torstai 12. marraskuuta 2020

Muka-suvaitsevainen, muka-älyllinen ja muka-sivistynyt

Olen jo pitkään epäillyt, että äärimmäisessä vasemmistossa toimivat henkilöt ovat muka-suvaitsevaisia, muka-älyllisiä ja muka-sivistyneitä. Eiliset uutiset Ilta-Sanomissa ja Iltalehdessä vahvistivat tätä käsitystäni.

Tarkoitan salolaista Vasemmistoliiton listoilta kaupunginvaltuustoon valittua Jaana Haapasaloa, jonka päälle oli uimahallissa roiskahtanut vettä perhosuintia harrastaneesta henkilöstä. Haapasalo oli tästä kimmastuneena käynyt oman kertomansa mukaan haukkumassa perhostelijaa, minkä jälkeen hän oli saanut huomautuksen uimavalvojalta. 

Tämän Haapasalo kertoi aiheuttaneen itselleen mielipahaa ja liikunnan ilon menetyksen. Niinpä hän keksi vaatia Salon kaupungilta 500 euron korvausta menetyksistään ja aikoo tarvittaessa viedä asian oikeuteen. 

Jos nyt ihan suoraan sanon, on Haapasalo itse aiheuttanut pahaa mieltä huudellessaan kanssauimarille. Lisäksi valtuutetun vaatimus satojen eurojen korvauksista on epäsivistynyttä ottaen huomioon hänen oman käyttäytymisensä tapahtumapaikalla normaalin tapahtuman yhteydessä. Hän on myös osoittanut täydellistä suvaitsemattomuutta ja ymmärtämättömyyttä kilpauimareita kohtaan, sillä missä muuallakaan sellaiset voisivat harjoitella kuin uimahalleissa?

Koska Haapasalo on sanonut vievänsä asian oikeuteen, on syytä toivoa oikeusistuimen ymmärtävän, että hänen vaatimuksensa on siksi perusteeton, että myös vastapuolen oikeuskulut tuomitaan hänen maksettavakseen - olettaen, että hän korkeasti koulutettuna on kykenevä maksamaan ne itse, eikä lasku lankea veronmaksajille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kemiläisten puheet ja äänestyskäyttäytyminen ristiriidassa
Meri Pukarinen valaisi ääriajattelun psykologista taustaa
Me suvaitsemme


10 kommenttia:

  1. Erilaisen loukkaantumisherkkyyden kasvattamisessa ei taida löytyä rajaa.

    Voisin jo hyvin kuvitella, että koko perhosuinti tuomittaisiin kulttuurisena omimisena ja perhosia loukkaavana.

    Merkillinen mielensäpahoittaja oli tuo äärivihreiden ihannoima Pentti Linkolakin, joka yhtäältä haukkui ihmisiä teuraalle vietäviksi lampaiksi, toisaalta vaati lampaille ihmisoikeuksia.

    Kirjailija on rakentanut vähän vääränlaisen mielikuvan "mielensäpahoittajasta". Ne eivät ole vanhoja karvalakkipäisiä äijiä, vaan nuoria punavihreitä naisia.

    Panevat loukkaantumisherkkyyden toinen toistaan paremmaksi. Ehkä niistä ei kannata kirjoittaa kirjaa, kun ne ovat niin toistensa kaltaisia. Ja jostain oudosta syystä niitä näillä saloilla riittää. Miettikääs sitäkin miten monen nimi päättyy -saloon. Outo juttu.

    No, ehkä tämä pisaratartunta on sitten oman kulttuurimme tasapainottava vastaisku uutisille, jotka viime päivinä ovat nostaneet esille toiskulttuuristen nuorisojengien väkivaltaisuuden.

    Kulttuurinen rikollisuushan on tullut tännekin jäädäkseen, ja hallitus korjaa "oikeusvaltiomme" lainsäädäntöä niin että jo de facto olemassa oleva "varjoyhteiskuntakehitys" legitimoidaan -- ja, pim, taas eletään oikeusvaltiossa.


    VastaaPoista
  2. Eräs viisas mies totesi taannoin, että nykyisin ongelma on siinä, että vaikka kaikki ihmiset eivät ole hulluja, kaikki tanssivat hullujen pillin mukaan. Sen vuoksi näitä tärähtäneitä julkisuudenkipeitä loukkaantujia riittää. Tälläkin tapauksella on jo aikaisempaa kokemusta julkisesta pöyristymisestä.

    VastaaPoista
  3. Veikkaanpa, että perhostelija oli kantasuomalainen, ts. häneltä puuttui suojaväri feminististä vihaa vastaan.

    VastaaPoista
  4. Haapasalo on tietynlainen julkkis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ihminen tämä psykopatologi. Mahtaako olla sinkku?

      Poista
  5. Maailmassa on aina ollut tällaisia itseään täynnä olevia loukkaantujia, kuten tämä psykologi, psykoterapeutti, psykologian tohtori ja oikeus- ja kriminaalipsykologian dosentti. He kokevat aina olevansa muiden ihmisten kaltoin kohtelemia, he eivät koskaan saa ansaitsemaansa huomiota ja arvostusta, he ovat aina oikeassa ja heillä on oikeus ajaa vähäpätöisimpiäkin erimielisyyksiä kaikissa oikeusasteissa ja tietysti yhteiskunnan kustannuksella. Poliittisessa toiminnassaan he joutuvat muodostamaan lopulta oman ryhmänsä, koska puolueen muuta edustajat eivät ymmärrä toimia heidän tahtonsa mukaisesti. Heitä on perinteisesti sanottu kverulanteiksi tai änkyröiksi. Perinteisesti heihin on myös osattu suhtautua. On todettu, että se Mari tai Jaana nyt on aina ollut omanlasiensa, ja annettu juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Viranomaisella on ollut heidän tehtailemiinsa valituksiin yksinkertainen ja nopea käsittelytapa. Laatikosta esiin leimasin ”EI ANNA AIHETTA TOIMENPITEISIIN”, leima paperiin ja asia käsitelty.

    Todennäköisesti valtaosa ihmisistä osaa edelleen suhtautua tällaisiin henkilöihin yhtä mutkattomasti kuin ennenkin, mutta jostakin tuntuu ilmestyneen niitäkin, joiden mielestä heidän kverulointinsa täytyy ottaa vakavasti. En kyllä ymmärrä, miksi niin pitäisi tehdä.

    VastaaPoista
  6. Kyllä ämmä munas ittensä totaalisesti.

    VastaaPoista
  7. Jaana Haapasalosta on pitkä keskusteluketju alkaen vuodesta 2009 murha.info -sivustolla. Tohtori on erittäin rettelöintihaluinen nainen.

    VastaaPoista
  8. Tämä on ohi aiheen, mutta kenties seuraavan blogin aiheeksi. Kuuntelin tämän päivän (to) "Kulttuuri"ykkösen, jossa Tieto Finlandia -ehdokas Mälkki tarinoi terrorismista hämärtäen terrorismin käsitettä ja potentiaalista vaaraa Suomessa. Ohjelman anti on osa tätä agendaa, jota YleHsIsIljne ajavat välttääkseen tarttumasta terrorismin todelliseen kasvualustaan Suomessa. Kuin tilauksesta:Arhinmäki parhaillaan kyselytunnilla nostaa Alppilan puukotuksesta virinneeseen keskusteluun sadan vuoden takaa sakilaiset, 70-luvun punkkarit ja diinarit ,eh-heh...

    VastaaPoista
  9. Kaupunginvaltuustoon valittu Jaana Haapasalohan sai tämän monen lehden palstoille. Kaikki julkisuushan kelpaa poliitikoille.
    Ei sillä viisisatasella olisi iso mainosta saanut.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!