sunnuntai 26. joulukuuta 2021

Vaihtoehtoisia tulkintoja

Helsingin sanomat julkaisi mielipidekyselyn, jonka mukaan 63 prosenttia suomalaisista haluaisi sulkea rajat, mikäli turvapaikanhakua käytettäisiin hybridisodan välineenä. 17 prosenttia oli ajatusta vastaan ja 20 prosentilla ei ollut mielipidettä. Tämän kysymyksen vastaukset eivät siten jätä tilaa tulkinnoille, vaan osoittavat, etteivät suomalaiset aseta kansainvälisiä sopimuksia oman turvallisuutensa edelle.

Jäin kuitenkin miettimään, että kuinka suuri osa suomalaisista haluaisi sulkea turvapaikanhakijoilta rajat, vaikka näitä ei käytettäisikään hybridisodan välineenä, vaan perusteettomia hakemuksia hengen ja terveyden uhasta hyödynnettäisiin laajamittaisesti elintasopakolaisuuden toteuttamiskeinona. Mikähän media mahtaisi teettää gallupin, johon sisältyisi tällainen kysymys?

HS:n mielipidetiedustelussa oli kaksi muutakin kysymystä. Niistä ensimmäinen koski viime aikoina esillä ollutta ajatusta, jonka mukaan sellaisille elintasopakolaisiksi osoittautuneille turvapaikanhakijoille, joita ei saada palautetuksi kotimaahansa, pitäisi antaa tilapäinen oleskelulupa. 

Vastanneista 48 prosenttia ei antaisi tällaista lupaa ja 38 prosenttia antaisi. 14 prosentilla ei ollut asiaan mielipidettä. Toisin sanoen suurin osa kantansa ilmaisseista oli sitä mieltä, että turvapaikkahakemuksen jättäminen tarkoittaa vain pyyntöä turvapaikan saamiseksi - eikä siten oikeuta oleskelulupaan mistään muusta syystä. 

Toisaalta vastaukset voi tulkita myös siten, ettei 52 prosentilla suomalaisista ole mitään sitä vastaan, että he elättäisivät turvapaikkajärjestelmää väärinkäyttäneitä ihmisiä niin pitkään kuin nämä viihtyvät pohjoisessa kotimaassamme. Jäin kuitenkin miettimään, että mahtoivatko nuo mielipidettä vailla olleet 14 prosenttia ajatella kantaansa muodostaessaan näkemyksensä tarkoittavan myös tällaiseen rahanmenoon suostumista?

Kolmas HS:n mielipidekyselyn kysymys - tai pikemminkin siihen annetut vastaukset - kertoi, että 35 prosenttia suomalaisista kannattaisi ainakin jonkinlaisten esteiden rakentamista itärajalle, 45 prosenttia vastustaisi niitä ja 20 prosentilla ei ollut mielipidettä. Tässäkään tapauksessa vastanneista ei siis löytynyt selvää enemmistöä, vaikka mielipiteensä muodostaneista suurin osa vastustikin raja-aitojen rakentamista.

Siksi kysymyksen voi tulkita myös siten, ettei 55 prosentilla maamme kansalaisista olisi mitään sitä vastaan, että he joutuisivat rahoittamaan aidanrakennushanketta. Tämä olisikin sikäli järkevä näkemys, että tyypillisen maahamme loppuiäkseen jäävän turvapaikanhakijan kustannus suomalaiselle veronmaksajalle on vähintäänkin satoja tuhansia euroja, joten mikäli rakennetavilla esteillä olisi tulijoita vähentävä vaikutus, olisi se varsin hyvä investointi maamme taloutta ajatellen. 

Nähtäväksi jää, kuinka maamme poliittiset päättäjät tulkitsevat HS-gallupin tuloksia. Tässä suhteessa mielenkiintoista kuitenkin oli, että tuohon ensimmäiseen - ja ainoaan selvän vastauksen saaneeseen - kysymykseen kyllä-vastauksen antaneisiin sisältyi enemmistö perussuomalaisista, kokoomuslaisista, keskustalaisista ja sosiaalidemokraateista. 

Toisin sanoen ainakin neljän suurimman puolueemme kannattajat asettavat hybridisodalta suojautumisen kansainvälisten ihmisoikeussopimusten väärinkäytön edelle. Se tarkoittaa puolueita, joiden kannatus viimeisimmän Ylen puoluekannatuskyselyn mukaan on 71,3 prosenttia eli ehdoton enemmistö. 

Siten on syytä edellyttää, että maan hallitus huomioisi tämän seikan, mikäli maahamme kohdistuisi hybridisodan uhka. Näin siinäkin tapauksessa, että osa ministereistä edustaisi turvallisuudesta piittaamattomia pienpuolueita.

3 kommenttia:

  1. Yksi asia on se miten kansa vastaa yksittäiseen kyselyyn, toinen on äänestyskäytös kokonaisuudessaan ja kolmas se, miten poliitikot / puolueet omassa viitekehyksessään pelailevat asian.

    VastaaPoista
  2. Minulle ei ainakaan ole kovin selvää mitä tuolla hybridiuhalla tai -sodalla tarkoitetaan.
    Pienellä virneellä voisi jopa sanoa, että koko turvistouhu on hybridisotaa jolla vallataan aseettomasti elintilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Pienellä virneellä voisi jopa sanoa, että koko turvistouhu on hybridisotaa jolla vallataan aseettomasti elintilaa". Tuo on puolitotuus. Toinen puoli totuutta on se, että se on sitä harjoittaville tavattoman kannattavaa liiketoimintaa.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!