Maahanmuuttajat pois maalta vai pitäisikö heidän sittenkin sijoittaa maalle?

Suomalainen tutkija Mari Vaattovaara on kertonut, että maahanmuuttajat tulisi sijoittaa isojen kaupunkien alueelle eikä maaseudulle. Näin siksi, että he muuttavat kuitenkin pääkaupunkiseudulle ennemmin tai myöhemmin. Ja samalla heistä entistä suurempi osa jä sosiaaliturvan varaan.

Maahanmuuttajilta itseltään kysyttäessa he sanovat muuttavansa pääkaupunkiseudulle monista syistä. Työn perässä sanoo tulleensa 29 prosenttia, 14 prosenttia kertoo tulleensa opiskelumahdollisuuksien takia, yhdeksän prosenttia muiden maahanmuuttajien takia ja yhteensä 10 prosenttia joko puolison tai sukulaisten takia.

Lopuista noin 38 prosentista ei ole tietoa. Ehkä he eivät tienneet tai eivät vain halunneet kertoa jutun pohjana olleen tutkimuksen tekijöille.

Pitäisikö meidän siis uskoa tutkija Vaattovaaraa ja huolehtia maahanmuuttajien sijoittamisesta pääkaupunkiseudulle. Vai sittenkin työministeriön Tarja Rantalaa, joka on todennut, ettei pääkaupunkiseudulla ole tilaa.

Siellä on jo muutenkin asuntopula. Ja sen lisäksi asuminen pääkaupunkiseudulla on jo ennestään kalliimpaa kuin muualla Suomessa. Merkillepantavaa on, ettei edes kaikilla työssä käyvillä ole varaa asua Helsingin tai edes pääkaupunkiseudun rajojen sisäpuolella.

Jos siis teemme kuin Vaattovaara tahtoo, kasvaa asuntojen kysyntä ja myös hinta pääkaupunkiseudulla entistä suuremmaksi. Ja omalla työllä itsensä elättävän kynnys asunnon hankkimisesta karkaa nykyistäkin kauemmaksi.

Näen Vaattovaaran esityksessä myös sellaisen riskin, että jos sosiaaliturvan varassa elävä maahanmuuttaja saa näkyvästi enemmän kuin omalla työllään itsensä elättävä etnisesti suomalainen, kasvaa polarisaatio kantaväestön köyhän osan ja maahanmuuttajien välillä entisestään. Ja lisää yhteiskunnan pinnan alla olevia koko yhteiskunnan kannalta negatiivisia jännitteitä.

Tästä pääsemmekin kokonaan toiseen uutiseen, jossa samainen Mari Vaattovaara esiintyy pääroolissa. Hän on nimittäin tutkinut asuinalueiden segregaatiota ja todennut sen lisääntyneen viimeisen kymmenen vuoden aikana. Esimerkiksi Itä-Helsinkiin on kehittynyt alueita, joille on keskittynyt pääosin vain köyhiä, syrjäytyneitä, koulutukseltaan, työllisyydeltään, tulotasoltaan ja terveydentilaltaan vaikeassa asemassa olevia ihmisiä.

Näin on käynyt siitä huolimatta, että kaupungit ovat pyrkineet ehkäisemään asuinalueiden eriytymistä rakentamalla uusille asuinalueille sekä omistus- että vuokra-asuntoja. Menetelmä ei kuitenkaan näytä toimineen - ehkä siksi, etteivät vauraat ihmiset osta näiltä alueilta itselleen asuntoja. Eivät ainakaan asuakseen niissä itse.

Jos maahanmuuttajat nyt sitten asutettaisiin jo muutenkin heikosti toimeentulevien ihmisten kansoittamille asuinalueille, lisääntyisi segregaatio niiden ja muiden asuinalueiden välillä entisestään. Tämä ongelma voitaisiin välttää asuttamalla maahanmuuttajat Kaivopuiston, Eiran, Westendin tai Kauniaisten kaltaisten kaupunginosien parhaisiin kortteleihin, jolloin he vähentäisivät näiden alueiden vaurautta ja siten erottautumista pääkaupunkiseudun köyhemmistä kortteleista.

Mutta olisiko tämä oikein niitä omalla työllä itsensä elättäviä kohtaan, joilla ei tule koskaan olemaan varaa hankkia itselleen asuntoa näiltä alueilta? Entä olisiko tällainen ratkaisu järkevää verovarojen käyttöä tilanteessa, jossa maahanmuuton kustannukset ovat muutenkin valtavat.

Kelpaisikohan maahanmuuton aiheuttamaan ongelmaan ratkaisuksi se, että verovaroilla elättämisen sijaan maahamme saapuneille ja turvapaikan saaneille tarjottaisiin nimellistä vuokraa vastaan kymmenen hehtaarin pala valtion maata pohjoisesta Suomesta, pienen talon hartiapankilla rakentamiseen riittävä pitkäaikainen ja halpa rakennuslaina sekä lupa rakentaa talo ja raivata pelto sekä harrastaa metsätaloutta elatuksen hankkimiseksi.

Pakettiin tulisi vielä lisätä oikeus lunastaa rakentamansa pientila kymmenen vuoden kuluttua nimelliseen yhden euron hintaan, mikäli se on ollut asuttuna koko tämän ajan. Näin ihmisille syntyisi porkkana huolehtia uudesta kodistaan.

Edelle hahmottelemani vaihtoehto tarjoaisi nykyisille humanitaarisille maahanmuuttajille suunnilleen samat elämän edellytykset kuin maamme tarjosi Karjalan evakoille toisen maailmansodan jälkeen. Näin toimien kaikilla tulijoilla olisi mielekästä tekemistä eikä elintasokaan maataloustukineen taitaisi hävitä sille, mihin heidän kansojensa enemmistö joutuu tyytymään kotimaissaan.

Kantaväestön kannalta maahanmuuton aiheuttamissa sosiaalikuluissa säästettäisin merkittävästi. Ja bonuksena pääkaupunkiseudun kortteleiden välisen segregaation kiihtyminen voitaisiin välttää, kuten Mari Vaattovaarakin vaatii.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hätää ja vainoa pakenevien asema paranee maahanmuuttopolitiikan muutosten seurauksena
Ministeri Lindström: tässä lisää keinoja maahanmuuttajien kotouttamiseen
Suomen Perustan laskelman puutteet vähättelevät somalien ja irakilaisten aiheuttamia kustannuksia