Yleisradio kirjoitti joulupäivänä nettisivuilleen juttusarjan, jonka taustamateriaalina oli "Kiveen hakatut" radiosarjan pohjalta julkaistu kirja. Siinä kerrotaan kaikenlaisia tarinoita Arto Tiasen saunomisesta norjalais- ja ruotsalaisvieraidensa kanssa aina alkujaan naisten hiihtoon nihkeästi suhtautuneen päävalmentaja Veli Saarisen runolliseen luonnehdintaan naisten hiihdosta näiden räjäytettyä potin vuoden 1952 olympialaisissa.
Jälkimmäinen kelpaa toistaa: "hiihdon sopivaisuutta naisille ei nähdä lähtö- ja tulopaikalla, vaan maastossa, missä naisen vaistonvarainen rytmillisyys pääsee parhaiten oikeuksiinsa.
Luonnollisesti harjoittelematon ja huonokuntoinen nainen ei ole nähtävyys ladulla paremmin kuin mieskään, olkootpa sulot muuten mitkä tahansa. Mutta onko hän nähtävyys harjaantumattomana ja taitamattomana tanssilattiallakaan sen paremmin, uskallan kysyä? Kuumassa tanssisalissa hän on yhtä ’suolattu’ kuin ladullakin, mutta millä erotuksella?
Ladulla hän nauttii raittiista ilmasta ja terveyttä suovasta liikunnasta, tanssisalissa vähemmän terveellisestä ilmasta ja – no niin, miten sen kukin ottaa! Joka tapauksessa naisemme vaivattomalla, irtonaisella hiihdollaan raivasivat monta kantoa epäilijöiden kaskesta ja toivat maalleen samanarvoista kunniaa kuin miehetkin."
Juttusarja toi mieleeni joulun alla ilmestyneen uutisen Ruotsista, missä Veli Saarisen näkemys naisten hiihtämisestä taitaa vastata monen muunkin ajatusmaailmaa. Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että maan suosituimmaksi urheilijaksi valittiin toista kertaa peräkkäin suomalaista sukujuurta omaava hiiihtäjätähti Charlotte Kalla.
Naishiihtäjän valinta näyttäisi olleen ainakin yhdelle suomalaistoimittajalle vaikea pala. Liekö kyse sovinismista, joukkueurheilufanatismista vai monikultturismista, mutta MTV3 uutisoi Kallan voiton lievästi sanoen omituisesti: "Zlatan hävisi yleisönsuosiossa maastohiihtäjälle".
Siis mainiten jutun otsikossa naispuolisen voittajan sijasta maahanmuuttajataustaisen jalkapalloilijamiehen. Vähän niin kuin vuoden 1995 jääkiekon ikimuistoinen maailmanmestaruus olisi jossain suomalaislehdessä uutisoitu "Ruotsi hävisi jääkiekkofinaalin" tai Sami Jauhojärven ja Iivo Niskasen yllättäen ottama olympiavoitto "Venäjä tuli toiseksi pariviestissä".
Huolimatta MTV3:n kynäilijöistä ovat ainakin yksilölajien naisurheilijat arvostettuja myös suomalaisten urheilutoimittajien enemmistön parissa, mitä osoittaa vaikkapa vuoden urheilija-äänestyksen sato vuosien varrelta. Hanna-Maria Seppälä, Satu Mäkelä-Nummela, Aino-Kaisa Saarinen, Minna Kauppi, Kaisa Mäkäräinen ja Tuuli Petäjä-Sirén ovat kaikki 2000-luvulla valittuja vuoden urheilijoita.
Ensimmäinen naispuolinen vuoden urheilija oli Mona-Lisa Pursiainen vuodelta 1973. Häntä seurasi Riitta Salin heti seuraavana vuonna. Näin tarkasteltuna näyttäisi siis, että suomalainen nainen saavutti urheilunkin saralla tasa-arvon viimeistään 1970-luvun alkupuolella.
Suomessa vuoden urheilijan valinta ei kuitenkaan ole sama asia kuin Charlotte Kallan voitto Ruotsissa. Häntähän ei valittu suoranaisesti urheiluansioidensa mukaan (vaikka se oli tietenkin taustalla), vaan sen perusteella kuinka paljon hänestä pidettiin urheilijana. Eivätkä valintaa tehneet urheilutoimittajat vaan kansa.
Suomessa kukaan ei minun tietääkseni järjestä "vuoden suosituin urheilija" -äänestystä. Olisi kuitenkin mielenkiintoista nähdä kuinka siinä pärjäisivät esimerkiksi Kaisa Mäkäräinen tai Alisa Vainio.
Vai veisikö voiton sittenkin joku mies: kenties sanavalmis Iivo Niskanen, joku monista jääkiekkomiljonääreistä, autourheilun suomalainen huimapää tai kenties lupsakka Savon mies keihäänheittopaikalta? Vai joku ihan muu.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Happo palaa - ja Messias myös
Mestaruustien kynnyksellä
Kuinka paljon jalka-, lento- ja koripallo kiinnostavat?
Tekstit
-
Harvinaisen vähän näkee vaatimuksia sukupuoliluokittelun poistamisesta kilpaurheilussa, vaikka se jos mikä olisi reiluutta ja tasa-arvoisuutta edistävää. Toivottavasti ei mennyt täysin ohi aiheen (-;
VastaaPoistaHevosurheilussa ei tunneta sukupuolten erottelua.
Poista