perjantai 25. tammikuuta 2019

Mitä jokaisen suomalaisen pitäisi oppia Venezuelasta?

Luonnonvaroiltaan verrattoman rikas Venezuela on kaaoksessa. Syynä on se sama, mikä romahdutti Neuvostoliiton ja sen vasallivaltiot kolmisenkymmentä vuotta sitten. Eli suunnitelmatalouden yhteensopimattomuus ihmisluonteeseen. Ja siitä seurannut korruptio, taloudellinen tehottomuus ja ihmisten sortaminen. 

Toistaiseksi ei ole tiedossa, kuinka parhaillaan meneillään olevan vallankaappausyrityksen käy. Jotain sen oikeutuksesta kertovat kuitenkin listat maista, jotka ovat ilmaisseet tukensa osapuolille. 

Sosialistidiktaattori Maduroa tukevat Meksiko, Bolivia, El Salvador, Kiina, Kuuba, Turkki ja Venäjä. Vallankaappausta yrittävää Juan Guaidóa muun muassa Yhdysvallat, Argentiina, Brasilia, Chile, Costa Rica, Ecuador, Guatemala, Honduras, Kanada, Kolumbia, Panama, Paraguay ja Peru.

Jotain itse venezuelalaisista kertoo kuitenkin se, että vallankaappaajakin luetaan lievästi vasemmistolaiseksi. Nähdäkseni se osoittaa, ettei maassa ole vieläkään oivallettu sitä, mistä sen ongelmat perimmältään johtuvat. Eli ettei kyse ole viime kädessä nykyisen diktaattorin persoonasta ja vallanhimosta vaan sosialistisen järjestelmän sisäänrakennetusta ominaisuudesta, jota Maduro toteuttaa - ja ellei toteuttaisi, tekisi sitä joku muu.

Mutta toki venezuelalaisilla on oikeus päättää itse omasta tulevaisuudestaan. Meidän suomalaisten tehtäväksi puolestaan jää ymmärtää ne syyt, miksi Venezuela on siinä tilanteessa kuin on. Ja äänestää sen mukaisesti huhtikuun eduskuntavaaleissa. 

Näin etenkin nyt, kun maailmantalous on siirtymässä hitaamman kasvun aikaan. Ja vasemmiston valtaanpääsyn lopputulos olisi myös meidän suomalaisten kannalta karu.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

9 kommenttia:

  1. US tänään:

    "Rauhanneuvottelija Hussein al-Taee lähtee sdp:n ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin"

    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/270191-rauhanneuvottelija-hussein-al-taee-lahtee-sdpn-ehdokkaaksi-eduskuntavaaleihin

    Artikkelista poimittua:

    Al-Taeelle tärkeää politiikassa on yhteiskuntarauhan vahvistaminen, koulutukseen panostaminen ja tehokas ilmastopolitiikka.
    ---------------

    Hmm... Minusta Suomessa on yhteiskuntarauha. Ei sitä erityisesti tarvitse nyt vahvistaa. Vai uhkaako jokin Suomen yhteiskuntarauhaa?
    Toki jos tänne otetaan lisää niin sanottuja turvapaikanhakijoita, joista monet ovat minusta enemmänkin elintasopakolaisia tai sotakarkureita,
    ja esim. raiskaavat nuoria teini-ikäisiä, tilanne voi muuttua?
    Parasta siis olisi ettemme turhaan ota porukkaa Suomeen tai Eurooppaan esim Lähi-idästä tai Afrikasta.
    Eikä nyt ole tarviskaan kun ei ole sotaa Syyriassa, ei Irakissa, ei Somaliassa eikä tilanne Afganistanissakaan uutisia kuumota.
    Suomelle näistä tulijoista ei ole mitään oleellista etua vaan lähinnä haittaa ja kuluja kuten olemme saaneet viime vuosina havaita.

    VastaaPoista
  2. Viisaat kiinalaisetkin huomasivat, ettei sosialismi toimi. Kapitalismin ongelma lienee sitten siinä, että sen huonoksi kokevia voi olla liian suuri määrä. Nämä kannattavatkin sitten sosialismiin siirtymistä.

    VastaaPoista
  3. Niinhän sitä sanotaan; eivät kommunistit tyhmiä ole, eivät ne sataa vuotta odota ihmettä tapahtuvaksi, kyllä 70 vuotta riittää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinkahan kauan kapitalistisen järjestelmän orjat mahtavatkaan sitten odottaa?

      Velkaa velkaa velan päälle, kaikille tasapuolisesti, niin valtioille, kunnille, yrityksille ja ihmisille.

      Kukas sen rahan tähän maailmaan sitten mahtaa luodakaan?

      Poista
  4. Jos ylen uutiseen on uskomista, on Italiassa käynnissä mielenkiintoinen episodi.
    Ovatkohan alla mainitut tuomarit jonkunsortin sosialisteja vai mitä mutta ihmetellä täytyy:

    "Italiassa tuomioistuin suosittelee oikeudenkäyntiä sisäministerin turvapaikkapolitiikasta"
    Salvini esti viime vuonna Sisiliaan pyrkineiden 150 siirtolaisen pääsyn ulos laivasta.

    https://yle.fi/uutiset/3-10613690

    Artikkelista poimittua:

    Syyttäjät aloittivat Sisiliassa elokuussa tutkinnan Salvinin toimista sen jälkeen kun tämä kielsi Diciotti-aluksessa olevia siirtolaisia astumasta maihin.
    ....
    Salvinin toimia on tutkittu muun muassa vallan väärinkäyttämisenä.
    ....
    – Voin saada jopa 15 vuoden vankeustuomion, koska olen estänyt laittomien rantautumisen Italiaan.
    ----------------

    Mites meillä sitten? Mitä tuomareita meillä on?
    Jussi Halla-aho sai aikoinaan kirjoittelustaan tuomion.
    Sisäministeri Orpo päästi laumoittain porukkaa maahan, mukamas turvapaikanhakijoina, ja nyt tiedämme sen minkä saattoi aavistaakin.
    Suomea riivaa alaikäisten hyväksikäyttö ja raiskaustapaukset.
    Miksi Orpoa ei syytetä tekosistaan?

    Entä tulevaisuudessa? Jos toimit vastoin suvaitsevaiston näkemystä ja suojelet kotimaatasi sekä kantaväestöä invaaseilta, joudutko tuomioistuimeen kuten Italiassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaleva tänään:

      "Käräjäoikeus vangitsi 20-vuotiaan miehen epäiltynä törkeistä seksuaalirikoksista – rikokset tapahtuneet Raahessa viime syksynä"

      https://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/karajaoikeus-vangitsi-20-vuotiaan-miehen-epailtyna-torkeista-seksuaalirikoksista-rikokset-tapahtuneet-raahessa-viime-syksyna/814174/
      -------------

      Taisi sattua Kalevalla pikku journalistinen "unohdus" vai oliko peräti "vastuullista journalismiä" kun taas IS kertoi näin:

      "Käräjäoikeus vangitsi vuonna 1999 syntyneen ulkomaalaistaustaisen miehen todennäköisin syin epäiltynä törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä."

      https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000005977649.html

      Poista
    2. Eihän sitä tietenkään saa sosialisoida asianajajien tai oikeusavustajien työtä mutta onko rivienvälistä luettavissa, että turvapaikanhakijoiden avustaminen menee liian halvalla?

      Yle tänään:

      "Asianajajat haluavat suurempia oikeusapupalkkioita – “Haavoittuvimpien oikeudellinen avustaminen ei voi olla vapaaehtoistyötä”
      Asianajajaliitto katsoo, että 110 euron tuntihinta ei kata kustannuksia.

      https://yle.fi/uutiset/3-10612023

      Artikkelista poimittua:

      – Nämä oikeusapupalkkiot ovat jääneet huomattavasti todellisista kustannuksista jälkeen. Oikeusapua ei saa rapauttaa tekemällä avustajien työ tosiallisesti kannattamattomaksi.
      Eihän voi olla niin, että että kaikkein haavoittuvimpien ryhmien oikeudellinen avustaminen on vapaaehtoistyötä, Asianajaliiton puheenjohtaja Jarkko Ruohola sanoo.

      Vapailla markkinoilla keskimääräinen tuntihinta noin 200 euroa
      --------------------

      Mitähän ne todelliset kustannukset mahtaa olla? / Mistä ne oikein syntyy...

      Poista
  5. Viime vuosisata opetti kaikille ajattelukykyisille ihmisille sen, että sosialismin ja kommunismin pääsy valta-asemaan on helvetinmoinen onnettomuus, jota ei saa päästää tapahtumaan. Kukaan ei varmaan kaipaa Neuvostoliiton ja itäblokin meininkiä, joka nyt edelleen on voimassa mm Venezuelassa, Pohjois-Koreassa ja Kuubassa. Se on järjetön, toimimaton ja julma järjestelmä.

    VastaaPoista
  6. Edellä nimimerkki Rolf kysyi: "Kukas sen rahan tähän maailmaan sitten mahtaa luodakaan?"

    Seuraavat artikkelit valaisevat tätä asiaa:

    "The Hidden History of the Incredibly Evil [ROTSCHILD] Khazarian Mafia",
    https://www.veteranstoday.com/2015/03/08/the-hidden-history-of-the-incredibly-evil-khazarian-mafia/

    Samasta aiheesta suomeksi:

    "Uusi maailman (epä)järjestys",
    http://nwoumj.blogspot.com/2014/08/rotschild-ja-nwo.html

    ja kuinka petolliset vallanpitäjämme heitä tukevan valtaVALEmedian avustuksella tässäkin asiassa huijaavat kansaa:

    ""Kestävyysvajeena" kerrotun valheen ainoa tarkoitus",
    http://ebolakani.blogspot.com/2013/11/kestavyysvajeena-kerrotun-valheen-ainoa.html

    Kun Suomi kytkettiin Rotschildin velkaponzi-rahajärjestelmään euron avulla, se tarkoitti mm. rahan luomisoikeuden poistamista Suomen pankilta ja sen antamista yksityispankeille. Sen seuraamuksia on Kaninkolo-blogisti käsitellyt em. artikkelissaan ja monissa muissakin artikkeleissaan.

    Jorma Jaakkola on ansiokkaasti selvittänyt kuinka Suomi ensin vaalipetoksella liitettiin Euroopan Unioniin ja sitten petoksella edelleen euroon, ks. http://jormajaakkola.fi

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!