torstai 31. tammikuuta 2019

Onko mediahuomion ja -hiljaisuuden ero yksi pilalle mennyt elämä?

Pääministerimme Juha Sipilä (kepu) opetti meille Oulun raiskaustapahtumien noustua julkisuuteen, että Suomessa joutuu seksuaalirikoksen kohteeksi päivittäin viisi lasta. Toisin sanoen viiden Suomessa elävän lapsen elämä menee pilalle joka päivä.

Tänään saimme puolestaan lukea, että Sipilän mainitsema lasten määrä on yhtä vaille sama kuin Välimerelle kuolleiden ihmisten määrä. Eli Välimerellä menee päivittäin lopullisesti pilalle kuuden ihmisen elämä.

Jäin miettimään, että mitä meidän pitäisi ajatella siitä huomion määrästä, jonka media on kohdistanut hyväntekeväisyysjärjestöjen ylläpitämän Välimeren taksiliikenteen uhrien määrään verrattuna hiljaisuuteen, joka kohdistui suomalaislasten elämän pilaamiseen ennen Oulun raiskausringin julkisuuteen vuotamista?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Elintasopakolaisten merimatka päätyi Libyaan
Miksi puhumme maahanmuuttajien, mutta emme kantaväestön seksuaalirikoksista?
Pitäisi tehdä välikysymys Oulun raiskausringin takia

8 kommenttia:

  1. Oulun tapaukset eivät olisi koskaan tulleet julkisuuteen ilman Junes Lokan toimintaa. Hän ansaitsee suurimman mahdollisen kunnioituksen, kuten puolisonsa Tiina Wiik, jonka kirjoitus Oulun valtuuston turvallisuusseminaarista kannattaa lukea hänen Tuonen Joutsen blokistaan.
    Oulun poliisien ja valtuuston vihervasemmiston toiminta on lähinnä oksettavaa.

    VastaaPoista
  2. Tilastokeskuksen mukaan lapsen seksuaalisia hyväksikäyttörikoksia oli viime vuonna 1363 eli keskimäärin päivää kohden 3,7.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin saada selville kotikaupunkini alueella tehdyt raiskaukset vuosina 2017-2018. Kysyin käräjäoikeuden kansliasta, mutta sieltä ohjasivat ottamaan oikeusrekisterikeskukseen, josta olisi jotain tietoa saanut, kunhan olisi tiennyt diaarinumerot. Kafkamaista. Asia jäi "vaiheeseen".

      Poista
  3. Pääministeri varmastikin oikeassa numeerisessa tulkinnassaan, siitä mikä numeroista alle kymmenen on suurempi kuin toinen numero.
    Noin vuonna 1972 olin repsikkana kesätöissä Tampereen kaupungilla. Ratinan siltaa lakaisi työntekijä, jonka kuskini tiesi olevan numeromiehiä. Kysyin ehkäpä kahden kuusinumeroisen luvun kertolaskun tulosta. Kysyin myös mikä viikonpäivä oli vaikkapa 11.5.1912. Vastaukset tulivat sekunnin parin viiveellä. Kertolaskun kirjasin paperille. Tarkastin kahvitauolla, oikein oli mennyt. 1912 almanakkaa ei ollut käytössä, mutta en vaivautunut menemään kirjastoon sitä tarkistamaan. Olisi ollut turha reissu.
    Kumpaakaan edellä mainituista matemaatikoista en ottaisi hoitamaan mitään asioitani, vaikka jälkimmäinen yrittäisi varmastikin hoitaa asioitani rehellisesti.

    VastaaPoista
  4. Uutuuskirja: Valtionyhtiön mysteerikauppa teki Juha Sipilästä miljonäärin - Sipilä rikastui osakekeinottelulla,
    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b776e29f-4c4c-4df9-a4ff-4253c4ba9d71

    VastaaPoista
  5. Miten nämä kaksi asiaa edes voisivat olla verrannollisia keskenään? Välimeren yli yrittävät ovat vapaaehtoisia nuoria miehiä, raiskauksen kohteet pakotettuja lapsia. Yhdistelmä Sipilä-hesari-yle, siinäpä faktajengi!

    VastaaPoista
  6. Yle tänään:

    "Kansallinen riskiarvio: Laajamittaisen maahantulon sekä viestintäpalveluiden vakavien häiriöiden uhka kasvanut"
    Riskiarvio kattaa 20 uhkaa tai vakavaa häiriötä, jotka ovat Suomessa mahdollisia. Yhdeksän uhkaa on nyt aiempaa todennäköisempiä.

    https://yle.fi/uutiset/3-10623969

    Artikkelista poimittua:

    Suomessa laajamittaisen maahantulon merkittävimmät vaikutukset Suomen elintärkeisiin toimintoihin liittyyvät sisäiseen turvallisuuteen ja yhteiskunnan henkiseen kriisinkestokykyyn.
    Riskinä on, että kansalaiset lakkaavat uskomasta, että tilanne on viranomaisten hallinnassa.

    Pitemmällä aikavälillä uhkana ovat laajamittaisen maahantulon vaikutukset julkiseen talouteen.
    Maahantulijoiden joukossa voidaan riskiarvion mukaan myös soluttaa Suomeen rikollisia, tiedustelijoita ja erikoisjoukkoja.

    VastaaPoista
  7. Elämä on hyvä, jos sinulla on rakkaasi, sanon tämän, koska kun minulla oli ongelmia rakastajani kanssa, en koskaan nähnyt elämää hyvänä asiana, mutta kiitos Temple Of Answerin tohtori Obodon auttamaan minua loitsemaan loitsuani 48 tunnin kuluessa. Mieheni jätti minut toisen naisen jälkeen 7 vuoden avioliiton jälkeen, mutta tohtori Obodo auttoi minua välittämään magian, joka toi hänet minulle 48 tunnin kuluessa. En kerro lisää itsestäni, mutta suosittelen vain niitä, joilla on ongelmia suhteissa tai avioliitossa, ottamaan yhteyttä Dr. Obodoon käyttämällä näitä tietoja;
    (templeofanswer@hotmail.co.uk)
       Mitä: 2348155425481

    avioero avioliitot 2019

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!