lauantai 22. kesäkuuta 2019

Vastuukysymyksiä Antti Rinteelle

Pääministeri Antti Rinteen mielestä al-Holin pakolaisleirissä olevia Suomen kansalaisia pitää auttaa perustuslain perusteella. Tässä hän viitannee seuraavaan lainkohtaan.

"Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan, karkottaa maasta eikä vastoin tahtoaan luovuttaa tai siirtää toiseen maahan. Lailla voidaan kuitenkin säätää, että Suomen kansalainen voidaan rikoksen johdosta tai oikeudenkäyntiä varten taikka lapsen huoltoa tai hoitoa koskevan päätöksen täytäntöönpanemiseksi luovuttaa tai siirtää maahan, jossa hänen ihmisoikeutensa ja oikeusturvansa on taattu."

Lisäksi perustuslaissa sanotaan, että "julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen".

Asiaan liittyy myös ns. konsulinkyyti, josta Wikipedia toteaa että "konsulinkyyti on kaupunkitarina, jonka mukaan passinsa ja rahansa ulkomailla kadottanut suomalainen saa Suomen suurlähetystöstä tai konsulaatista ilmaisen kuljetuksen Suomeen. Todellisuudessa suurlähetystö voi auttaa yhteyden saamisessa omaisiin ja pankkiin rahan saamiseksi kotimatkaa varten. Mikäli se ei onnistu, kyyti kotimaahan voidaan järjestää, mutta sen kulut peritään asianomaiselta korkoineen."

Kaiken edelle kirjoittamani perusteella tulkitsen, että ISIS-kalifaatin kaatumisen myötä pakolaisleiriin joutuneilla ihmisillä on kiistaton oikeus palata maahamme. Sen sijaan en löydä selvää velvoitetta tai estettä sille, että Suomi ryhtyisi aktiivisiin toimiin heidän auttamisekseen kotimaahan niin kauan, kun leirissä olevien henkilöiden perus- ja ihmisoikeuksia ei rikota.

Siten Antti Rinteen näkemys on poliittinen eikä niinkään juridinen kannanotto. Ja sen myötä tuohon päätökseen tulee sisältyä myös vastuu sekä veronmaksajien varojen käytöstä että kotimaahan hallituksen auttamana palanneiden ihmisten aiheuttamasta turvallisuusriskistä.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että valtiovallan kyseisille ihmisille mahdollisesti rahoittamat matkakulut on tavalla tai toisella saatava perityksi takaisin ja että Rinteen hallituksen on varmistettava, ettei sivullisille aiheudu vaaraa näiden käveleviksi aikapommeiksikin kutsuttujen ihmisten paluusta kotimaahansa. Epäonnistumisen kummassa tahansa on johdettava poliittiseen, mutta jälkimmäisessä tapauksessa myös oikeudelliseen, vastuuseen avustamisesta terroristisessa rikoksessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohti kriisitunnelmia
Kuka ottaa vastuun?
Kävelevät aikapommit tulevat Suomeen ennemmin tai myöhemmin

8 kommenttia:

  1. Suomen perustuslain yhdellakaan kirjoittajalla ei ole koskaan ollut korviensa välissä ensimm äistäkään mielikuvaa mistään ISIS:in kaltaisesta terroristijärjestöstä. On täydellinen älyllinen häränpylly, että kuvitellaan perustuslain käsitteellistysten jotenkin kattavan tällaisia nyt eteen tulevia asioita.

    Jostain syystä laillisuusmiehet kuvittelevat että lait omaavat jonkin yli-inhimillisen ominaisuuden -- että niihin olisi osattu ennalta kirjoittaa jotakin jota kukaan aikalainen aikanaan ei osannut kuvitella.

    Nyt olemme joutuneet tällaisen tilanteen eteen. Tämä nykymaailma ei ole ollut ennustettavissa, eikä tähän pidä edes yrittää soveltaa invalideja käsitteellistyksiä. -- Toinen ISIS-ongelmaa aivan vastaava asiayhteys on kohta massiiviseksi, mahdollisesti miljardiluokkaan räjähtävä kehitysmaalaisten kansainvaellus Eurooppaan. Onko, hmmm, hieman invalidia kun olemme käsitelleet ongelmaa turvapaikkapolitiikan käsitteillä.

    Nürnbergin oikeudenkäynnissä syyllisyys fokusoitiin natsijohtajiin, joille langetettiin kovat tuomiot. Takautuvasti otettiin käyttöön uusi rikosnimike: rikos ihmisyyttä vastaan. -- Aivan vastaavanlaisessa tilanteessa ollaan nyt. Emme saisi sortua puhumaan perustuslaista tai muutenkaan yrittää haudata ISIS:in äärimmäsitä raakuutta lainsäädännössämme olemassaoleviin tapauksiin -- se on vain älyllistä epärehellisyyttä, jolla kaikkein vähiten on tekemistä minkään oikeuden toteutumisen kanssa.

    VastaaPoista
  2. Tuhkaa mietityttää mikä on seuraus maanpetturuudesta, koska voisi sanoa että osa näiden kansalaisten teoista voisi varmaan harkita tämän syytteen alle.

    VastaaPoista
  3. Vast'ikäänhän oli juttu mediassa, miten Kela on velvoitettu maksamaan etuisuuksia terrorismituristeille. Eivät ilmeiesti ole tehneet lainmukaista muuttoilmoitusta muutosta ulkomaille, koska pottunokka kuuluu sosiaalietuisuuksien piiriin vain puoli vuotta, jos Kela katsoo että muutto on pysyvä. Isis-naiset ja lapset ovat olleet ulkomailla vuosia. Eli kyllä rahaa pitäisi olla lentolippuun.

    VastaaPoista
  4. Ruotsalainen naislääkäri Nemam Ghafouri kertoo Yle:lle vankileiristä, jolla Isis-naisia pidetään:
    "Ulkomaalaiset Isis-naiset ovat järjestäytyneet siellä. Voisi sanoa, että kalifaatti on siirretty Isisin viimeisestä linnakkeesta Baghuzista ja pystytetty al-Holiin."
    Nemam Ghafouri on huolissaan al-Holissa olevista lapsista, jotka hänen mielestään pitäisi saada pois leiristä nopeasti. Mutta äideille lääkäriltä ei heru sympatiaa.
    "En ole löytänyt sieltä ainuttakaan naista, joka tuntisi katumusta siitä, mitä on tapahtunut. Enkä ole kuullut, että kukaan mukaan olisi kuullut naisten katuvan, mitä kalifaatissa tapahtui."
    Hän on sitä mieltä, että lapset pitäisi ottaa leireiltä pois, ja naiset pitäisi panna syytteeseen. Hyväuskoinen hölmö Rinne sen sijaan miettii, miten Suomi voisi auttaa näitä murhaajien ja kiduttajien kultin edustajia.

    VastaaPoista
  5. Antti Rinne puhuu läpiä päähänsä. Jos tavallinen kansalainen lähtee etelänmatkalle ja juo siellä rahansa, sekä myöhästyy paluulennolta, niin ei häntä sieltä valtion toimesta takaisin haeta, vaan hänen on itse selviydyttävä takaisin. Rinteelle on tavallinen pulliainen vähempiarvoisempi, kuin terroristi.

    VastaaPoista
  6. Eikö ne espanjalaiset lääkärit osanneet herättää anttia kesken unien?

    VastaaPoista
  7. Perustuslakia sovelletaan sellaisiinkin tilanteisiin, johon sen ei ole ajateltu lainsäätämisvaiheessa sopivan.

    Perustuslaki perusoikeuksineen on säätämisvaiheessa tarkoitettu Suomen kansalaisille eikä ulkomaalaisille sosiaalipummeille kuten nyt on laita.

    VastaaPoista
  8. Turhaa se on rinteeltä vastuullisuuden perään kysellä. Ei se ole sitä vastuuntuntoa täyhänkkän asti osoittanut, niin että mistä sitä nyt äkkiä löytyisi. Olis ne epsanjan lääkärit antaneet antin vaan nukkua. Niin pitkään kun nukuttaa. Huru-ukko

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!