maanantai 1. helmikuuta 2021

Keskusta joutaa kuolla pois

Iltalehti oli saanut haltuunsa keskustalaisen poliitikkojen sisäisiä viestejä. Niiden mukaan puolueessa vallitsee täydellinen paniikki, eikä ihme, sillä onhan sen kannatus kadonnut kuin pieru Saharaan.

IL:n jutun mukaan puolueen puheenjohtaja Annika Saarikko oli todennut, että "pohjalla ollaan ja itsetunto yhä kadoksissa" ja pyydellyt viisailta ihmisiltä apua. Käydyssä viestinvaihdossa ei myöskään nähty valoa tunneliin päässä. 

Minulle tuntematon puoluevaikuttaja taas katsoi asiakseen leimata poliittisia kilpailijoitaan kostosta, kaunasta ja katkeruudesta. Toisin sanoen hän ulkoisti puolueen itseaiheutetut ongelmat muiden syyksi. 

Annika Saarikko puolestaan arveli, ettei puolue pärjää sosiaalisessa mediassa, joten se tarvitsee "muitakin kampanjoinnin muotoja". Veteraanipoliitikko Seppo Kääriäinen taas väitti, että "mediatalot ovat puolensa valinneet. Vallitseva näkökulma keskustaan on apupuolue-kohtalo, ei siis suunnannäyttäjä."

Edelle kirjoittamani perusteella näyttää vahvasti siltä, että saarikkolaisilla on oikea käsitys puolueensa sisäisestä tilasta, mutta vaikeuksia katsoa rehellisesti peiliin. Kuten Kääriäisen kommentti osoittaa, jopa ilmiselvät tosiasiat - puolueen omasta tahdosta syntynyt asema vihervasemmiston aisankannattajana - kielletään ja tulkitaan median tai kilpailevan puolueen pahantahtoisuudeksi. 

Apua ei myöskään osata hakea oman politiikan muutoksista, vaan puolueen puheenjohtaja on kysellyt tovereiltaan retorisia ohjeita (valehteluneuvoja?) siihen, mitä hänen pitäisi sanoa aisankannattajaväitteisiin ja kaivannut neuvoja jopa siitä "mistä vaaleissa pitäisi oikeasti olla kysymys".

Ei siis ihme, että puolueen kannatus on syöksykierteessä, kun puolueen johto jopa nyt käsillä olevassa kriisitilanteessa kiistää tosiasiat ja hakee apua retoriikasta. Niinpä annan Saarikolle ja kumppaneille pyytämättä ja ilman taka-ajatuksia yhden neuvon. 

Se on tosiasioiden tunnustaminen eli sen tiedostaminen, että puolueen äänestäjät kannattavat vastuullista markkinataloutta, joka toimii kapitalismin ehdoilla siten, että markkinoiden aiheuttamia pahimpia vääristymiä pehmennetään tulonsiirroilla. Lisäksi puolueen (entisten) kannattajien ajatusmaailma on isänmaallinen, eli he eivät halua Suomea täytettävän kehitysmaalaisilla, verovaroja lahjoitettavan miljardikaupalla maamme rajojen ulkopuolelle, eivätkä maaseudun elinmahdollisuuksia tuhottavan ympäristöfanaattisilla päätöksillä. Toisin sanoen puolueen kannattajat eivät anna tukeaan sille politiikalle, jota Keskusta on tekemässä Sanna Marinin (sd) hallituksen osana.

Erityisesti saarikkolaisten olisi syytä ymmärtää, etteivät näin ajattele pelkästään maaseudulla asuvat ihmiset, vaan myös merkittävä osa kaupunkilaisista. Siis niistä ihmisistä, joiden juuret ovat maaseudulla ja/tai jotka ovat kyllin avarakatseisia ymmärtääkseen menestyvän valtion vastaavan jokaisen kansalaistensa toiveista ja elinmahdollisuuksista. 

Jos Keskusta ei tätä ymmärrä, se joutaakin kuolla pois. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ei-vasemmistolaisen Suomen johtava puolue
Kuoleman tie
Markkinatalouden kannattajat eivät ole arvoliberaaleja

39 kommenttia:

  1. Keskustapoliitikoista osa elää menneisyydessä. He edelleen kuvittelevat, että maltillisen vasemmison ja porvaripuolueiden kesken voidaan muodostaa konsensus, kuten "vanhaan hyvään aikaan".

    Näinhän ei tietysti ole. Sanna Marin on poliittisesti yhtä radikaali vasemmistolainen kuin Li Andersson tai Maria Ohisalo. Vaalikoneessa kaikki saivat yhkköseksi Feministisen puolueen, mikä kertoo kaiken olennaisen.

    Keskustan johto ei ymmärtänyt, että se mitä vasemmisto voi pahimmillaan saada aikaiseksi on jotakin paljon pahempaa kuin Jussi Halla-ahon 15 vuotta sitten julkaisemat kirjoitukset.

    Keskusta on elänyt menneisyydessä ja näkee itsensä väärin perustein poliittisessa keskustassa, joka navigoi joustavasti vasemmiston ja oikeiston välillä. Sellaiselle puolueelle ei enää ole kysyntää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai Halla-ahon vanhoissa kirjoituksissakaan ole muuta ”vikaa”, kuin se, että hän niissä toteaa kärjekkäästi tosiasioita, joista muut vaikenevat. Kirjoituksista kulunut aika on vain todentanut kirjoitusten sisällön.
      Tuolloin hän myös koeponnisti kaksoisstandardien olemassaolon ja korkein oikeus tyhmyyttään vahvisti Halla-ahon väitteen.

      Poista
  2. Keskusta on liian joustava periaatteissaan, jos se pystyy olemaan hallituksessa milloin minkäkin puolueen kanssa. 'Joustava periaatehan' on itsensä kanssa ristiriidassa, koska periaatteen kuuluu olla pysyvä. Puolue, jolla ei ole periaatteita, on mitäänsanomaton, tylsien lässyttäjien kerho. Kepun kokouksissakaan tuskin on haissut mavetalta enää vuosikymmeniin. Kuihtuuhan sellainen maaseudunpuolue olemattomiin.

    VastaaPoista
  3. Periaate "kaikki käy" hyväksytään vain RKP:lle. Muut joutuvat siitä tilille, jos vaalit ovat rehelliset.

    VastaaPoista
  4. Minun mielestäni keskustalle olisi terveellistä käydä nyt 8.3 prosentissa, mutta ei kuolla pois.

    Suomessa on monia eri kansanryhmiä, joiden edut ovat hyvin usein vastakkaiset. Samoja rahoja jaetaan, joten ei voi jättää ulos suuria kansanryhmiä. Aluksi ne on helppo vaientaa, mutta lopulta ne tulevat sieltä kiväärit kädessä. Tämä on nähty maailmalla.

    Some on hyvä paineventtiili, sen sulkeminen tai jonkun sensuroiminen johtaa vain mellakoihin ja väkivaltaan. Tätä suvakit eivät käsitä.

    Vihreistä tai pinkkiFemakoista (vasemmistol) toinen joutaa kuolla poijes.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivoisin kepulle 3,8 prosentin kannatusta.

      Poista
    2. Mainituista tyttökerhoista joutaa kuolla molemmat, sillä tyhmyyttään niiden edustajat sahaavat omaansakin oksaa tuhoamalla Suomesta yrittäjyyden ja ostovoiman.

      Poista
  5. "Se on tosiasioiden tunnustaminen eli sen tiedostaminen, että puolueen äänestäjät kannattavat vastuullista markkinataloutta, joka toimii kapitalismin ehdoilla siten, että markkinoiden aiheuttamia pahimpia vääristymiä pehmennetään tulonsiirroilla. Lisäksi puolueen (entisten) kannattajien ajatusmaailma on isänmaallinen, eli he eivät halua Suomea täytettävän kehitysmaalaisilla, verovaroja lahjoitettavan miljardikaupalla maamme rajojen ulkopuolelle, eivätkä maaseudun elinmahdollisuuksia tuhottavan ympäristöfanaattisilla päätöksillä. "

    amen.

    entinen keskustan äänestäjä keski-suomesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä vanhanajan kepulaisethan voivat sitten äänestää turvallisesti persuja. Vassari- eli valtamedian natsittelut voi jättää huomioimatta ja toimia vaalipäivänä oman mielen mukaan.

      Poista
  6. Samaamieltä Professorin kanssa. Politiikka polarisoituu joten "puolivälipuolueelle" jolla ei ole mitään linjaa eikä periaatteita, puolueohjelmaa ei ole enää äänestäjäkuntaa. Yleispuolueiden, ei kenenkään asialla, aika on ohi. 40- vuotta kepun johto on haaveillut ja yrittänyt kaupunkilaisten äänille, mutta jollei uskottavuutta ja linjaa löydy niin haaveeksi jää ja puolue voi "ratsastaa auringonlaskuun" häntä koipien välissä ilman sankarillista taistelua.

    VastaaPoista
  7. MikkoK: Halla-ahon kirjoituksissa ei sinänsä ole vikaa, muutamia ylilyöntejä ehkä, mutta enhän minä niin väittänytkään. Tarkastelin asioita "keskustalaisen" silmin.

    VastaaPoista
  8. "entinen keskustan äänestäjä keski-suomesta"

    Esitit erittäin hyvän perustelun Keskustan äänestämiselle. Valitettavasti se on vähän päässyt vanhentumaan. Keskusta on puolueena yrittänyt ratsastaa vihreyden harjalla ymmmärtämättä, mitä se vihreys oikeasti tarkoittaa Keskustan kannattajille. Se tarkoittaa elinkeinojen tuhoutumista.

    VastaaPoista
  9. Keskustapuolueella ei ole selkärankaa. Viimevuosina se tullu selväksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Millä puolueella on selkärankaa? Ei mielestäni millään. Persujen selkärankaa en edes halua ajatella.

      Olen sen ikäkauden kasvatti että muistan Gerog C. Ehrnroothin.

      Entinen kokoomuksen äänestäjä.

      Poista
  10. "Lisäksi puolueen (entisten) kannattajien ajatusmaailma on isänmaallinen, eli he eivät halua Suomea täytettävän kehitysmaalaisilla, verovaroja lahjoitettavan miljardikaupalla maamme rajojen ulkopuolelle, eivätkä maaseudun elinmahdollisuuksia tuhottavan ympäristöfanaattisilla päätöksillä."

    Noin asian itsekin näen. Saarikkohan ehdotti jo kymmenisen vuotta sitten moskeijojen rakentamista Suomeen! Hän yhtä hullu ja sokea kuin viherkommunistit konsanaan suomalaisen kansallisvaltiomme ja kantasuomalaisten tuhoamisessa rajoittamattoman kehitysmaalaisten barbaarien invaasion alle. Hän on ilmeisesti omaksunut viherkommunisti Ohisalolta ajatuksen, että "turvapaikan haku on perusoikeus" jokaiselle, joka valtakunnanrajallamme lausuu taikasanan "asylum". Saarikkoa ei ollenkaan huoleta, että tuohon maailman sosiaalitoimistona toimimiseen tarvitaan jo nykyisellään suomalaisten veronmaksajien piikkiin otettua ulkomaanvelkarahaa vähintään 3 miljardia euroa vuodessa.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  11. Juha Sipilästä ei ennen eduskuntavaaleja 2015 saanut selvää, mitä hän halusi. Ei kertonut paljoa mitään, mutta sen verran populisti oli, että juuri kokoomuksesta lähdettiin keskustapuolueeseen turvaan. Vaalien jälkeen paljastui lestadiolainen pääministeri, jonka todellinen rimanalitus oli väittää joutuneen väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi lähellä eduskuntataloa. Se kertoo aika paljon kepulaisuudesta.

    Saarikko on enemmän punavihreä kuin alkiolainen keskustalainen. Ei hänestä ole keskustan pelastajaksi, vaan hän etäännyttää peruskannattajia lisää pois keskustasta.

    Muistamme myös vaalirahakohun ja Vanhasen lautakasan, josta epäilyksen piru ei ole poistunut. Vanhanen ajoi Kreikan tukemista väittäen, että Suomi voittaa siinä. Uskottavuus valtion rahojen hoitajana meni silloin ja nyt hän joutuu jatkamaan valhettaan tukemalla Italiaa ja muita holtittoman rahankäytön maita koronarahoilla.

    VastaaPoista
  12. Tällaisena maatalosta lähteneenä äänestin vuosikausia keskustaa. Joskus harvoin kokoomusta. Nyt en voi kuvitellakaan, että antaisin ääneni kummallekkaan "konservatiivi" puolueelle. Niin vasemmalle ovat vasemmistoa apinoimalla menneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin tutustumassa Sinimustan Liikkeen puolueohjelmaan. Voisin hyvin äänestää sitä. Vaikuttaa tinkimättömältä oman kansan etua ajavalta ryhmältä. On tyttituppuraisten päänsärky ja painajainen.

      Poista
    2. No, mulla on melkoista sukutaustaa näissä itsenäisyyden ajan alun oikeistoliikkeissä ja valitettavasti pidän tätä sinimustaa liikettä pelleporukkana. Eivät liene tutustuneet jääkäriliikkeeseen. Jääkäriliikkeen selkäranka oli ruotsinkielisiä, joten kannatetaan suomen, ruotsin ja saamen asemaa virallisina kielinä. Muut voivat opetella jonkun näistä.

      Poista
    3. Mahtaako olla kansattomien, isänmaattomien kokkareiden perustama kontrolloitu oppositio, jonka tarkoitus on vain kalastelle muuten PS:lle meneviä ääniä?

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  13. Sille että Maalaisliitto vaihtoi nimensä Keskustaksi oli historiallinen syy ja tausta. Parhaimmillaan se tarkoitti sen tunnustamista, että K-linja oli pelastanut maan. Yhtäältä kaikkein vallankumoushimoisin kommunismi kuin myös itänaapurimme arvaamattomuutta härskisti hyväksikäyttäneet oikeistoekstremistit Junnila, Ehrnrooth ja Vennamo oli saatu pidetyksi marginaalissa, vallan ulkopuolella.

    Mutta suurvaltapoliittisten jakojen murtumavaiheessa kompromissipuoluetta ei enää samalla lailla tarvita. Tehotuotannon oloissa ammattipohjainen kannatus kutistuu myös. Olemassaolon tarkoituksen etsiminen on aikalailla hakusessa, kun mitään varsinaisesti omaa ei koskaan ole ollutkaan.

    Päätyminen nykyisen Suuren Yhteisen Valheen konformistiseksi ja Kaikin Puolin Poliittisesti Korrektiksi tunnustajaksi ei pitkän päälle onnistu. Niitä on muutenkin tässä absurdistaniaksi muuttuvassa tasavallassa ihan tarpeeksi.

    Uusi poliittinen kahtiajako syntyy väistämättä. Yhdellä puolella ovat Suurta Yhteistä Valhetta tunnustavat ja lopulta kaikenlaisten identiteettikriisien kourissa kiemurtelevien naisten valtaamat vihervasemmistolaiset puolueet, joita valtalehdistö on tukemassa, ja toiseen vaakakuppiin asettuvat yhä äänekkäämmiksi käyvät vastarannan kiisket, jotka aina tuppaavat sortumaan keskinäisiin erimielisyyksiinsä.

    Niin että mikä sitten on K-linjan tulevaisuus tässä rappeutuvien kansallisvaltioiden, kiristyvän orwellilaisen totalitarismin ja hajoavien
    oppisitioiden maassa?

    Ehkä kysymys pitäisi painottaa ja muotoilla toisin. Mitä virkaa millään politiikalla on maailmassa, jossa valta on jo siirtynyt ihmisiltä tunnustuksellisille ideologioille, ja menestymisen eväät ovat vain yhä pinnallisempien narsistien ekstremistisimmillä edustajilla.

    VastaaPoista
  14. Katri Kulmuni olisi ollut parempi kuin Saarikko tai Vanhanen. Hän ainakin yritti vastustaa niin al-Holin naisten tänne tuomista kuin EU:n elvytyspakettiakin.
    Periaatteellisempi ja oikeampi keskustalainen kuin Saarikko.

    Itse ovat aiheuttaneet kannatuksensa kadon. Mitäs hyväksyvät kaiken mitä vihervasemmisto keksii ehdottaa. Poikkeuksena vain kotihoidontuki, siitä pitävät kiinni. Plussaa siitä. Vasemmiston haluhan on saada jo vauvaikäiset pois kotihoidosta, laitoksiin. Äidit töihin, niin kuin ennen vanhaan, kun oli vain pari kuukautta äitiyslomaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasemmisto on niin narsismin läpitunkema lauma, että se tosiaan haluaa lapset pois kodeista, etteivät vaan oppisi mitään vääriä ajatuksia vaikkapa isänmaallisuudesta tai kristinuskosta, jotka pitää tuhota globaalin kommunismin tieltä.

      Poista
    2. On hyvä muistaa, että se oli juuri Kulmuni, joka teki päätöksen Keskustan ryhtymisestä vihervasemmiston aisankannattajaksi.

      Poista
    3. Kulmunin ja Saarikon ero on käytännössä ja kirjaimellisesti kosmeettinen. Kulmuni on kokematon nuori ja hän tarvitsi Sipilän kuiskaajakseen. Kulmunin kohtalon ratkaisi varmaan triggeröityvä työpaikkailmapiiri.

      Saarikko on siinä mielessä parempi keulakuva keskustalle, että hänessä henkilöityy selkeämmin puolueen johdon halu alistua vihervasemmistolle. Kepu ei tässä kohtaa petä, tosin sitä itse huomaamatta

      Poista
    4. Minäkin kannatan väylänvarren pympsykkää ja siihen on ainakin kaksi painavaa syytä.

      Poista
  15. Päivän vitsi ja traaginen kokokuva:

    Maalaisjussille Morsian -tv-ohjelman seuraajaksi tulee Toiskulttuuriselle Kana Kainaloon -ohjelma.

    Kuin pienoiskuva sille mitä Keskustalle on tapahtunut, tapahtumassa.

    VastaaPoista
  16. Vaikka kannatankin PS-puoluetta, en silti toivo pahaa Keskustalle.

    He pelastaisivat paljon sillä, jos eivät eduskunnan äänestyksessä hyväksyisi elvytyspakettia. Mutta ei taida olla rohkeutta tehdä niin. Vai ovatko edes sitä vastaan? Rivikansanedustajista se on kiinni.

    VastaaPoista
  17. Karmeintahan, ehkä, tässä on se, että nyky-Kepun suvakkilaidan porukka oikeasti uskoo olevansa alkiolaisia. Jos taas lukee Alkion päiväkirjamerkintöjä ja muuta tekstejä, niin eihän em. suvakismi ole nähnytkään alkiolaisuutta. Se on suorastaan alkiolaisuuden vastakohta. Mutta kuinka moni kepulainen on lukenut Alkiota...

    VastaaPoista
  18. vasemmistoa apinoimalla menneet.
    Tarkoitit kai vammaistoa apinoimalla???

    VastaaPoista
  19. Pragmaatikkona sanoisin, että kaikille puolueille on sen verran kysyntää, kuin heillä on äänipottia. Sitten kilpailevat puolueet voivat pyrkiä syömään toista ottamalla ohjelmaansa samoja aiheita. Liberaalit tällä on saatu tuhottua "yhteisrintamassa", Vihreitä ei vielä, Perussuomalaisiin sitä ei ole juuri koetettukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Liberaalit tällä on saatu tuhottua "yhteisrintamassa""

      Ei pidä paikkaansa: kansallisvaltiotamme ja kantasuomalaisia tuhoon ajavat, selkärangattomat ja vailla omaatuntoa olevat, hillotolppaansa yli kaiken muun puolustavat RAPPIO-liberaalit petturipoliitikot muodostavat enemmistön ja kilpailevat keskenään, kuka
      pystyy eniten kiihdyttämään tuota tuhoamisprosessia vapaalla kehitysmaalaisten barbaarien invaasiolla maahamme.
      Eivät sokaistuneet typerykset piittaa edes siitä, millaista velka- ja matuhelvettiä ovat rakentamassa omalle jälkikasvulleenkin!

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  20. Kyllä Keskusta kuihtuukin pois, samoin Kokoomus... Molemmissa puolueissa olisi pitänyt jo aikapäiviä sitten ymmärtää, että nykyisin jakolinjat kulkevat ennemminkin liberaali/konservatiivi-akselilla...
    -Raksaäijä-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Keskusta olisi omaksunut maahanmuuttokriittisten linjan 10 vuotta sitten ja toiminut vuonna 2015 sen mukaisesti, olisi se luultavasti Suomen suurin eli pääministeripuolue. Näin se ei kuitenkaan tehnyt.

      Poista
    2. "liberaali/konservatiivi-akselilla"

      Lue: RAPPIO-liberaali/konservatiivi-akselilla!

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  21. Kuten aiemmissa kommenteissa on todettu, keskustan peruskannattajat ovat suhteellisen isänmaallisia perinteisiä arvoja ja markkinataloutta kannattavia. Ihmetyttää vain, miksi tällaisen puolueen johtajiksi on päässyt Saarikon tapaisia poliitikkoja, joiden mielipiteet ja asenteet ovat kyllä jo vuosia tiedetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipilähän se tyri oikein huolella, ja sai historiallisen huonon vaalituloksen.

      Poista
  22. Ohje keskustalle: Hajotkaa valomiekkoihinne. t. luke avaruuskävelijä:)

    VastaaPoista
  23. Keskusta on hukannut itsensä. Tulevaisuutta ei enää ole, on vain mahtava menneisyys.

    http://jpoli.blogspot.com/2021/02/mikael-jungner-ja-keskusta.html

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!