sunnuntai 8. marraskuuta 2020

UPI ja Trumpin tappiosta seuranneet levottomuudet

Kun Donald Trumpista tuli Yhdysvaltain presidentti, järjestettiin maassa valtavia mielenosoituksia, joissa osa ihmisistä jouduttiin ottamaan kiinni. Niiden vakavuudesta kertoo se, että poliisi joutui käyttämään mellakoivia vasemmistolaisia vastaan jopa kyynelkaasua ja kumiluoteja. 

Neljän vuoden takaiset tapahtumat eivät olleet yllätys, sillä poliittinen vasemmisto on ylipäänsä tunnettu väkivaltaisten mellakoiden järjestämistä. Näin on ollut Yhdysvalloissa myös tänä vuonna jopa siihen mittaan, että niiden pelättiin ainakin suomalaismedioissa johtavan Trumpin uudelleenvalintaan. 

Tätä taustaa vastaan oli suorastaan merkillistä, että Suomen ulkopoliittinen instituutti arvioi USA:ssa syntyvän oikeiston masinoimia levottomuuksia, mikäli Joe Biden voittaa maan presidentinvaalit. Näkemys on epäilemättä yksi typerimmistä, mitä kyseinen tutkimuslaitos on koskaan tehnyt, sillä jokainen vähänkin asioita seurannut on osannut pitää sellaisia Amerikan ja muunkin maailman historian valossa varsin epätodennäköisinä.

Trump hävisi vaalit suhteellisen niukasti ja on syyttänyt tappiostaan jopa vaalien vilpillisyyttä. Toisin sanoen USA:ssa on viime päivinä ollut juuri sellainen tilanne, jossa levottomuuksien voisi odottaa saavan ilmaa siipiensä alle. Siitä huolimatta ainakaan minä en ole huomannut ensimmäistäkään uutista amerikkalaisen oikeiston järjestämästä massiivisesta ja väkivaltaisesta mielenosoituksesta. 

Olisiko siis UPI:n ja maamme median lopultakin aika tunnustaa, että väkivaltaisten mielenosoitusten järjestäminen liittyy yleisesti vasemmistoon ja lisäksi aivan äärimmäiseen laitaoikeistoon, joista jälkimmäisen kannatus on länsimaissa enintään promilleluokkaa jos sitäkään. Mutta ei koskaan sellaiseen lakia kunnioittavaan ja arvokonservatiiviseen oikeistoon, jonka joukosta presidentti Trump keräsi valtaosan kannatuksestansa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
USA:n levottomuuksista
Tuhohakuinen mielenosoitus ei lisää sympatiaa
Vuoden 1918 tapahtumat uusiksi?

14 kommenttia:

  1. Vasemmistolaisuuteen kuuluu tekopyhyys. Siinä kaunaiset ja väkivaltaiset ihmiset naamioivat tuhovimmansa oikeudenmukaisuuden kaapuun. Auttavat muka heikompiosaisia vain päästäksen hävittämään muiden omaisuutta. Vasemmistolainen on kateellinen, lampaaksi naamioitunut susi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyisen vasemmiston kantaisät, Ranskan jakobiinit, toteuttivat vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa giljotiinilla sekä oikeudenmukaisuutta poistamalla vallankumousoikeudesta puolustusasianajajat, koska syytetty oli automaattisesti syyllinen ja rikollisen puolustaminen oli sinänsä rikollista ja ajan tuhlaamista. Periaatteet ja ajatusmallit eivät ole tuosta paljoa muuttuneet, aste-eroja toki on.

      Poista
  2. Ihminen on lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti sosiaalinen olento, ja siksi kaikissa yhteisöissä vallitsee tiettyjen perusasioiden suhteen tietty vakiintunut "valtavirta-ajattelu", johon kaikki muu -- kuiten uudet ja kehittymässä olevat trendit -- suhteutetaan. Kuten viime vuosisadan ehkä eniten kommentoitu tiedonfilosofi Wittgenstein totesi, vasta tuon "yleisen varmuuden" pohjalta voi myös kriittinen ajattelu mahdollistua.

    Mutta Yhdysvalloissa ei maan syntyhistoriasta johtuen ole kehittynyt mitään vahvaa suurta yhteistä perinnettä ja vakautta. Eletään edelleen aikalailla omiin ympyröihinsä sulkeutuneiden osavaltioiden ehdoilla, ja vahva valtio on illuusio, kuten esimerkiksi pandemian huono hoito on konkreettisesti osoittanut.

    Tällaisista syistä johtuen on vähän vaarallista tulkita sitä mitä amerikkalaisessa yhteiskunnassa tapahtuu niiden mallien pohjalta jotka meille eurooppalaisten vanhojen kansallisvaltioiden kasvateille ovat annettuja. Meille kulloinenkin vallalla oleva "varmuus" on perustavanlaatuisempi tajunnallinen jäsennys kuin mikään vähänkään vastaava voi amerikkalaisille olla.

    Siksi siellä riehuvat väkivaltaistuvissa mielenosoituksissa enimmikseen nuo itsensä "uhreiksi" mieltävät vähemmistöt, jotka yleisinhimillisen mielenmekanismin mukaan kokevat olevansa oikeutettuja ottamaan oikeuden omiin käsiinsä. Kirjoitin juuri blogitekstin tästä teemasta ja isänpäivän kunniaksi.

    Meillähän nyt valtavirta-ajatteluna on tämä punavihreä eetos, joka ammentaa taantuneessa tajunnantilassa voimansa nimenomaan uhrirooleihin samaistumisesta. Ja kyllä siinä on jokin yleiseurooppalainenkin trendi vahvana -- esimerkiksi EU:n lumedemokraatit hyvin mielellään puhuvat nykyään "oikeusvaltioperiaatteista" tarkoittaen niillä siis juurikin tuota nyt valtavirtana olevaa poliittista sisältöä ja valintaa.

    VastaaPoista
  3. Äärioikeisto etsitään aina vaikkapa mielikuvituksesta, kun äärivasemmisto on sikaillut.

    Tosin Suomessa on oikea äärioikeiston tappoyritys. Uhrista ei kuitenkaan leivottu marttyyria, kun hän oli persuaktivisti, joka jäi kuin Jämsän äijä taivaasta.

    VastaaPoista
  4. Luottamus Aaltolan ja Salonius-Pasternakin puolueettomuuteen on mennyt, eikä palaa. Kyllä pitäisi tutkijoiden olla vähän paremmin perillä asioiden todellisesta laidasta, kuten esim juuri siitä, että se on vasemmisto, joka riehuu, on väkivaltainen ja polttaa ja ryöstää kauppoja yms USA:ssa.

    VastaaPoista
  5. No nythän 4 vuoden mellakat loppuvat, kun vasenlaita sai haluamansa presidentin. Itse pelkään, että onko yhtä sotaisa kuin aiemmat demokraatti-presidentit. Toisaalta, jos Biden avaa rajat kaikille ja kaikenlaisille tulijoille, vähenisikö laittomien siirtolaisten paine eurooppaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tuo vaalitulos vielä selvä taida olla, äänestyslipukkeissa on tunnistemerkinnät, jotka tais tulla demokraateille yllätyksenä.

      Poista
    2. Lähi-Idän ja Afrikan väestöpaine sekä Euroopan vetovoima pitävät huolen kansainvaelluksen jatkumisesta Eurooppaan kasvavalla paineella. EU ei pyri asiaa estämään ja Suomen hallitus suorastaan itse hakee Kelalle uusia kehitysmaalaisia asiakkaita. Hallitus myös viestittää, että kaikki voivat jäädä maahan tulipa oleskelulupaa tai ei. Rajat ovat siis auki vaikka kansanmurhaajille, kunhan hävittävät paperinsa.

      Vaelluspaine Amerikkaan taitaa tulla pääasiassa Väli- ja Etelä-Amerikasta. Toki esim. somaleita on sinne mennyt runsaasti, varsinkin Minnesotan alueelle. Siellähän asutus on paljolti Pohjoismaista lähtöisin, joten halukkuus väestönvaihdolle on siellä jopa geneettinen erityispiirre.

      Maahanmuuttajien kärkitulos on Ilhan Omarilla, joka päästäkseen Amerikkaan avioitui veljensä kanssa ja täydestä meni. Nyt hän on petoksestaan huolimatta edustajainhuoneen jäsen. Tuorein suorite häneltä on äänestyslappujen massiivinen ostaminen maanmiehiltään varmistaakseen kannatuksensa vaaleissa. Äänethän ovat tärkeitä demokratiassa, kuten presidentinvaaleissa juuri nähtiin. Laittomatkin äänet pitää tietysti hyväksyä aivan samoin kuin kansalaisuus laittomasti maassa oleville.

      Poista
  6. Median sairaalloinen kiinnostus ja jatkuvat uutisoinit Trumpista ja nyt vaaleista hämmästyttää. Onko kyse siitä, että nämä mediat, lehdet ja niiden toimittajat ovat padonneet 4 vuotta vihervasemmistolaisia vihantunteita ja nyt ne ryöpsähtävät esille jatkuvana uutisointina?

    Viikkoon en ole kuin selannut otsikoita. Monet jutut eivät täytä edes alinta vaatimusta journalisisesta etiikasta. Eniten inhottaa Yle, jonka roskatuotantoa ja toimittajien mielipiteitä joudun pakosti veron muodossa maksamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yle havainnollistaa meille, millaista journalismia harrastetaan totalitaarisessa järjestelmässä. Yleisöä halveksien toteutetaan vain punavihreää monikulttuurisuus- ja maahanmuuttoagendaa. Vain sitä tukevia uutisia esitetään ja kaikki sitä vastaan puhuva tieto pimitetään. Asiantuntijoina käytetään henkilöitä, joilta saadaan aina agendaan sopiva vastaus. Ja tämä tapahtuu vielä verorahoilla, eikä tilausta voi lopettaa. On palattu Repo-radion aikoihin. Tähän pitäisi saada muutos.

      Poista
  7. En tiedä mitä tästä pitäisi ajatella, mutta vielä aamulla (noin 9:00 Suomen aikaa) Pennsylvanian osavaltion virallisilla sivuilla (data.pa.gov) oli postiäävestylappuja tilanneiden joukossa hieman alle 1000 1800-luvulla syntynyttä. Noin 1.5 tuntia myöhemmin nuo oli poistettu.

    Tällä hetkellä tuolla listalla on 27 äänestäjälle merkitty syntymäpäiväksi 1.1.1900, minkä oletan tarkoittavan, ettei oikea päivä ole tiedossa. Mukana on kuitenkin edelleen 2 henkilöä, jotka ovat syntymäpäiviensä perusteella (6.4.1901 & 13.9.1901) vanhempia, kuin tämällä hetkellä virallisesti maailman vanhin Kane Tanaka (2.1.1903). Toki vain toinen noista (6.4.1901) on listan tietojen mukaan palauttanut äänestyslippunsa (25.10.2020).

    https://data.pa.gov/Government-That-Works/2020-General-Election-Mail-Ballot-Counts-by-Birth-/nfhh-ft2h

    VastaaPoista
  8. Suomen uutisointia Bidenistä lähentelee jo luokkaa "Jeesuksen toinen tuleminen toteutui Ameriikassa ja Paha karkoitetaan Kadotukseen" eikä em muotoinen kirjoittelu vähäisintä UPIn ja Aaltolan toimesta. En muista lukeneeni Aaltolan jäljiltä yhtään asiallista ja analyyttistä artikkelia USAn pres vaaleista.

    VastaaPoista
  9. UPIn tehtävänä on tuottaa korkealaatuista tutkimustietoa kansainvälisestä politiikasta mm päättäjiemme päätösten tueksi. Jokainen voi miettiä kuinka hyvin Aaltola on tuon valtiorahoitteisen laitoksen johtamisessa onnistunut.

    VastaaPoista
  10. Tätä kannattaa vielä seurata. Entinen liittovaltion syyttäjä väittää demokraattien käyttäneen kahta korkean tason hakkerointiohjelmistoa (Hammer ja Scorecard) vaalituloksen muuttamiseen:

    https://youtu.be/fVDB8_JWL0c

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!