torstai 29. marraskuuta 2018

Nyt tarvitaan taloudellisen, kulttuurisen, sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden skenaarioita

Suomalaisten nopeasti vähentynyt sikiäminen on aiheuttanut viime aikoina kovasti huolta. Esimerkiksi tämän aamun lehdessä kaksi lapsettomaksi jäämässä olevaa naista kertoi tuntemuksistaan tuoden yhtenä ongelmana esiin julkisuudesta syntyvän väärän mielikuvan lapsen saamisen helppoudesta myös vanhemmalla iällä.

Tämän innoittamana päätin katsoa maamme syntyvyystilastoja vähän tarkemmin. Niinpä hain tilastokeskuksen ennakkotiedot syntyvyydestä vuosilta 2016, 2017 ja 2018 ja piirsin niistä seuraavan kuvaajan.


Syntyvyyden lasku viimeisen kolmen vuoden aikana näkyy kuvasta selvästi: ylimpänä kulkee vuoden 2016 käyrä ja sen alapuolella aivan alkuvuotta lukuun ottamatta vuoden 2017 käyrä. Alimpana on tämän vuoden tilanne syyskuulle asti.

Jos kuvaajasta haluaa nähdä jotain positiivista, se on alimman käyrän nousujohteisuus aina elokuulle asti. Valitettavasti tuo kehitys ei ole jatkunut syys- ja lokakuun aikana, vaan kynnämme juuri nyt todella syvällä väestökriisissä.

Koska itseäni kiinnostaa erityisesti jälkeläisilleni odotettavissa oleva yhteiskunta, päätin lisätä kuvaan vielä Suomeen suuntautuvan nettomaahanmuuton määrän.


Kuvasta nähdään, että syntyvyys ylittää vielä selvästi maahanmuuton määrän, mutta ero on supistumassa. Samalla on huomattava, että syntyvyyskäyriin sisältyvät myös maahanmuuttajataustaiset vauvat, joten ero kanta- ja maahanmuuttajaväestön suhteessa on hieman pienempi kuin kuvasta voisi päätellä.

Kaiken kaikkiaan kantaväestön osuus Suomessa asuvista on tulevaisuudessa joka tapauksessa merkittävästi pienempi kuin nykyinen 93 prosenttia. Yllä olevassa kuvassa näkyvien käyrien mukaan nettomaahanmuuton määrä oli vuonna 2017 noin neljännes syntyvyydestä ja kuluvana vuonna se on ollut jo lähes kolmannes.

Suuri kysymys pääteltävissä olevasta suuresta etnis-kulttuurisesta väestömuutoksesta onkin se, että muuttuuko yhteiskuntamme sen seurauksena jollain tavalla. Ja jos muuttuu, niin miten.

Valitettavasti en ole havainnut tätä asiaa juurikaan pohdittavan julkisuudessa. Syytä kuitenkin olisi, sillä asiaan liittyviä järkeviä poliittisia ratkaisuja on mahdollista tehdä ainoastaan faktatietojen ja niistä johdettavien uskottavien ja monipuolisten skenaarioiden pohjalta. Siis sellaisten skenaarioiden, jotka sisältävät huoltosuhteen kaltaisten taloudellisten seikkojen lisäksi myös kulttuurisen, sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden ulottuvuudet.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uushelsinkiläisten taustasta
Kuinka väestökato kesytetään?
Onko väestöllä väliä?

20 kommenttia:

  1. Olen ajatellut omien lastenlasteni tulevaisuutta tässä maassa.

    Vaikka miettisin miltä tahansa suunnalta asiaa, palaan aina samaan lopputulokseen. Heidän tulevaisuutensa näyttää synkältä. He tulevat olemaan vähemmistönä tämän maan lasten joukossa tulevien vuosikymmenten kuluessa.

    On aivan selvää, että nykyiset nuoret aikuiset miettivät tarkoin tulevien lastensa selviämistä tässä maassa ja harkitsevat siten tarkoin sen, hankkivatko lapsia ollenkaan vai vain yhden.

    Surullista mutta totta.

    VastaaPoista
  2. Professorille kysymys. Onko nettomaahanmuutto = työperäinen maahanmuutto ja pakolaisperäinen maahanmuutto vai vain he pakolaisista, jotka saavat oleskeluluvan?
    Kieltämättä puhutteleva käyrästö. Karkeasti joka viides uusi suomalainen on muu, kuin ”varsinaisten” kantasuomalaisten jälkeläinen. Ja niin kuin professori totesi, niin myös osa uusista syntyvistä suomalaisista omaa vahvasti muuta perimä kuin perinteisen suomalaisen.
    Tähän olisi todellakin syytä havahtua, sillä itsekin yllätyin, kuinka väistämätön kulttuurinen yms. muutos on tapahtumassa. Se mitä nyt nähdään Suomessa ja Suomesta, niin ei 20 vuoden päästä näytä todellakaan samalta. Sellaista integraatiota ei tule suomalaisuuteen tapahtumaan, etteikö esitetyn käyrästön tilanne näkyisi myös ulospäin. Niin kuin professori esittääkin, niin skenaarioita tulevaisuudesta tarvitaan ja ennen kaikkea suunnitelmia väistämättömien muutosten hallituksi toteuttamiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nettomaahanmuutto on sarake tilastokeskuksen tilastossa, joka on laskettu maahanmuuton ja maastamuuton erotuksena. Eli käsittääkseni lukujen takana on kaikenlainen maahanmuutto.

      Poista
  3. Tämä asia tulisi saada vaalikeskusteluihin, myös siitä näkökulmasta, että miten tuetaan kantasuomalaisia perheitä verrattuna maahan muuttuneisiin. Jos maahan muuttaneiden perheiden tuet ovat moninkertaiset kantasuomalaisiin nähden kuten OECD:n tilastot osoittavat ja maahanmuuttajien tarvitsemat tuet suuremmat kuin heidän yhteiskunnalle tuottamansa hyödyt tulee suomen talous muuttumaan merkittävästi huonompaan suuntaan lähivuosikymmeninä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talouden sakkaaminen tai jonkinlainen romahdus voisi olla hyväkin asia Suomen tulevaisuuden kannalta, sillä loiseläjillä on tapana kadota paikalta, kun mitään ilmaiseksi jaettavaa ei enää ole jäljellä. GCM-sopimus saattaa hyvällä tuurilla toimia myös täysin päinvastoin kuin sen on tarkoitus eli parhaassa tapauksessa se aiheuttaa hyvin voimakkaan ja laajan vastareaktion, jos Eurooppaan valuvien haittamaahanmuuttajien määrä räjähtää sopiuksen takia käsiin lyhyessä ajassa. Sivullisilta uhreilta tuskin vältytään, mutta eipä tästä Eurostoliiton aiheuttamasta kaaoksesta taida olla enää sivistynyttä ulospääsyä. Syntyvyydessä tapahtuvaa notkahdusta voidaan varmasti yrittää korjata jollain aikavälillä (suomalaiset ovat selvinneet ihmisiä niittäneista sodista ja katovuosistakin), mutta ilmapiiri pitäisi saada kaikautettua jollain keinolla suomalaisuutta suosivaksi(mikäli jollain on tähän hyviä ideoita, niin kertokaa ihmeessä).

      Poista
  4. Edelleenkään emme tarvitse pakolaisia tai turvapaikanhakijoita. Tämä maa parjää ilman niitäkin.
    Tarvitseeko Suomen väkilukua kasvattaa vai pyritäänkö pitämään nykyinen väkiluku?
    Minusta väkilukua ei tarvitse kasvattaa vai onko jollakulla hyvä syy miksi pitäisi?

    Ilmastonmuutoksen kannalta on parempi, että pakolaiset ja turvapaikanhakijat hoidetaan ja heitä tuetaan paikallisesti esim. naapurimaassa kuin se,
    että rahdataan väkijoukkoja pitkiä matkoja muualle.
    Ajatelkaa vaikka Jemeniä; siellä on vajaat 30milj. asukasta ja miljoonia ihmisiä vaikeissa oloissa.
    Pitäiskö kaikki rahdata Eurooppaan kun on vaikeeta vai onko parempi hoitaa heidät siellä tavalla tai toisella?

    Suomen, kuten muidenkin maiden, tulee ymmärtää ettei pallo kestä järjetöntä ihmismäärää vaan syntyvyyttä täytyy säädellä varsinkin siellä missä syntyvyys aiheuttaa ongelmia.
    Kuulostaa tietysti ikävältä mutta mitä enemmän ruoka-apua yms. toimitetaan tietyille alueille, sitä enemmän ne sikiää ja ongelmat kasvaa liikakansoituksen myötä.
    Yksi oire siitä on Euroopan täyttäminen Lähi-idän ja Afrikan väestöllä ja siten saavuttaa väestönvaihto mutta haluammeko me Suomalaiset tai Eurooppalaiset sitä?
    Minä en halua ja sen muistan vaaleissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleista puheen ollen, GCM-sopimus tulee käsittelyyn eduskunnan hallinto- ja ulkoasiainvaliokuntiin. Niiden jäsenet löytyvät googlaamalla, jos on kiinnostunut, ketkä siellä asioita hoitavat. Voi sitten vaikka reagoida vaaleissa.

      Poista
  5. Pitää saada kannustava, innostava
    ja suomalaismyöteinen johtaja/johto . Varmaan paljon muutakin tietysti, mutta henkinen kantti on varmaan tärkein asia tässä yhteydessä, kukaan ei edes yritä innostaa meitä suomalaisia jne. Paitsi ehkä Laura Huhtasaari, sillä maine on mennyt tietysti ainakin osittain sen gradukohun takia, niin se on vähän kuin iso mulkku isännällä köyhässä perheessä, ei paljon lohduta. Henk. Koht tasolla se gradukohu oli ainakin suuri pettymys kun muuten tykkään Laurasta ja hänen ominaisuuksista paljon, eli jos löytyisi joku ei "kolhittu" Laura tai mies jolla on samanlaisia ominaisuuksia niin se auttaisi jo paljon . Nykyjohto ja meno yhteiskunnassa yleisellä tasolla on yksinkertaisesti todella masentavaa. Kiteytettynä : tässä asiassa faktoilla ja taloudella jne ei ole mitään merkitystä vaan tarvitaan helvetin myyntipuhe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä yhteydessä kiinnostaisi tietää presidentti Niinistön opinnäytetyöstä ja presidenttiehdokas Haaviston professoripätevyydestä. Onko niitä olemassa? Ainakin mainitut ovat miehiä, eivätkä kovin kolhittuja.

      Poista
  6. En halua vähätellä Huhtasaaren gradu-asiaa, mutta asioiden suhteuttamiseksi voidaan todeta, että yhteisiä asioita hoitaa monen tasoisia "syntisiä". Pormestaritasolla toimii mm. pahoinpitelystä tuomion saanut, eduskunnassa on istunut valtakunnanoikeudessa tuomittu ministeritason "koplaaja", ja jollakulla on ollut sekoilua jalasmökin kanssa. Tässä nyt vain ne, jotka sattuivat tulemaan mieleen.
    Eikös laulussakin sanota, että "Joka päivä on armo uus". Kannattaa siis yrittää päästä yli vanhoista mokista, ja kiinnittää huomiota lähinnä siihen, mitä asioita ihminen on luvannut ajaa, ja mitä hän todella ajaa. Ja kyllä täytyy sanoa, että Laura Huhtasaari on hyvin suoraselkäisesti ottanut tärkeitä asioita esille eduskunnassa, kuten nyt viimeksi GCN-sopimuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin huhtasaarta lähinnä esimerkkinä. Ei ollut tarkoitus mustamaalata/maalittaa. Kannattaa lukea kommenttini uudestaan huolellisesti.

      Poista
  7. Onko olemassa tarkempaa vertailua siitä, kuinka paljon Suomen valtio voisi tukea kantasuomalaisten lapsien syntyvyyttä, elatustukia ja koulutusta keskimääräisestä maahanmuuttajasta aiheutuvalla kustannuksella?

    Yllämainitun tiedon myötä voitaisiin punnita, miten paljon enemmän kantasuomalaisten lapsia voitaisiin tukea lapsuuden, nuoren iän ja aikuistumisen yhteydessä.

    Kantasuomalaisten lapsia on vain noin kaksi kertaa enemmän kuin maahanmuuttajia, joten kustannusten tasapuolisempi jako henkilöä kohti olisi varmasti tarpeen.

    Mikäli seuraavassa blogikirjoituksessaan esitetyt asiat pitävät paikkansa, menee monilta nuorilta kantasuomalaisilta hyvin helposti halu opiskeluun ja työntekoon. Herää kysymys ketkä nyt syntyvät ja elävät kultalusikka suussa!

    https://suomimedia.wordpress.com/2018/06/08/matujen-moninkertaisesti-kantavaestoa-suuremmat-sosiaalietuudet-paljastettu-nyt-virallisista-papereista/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan järkyttäviä lukuja noissa maahanmuuttajien sosiaalietuuksia käsittelevissä asiakirjoissa. Nuo luvut pitäisi saada varmistettua luotettaviksi kiireen vilkkaa ja keksiä jokin kanava, jonka kautta piilossa tapahtuva rahanhaaskaus saataisiin hierottua pysyvästi kansalaisten tajuntaan vielä ennen vaaleja.
      Vielä noihin kahteen aiempaan kommenttiin liittyen: Laura Huhtasaari on tällä hetkellä yksi niistä harvoista poliitikoista, jotka ajavat Suomalaisten asiaa ja siksi hänelle tulisi tarjota kaikki mahdollinen apu ja tuki.

      Poista
  8. Vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan ensimmäisen ja toisen polven maahanmuuttajien kustannusvaikutus on Suomen valtiolle negatiivinen. Mikäli tilanne on edelleen samanlainen, ei maahanmuutto ole eduksi Suomen taloudelle. Olisiko parempi, että tarvittava työvoima olisi Suomessa muuten kuin Suomen kansalaisuuden saaneena?

    Olisi varmaan eduksi, että Suomikin jäisi pois GCM-sopimuksen allekirjoitustilaisuudesta.

    https://www.suomenperusta.fi/wp-content/uploads/2015/10/Maahanmuutot-ja-Suomen-julkinen-talous-osa-1-toteutuneet-julkisen-talouden-tulot-ja-menot-v3.pdf

    VastaaPoista
  9. Kun menee pääkaupunkiseudulla synnytyssairaalaan, näkee missä mennään. Vieraskielisten lasten suuren määrän lisäksi paikalla on koko suku myös aikoina, jolloin vierailut on kielletty.

    Syntyvyystilastoja ei tehtäne äidinkielen mukaan, ei ainakaan julkisteta?. Siksi katsoin 0-4 vuotiaitten lasten äidinkielen muutokset. Vuonna 2016 tässä ikäluokassa suomenkielisten määrä väheni 8500 ja viime vuonna vähennys oli 10.088. Ruotsinkielisten lasten vastaava vähennys oli 188 ja 273.

    Sen sijaan vieraskielisiä lapsia syntyy ja paljon. Tilastossa on mukana myös tämän ikäisinä maahan tulleet. Vuonna 2016 ikäluokan lasten määrä lisääntyi 1846 ja viime vuonna 1336.

    Tätä menoa kun jatketaan, Uudellamaalla on vuonna 2035 enemmän vieraskielisiä lapsia kuin suomenkielisiä. Tämä näkyy jo nyt monissa pääkaupunkiseudun kouluissa. Muutosvauhti tulee nopeutumaan, nuo luvut laskin tasaisen vauhdin luvuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eli tervetuloa autopalot ja jengi-väkivalta. Siinä skenaario kaikessa yksinkertaisuudessaan.
      Vai olisiko muita vaihtoehtoja?

      Poista
    2. Kalergi-suunnitelman mukainen diktaatti Brysselistä: "Commission: EU Too White, Mass Third World Migration Must Be the "New Norm"", https://www.breitbart.com/europe/2017/12/18/eu-white-mass-migration-norm/

      Ks. myös britti-patriootti David Noakes: "Expose the EU dictatorship and its police state",
      https://eutruth.org.uk/ Sen mukaan:

      ”The EU has bribed 28 Prime Ministers with £10 million per treaty to sign away their nations and their freedom. Ordinary Ministers get less. Its much cheaper than building weapons and going to war, as Adolf Hitler did. [Viime vuosina on ilmaantunut säännön vahvistavia poikkeuksia kuten Italia ja Visegrád-maat. Noakes ei ole enää jaksanut kaikilta osin päivittää parisenkymmentä vuotta sitten perustamaansa sivustoa.]

      ”The EU is corrupt and cannot account for 95% of its expenditure (yes, ninety five % lost)
      The EU has over 200,000 offshore bank accounts from which it pays BRIBES.

      The EU is an unelected 3 tier dictatorship on the soviet model, with a sham parliament in Brussels. IN TIME, THAT’S SLAVERY FOR ALL OF US."

      Suomihan on tunnetusti Brysselin mallioppilas!
      Miksi vallanpitäjiemme propagandakone Yle ei halua keskustella näkyvästi YK:N GCM-siirtolaissopimuksesta?,
      http://ylewatch.blogspot.com/2018/11/miksi-yle-ei-halua-keskustella.html

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    3. Kuinkahan suuri osuus maahanmuuttajataustaisille syntyvistä pojista omaa sellaiset vanhemmat, joiden mielestä poikavauvan ympärileikkaus on hieno juttu?
      Ympärileikkaus tulisi kriminalisoida ja siitä seurata ankarat rangaistukset. Se voisi näin mututuntumalta miettien vähän ainakin edesauttaa integraatiota.

      Poista
  10. Näinköhän tulevissa eduskuntavaaleissa äänestämällä voi tähänkään asiaan vaikuttaa. Mutti-täti hoitaa päätöksenteon Suomenkin osalta https://beta.oikeamedia.com/o1-90112

    Läheltä piti, ettei Mutti jäänyt kokonaan ulos G20-bailuista. Avajaistilaisuuden maljat jäävät häneltä juomatta, jollei kokouksen alkua siirretä https://www.breitbart.com/europe/2018/11/29/germanys-merkel-to-miss-start-of-g20-summit-after-fault-plagued-personal-plane-makes-emergency-landing/

    VastaaPoista
  11. Hyvä päivä Sir / Madam

    Tarjoamme lainoja yksityisille ja kaupallisille elimille erittäin alhaisella 3%: n vuotuisella korolla, 1 vuosi - 25 vuotta. Annamme lainoja 5 000 - 500 000 000 euron välillä. Tämän tarkoituksena on poistaa Bad Creditin kasvava historia ja tuoda vakaa voitto sekä yrityksellemme että asiakkaillemme.

    Menetätkö nukkumaan yöllä huolta siitä, miten saat lainan? Yhteystiedot: Paul Loan Agency nyt sähköpostitse: paulhelpfund@yahoo.com tai WhatsApp: +91 733 787 3110

    Tarjoamme lainaa alhaisella korolla 3% ja tarjoamme.

    * Henkilökohtaiset lainat
    * Velkajärjestelylainat
    * Riskipääoma
    * Yritysten lainat
    * Koulutuslainat
    * Asuntolainat
    * Lainat jostain syystä

    Kiireellisempiä tietoja saat takaisin meille heti. paulhelpfund@yahoo.com tai WhatsApp: +91 733 787 3110
    Terveiset
    Paul Moritz

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!