lauantai 10. marraskuuta 2018

Muslimimaahanmuuttajat ajautumassa ylisukupolviseksi etnis-uskonnollisesti leimautuneeksi alaluokaksi

Aamun uutiset kertoivat karua kieltä suomalaisten maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisesta. Tarkoitan esimerkiksi sitä, kuinka Helsingissä poliisina nuorten rikollisuuteen puuttuvan ja sen ennaltaehkäisyn puolesta toimivan Susanna Maran työtä kuvaavassa jutussa valaistiin hiukan maahanmuuttajanuorten kasvatusta.

Minä nimittäin tällaisena varttuneempana ihmisenä hätkähdin kun jutun olleen kuvan alla oli seuraava  teksti: "Mara törmää Columbuksen kauppakeskuksessa nuoriso-ohjaajiin Keba Saballyyn (vas) ja Omar Abdiin, jotka auttavat poliisiakin kulttuuristen erojen tulkkaamisessa. Abdi kertoo juuri saattaneensa 12-vuotiaan, humalassa olleen muslimitytön ambulansiin. ´Vanhemmille ei aina kannata sanoa mitään näissä tilanteissa, sillä suvun kunnian tahraamisella voi olla traagisiakin seurauksia´".

Vertailuksi suomalaiseen maahanmuuttajakäytäntöön voidaan ottaa niin ikään tämän aamun juttu, jonka mukaan Islannissa on 20 vuodessa saatu vähennettyä tuntuvasti nuorten juomista, tupakointia ja huumeidenkäyttöä. Menestyksen syitä kuvasi saarivaltion pääkaupungin apulaispormestari seuraavasti: "vanhemmat seuraavat, mitä nuoret tekevät. Nuoret saavat tukea vanhemmilta ja viettävät aikaa vanhempiensa kanssa."

Islannin menestyksellinen toiminta nuorten pahoinvoinnin korjaamiseksi on siis varsin erilainen kuin suomalaisten nuoriso-ohjaajien näkemys. Vai olisiko sittenkin niin, että jälkimmäisten pelko maahanmuuttajavanhempien traagisesta suhtautumisesta nuortensa kunniaan on aiheellinen. Jos näin on, on syytä kysyä minkälaisen kyykäärmeen sikiön olemme yhteiskuntaamme istuttaneet samalla kun olemme  humanitaarisen avun nimissä ottaneet vastaan kymmeniä tuhansia kunniakulttuureista peräisin olevia muslimeita?

Yhtä mielenkiintoinen oli samaisessa jutussa mainittu tapaus, jossa "kuudesluokkalainen poika haukkui ja uhkaili ystävänsä äitiä, koska tämä ei käyttänyt huivia. Pojan äiti ei suostunut uskomaan, että hänen poikansa olisi syyllinen mihinkään."

Tämä ei varmaankaan ole mitenkään ainutlaatuista, sillä onhan tunnettua, että monilla vanhemmilla - myös kantasuomalaisilla - on taipumus uskoa jälkeläisistään pelkästään hyvää. Mutta tässä tapauksessa epäilen vahvasti, ettei kyseinen äiti tainnut pitää syytöstä kovinkaan moitittavana: olihan kyseessä kuitenkin oman kulttuurin mukaan oikeutettu huomautus tytön sopimattomasta pukeutumisesta.

Itse asiassa julkisuuteen tihkuneiden tietojen - ja myös vaikkapa joidenkin rohkeiden somalinaisten - mukaan tietyistä kulttuureista tulleiden miesten tavaksi on tullut jopa väkivallan uhalla pakottaa samaan kulttuuriin kuuluvat naiset peittämään hiuksensa rätillä. Tämä ihmisoikeuden ja tasa-arvon halventamiseksi tulkittava käyttäytyminen tunnutaan hyväksyttävän suomalaisessa yhteiskunnassa pelkällä olan kohautuksella. Vai onko joku huomannut maamme politikkojen (halla-aholaisia lukuun ottamatta), median tai edes suomalaisten ihmisoikeusjärjestöjen nostaneen asiaa agendalleen?

Tässä yhteydessä on syytä ymmärtää huiviasialla olevan kaksi syvällisempää merkitystä. Ensinnäkin se osoittaa, ettei tulijaväestöllä ole aikomustakaan hylätä kotimaansa kulttuuria, jota he kuitenkin ovat sanoneet joutuneensa pakenemaan tänne kauas pohjolaan. Toiseksi naisten huivi on yksi niistä tekijöistä, jotka ehkäisevät heidän työnsaantiaan ja sitä kautta integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan.

Kaiken kaikkiaan ylle kokoamani asiat osoittavat, että suomalaisilla on edessään valtava haaste, jota me emme ole yhteiskuntana mitä ilmeisimmin edes oikein hahmottaneet. Tuo haaste on muslimimaahanmuuttajien kulttuuri, johon on sisäänrakennettu mekanismit, joiden seurauksena tulijat pitäytyvät omassa eriössään, kasvattavat lapsensa suomalaisten arvojen vastaisesti ja siten ajautuvat - elleivät suorastaan hankkiudu - muusta yhteiskunnasta irralliseen ylisukupolviseen etnis-uskonnollisesti leimautuneeseen alaluokkaan, jossa syrjäytymisen ja jopa radikalisoitumisen vaara on ilmeinen.

Ikävintä asiassa on se, ettei pääosa maamme poliitikoista edes ymmärrä asian vakavuutta, eikä siksi ole valmis toimiin asiantilan muuttamiseksi. Ei edes siitä syystä, että maassamme on myös islamilaisia maahanmuuttajia, jotka ovat ymmärtäneet asian ja tuoneet sen esille maamme valtalehdistössä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Naiset maahanmuuttopolitiikkamme uhreina, joista kukaan ei tunnu välittävän
Maahanmuuttajatutkimus paljastaa muslimien vaikeuden katsoa itseään peilistä
Poliisi on pop

16 kommenttia:

  1. Päättäjien typerän sinisilmäisyyden ja realismin puutteen vuoksi tänne haalitaan elätettäväksi maailman alkukantaisinta kulttuuria ja uskontoa edustavaa joutoväkeä, jonka mukana on saatu ongelmia, joita ei aiemmin osattu kuvitellakaan. Sipilät, orvot ja mykkäset kieltäytyvät näkemästä tosiasioita ja yllä pitävät taloudellisia houkutustekijöitä, jotka takaavat, että onnenonkijoita virtaa tasaiseen tahtiin rajan yli. Sipilän kommentti, että "Eihän nyt kenenkään uskontoa tarvitse pelätä" tässä taannoin kuvaa, miten täysin irti realismista se mies haahuilee. Juuri tiettyä uskontoahan tässä jokainen ajatteluun pystyvä ymmärtää pelätä. Valtaapitävien olisi tehtävä kaikkensa, jotta sen edustajia ei tulisi yhtään lisää Suomeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Sipilät, orvot ja mykkäset kieltäytyvät näkemästä tosiasioita ja yllä pitävät taloudellisia houkutustekijöitä, jotka takaavat, että onnenonkijoita virtaa tasaiseen tahtiin rajan yli."

      Tämä on syy, miksi he Brysselin nöyrinä lakeijoina - vaikka ovat vannoneet ministerin virkavalan Suomen kansalle - kieltäytyvät näkemästä tosiasioita:

      "Suomen tuhoamisohjelma", http://www.magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/

      ”Commission: EU Too White, Mass Third World Migration Must Be ‘New Norm’”,
      http://www.breitbart.com/london/2017/12/18/eu-white-mass-migration-norm/

      ”Kilpailu kulttuuripääkaupungin tittelistä: Unkarilainen kaupunki on liian valkoinen eikä siellä ole tarpeeksi maahanmuuttajia”,
      https://www.kansalainen.fi/kilpailu-eun-kulttuuripaakaupungista-unkarilainen-kaupunki-liian-valkoinen-eika-siella-ole-tarpeeksi-maahanmuuttajia/
      *
      Em. syistä Sipilä & Co myös haluaa allekirjoittaa ilman Eduskunnan ja varsinkaan Suomen kansan hyväksymistä kansallisvaltioille tuhoisan YK:n GCM-siirtolaissopimuksen, https://www.kansalainen.fi/perussuomalaiset-kyselytunnilla-ykn-gcm-siirtolaisuussopimus-on-tuotava-eduskunnan-paatettavaksi/

      ”Suomea johtaa mafia”, https://suomimedia.wordpress.com/2018/10/28/suomea-johtaa-mafia/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  2. Mitä tarkoittaa "kulttuuristen erojen tulkkaaminen", jossa Keba ja Omar auttavat poliisia? Sitäkö, että 12-vuotiaan somalitytön känniä ei ilmoiteta kotiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiko suomalainen viranomainen oikeasti jättää kertomatta 12-vuotiaan ambulanssikännäystä vanhemmille, jos se ei ole kulttuurisesti suotavaa?

      -Valtsu-

      Poista
    2. No joo, onhan sitä saanut tottua kaksoisstandardeihin, mutta että poliisien toimintaa käskyttävät nuoriso-ohjaajat ja nuorisorikollisten kanssa heitellään ylävitosia.

      Sinänsä mielenkiintoista, että 12-vuotiaan tytön kännit ja vihjaus häneen kohdistuvasta uhasta on todettu huolettomasti kuvatekstissä. Normisettiä, mitä sitä sen enempää tenttaamaan tai ihmettelemään! Tyttö piiloon selviämään ja partio jutustelemaan mukavia muualle.
      -Valtsu-

      Poista
  3. Professori tittelinsä antamalla arvovallalla käyttää nimikettä kulttuuri, no sanotaanko vapaalla kädellä sen kummemmin termiä luonnehtimatta... "Tuo haaste on muslimimaahanmuuttajien kulttuuri, johon on sisäänrakennettu mekanismit, joiden seurauksena..."
    Minä voisin luonnehtia suomalaista kulttuuria; https://www.youtube.com/watch?v=4BXSkigN45w
    https://www.youtube.com/watch?v=4BXSkigN45w

    Kulttuureita tulee kunnioittaa.

    VastaaPoista
  4. On itselleen valehtelua jos väittää, että muslimeilla on edes tarkoitus integroitua.
    Sakki on kuin heinäsirkkaparvi, paskaksi vaan ja palamaan.
    Kertokaa yksikin länsivaltio jonne matut ovat integroituneet ilman kotoperäistä kulttuuria?
    Ei muuten löydy sellaista valtiota.
    Heidän tehtävänsä on muuttaa uusi vastaanottomaa paskastanisaksi keskiaikaisen näkemyksensä mukaisesti.
    Olen 100 varma, että jossain vaiheessa asia ratkaistaan asein ja se ei ole nättiä.
    Silloin taistellaan olemassaolosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi ennen nykyaikaista kansainvaellusta. Avainsana on tataarit.

      Poista
  5. "...islamilaisia maahanmuuttajia, jotka ovat ymmärtäneet asian ja tuoneet sen esille maamme valtalehdistössä."
    Ja lehmätkin ne tuolla taivaalla lentelee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä näkisin, ettei tuo linkin takana oleva muslimi on ymmärtänyt puheena olevan ongelman aivan aidosti

      Poista
  6. Suomessa osataan välttää muiden maiden massamaahanmuutossa tekemät virheet. Näin on ollut tiedotusvälineissä asiantuntijoiden lausumama ja miksi emme uskoisi heitä.

    VastaaPoista
  7. Ei tataarit ihan hirveästi ole itsestään meteliä pitänyt. Onpa kerran ollut yksi samassa duunipaikassakin. Nyt tänne änkeevät huutavat jo heti rajalla "anna mulle mun rahat, puuro on paskaa". Samaan aikaan hallitus ajaa mummot hankeen kun pitää saada geelipäille all inclusieve majoituksia.
    Eikä tuliojoilla ole mitään käytöstapoja ja miksi olisikaan. Tulevat valloittajana ja käyttäytyvät sen mukaisesti.
    Mitä ei saada se otetaan väkisin.
    Vähän luulen, että jossain vaiheessa geelipäillä on vain ja ainoastaan kaksi mahdollisuutta. Joko omin jaloin maasta ulos tai penaalissa.
    Olen ihan varma, että tuo penaalivaihe on pakko käydä läpi ennenkuin loinen lähtee.
    Kiitos ja anteeksi puheenvuorosta.

    VastaaPoista
  8. Pieni määrä erilaisia ihmisiä sopeutuu - koska on pakko. Iso määrä erilaisia ihmisiä = erilinen yhteisö, jolla on voimaa ylläpitää itseään eikä valtavirta voi enää pakottaa sulautumaan mihinkään, ainoastaan tehdä kompromisseja - johon suuntaan vaikkapa jossain ruotsissa ollaan jo menty.

    VastaaPoista
  9. Huvittavana yksityiskohtana mainittakoon, että luin tuon jutun sen ilmestyttyä. Nyt yritin klikata sitä uudelleen tarkistaakseni yhden asian, mutta se ei auennut vaan on siirretty maksumuurin taa. Ilmeisesti joku lehdessä huomasi, että tämän jutun näkökulmasta The Unelma paljastuu The Painajaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä havainto!
      Tyypillistä totuuden vääristelyä/pimittämistä "totuusmediassa" ja varsinkin Brysselin Pravdassa, jonka Bilderberg-agendassa Kalergi-suunnitelman toteuttaminen on kärkisijoilla.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!