tiistai 28. syyskuuta 2021

Pölhöpopulismia Saksassa ja Suomessa

Helsingin sanomat kertoi, että Saksan vaaleissa yksi tappion kärsineistä puolueista oli Vaihtoehto Saksalle eli AfD. Puolueen linjasta HS mainitsi, että "keskeisin tavoite on ollut maahanmuuton vastustaminen". Lehti totesi myös, että AfD sai vaaleissa "ensikertalaisilta vain kuuden prosentin tuen", eli ettei se ole nuorten parissa kovinkaan suosittu - toisin kuin Suomen Perussuomalaiset. 

En tiedä oliko edelle kirjaamani Perussuomalaisten ja AfD:n rinnastaminen huolella suunniteltu, mutta on syytä huomata, että AfD kampanjoi vaaleissa pölhöpopulistisesti rokotusvastaisuudella. Eikä se houkutellut Saksan sivistynyttä nuorisoa. 

Suomessa Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra on sen sijaan todennut tieteellisten tosiasioiden mukaisesti, että koronarokote "kannattaa ottaa, koska se estää vaikeita tautitapauksia ja vähentää sairaalahoidon tarvetta, vaikka se ei tartuntoja täysin estäkään". Lisäksi muutamat perussuomalaisissa toimivat koronarokotteiden avulla profiloitumaan pyrkineet henkilöt on joko erotettu puolueesta tai jääneet vaille mainittavaa menestystä

Siten AfD:n ja Perussuomalaisten rinnastaminen on harhaanjohtavaa, vaikka puolueilla onkin samankaltainen suhtautuminen maahanmuuttoon. Ja ehkäpä juuri siksi AfD:tä kannattaa itäsaksalainen vanhempi polvi kun taas Suomessa perussuomalaisten aatteet jakaa erityisesti sivistynyt nuoriso.

* * *

Saksan Vihreät menestyivät vaaleissa mainiosti ja päässevät liittotasavallan hallitukseen ajamaan tavoitteitaan. Sen suomalainen sisarpuoluehan on parhaillaan vastaavassa asemassa ja kokee vaikeuksia suhtautumisessaan laittomaan ympäristöradikalismiin. 

Tästä saimme esimerkin viimeksi eilen, kun puolueen puheenjohtaja ja Suomen sisäisestä turvallisuudesta vastaava sisäministeri Maria Ohisalo ei halunnut moittia julkisesti radikaaliliike Elokapinaa sen järjestäytyneen yhteiskunnan vastaisista toimista, vaan kiemurteli kiemurtelemistaan Alfa-TV:n Sanna Ukkolan haastattelussa. 

Asia on juuri nyt ajankohtainen, kun Elokapina on järjestämässä peräti kymmenen päivän mielenosoitusta Mannerheimintielle. Liikkeelle kiusallisesti joku oli luovuttanut Suomen uutisille videon, josta paljastuu heidän piittaamattomuutensa mielenosoituksiin liittyvistä laeista eli viime kädessä järjestäytyneestä oikeusvaltiosta. 

Nähtäväksi jää, kuinka näyttävästi valtamediat välittävät Suomen uutisten skuupin laajemmille kansanjoukoille. Sellaista saattaa kuitenkin ehkäistä AfD:n valitseman koronalinjan kärsimä tappio Saksassa, koska Vihreiden ja erityisesti puheenjohtaja Ohisalon ilmiselvä tuki Elokapinan toiminnalle on samalla tavalla pölhöpopulistista - ja saattaa vaikuttaa hyvinkin negatiivisesti sivistyneen nuorison suhtautumiseen puolueeseen tulevissa aluevaaleissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Terroristijärjestö iski jälleen Helsingissä
Johtaako koronaviruspandemia populistien voittoon?
Valtapuolueet pohjustivat AfD:n voiton

16 kommenttia:

  1. Eikö Suomessa lueta muita "uutisia" kuin mitä Yle ja hesari kumppaneineen kirjoittaa?
    Eikä se ole mikään rokote.

    "Totalt åtta personer har avlidit med covid-19 på ett äldreboende i Överkalix, meddelar kommunen.
    Alla förutom en ska ha varit dubbelvaccinerade.
    – Det är oroande, säger Anders Nystedt, smittskyddsläkare i region Norrbotten, till Norrbottens-Kuriren."

    Mitä tämä elokapina haluaa, siis konkreettisesti? Kysykää heiltä tekoja muutoksiin. Ei kai se riitä, että istuu asfaltilla? Jos he haluavat muutoksia, pitää heidän ottaa lapio käteen ja alkaa muuttamaan eikä istua asfaltilla.

    VastaaPoista
  2. Minua huolestuttaa, Purran fiksusta ulostulosta huolimatta, se, että Perussuomalaiset profiloituu rokotevastaisten hörhöjen puolueeksi. Tämä näkyy selvästi monien seuraamieni blogien kommenttiosastoissa, ja jopa niiden varsinaisessa sisällössäkin joskus. Kuten jo tämänkin kirjoituksen ensimmäisessä ja ainoassa nyt näkyvässä kommentissa. Karkoittaa sivisyneet nuoret ihmiset, ja minäkin olen alkanut miettiä äänestämistäni, vaikka en nuori olekaan. Sivistynyt olisin varmaan ainakin äitini mielestä, jos hän eläisi...

    VastaaPoista
  3. Pölhöpopulismia tai ei. Rokotettujen ei tarvitse pelätä, jos rokote toimii, kuten rokotteen pitää. Siksi vaatimukset rokotepassista ovat turhia. Itse en leiki terveyteni kanssa tököteillä, joista tulee moisia sivuoireita:
    https://koronarealistit.com/whon-laakehaittarekisteri-10-578-kuolemaa-13-716-keuhkoveritulppaa-9-039-kouristuskohtausta-8-841-tromboosia/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen valitsee itse, mutta on hyvä tietää sairaaloihin viime aikoina koronan takia joutuneiden ja kuolleiden olevan lähes pelkästään rokottamattomia. Näin siitä huolimatta, että suurin osa suomalaisista on saanut rokotteen.

      Poista
    2. En tiedä miten Suomessa, mutta Ruotsissa lasketaan rokotetuksi jos olet:
      1. saanut ensimmäisen piikin
      2. saanut toisen piikin
      3. toisesta piikistä on kulunut 14 vuorokautta
      eli vasta sitten (1+2+3) olet rokotettujen kirjoissa.

      Poista
  4. Meillä on sisäministeriksi ujuttautunut fundamentalistinen kaheli jota suomalaisten turvallisuus ei voisi vähempää kiinnostaa. Sen sijaan viherterroristit, ISIS-terroristit jne.saavat täältä ministerin kuvatukselta kaiken tuen. Ohisalon vastuualue on maan sisäinen turvallisuus. Minua ei ole koskaan aiemmin huolestuttanut sisäinen turvallisuus niin paljon kuin nyt tämän hullun ollessa vallan puikoissa.

    Olen ns.puolimamu, muutin teini-iässä Suomeen josta äitini on kotoisin. Kieltä osasin melko hyvin, kiitos siitä äidilleni. Nyt tuosta (muutosta) on reilu kymmenen vuotta ja on todettava kuinka hirvittävän P
    paljon Suomi, ja etenkin yhteiskunnallinen keskustelu on muuttunut. Nyt mennään jo ties kuinka monetta vuotta peräkkäin niin ettei uutisiin mahdu kuin kolme aihetta--> maahanmuutto, intersektionaalinen feminismi ja sokerina pohjalla ilmastonmuutos. Em.,, johtuen on minulta valtamedian lukeminen jäänyt lähes tyystin, etenkin likasangot Hesari ja Yle.

    Uutisia, mielenkiintoisia sellaisia, löytää kyllä ympäri maailmaa, toki sisäinen suodatin pitää aina olla päällä.

    Riikka Purralle lämpimästi onnea ja menestystä puolueen luotsaamiseen kohti seuraavia eduskuntavaaleja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdit listasta päivittäiset koronatiedotteet. Rokotehaittauutiset puolestaan loistavat poissa olollaan.

      Poista
    2. Jos vastaus oli minulle, niin totean ettei minun asiani ole koronauutisten tiedottaminen. Niitä on kyllä ns. valtamediat päivittäin täynnä.

      Poista
  5. Kukapa ei haluaisi löytää omaa sisäistä Che Guevaraansa? Siinähän tuntee itsensä niin rebelliksi, että.

    VastaaPoista
  6. Uutistietoisuudessa käsitellään asioita lähtemällä liikkeelle jo valmiiksi arvovaratuilla käsitteillä. Retorisessa uutisluennassa niistä on tullut aivan erityinen taitolaji. Kunnelkaapa esimerkiksi miten harkitun painokkaasti Matti Rönkä lausuu termin "populistinen puolue".

    Kun käytetään käsitteitä, joihin sisältyy sekä maailman kuvaus että selitys, pieleenhän siinä aina mennään. Jostain syystä tuollaiset käsitteet on helppo kokea kaikkein eniten "todellisuuta vastaaviksi", ja jopa niin sanottu "faktantarkistus" perustuu siihen että uutistekstit palautetaan tällaisiin vääristyneisiin käsitteisiin.

    Eli toisin sanoen: tuolta kielenkäytön tasolta on turha odottaa oikeaa selitystä sille mitä tapahtuu ja miksi. Tarvitaisiin paljon syvemmälle meneviä analyyseja -- ei mitään sellaista jota loputon lauma erilaisia yhteiskunta- ja valtiosuhteita sanallistavia "asiantuntijoita" raportteihinsa laatii.

    Esitän esimerkin. Niin sanotut "vihreät" voivat saman hengenvetoon syumpatiseerata satojen miljoonien suuruusluokkaan kasvavaa kehitysmaalaisten kansainvaellusta Afrikasta ja Lähi-idän maista Eurooppaan valmiiden kulustumahdollisuuksien piiriin ja yhtä vahvan uskon varassa puhua "ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta" ja vaatimuksista panna kulutuksen myllyt seis. -- Sitä mikä on se stvätason tekijä joka mahdollistaa tällaisen mammuttimittaluokan kognitiivisen dissonanssin, sitä nämä ihmiset itse eivät mitenkään pysty näkemään. Vain ulkopuolinen voi todeta, että kaiken takana on vahva ajattelun taantuminen perussymbioottisen uhrisamaistumisen asteelle, jossa mikään "tiedollinen" ei vaikuta niin paljoa etteikö vahva tunne määräisi täydellisesti "totuudellisuuden" kokemusta.

    Ja vastaava esimerkki vastapuolelta: miksi maahanmuuttokriitiiset ihmiset jatkuvasti hirttäytyvät erilasiiin salaliittoteorioihin -- esimerkiksi Trumpin tueksi vaalivilppiepäilyihin tai koronarajoitusten ja rokotusten aggre4siivisiksi vastustajiksi? Mikä on heidän psyykensä syvätasolla se vaikuttava voima, joka sanelee sen tiedollisesti armahtavan sokeuden joka sallii heidän kokea kaikki salaliittoteoriat totuudellisesti oikeutettuina? -- sehän on jotain aivan vastaavaa kuin mikä ilmenee "vihreän" ajattelun puolella hirmuisina kognitiivisina dissonansseina.

    Itse olen yrittänyt kirjoittaa oman aikamme kulttuursesta narsismista ja siitä, miten yhteiskunnallisissa taantumailmiöissä ajattelua alkavat määrätä yhä vahvemmin syvyyspsykologiset voimat, jossa individualistinen järki ja myös tilastolliset totuudet lakkaavat vaikuttamasta. Vain narsismiin pohjaava uhriajattelu rulaa. Ja se siis ilmenee yhtä lailla vihreiden maailmanlopun eskatologioissa kuin salaliittoteoreetikoiden kokemuksessa siitä miten jotkut vahvat pahantahtoiset voimat heitä huijaavat niin että he joutuvat hämärien tarkoitusperien uhreiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen taipuvainen ajattelemaan niin, että kaikki tämä järjettömyys mitä nyt tapahtuu ;hallitsematon kansainvaellus, Brysselin hivutus kohti liittovaltiota, jatkuva jankutus pienen vähemmistön seksuaalitaipumuksista (tämä lgtb-vouhotus), (ääri-) feminismi, Soroksen kuviot ja mitä niitä nyt onkaan, niin se saa jotkut uskomaan ettei tämä kaikki "vain tapahdu'omalla painollaan, vaan tätä kaikkea ohjataan jostain" pääkallopaikalta. Ymmärrän hyvin, että on niitä jotka ovat taipuvaisia uskomaan näin tosiaan olevan. Joskus itsekin mietin voisiko olla mahdollista, että tämä kaikki onkin käsikirjoitettu.

      Toisaalta en tajua mitä hyötyä kenellekään on sulauttaa kulttuurit yhteen. Itse olen syntynyt monikulttuurisessa yhteiskunnassa ja empiirinen kokemus tästä on, että kulttureita ei vain pysty sekoittamaan keskenään,siitä ei seuraa mitään positiivista. Eri kulttuurit vain hakeutuvat asumaan omiensa kanssa sähköaitojen taakse kuten minun syntymämaassa. Tätä kehitystä näkee jo Ruotsissa jossa parhaillaan olen tutkailemassa paikallista menoa. Pahin painajaiseni on sähköaitojen rantautumimem Suomeen. Toivottavasti herään painajaisestani sitä ennen...

      Poista
  7. Tässä rokotehommassa on järki kateissa. Järkevä ihminen suhtautuu rokotteisiinkin punniten hyötyjä ja haittoja. Lähipiirissä tietämäni rokotetut eivät ole saaneet joko mitään haittoja tai haitat ovat olleet enintään parin päivän kuumeilu ja jälkimmäinenkin vain toisen annoksen kohdalla. Jos em. haittojen vastineeksi saa merkittävää hyötyä, niin hyöty/haitta-analyysi on aika selkeä. Ihmisten pitäisi tajuta, että lääketieteessä juuri mikään ei ole 100 % varmaa paitsi pään irtileikkauksen seuraukset. Tyypillistä "suuren kansan" ymmärtämyyttä edustaa esimerkiksi suomalaisen tupakoitsijan huoli Tšernobylin vaikutuksesta hänen terveyteensä, vaikka jokaisella hänen pilttamallaan savukkeella on suurempi vaikutus.

    Mitä tulee sitten Egokapinaan, niin suosittelen lukemaan Tommi Melenderin ja Timo Hännikäisen mainion kirjasen Liberalismin petos. Siitä löytyy isolta osalta selitys näittenkin ekoapinoitten mölinään.

    VastaaPoista
  8. Aika "hauska" yksityikohta oli, kun Iltalehden toimittaja Kreeta Karvala intoutui perussuomalaisten rokotepassiin kriittisesti suhtautumisesta, että nyt perussuomalaiset puolustavat maahanmuuttajia ja turvapaikan hakijoita, koska heillä on niin alhainen rokotekattavuus. Oikein suu vaahdossa julisti tällaista omaa hienoa keksintöään.

    VastaaPoista
  9. Ohisalo on liero, jolta ei saa suoraa vastausta mihinkään kysymykseen, vaan pelkkää kyynistä laskelmoitua sumutusta. Ainoa mikä kiinnostaa tätä muslimiasioiden ministeriä on mahdollisimman monen haittamaahanmuuttajan tuominen Suomeen, ja suomalaisten verorahojen jakaminen maailmalle. Suomalaisten turvallisuus ja hyvinvointi ei ole hänen agendallaan. Aivan jokainen hänen ajamansa asia on vahingollinen Suomelle, mukaanlukien tämä viherterroristien tukeminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Vihreät tulee jäämään poliittiseen historiaan puolueena joka charter-lennätti kuluista piittaamatta Isis-terroristeja Suomeen. Näitä sitten Supo saa kytätä todennäköisesti loppuelämän. Isis-Pekkahan aloitti salassa suunnitelmat näiden kärräämisestä Suomeen välittömästi vaalien 2019 jälkeen. Todella röyhkeä ja kansalaisten turvallisuiden piittaamattomuutta.

      Poista
    2. Vihreiden kaunis ja ylevä imago luonnonsuojelijana ja kaiken hyvän edistäjänä on räikeässä ristiriidassa heidän toimintansa todellisen petturimaisen luonteen kanssa. Suuri osa kiireistä arkeaan elävistä ihmisistä ei juurikaan politiikkaa seuraa, ja äänestää sitten näitä sekopäitä median antaman puhtoisen kuvan harhauttamana.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!