perjantai 20. toukokuuta 2022

Kesän tulo sai tummat pojat touhuamaan vallattomasti

Kesä tekee tuloaan ja on näköjään saanut tummaihoiset pojat touhuamaan vallattomasti. Poliisi nimittäin on pyytänyt silminnäkijähavaintoja Martinlaaksossa Vantaalla tapahtuneesta törkeästä ryöstöstä, jossa iältään noin 15–18-vuotiaat tummaihoiset pojat veivät uhrilta omaisuutta ja hakkasivat tätä myös metalliputkilla.

Tapaus on luonnollisesti äärimmäisen ikävä monestakin syystä. Ensinnäkin se on tärkeä rikos uhria kohtaan. Toiseksi se vahvistaa monien ihmisten virheellistä käsitystä siitä, että kaikki maahanmuuttajat olisivat väkivaltaisia rikollisia. Kolmanneksi se johtanee vähä-älyiseen vaikenemiseen tapauksen johdosta, eikä siten vaikuta sitä eikä tätä Suomen maahanmuuttopolitiikkaan.

Ei edes siihen, että hallituksemme varautuisi sulkemaan rajamme, jos Venäjä käyttäisi tummaihoisia poikia hybridisodankäynnissä Suomea vastaan. Marinin kabinettihan on suunnitellut lainmuutosta, johon ei kuitenkaan sisälly mahdollisuutta evätä tulijoilta maahanpääsyä edes tällaisissa tilanteissa. 

Päinvastoin, kuten jo aiemmin totesin, tarkoituksena on varmistaa se, että hybridisodan työkalut voidaan varmasti ottaa vastaan. Ellei muuten, niin yksityistä omaisuutta sosialisoimalla. 

Niinpä päätän tämän kirjoituksen vienosti ja kainosti ehdottamalla, että suomalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan tehtäisiin muutos, jonka seurauksena siinä huomioitaisiin maassa jo asuvien turvallisuus sekä tummien poikien tilastollisesti merkittävä yliedustus seksuaali- ja muissa väkivaltarikoksissa. Tämä olisi sekä kantaväestön että maahan sopeutuneiden maahanmuuttajien - ihonväristä riippumatta - etu.

23 kommenttia:

  1. Tuskin kukaan suomalainen ajattelee, että kaikki maahanmuuttajat ovat rikollisia. Mutta aivan liian suuri osa on, kun rikoksiksi katsotaan väkivallan lisäksi raiskaukset, varkaudet, huumekauppa, sosiaaliturvahuijaukset ja valehtelu turvapaikkaprosessissa. Jos suomalainen antaa väärät henkilötiedot maahan tullessa, se on rikos. Ulkomaalaiselle se on sallittu.
    Olen kerran sanonut naistoimittajalle, että oikeita turvapaikanhakijoita on vähemmän kuin raiskattuja suomalaisia tyttöjä ja naisia. Olen edelleen samaa mieltä. Toimittaja otti pultit ja huusi, että olen rasisti, jonka kanssa hän ei enää koskaan keskustele sanaakaan. Ei koskaan. Sanansa on pitänyt, mutta luultavasti hänen naiivi käsityksensä tulijoista on vuosien kuluessa muuttunut. No ehkei sentään kun lukee uutisia maahanmuuttajista ja arvioi hallituksen (+ kokoomuksen) tekemisiä maahanmuuton suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei ei..tuskin on käsitykset muuttuneet..vaan aina ideologian näyttäessä menevän persssiilleen, niin sit lisätään "kotouttamista" ja maahanmuuttoa, jonka lisääminen on kuulemma paras vastaus ja ase rassismia vastaan

      Poista
  2. Ruotsissa tehdään 2500 ilmoitettua nuorisoryöstöä vuodessa. Kuinka moni nuori ilmoittaa muutaman satasen ryöstön, kun tekijät ovat kuvanneet henkilöpaperit ja uhanneet tulevansa käymään, jos poliisille ilmoitetaan.

    Rikosseuraamusvirasto BRÅ tutki tekijöiden taustoja, jolloin todettiin yli 65% olevan mamuja. Tutkimus tehtiin " satunnaisella otannalla", jolla saatiin monta kertaa arpomalla siedettävä luku. Esim pelkkä kolmen kuukauden ajalta olisi saattanut antaa liian karmeat luvut.

    Ruotsissa tehdään 10.000 raiskausta vuodessa (vrt. Suomi 1.000), mihin ei edes Venäjän armeija pysty.

    Suomessa afgaanien, irakilaisten ja somalien työllisyysaste on lähes 50% alhaisempi kuin Suomessa asuvien virolaisten, venäläisten, kiinalaisten. Se maksaa jo nyt Länsimetron verran parissa vuodessa.

    "Täällä on ihan turvallista asua, kunhan muistaa ettei mene ulos kello 20.00 jälkeen", on ihan vakiolause Ruotsissa ja pian myös Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentti oli siis Nils-Aslak Näkkäläjärvi ja minä olen jo vuosikymmeniä lukenut päivittäin Ruotsin lehtiä.

      https://rodionr.vuodatus.net/

      Poista
  3. Olisiko näppishäiriö?

    "Ensinnäkin se on tärkeä rikos uhria kohtaan."

    Pitäisikö olla törkeä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin kai näppisvirhe, mut voi se olla "tärkeäkin" että uhri herää todellisuuteen eikä ehkä äänestä puolueita, jotka tuottavat vastaavaa väkivaltaista ali human porukkaa suomeen

      Poista
  4. joo joo..ei tommonen järkipuhe merkitse mitään suvakeille. "Turvapaikanhaku oikeus on kaikkein tärkein" ohisalo
    "oma maa ensin ajattelu on turmiollista"!, tai jotenkin noin...Tippurinen jne jne

    toi nykyinen sisäministeri tuntuu jopa Oharia imbesillimmältä ja kiihkoisemmalta, ideologiassaan

    VastaaPoista
  5. Minusta Mikkonen vaikuttaa pohjattoman tyhmältä vähän kuin ylisukupolvisen sukurutsan tuotokselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta hän vaikuttaa ylivoimaisen typerän hyväuskoiselta hölmöltä, sellaiselta jolle musta mies voisi myydä Manhattan Bridge sillan eikä Mikkonen suostuisi tulleensa huijatuksi vaikka siitä hänelle kertoisi vaikka itse New Yorkin pormestarin. Ohisalo taasen on vaarallinen ja haitallinen fundamentalisti joka vähät välittää kansan turvallisuudesta kunhan pääsee toteuttaamaan omaa agendaansa.

      Poista
  6. Nähtävästi jotain kehitystä on kuitenkin näiden tummien poikien kohdalla tapahtunut Suomessa, jos verrataan heidän käytöstään lähtömaassaan: lutuset käyttävät ryöstöissä puukeppien sijasta metalliputkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metalliputkia on täällä paljon helpommin saatavilla. Heidän lähtömaissaan kaikki metalli joka irti lähtee myydään rautaromukauppiaille.

      Poista
  7. Kiinnostaisi tietää miten todellisuudesta vieraantuneet poliitikot kuten esim. ohisalo kuvittelevat tilanteen menevän käytännössä, jossa satojen tuhansien ihmismassat vyöryvät rajalle venäjän sotilaiden ajamina. Odottavatko tunkeutujat jossain telttakylissä kiltisti vuoroaan marssia jonossa rajan yli johonkin järjestelykeskukseen vai onko tilanne alusta alkaen kaoottinen jossa rajan yli yksinkertaisesti juostaan sieltä täältä ilman että sitä yritetään edes estää. Mitä sitten kun tilanne jatkuu, jatkuu ja jatkuu? onko olemassa joku sietokyvyn raja (esim. miljoona) jolloin "kansainväliset sopimukset" eivät enää mene kaiken edelle? Käytännössä siis venäjä voi marssittaa raiskaaja-armeijansa suomeen esteettä, kunhan ne tulevat vain ilman aseita.

    VastaaPoista
  8. Kun toiseen vaakakuppiin pannaan Suuri Yhteinen Valhe -- jossa moniarvoisuus ja monikulttuurisuus sulavat synonyymeina toisiinsa, jossa edustuksellisen demokratian luonnetta kielellis-kulttuurisen kansallisvaltion ominaisuutena ei tunnisteta, ja jossa kulttuurinen narsismi ja sokea individualismi muuttuvat näennäiseksi hyveellisyydeksi -- ja toiseen vaakakuppiin laitetaan Totuus, niin kyllä se Suuri Valhe painaa aina enemmän.

    Se painaa poliitikkojen puheissa, mussuhumanististen ihmisoikeusaktivistien moraalisaarnoissa, mediassa, se painaa painetuissa lehdissä, journalistien sopulilaumassa.

    Se on pohjimmiltaan täydellistä tietämättömyyttä ja sivistymättömyyttä, se on totaalista ymmärtämättömyyttä yhteisövoimien ja yhteisöominaisuuksien merkitysen suhteen -- ja vaikka Suuri Yhteinen Valhe jo joka päivä todistaa itse itsensä pelkäksi valheeksi, silti eliitin keskinäinen uskonnonomainen tunnustuksellisuus estää heiltä kaiken älyllisen rehellisyyden.

    Mitä pahemmin yhteiskuntamme kriisiytyy -- sen saman mallin mukaisesti joka jo hyppää silmille Ruotsista -- sitä tiukemmin omat eliittitoimijamme -- poliitikot, juristeristit, virkamiesporras, niin sanotut tutkijat, journalistit -- sulkevat silmänsä, korvansa ja suunsa -- ja niin päädytään puhumattomuuden kulttuuriin, sensuurin ja wokelluksen kulttuuriin, jossa demokratia aste asteelta muuttuu totalitarismiksi.

    Se kaikki tulee tapahtumaan nimenomaan "ihmisarvo- ja -oikeusideologioiden" aatteellisissa kulisseissa -- sillä totalitarismi on yhteiskunnallisen taantuman äärimuoto, joka todellakin voi toteutua ihan minkä tahansa nimisen ideologian aatekulisseissa.

    VastaaPoista
  9. "Niinpä päätän tämän kirjoituksen vienosti ja kainosti ehdottamalla, ..."

    En moiti professoria hänen käyttämästään ilmaisusta, silä hän tuskin tarkoitti sanatarkasti lauseen merkitystä. Ilmaisu ilmentää vienon toivomuksen sijaan hyväksynnän ikuisesta väistämisvelvollisuudesta, kun kotoperäistä kansalaista vastaan tulee ei-suomalainen.
    Tällainen käytäntö on voimassa ainoastaan Suomessa ja Suomen ihanneyhteiskunnassa eli Ruotsissa. Muualla ei-kotoperäinen on väistämisvelvollinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai loisiko niin, että kevään ja valon lisääntymisen myötä keppostelut näkyvät selvemmin?

      Poista
  10. Suomen koulujärjestelmä, jota professorikin edustaa, on pahoin epäonnistunut. Koulujärjestelmästä parhaiten selviävät tytöt ja naiset, jotka taas haluavat erityisesti olla hyviksiä. Koulu luo kyvyttömyyden ajatella pitkälle eteenpäin, ottamaan huomioon historian ja yksilöiden pysyvänluonteiset ominaisuudet, kuten perusarvot. Ennenminkin koulu luo ihmisiä, jotka eivät osaa ajatella kokonaisuuksia, eivät pitää puoliaan ja mutta jotka haluavat näyttää hyviltä. Olla hyviksiä pahiksille, vaikka ne pahikset katkaisisivat kaulasi seuraavalla viikolla. Ja tietenkään siitä kaulan katkaisusta ei saa rankaista kuin nimellisesti, sillä syyhän ei ole tekijän, vaan aina jonkun muun. Koulu tuhoaa ihmisen terveen oman edun tavoittelun. Tämä on helppoa havaita mm keskustelusta maahanmuuttajien rikoksista ja ruotsin tilanteesta, yms. Suomen ja suomalaisten tuhoa, näyttääkseen hyvältä, ajaa jo kolme neljäsosaa kansanedustajista ja kansa on valmis valitsemaan ne samat kansanedustajat uudestaan. Ruotsin tilanne ja kehitys kertoo kaiken, vaikka se on tuossa vierellä esillä ja nähtävissä, se ei vaikuta mitään. Mitään muutosta ei ole tulossa, toivoa ei ole. Suomen talous ja turvallisuus tulevaisuuteen on jo tuhottu, sillä se sukupolvi, joka tajuaa mitä on menty tekemään tulee niin myöhään, ettei jäljellä ole enää kuin muuttaa pois siinä vaiheessa maanpäälliseksi helvetiksi muuttuneesta Suomesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme suurinta kaupunkia nuketetaan, niin siinä meni koko punavihreä kupla. Neljäs on jo optionaalinen. Joku tänne aina jää. Mihin sitten muutetaan, kun ei enää ole, minne muuttaa?

      Poista
  11. Unohtakaa nyt kaikki ilmasto-, Putin-, korona,- Ukraina-, kaasu-, ja maahanmuutajakauhut. Nyt tulee apinarokko ja siihen on kehitetty rokotekin jo vuonna 2019 eli nyt piikille, lappu naamalle ja kotiin häpeämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minut on isorokkorokotettu. Minä en tarvitse. Kummallisen sopivasti apinarokko kuitenkin ilmestyi, ja aivan puskasta taas.

      Poista
    2. Eiköhän koronarokote ole paras suoja apinarokkoonkin. Siis viimeistään seitsemäs koronarokote. Oli miten oli, tällaiseen ei apina pysty. -jussi n

      Poista
    3. Mielenkiintoista, että tv-uutisissa terveysviranomaisia kehotetaan olemaan tarkkana, mutta ei kerrota kansalaisille, miten rokko tarttuu. Liekö samanlaista häveliäisyyttä kuin aikoinaan aidsin kanssa?

      Poista
  12. Hyvä kirjoitus mutta otsikko ei vastannut totuutta.

    Totuuden nimissähän olisi pitänyt todeta, että Kesän tulo sai tummat pojat toimimaan kulttuurilleen ominaisella tavalla.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!