torstai 30. syyskuuta 2021

Eikö kiihottamis­pykälän tarkoituksena ole suojata ilmaston­muutoksen kieltäjiä eikä natseja?

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen linjasi eilen, ettei kiihottamis­pykälän tarkoituksena ole suojata ilmaston­muutoksen kieltäjiä eikä natseja. Niiden sijaan suojaa on tarkoitus antaa tyypillisesti vain sellaisille ryhmille, jotka voidaan määritellä syntyperäisten tai muuten tahdosta riippumattomien ominaisuuksien perusteella.

Siten näiden kollektiivisella tappamisella uhkaaminen on hänen mukaansa laillista, eikä vasemmistoliiton läntisen alueen toiminnanjohtajana toiminutta Misha Dellingeriä vastaan nosteta syytettä. Tämä tuntui kuitenkin olevan toista mieltä ja kielsi kirjoittaneensa sellaiseen yllyttäneet viestinsä omalle Twitter-tililleen - kuitenkaan kertomatta kuka ne sitten on sinne naputellut. 

Valtakunnansyyttäjän näkemys on peräti mielenkiintoinen sitä vastaan, että Toiviainen on aiemmin nähnyt oikeutetuksi syytteen nostamisen Raamatun siteeraamisesta samaisen kiihottamispykälän perusteella. On siis syytä kerrata, mitä tuossa pykälässä sanotaan.

Tarkalleen ottaen laissa todetaan, että "joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi." 

Pyydän arvoisaa lukijaani huomaamaan laissa olevat sanat "uhataan" ja "vakaumuksen". Siten Toiviaisen perustelu on eksplisiittisesti eli tarkalleen ottaen vastoin lain kirjainta Misha Dillingerin kohdalla. Ja kyllä se lienee yhtä selvästi myös vastoin lain henkeä, jonka tarkoituksena on suojata kaikkia ihmisiä uhkauksia vastaan. 

Raija Toiviaisen nyt ja aiemmin nähdyn toiminnan perusteella on hämmästyttävää, että hänet on aikanaan asetettu korkeaan virkaansa. Ja vielä hämmästyttävämpää on se, ettei häntä ole poistettu siitä ilmeisen pätemättömyyden ja jopa viran väärinkäytön perusteella. Tai - sallikaa epäilyni - ilmeiseltä näyttävän henkisen suorituskyvyn varhaisen heikkenemisen takia.

Onni tässä onnettomuudessa on se, että Toiviainen on syntynyt vuonna 1954, joten hän on jo selkeästi eläkeiässä, eikä voi jatkaa valtakunnansyyttäjän virassa enää kovin kauaa. Toivon mukaan Suomi saa hänen jälkeensä valtakunnansyyttäjän, joka kunnioittaa sekä Suomen lakia että toimii puolueettomasti ja rehellisesti ilman ilmeisiä poliittisia päämääriä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miten uskonnonvapaudesta voitaisiin luopua?
Raija Toiviaisen ristiretki ajoi karille - ja eläkeikäkin lähestyy
Amerikkalaisprofessorit vaativat näpäytystä Suomen valtakunnansyyttäjälle

29 kommenttia:

  1. Joitakin täytesanoja poistamalla havaitsee tuossa laissa sanottavan myös, että:
    "joka asettaa yleisön saataville tiedon, jossa solvataan jotakin ryhmää uskonnon tai vakaumuksen perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan"

    Tiedon, myös tutkitun tiedon, julkaiseminen saattaa olla rikos. Ilmankos joidenkin tilastojen julkaiseminen vaikuttaa niin hankalalta.

    VastaaPoista
  2. Sattumaa vai ei, mutta kun naiset ovat päässeet erilaisiin päättäviin asemiin yhteiskunnassa, olemme saaneet nähdä loppumattoman kavalkadin hämmästyttävää osaamattomuutta, ahneutta, puolueellisuutta ja jopa silkkaa hyväuskoista typeryyttä. Uusimpina ilmiöinä mainittakoon valtakunnansyyttäjän harjoittama ideologinen vainoaminen ohi viranhoidon ja sisäministerin kylmäävä fanatismi.

    Presidenttinä, ministereinä, pääministerinä, kansliapäällikköinä, ylijohtajina, valtakunnansovittelijana, valtiosyyttäjänä, professoreina, pappeina ja piispoina naiset ovat olleet enemmänkin rapauttamassa johtamaansa organisaatiota, kuin tekemässä sille määriteltyjä tehtäviä ja kehittämässä sitä eteenpäin.

    Eihän tällainen enää taida olla pelkkää sattumaa.

    Feminismi tuhoaa yhteiskunnan ensin henkisesti ja lopulta myös fyysisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikkeuksena Eila Kännö.

      Poista
    2. Hän oli poikkeus, aivan totta. Tosin ajalta ennen vihervasemmistolaista matriarkaattia.

      Poista
    3. Nuorena, alle kolmekymppisenä naisena en oikein voi muuta kuin vahvistaa tuon, että nuorten naisten rapauttava vaikutus näkyy niin politiikassa kuin eri viranomaistoiminnassa.
      E
      Kenties nuorille naisille tuli kaikki (valta jne) hieman liian nopeasti. Sama koskee kyllä nuoria miehiäkin. Ylipäätään politiikkaan, ja etenkin ministereiksi ei pitäisi päästää alle 40-vuotiata, ellei peräti 50-vuotiaita. Elämänkokemus kolmekymppisellä on vielä niin vähäinen.

      Poista
    4. Sanotaanko niin, että naiset keskustasta vasemmalle -vihreät tietysti mukaan luettuina ja eturivissä- ovat olleet voittopuolisesti ongelmatapauksia. Tosin nykyinen "hyvä ihminen" moraaliposeeraus on saanut monta kokoomusnaistakin sekaisin, esimerkkinä vaikkapa Kirsi Piha. Perussuomalaisissa on kyllä voittopuolisesti järkensä säilyttäneitä naisia.

      Poista
    5. Tässä kuuluu luetella poikkeuksia. Brünhilde, keisarinna Theodosia, Galla Placidia.

      Poista
  3. Kyllä tuo sana vakaumus tekee tuosta lakipykälästä vaikeasti tulkittavan. Natsithan on perinteisesti olleet niitä, joiden kansanmurha on pikemminkin toivottava kuin paheksuttava asia, mutta sehän on poliittinen vakaumus siinä missä kommunismikin. Avaako Toiviainen nyt ovea kommunistien kansanmurhalle, heidän molempien lopetukselle?

    VastaaPoista
  4. Sosiologia autonomisena tieteenä lähtee liikkeelle siitä, että on olemassa yhteisövoimia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä, jotka eivät ole palautettavissa yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin.

    Kiihhttamista koskeva laki taas lähtee liikkeelle siitä, että "yhteisöksi" -- "ryhmäksi", "kansanryhmäksi" -- riittää yhteisön nimi, ja ryhmää koskevat mielikuvat ovat täsmälleen samoja joilla yksilöiden käyttätymistä kuvataan.

    Eli laki panee sosiologian viralta. Kun sosiologia esimerkiksi sanoo, että yhteisössä vallitseva yhdenmukaisuuden aste määrää sitä miten reaktiivisesti yhteisö vastaa väkivallalla sitä koskeviin "loukkauksiin", kiihottamispykälä jättää tämän tosiasian huomioimatta ja suhtautuu loukkaamiseen van sen perusteella että loukkauksen kohteella on ryhmä jolla on nimi. -- Ryhmän määrittelyksi tosiaan riittää pelkkä nimi.

    Näin esimerkiksi "uskontojen" välinen keskustelu käy mahdottomaksi, koska sitä ei todellisuudessa ole mahdollista käydä ilman loukkaantumismahdollisuutta. Jos loukkaamismahdollisuus kriminalisoidaan -- kuten nyt lakia soveltava viranomainen mitä ilmeisimmin yrittää tehdä -- seurauksena yhteisötasolla on yhteisön loukkaantumisherkkyyden jatkuva kasvu ja yhä mielettömämpi lain soveltaminen.

    Lakipykälät eivät muutu käsitteellisesti pätevämmiksi sillä että syyttäjä härkäpäisesti yrittää kolkutella epäselvien käsitteiden varassa niitä rajoja, joissa kaikenlaiset "ryhmiä" koskevat hämärät mielikuvat syntyvät. Ryhmiä pitäisi tarkastella sosiologian raamituksessa, ei laajentamalla yksilön reaktioita ja käyttäytymistä koskevia mielikuvia koskemaan jotakin, joka kuvitellaan määritellyksi niin että sille on annettu ryhmänimi.

    Nykyinen lain soveltaminen tuottaa täysin paradoksaalisesti kaikkia hyviä tarkoituksia päälaelleen kääntävän lopputuleman -- eli suojelukohteiksi valikoituvat ne ryhmät joilla on nimenomaan taipumusta vastata loukkauksiin väkivaltaisesti. Tämän väkivaltaisuuden -- siis ryhmäominaisuuden -- laki ottaa ikään kuin legitiiminä lähtökohtana ja siirtää vastuun sille joka "loukkaa".

    Lain pitäisi päin vastoin pitää kiinni loukkaamisen tarpeellisuudesta ja oikeutuksesta, ja kriminalisoida väkivaltainen vastareaktio.

    VastaaPoista
  5. Professorille kiitos terävää kritiikkiä sisältävästä blogista. Ilokseni olen huomannut professorin alkaneen käyttää sananvapauttaan kuten sitä pitääkin; eli Simo Salmista mukaillen: ruma asia sanotaan niin kuin se on.

    Herttaista tuo blogeissa ja niiden kommenteissa esiin tuleva lakipykälien referointi ja niiden tulkinta. Esim. proffan tässä blogissa kritiikkiä ansainnut Toiviainen tulkitsee lakia aivan kuten haluaa, koska hän voi niin tehdä. Ja niinhän ne tekevät muutkin asemansa betonoineet lakikirjansa omalla tavalla tulkitsevat oikeusoppineet.

    Professori veikkaili syitä Toiviaisen toiminnan syihin. Eräs syy voisi olla se, että hän on ehkä pyrkinyt aikoinaan lääkikseen, mutta ei onni suosinut. Sellaisesta voi jäädä loppuelämän kestävä syväharmitus. Jos näin on käynyt, sori siitä. Eli kuten savolainen totesi: Olisin minä piässy eduskuntaankii, vuan eivät ottanneet.

    VastaaPoista
  6. Lakipykälät "kiihottamisesta kansanryhmää vastaan" ja "uskonrauhan rikkomisesta" ovat todellakin käsitteellisesti niin epäselviä, ettei kukaan meistä monikulttuurisuuskysymyksiä kirjoituksissaan käsittelevistä blogisteista voi mitenkään ennalta tietää milloin syyttäjäviranomaisen tulkinnat sieppaavat meidät piiriinsä.

    Se on sinänsä mieletön tilanne -- että "oikeusvaltiossa" on olemassa ja jopa aktiivisessa käytössä laki, joka on käsitteellisesti täysin sekava eikä mahdollista mitään ennalta muodostettua selvää mielikuvaa siitä mikä on "rikollista".

    Olen joskus pohdiskellut sitä, mitä itse voisin puolustuksekseni sanoa, jos tai kun joudun joskus syytettyjen penkille. En voisi sanoa oikein mitään. En nimittäin parhaalla tahdollanikaan -- ja tarkoitan tätä ihan vakavasti -- pysty ymmärtämämään kyseisestä laista oikein mitään.

    Ja pahinta on siis se, etten usko sen enempää syyttäjän kuin tuomarienkaan ymmärtävän miten merkillisellä ja kaikkia ihmistieteitä ja -tietoa pilkkaavalla tavalla laissa tietyistä yhteisöilmiöistä puhutaan.

    Niin että sellainen oikeudenkäynti on hyvin verrattavissa historiassa tapahtuneisiin noitaoikeudenkäynteihin, joissa syyten koski "noituutta". Inkvisitio tutki ja todisteli oliko syytetty noita vai ei -- eikä kukaan pysähtynyt kysymään, mahtaako maailmassa tosiaan olla sellaista asiaa kuin "noituus".

    Ihminen on ah niin viisas olento, että se voi käsitteillään luoda todellisuuksia, joita todellisuudessa ei ole. Myös laki "kansanryhmää vastaan kiihottamisesta" maalailee nimenomaan tällaisia asioita. Eikä kukaan kysy, mitä tällaisesta lainkäytöstä sitte n todellisuudessa seuraa. Siitä nimittäin seuraa juuri taantuminen sellaisiin tunnustuksellisiin käsitetodellisuuksiin, joiden vallassa ne historialliset hirmuteot on tehty.

    VastaaPoista
  7. Toiviainen on luku sinänsä, mutta ketkä hänet tähän virkaan nostivat? Ketkä olivat ne taustapirut jotta Toiviaisen kaltainesta oikeusvaltioperiaatetta halveksivasta henkilöstä tehtiin - ei enempää eikä vähempää - valtakunnansyyttäjä?

    Minua korpeaa tämä etnisyyteen perustuva uhristatus josta Al-Taee muun muassa sai nauttia. Mikähän lienee minun uhristatukseni puoliksi etelä-amerikkalaisena? Tuskin kummoinen, enhän ole muslimi ja vielä vähemmän nykypäivän feministi
    Kaiken kukkuraksi olen kohtuullisen konservatiivinen joka taitaa olla jo syntiä nykyisin.
    Toiviaisen nimitys oli valtaisa onnettomuus suomalaiselle oikeusvaltiolle, ja sen korjaamiseen ja uskottavuuden palauttamiseen menee aikaa. On helppoa särkeä luottamus mutta sen ansaitseminen takaisin kestää kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla ei ole mitään uhristatusta koska et ole vihervassari, eihän puoleksi Marokkolaisella Junes Lokallakaan ole, vaan on jatkuvasti oikeudessa tekaistuilla vihapuhesyytöksillä.

      Poista
    2. Tätä juuri tarkoitin. Vihervasemmistolle olen "nobody". Ja niin haluan sen olevankin. Minä kun en mitään uhristatusta kaipaa saati halua.

      Poista
    3. Niinistö valitsi/nimitti valtioneuvoston esityksen mukaan.
      https://yle.fi/uutiset/3-10302848
      Hallitus esitti.
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Sipil%C3%A4n_hallitus

      Poista
  8. Talmudissa kuulemma solvataan ei-juutalaisia mm. eläimiksi, jotka juutalainen voi rangaistuksetta vaikka tappaa. En tiedä, onko näin, mutta eikö moinen asia pitäisi tutkia? Vai eikö solvauksen tuntomerkit täyty, jos viesti koskee sisäpiiriä? Kuinka laissa mainittu "yleisö" määritellään?

    Muslimit ovat puolestaan saarnanneet, että homot pitää heittää katolta ja kivittää. Eikö tämä ole Toiviaisen mieltä kiihottanut?

    Kristityt ovat maailmassa vainotuin uskonnollinen ryhmä. Toiviainen vainoaa heitä Suomessa tekeytyen hyväksi ihmiseksi. Elämme tekopyhyyden aikaa.

    VastaaPoista
  9. Toiset vaan kiihottuu helpommin. Valtakunnansyyttäjä tuon tietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmasti dalmutissa lue tuollaisia kehoituksia eikä toisten ihmisten vertaamista eläomiin.!

      Me elämme JUUTALAIS-kristillisessä kulttuurissa, jossa ihmisarvo kysymykset on juuri muotoutuneet sellaisiksi kuin ne täällä tunnetaan, ja siihen ei kuulu ihmisten tappokehoitukset! On hyvä huomioida tämä ennen kuin väittää puuta heinää.

      Poista
    2. Valitettavasti olet väärässä:

      Keritoth 6b: Ei-juutalaiset eivät ole ihmisiä.

      Kiddushin 68a: Ei-juutalaiset ovat eläimiä, aaseja.

      Midrash Talpioth 225d: Jehova (Jumala) loi ei-juutalaiset ihmisen muotoisiksi, niin ettei eläinten muotoisten eläinten tarvitse palvella juutalaisia. Ei-juutalainen (esim. kristitty) on niin ollen ihmishahmon omaava eläin, joka on palveltava juutalaista yötä päivää. Heitä ei voi koskaan vapauttaa tästä palvelusta.

      Choschen Hammishpat 227: ”Raamattu sanoo: ’Älä huijaa lähimmäistäsi’, mutta ei-juutalaiset eivät ole lähimmäisiämme vaan, kuten sanottu, pahempia kuin koirat.”

      Jebamoth 98a: Kaikki ei-juutalaisten lapset ovat oikeudellisesti äpäriä, koska ei-juutalaiset ovat vain eläimiä.

      Sepher Or Israel 177b: Ota kristityt hengiltä; tapa heidät, niin miellytät Jumalaa kuin suitsuttaisit hänelle.

      Sanhedrin 106a,b: Maria oli huora; Jeesus oli paha mies.

      Orach Chaim, 113: Vältettävä osoittamasta kunnioitusta Jeesusta kohtaan.

      Hullin 91b: Juutalaisilla on enkeleitä suurempi arvo.

      Suurin osa israelilaisista kasvatetaan Talmudin opein ja Netanyahu haluaa Talmudista Israelin lain.

      Poista
  10. Punaviherterroria.
    Onneksi punainen FASISTI toiviainen itse kertoikin että lait ja säännökset eivät ole hänen itsensä tai toveriensa suojelua varten..
    Se siitä yhdenvertaisuudesta lain edessä joten eiköhän ole aika sitten toimia punaisen fasistin oman ideologian mukaisesti kun hän tai toverinsa tulevat vastaan.Ja siinä tapauksessa että eivät tule vastaan - heidät on aika etsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno homma! Koskas ajattelit lähteä?
      Mennäänkö yhdessä?

      Poista
  11. "Onni tässä onnettomuudessa on se, että Toiviainen on syntynyt vuonna 1954, joten hän on jo selkeästi eläkeiässä, eikä voi jatkaa valtakunnansyyttäjän virassa enää kovin kauaa."

    Viimeinen työpäivä valtion virasta eläkkeelle siirtymisen takia on sen kuun lopussa, jolloin viranhaltija täyttää 68 vuotta. Toiviaiselle viimeinen työpäivä virassa on 30.9.2022. Eräs tapa kiertää tämä sääntö olisi siirtyä työsuhteiseksi ja olla irtisanoutumatta eläkkeelle siirtymisen takia ja järjestää asia niin, ettei sitä huomata.

    Korjatkaa, jos tiedätte paremmin. Onhan Suomessa oltu virassa aikaisemminkin eläkeiässä kuten Mannerheim.

    Acc

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomarin tai syyttäjän asemassa olevan henkilön on oltava nimenomaisesti virkasuhteessa, sillä kyse on julkisen vallan käytöstä. Virkamieslainsäädännön mukaan jo mahdollisuus käyttää tehtävässään julkista valtaa (esim. opettajat, lääkärit) on peruste virkasuhteelle (vaikka sitten määräaikaiselle) sillä toisin kuin työsuhteeseen (yksityisoikeudellinen sopimussuhde, silloinkin kun työnantajana on ns. julkinen sektori)) virkasuhteeseen liittyy myös julkisoikeudellisen virkavastuun käsite. Tämä siis asian teoreettisesta puolesta. Joten näin ollen tuo pelkäämäsi vaihtoehto ei mitä todennäköisimmin toteudu, ainakaan tuossa muodossa.

      -J.Edgar-

      Poista
    2. Tuotanoin. Yli seitsemänkymppiset keikkalääkärit käyttelevät kyllä ihan luontevasti ja huomaamaattaankin julkista valtaa.

      Poista
    3. Totta tietyssä mielessä, eivätkä kaikki lääkärit (esim. näissä terveyspörriäisissä työskentelevät) edes ole virkamiehiä, noin oikeudellisessa katsannossa. Mutta kyse olikin tässä ensisijaisesti syyttäjälaitoksesta, jota ainakaan tietääkseni ei ole yksityistetty/yksityisoikeudellistettu. Työsuhteisia syyttäjiäkään (tai tuomareita) ei niin muodoin ole. Ns. välimiesmenettelyä, jota voidaan tietyin edellytyksin käyttää (yksityisoikeudellisten) sopimusriitojen ratkaisukeinona, ei myöskään pidä sekoittaa tähän kysymykseen.

      -J.Edgar-

      Poista
  12. "Toivon mukaan Suomi saa hänen jälkeensä valtakunnansyyttäjän, joka kunnioittaa sekä Suomen lakia että toimii puolueettomasti ja rehellisesti ilman ilmeisiä poliittisia päämääriä."

    Turha toivo, kokoomus & Rkp pitävät huolen, että syyttäjä on kykenemätön puuttumaan valtion koplauksiin...

    VastaaPoista
  13. Joko Toiviainen on vannoutunut woke-vasuri tai sitten tämä ajaa isompien (EU?)herrojen asiaa, ja se taas olisi aika paha merkki se.

    VastaaPoista
  14. Jos nykyinen jäisi nyt eläkkeelle kuka valitsisi uuden valtakunnansyyttäjän?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!