keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Suomidemokraatit

Helsingin Sanomat kertoi aamulla, että Suomeen on syntymässä uusi puolue, jonka nimeksi on tulossa Suomidemokraatit. Sen taustalla on Jussi Halla-ahon toteutumatta jääneen eurovaaliehdokkuuden raunioille syntynyt Muutos 2011 ry sekä uudempi Suomidemokraatit ry.

Helsingin Sanomien uusin mieleipidetiedustelu kertoi, että ryhmää "muut" kannattaa tällä hetkellä noin kaksi prosentta äänestäjäkunnasta. Siinä mielessä näyttäisi siltä, ettei uudella Suomidemokraatti-puolueella ole kovin kaksisia mahdollisuuksia nousta maassamme mahtitekijäksi.

Uudella puoluehankkeella voi nähdä kuitenkin myös suoraa merkitystä laajemman vaikutuksen. Tarkoitan vaihtoehdon syntymistä Perussuomalaisille uuden puolueen oletettavasti jyrkän maahanmuuttokriittisyyden perusteella.

Mikäli Suomidemokraatit saavat tarvittavat kannattajakortit kokoon ja onnistuvat sen jälkeen profiloitumaan julkisuudessa niin hyvin, että heidän kannatuksensa lähtee nousuun, he syövät tehokkaasti Perussuomalaisten kannatusta. Tällä olisi kaksi seurausta.

Lyhyellä aikavälillä se ohjaisi Timo Soinin ja hänen puolueensa huolehtimaan entistä tarkemmin maamme maahanmuuttopolitiikan kiristämisestä. Siten puoluehanke varmistaisi, että tämän hallituskauden sinänsä kohtuullisen kelvollinen maahanmuuttopoliittinen linja toteutettaisiin mahdollisimman tarkoin ja nopeasti.

Pidemmällä aikavälillä Suomidemokraattien menestys johtaisi kuitenkin maamme maahanmuuttorealistisesti ajattelevien äänten jakautumiseen, mikä suurta puoluekokoa suosivan vaalijärjestelmän takia heikentäisi kaikkien Perussuomalaisille läheisten asioiden ajamista maassamme. Se tarkoittaisi maamme kaikkien muiden puolueiden ja etenkin perinteisen vasemmiston aseman vahvistumista.

Menen tässä ehkä asioiden edelle, mutta uskoisin edelle kirjoittamieni syiden aiheuttavan vaikeuksia maahanmuuttoutopistiselle valtamedialle. Aluksi syntyvää uutta puoluetta koskevista asioista uutisoidaan todennäköisesti varsin neutraalisti, mutta samalla heikkouksia etsien.

Tämä tarkoittaa puolueen aktiivien taustojen selvittämistä mahdollisten kaappiluurankojen löytämiseksi. Ja mikäli puolueen kannatus näyttäisi lähtevän nousuun, niiden tuomista julkisuuteen osana muutenkin negatiiviseksi muuttuvassa uutisoinnissa.

Seuraavien vaalien lähestyessä - mikäli Suomidemokraatit lähtevät kaikesta huolimatta nousukiitoon - muuttuu uutisointi kuitenkin myötäsukaiseksi, koska niin voidaan heikentää journalistien yleisesti inhoamien Perussuomalaisten kansallista vaikutusvaltaa. Näin soinilaisten jytkyvoittojen toivotaan sulavan lopullisesti.

Myös maahanmuuttorealistiselle äänestäjälle tilanne on ongelmallinen. Moni on ollut tyytymätön hallituksen ja sen myötä Perussuomalaisten toimintaan maahanmuuttoasioissa; osin siksi, ettei ole helppo ymmärtää poliittisten päätösten tekemisen hitautta kolmen puolueen muodostamassa hallituksessa.

Siksi houkutus painostaa Timo Soinia ja sitä kautta hallitusta tehostamaan toimiaan maahanmuuton hallitsemiseksi on suuri. Olen myös itse ehdottanut sitä, joskin vain mielipidekyselyjen tasolla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Se mikä ei hallituksessa sovi yhdelle, näyttäisi sopivan toiselle
Tynkkynen ulos, entä sitten?
Suora demokratia - suorat kansanäänestykset

4 kommenttia:

  1. Monenlaisia mahdollisuuksiahan tulevaisuudessa on. Kun seuraaviin eduskuntavaaleihin on vielä yli 3 vuotta, nykyinen hallituskin voi saada jotain aikaan jne.

    Että edes yksi ehdokas menee läpi, siinä on tietynlainen uskottavuusraja. Jos vaikka kannattaa puoluetta A, muttei usko sen saavan ketään läpi, niin helposti etsii jonkun muun äänestyskohteen, toiseksi parhaan vaihtoehdon.

    Ilkeästi sanottuna niillä nimillä, joita nyt SD:ssä näkyy, ei kukaan mene läpi, vaikka olisi kuinka hyvä ohjelma tahansa. Vaan onhan niitä nimekkäitäkin potentiaalisia ehdokkaita olemassa.

    Iloista Joulua blogistille ja hänen lukijakunnalleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Mutta jos vaikkapa Immonen lähtee mukaan on tilanne aivan toinen

      Poista
  2. Itse olen ainakin niin muumiutunut perussuomalaisten saamattomuuteen, että äänestyspäätökseni on aivan sama kuin viime vaaleissa, eli Muutos.
    Mikään vanhoista puolueista ei vakuuta, joten Mikä Tahansa vaihtoehto käy.
    Äänestämättä jättäminen ei mielestäni ole protesti, vaan antautumista.

    ämpee/Homma-foorumi

    VastaaPoista
  3. Hyvää Joulua Professorille, ja toivottavasti parempaa Uutta Vuotta !!

    Suuri Kiitos hyvin toimitetusta blogista ja Hyvin perustelluista mielipiteistä !

    Toivon terveyttä ja pitkää ikää blogin pitäjälle ja hänen läheisilleen, sekä kaikille muillekin kunnon suomalaisille, muitakaan ihmisiä mitenkään halveksimatta.

    ämpee

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!