välitä?

19 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia tilastoja, jos olisi saatavilla.
    1. Kuinka moni siviilipalvelukseen siirtyvä on kaksoiskansalainen?
    2. Kuinka moni maahanmuuttajataustainen kieltäytyy asepalveluksesta?
    3. Siviilipalvelukseen siirtyvien maantieteellinen jakautuminen?

    VastaaPoista
  2. Kenties on hyvä pitää mielessä, että taistelutahtoon voi vaikuttaa kielteisesti se, että punavihreä eliitti, joka odottaa että heitä ja heidän omaisuuttaan suojellaan, käyttää lähes kaikki voimavaransa suomalaisten miesten mollaamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Plus maasta tehdään koko ajan vähemmän houkutteleva verotuksen ja järjettömän lainanoton myötä. Sekä kuten mainitsit: valkoinen suomalainen mies on paha, kelpaa korkeintaan kantamaan maahantunkeutujien laukkuja rajalla – saattaa siinä maanpuolustuksen motivaatio laskea.

      Poista
  3. No mutta tasa-arvoisuuden nimessä kaikki, sukupuoleen katsomatta, armeijaan.

    VastaaPoista
  4. Valtio, yhteiskunta, poliitikot ja media koko ajan opettavat ettei ihmisen oikeastaan tarvitse kantaa mistään vastuuta.
    Valtio tulee aina hätään ja apuun jos ja kun tarvitaan.
    Vihervasemmiston aikakaudella ei enää ole asiaa tai kohdetta johon ei oltaisi valtion tukirahaa tyrkyttämässä. Siis sitä velkarahaa.

    Ei siis ihme jos lusmuamiseen ja muiden hyväksikäyttöön annetaan mahdollisuus, niin tottakai niitä käyttäjiä löytyy.
    Voi olla myös niitä jotka pelkäävät oikeasti kuolemaa sodassa?

    Nyt pää kylmänä. Itsenäistä Suomea ei ole miehitetty enkä usko, että miehitetään.
    Edellytys on, että pidämme puolustusvoimat kunnossa ja miehet sekä vapaaehtoiset naiset puolustusvoimien käytössä - tarvittaessa.
    Sen lisäksi meillä tulee olemaan Nato:n tuki.
    Ainoa mahdollinen hyökkääjä on Venäjä. Eikä se Ukrainan seikkailun jälkeen lähde tänne hyökkäämään jos ym. asiat on kunnossa.
    Ei siis ole näköpiirissä, että suomalaisen tarvitsisi lähteä kuolemaan sotaan. Reserviläisellä ei pitäisi olla tarvetta erota reservistä?

    Tyttäreni on innokas partiolainen ja on jo ilmoittanut, että lukion jälkeisen välivuoden käyttää menemällä armeijaan.
    Ollaan vaan sitten lyhyesti keskusteltu aselajista ja yritin vähän kysyä miksi meinaat armeijaan mennä kun pikkuveli kuitenkin joutuu kansalaisvelvollisuuden täyttämään?
    Hiukan epävarma vastaus oli, että sellaista johtajakoulutusta jos saisi.

    Toki tässä reserviläisasiassa voisi harkita onko lakimuutokselle tarvetta "muuttuneessa" turvallisuusympäristössä?
    Lisäksi mahdollisten pakolaisvyöryjen hallinnassa voidaan tarvita toimivia puolustusvoimia poliisin ja rajavartiolaitoksen tukena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkennus:
      meillä ei ole vain NATOn tuki, vaan olemme jo käytännössä jäsenvaltio.

      Mitä tulee reservikarkureihin, minusta on parempi että juoksevat karkuun jo nyt eivätkä vasta silloin, kun heidät on sijoitettu vastuunalaiseen asemaan.

      Poista
  5. Onko oikein sanoa, että Ryti ja Tanner veikkasivat väärää hevosta? Oliko muita hevosia edes tarjolla. Saksa oli miehittänyt suuren osan Ranskaa, Benelux-maat, Tanskan ja Norjan. Suomen yhteydet länteen olivat poikki ja Stalinin uhka leijui Suomen päällä. Lännessä oli tukena vain Ruotsi, joka kävi omaa kauppaansa Saksan kanssa.

    Hyvin pojat pelasi, jotta Suomi säilyi itsenäisenä. Ryti lupasi henkilökohtaisesti Saksalle, ettei Suomi tee erillisrauhaa, jolloin Saksasta saatiin apuja kesän 1944 torjuntavoittoon. Siitä hän istui vankilassa "sotarikollisena".

    Kun Mannerheimista tehtiin presidentti, häntä eivät enää sitoneet lupaukset romahtamassa olleelle Saksalle, jolloin Suomi sai solmittua rauhan roistovaltio Neuvostoliiton kanssa. Itsenäisyys silyi, tosin kaventuneena.

    Nyt itsenäisyys on suurelta osaltaan luovutettu globaaleille suuryrityksille ja EU-komissaareille, siis eliitille. Globalistien tavoitteena on tuhota suomalainen kulttuuri. Nyt ollaan saunomista kieltämässä. Niin kauan kuin espanjalaiset kiduttavat härkiään sadismikulttuurinsa nimissä, meikä saunoo silloin kuin huvittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ”Onko oikein sanoa, että Ryti ja Tanner veikkasivat väärää hevosta? Oliko muita hevosia edes tarjolla”.
      Aivan oikea ja aiheellinen kysymys. Kerrataanpa hiukan tapahtumia ja niiden tapahtuma-aikoja. Saksa oli valloittanut Tanskan ja Norjan keväällä 1940. Ranska antautui 22.6.1940. Belgia ja Alankomaat olivat antautuneet jo tätä aiemmin. Saksa teki kauttakulkusopimuksen Ruotsin kanssa 8.7.1940. Suomi joutui Neuvostoliiton painostuksesta allekirjoittamaan 6.9.1940 sen sopimuksen junilla suoritettavista kuljetuksista Hankoon. Suomalaisilla ei ollut kuljetusten sisältöön tarkastusoikeutta, joten valmiiden joukko-osastojen kuljetus Etelä-Suomen kohteiden haltuunottoa varten esimerkiksi risteysasemille olisi ollut täysin mahdollista. Suomi oli siis täysin saarrettu. Tässä tilanteessa Saksan ehdottama kauttakulkusopimus ei näyttäytynyt pelkästään houkuttelevana vaan suoranaisena pelastusrenkaana varsinkin, kun porkkanana käytettiin mahdollisuutta aseiden ostamiseen. Suomellahan ei käytännössä ollut tuolloin mitään mahdollisuuksia aseiden hankintaan mistään muualta kuin Saksasta ja ehkä jossain määrin Ruotsista. Kauttakulkusopimus sitten allekirjoitettiin 22.9.1940, joskin sen toteutus aloitettiin niin, että ensimmäiset joukot nousivat maihin Vaasassa samana päivänä.
      Eipä siinä suuria veikkausmahdollisuuksia ollut, kun kupongissa oli täsmälleen yksi ruutu, ota tai jätä.

      Poista
    2. Tämä meni kyllä justiinsa näin. Kupongilla oli vain aja ainoastaan yksi ruutu ja sen ruksaaminen oli välttämätön pakko. Jopa toteutuneen historian valossa se oli silti pakko ruksata. Ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa.

      Poista
  6. Nikita Hruštšov kirjoitti aikoinaan muistelmissaan, että heiltä kaatui ja haavoittui talvisodassa tasaluku eli 1 000 000 miestä. Oli vielä huomautus, että tämä ei ole kääntäjän virhe. Myös tuo Saksan seuraan liittyminen tuntui olevan ainoa mahdollisuus, kun apua ei ollut yksinkertaisesti muualta tarjolla. Saksasta saaduilla panssarintorjunta-aseilla kuten panssarikauhulla ja panssarinyrkillä oli merkittävä osuus jatkosodan loppupuolella.

    VastaaPoista
  7. Reserviläisistä sivareiksi heittäytyneiltä on poistettava sotilasarvo ja ilmoitettava asiasta päivälehdissä.

    VastaaPoista
  8. Eikös ne reservistä poisjuosseet lähde sodan aikana rintamalle aivan kuin muutkin asevelvolliset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät ainakaan samalla tavalla, koska kerran eivät enää ole reserviläisiä.

      Voisin olettaa heihin suhtauduttavan samoin kuin C-palveluskelpoisuusluokkaan sijoitetut, eli rauhanajan palveluksesta vapautetut:

      jos jouduttaisiin sotaan, heidän palveluskelpoisuutensa määriteltäisiin uudelleen.

      Poista
    2. Joutuvat kai käymään pienen siviilipalvelustäydennyskoulutusloman.

      Ja sen jälkeen jonkin lain mukaan työvelvollisia/siviilipalvelusvelvollisia(?) ei-rauhanaikana, eli voivat ehkä joutua tekemään omaa palkkatyötään päivärahapohjalta?

      Poista
  9. HS tänään

    Kutsuntojen järjestämistä myös naisille aletaan suunnitella

    Puolustusministeriön asettaman työryhmän tehtävänä on muun muassa arvioida, millä aikataululla kutsuntoja voitaisiin laajentaa.

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009124961.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo naisten "kutsunnat" on ihan täyttä fuulaa ja resurssien tuhlausta, parempiakin rahan ja työajan käyttöä olisi. Naisille ei tuon(kaan) puolesta tule mitään valvollisuuksia, joten tuo "kutsunta" on ihan vain feminiitta-teatteria.

      Poista
  10. Kirsi Pihan ikkunan alla marssivat natsit ovat kova lisä sotavoimiimme.

    VastaaPoista
  11. On huomattava että myös Neuvostoliiton menestys Saksaa vastaan 1943-1945 johtui erityisesti USA:n Lend Lease avusta.
    11,3 miljardia dollaria: mm. 500000 Packard kuorma-autoa, joilla marssi Berliiniin mahdollistui. Venäjällä ei niitä käytännöllisesti katsoen ollut.
    Lentokoneet, metallit, kemikaalit, aseet ja eritysesti ruoka.
    Neuvostoliitto marssi vatsallaan USA:n toimesta.
    Texas Roast Beef purkit tulivat tutuiksi myös suomalaisille sotasaaliina.
    Talvisodassa vangiksi jääneet neuvostoliittolaiset kertoivat kaikki nälästä. Tilanne oli sama 1941. Saksalaisia paettiin nälässä. Ei ollut voimia sotia.
    Nälkä oli Stalinin lahja musikoille.

    VastaaPoista
  12. Reservistä eronneita joilla kuitenkin on jokin sotilaskoulutus takana tultaneen käyttämään mm. väestönsuojelu tehtävissä. Jos olette katsoneet uutisointia Ukrainasta esimerkiksi ohjusiskujen jälkeen niin ainakaan minun ei käy kateeksi, sillä heidän tehtäviin kuuluu uhrien etsintä sortuneista rakennuksista. Se tarvitaanko ihan jokaista kivääri kädessä sodassa on vaikea kysymys koska sodat ovat erilaisia keskenään.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!