Aluevaaleissa ei äänestetä terveyden ja hyvinvointialueiden rahoituksesta eikä palveluiden henkilömitoituksista

Tänään on Suomessa kaksien vaalien päivä. Niistä kuntavaalit ovat vanhaa kauraa, mutta aluevaalien merkityksestä tuntuu olevan epäselvyyttä ainakin puolueiden puheenjohtajien ja median piirissä. 

Perustan tämän väitteeni sille, että sekä vaalikeskusteluissa että lehtien palstoilla on puhuttu valtavasti alueiden rahoituksesta, henkilöstömitoituksista, hallituksen säästötoimista ynnä muista asioista, joissa päätäntävalta on nimenomaisesti eduskunnassa. Siis Suomen valtion parlamentissa, johon tämän päivän vaaleissa ei valita ensimmäistäkään edustajaa. 

Sen sijaan nyt käytävissä aluevaaleissa etsitään ihmisiä päättämään siitä, miten kullakin hyvinvointialueella järjestetään sosiaali- ja terveydenhuolto sekä pelastustoimi niillä resursseilla, jotka eduskunta - siis Arkadianmäellä istuva kansanedustajajoukko - hallituksen esityksestä niille allokoi. 

Siksi olisi ollut tärkeää, että vaalien alla olisi puhuttu siitä, miten jokainen puolue ja kukin ehdokas haluaisi käyttää alueilla ne varat, jotka kullekin alueelle ohjataan. Kun näin ei ole tehty, eivät äänestäjät ole juurikaan saaneet eväitä sille, ketä heidän kannattaisi aluevaaleissa äänestää. 

Onneksi kuitenkin ainakin Ylen vaalikone näyttäisi kyselevän suurelta osin asiallisia kysymyksiä, vaikka niistä kaikkiin ei ehkä olekaan kovin yksiselitteisiä vastauksia - ja sielläkin on myös kysymyksiä sellaisista asioista, joista ei päätetä alueilla, vaan eduskunnassa. Näin erityisesti kohdassa "hyvinvointialueiden tulevaisuus", jolla ei ole käytännössä mitään tekemistä nyt käytävien vaalien kanssa.

Tästä narinastani huolimatta toivon, että kävisitte - arvoisat lukijani - antamassa äänenne molemmissa tänään järjestettävissä vaaleissa. Näin siinäkin tapauksessa, ettei teille olisi kovin selvää, mihin asioihin nyt voi vaikuttaa ja mihin ei - vaikka toki uskonkin, ettei juuri teillä ole näiden vaalien tarkoituksiin liittyen mitään epäselvää, vaikka journalistit ja puolueiden puheenjohtajat ovatkin pyrkineet johtamaan äänestäjiä harhaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helppoa rahaa ja vihervasemmiston kannatusta
Sofia Virta linjasi Vihreiden tavoitteet ja maahanmuuttajakysymyksen typeryyden
Tuleeko Helsingin sisääntuloväylien varrelle 150 000 euron hintaisia yksityisautoilua kritisoivia taideteoksia?

Vaalikoneisiin vaikuttamisen aika on juuri nyt

Kevään vaalit lähestyvät päivä päivältä, joten ei ole mikään ihme, että kansalaiset ovat pohtineet niihin liittyviä asioita. Yksi mielenkiintoinen keskustelunaihe on ollut vaalikoneiden merkitys ja niihin liittyvä mediavalta. 

Asian nosti esille vajaa viikko sitten ajatuspajan toiminnanjohtaja, jonka mukaan "vaalikoneiden laatijoilla on suomalaisessa demokratiassa huomattava valta, joka jää näkymättömiin. Kysymysten valinnoilla on väistämättä merkitystä vaalituloksen kannalta."

Tänä aamuna saimme vuorostamme luettavaksi kauppatieteen maisterin mielipiteen, jossa vaadittiin vaalikoneisiin kysymyksiä siitä "miten ehdokkaat lisäisivät valtion tuloja". Kirjoittajan mukaan "kysymykset pakottaisivat ehdokkaat miettimään tehtäväänsä laajemmin, ja äänestäjät saisivat monipuolisemman käsityksen ehdokkaan ajattelusta maan kehittämiseksi".

Nyt alkanut keskustelu on tärkeä, mutta ei mitenkään uusi. Itse totesin vuonna 2017, että vaalikoneita käytetään ihmisten manipulointiin. Ja annoin teille - arvoisat lukijani - ohjeeksi, että "älkää uskoko vaalikoneiden ehdotuksiin sokeasti, vaan käyttäkää niiden lisäksi tervettä järkeä. Tosiasiahan on, että meillä jokaisella on tärkeitä ja vähemmän tärkeitä perusteluita äänestyspäätöksillemme - mutta vaalikoneessa kaikki vastatut kysymykset vaikuttavat lopputulokseen yhtä suurella painoarvolla."

Siten vaalikoneeseen vastatessa on syytä ohittaa kysymykset, joihin itsellä ei ole selkeää näkemystä ja hakea parhaiten sopivaa ehdokasta pelkästään jäljelle jäävien kysymysten perusteella. Ja erityisen tärkeää on ohittaa kysymykset, joihin ei ole selkeää vastausta - eli joihin sisältyy kaksi eri kysymystä. 

Siis sellaisia kuin esimerkiksi Iltalehden vuoden 2019 vaalikoneesta löytyvä "Suomi tarvitsee lisää ydinvoimaa myös viidennen ydinvoimalan jälkeen muun muassa ilmastonmuutoksen torjuntaan". Tässä kysymyksessähän vaaliehdokas on joutunut ottamaan kantaa sekä ydinvoimaan että ilmastonmuutokseen - eikä vaalikoneen käyttäjä voi pelkän vaalikonevastauksen perusteella tietää, kumpi seikka on ratkaissut ehdokkaan vastauksesta välittyneen kannan.

Nähtäväksi siis jää, millaisia vaalikoneita media tarjoaa meille ensi keväänä. Selvää kuitenkin on, että koska niiden kysymyslistat eivät ole vielä valmiina, on juuri nyt oikea aika käydä lehdistössä esiin noussutta keskustelua niiden sisällöstä. Ja siksi edelle kirjaamani mielipiteet ovat vähintäänkin tervetulleita - ja tulisi huomioida kaikella vakavuudella suomalaisten mediatalojen toimituksissa.   

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vaalikoneiden oikeasta käytöstä
Vaalikoneet äänestyspäätösten manipuloinnin työkaluina
Vaalikone

Vaalikoneiden oikeasta käytöstä

Helsingin Sanomissa oli pieni juttu vaalikokeisiin vastaamisesta. Siinä ehdotettiin, että kussakin kysymyksessä tulisi olla tasapainoinen perustietopaketti puolesta ja vastaan -perusteluille".

Ajatus on sinänsä hyvä, mutta kuten Ylen ns. vaalibotti on osoittanut, voidaan tällaista perustietopakettia käyttää politiikan tekemiseen. Ellei suorastaan piilovaalipropagandaan.

Omalta osaltani olen päätynyt siihen, että vastaan vaalikoneissa vain niihin kysymyksiin, joihin minulla on selkeä näkemys. Näin siksi, että sellaiset asiat, joihin minulla ei ole näkemystä joko tiedonpuutteen, epäselvän kysymyksen tai muuten vain selkeän mielipiteen puuttumisen takia, vain hämärtävät lopputulosta.

Suosittelen samaa periaatetta myös muille vaalikoneiden käyttäjille. Näin toimien niistä saa irti eniten.

Vaalikoneiden tekijöille puolestaan suosittelisin luopumista kysymyksistä, joihin ei ole yhtä selkeää vastausta. Tarkoitan tällä esimerkiksi sellaisia kysymyksiä, joihin itse asiassa sisältyy kaksi eri kysymystä. 

Esimerkkinä vaikkapa Ylen vaalikoneesta kysymys "Suomen ei pidä kiirehtiä kieltämään uusien bensa- ja dieselautojen myyntiä". Mitähän tähän pitäisi vastata, jos haluaisin kiellettäväksi vain dieselautot, mutta en bensamoottorilla varistettuja? Entä miten samoin ajatteleva ehdokas on mahtanut vastata?

Ongelmallinen on myös samassa vaalikoneessa esiintyvä kysymys "sosiaaliturvaa tulee kehittää niin, että osa nykyisistä tuista korvataan kaikille työikäisille maksettavalla, vastikkeettomalla perustulolla". Epäselvää nimittäin on, että minkälaisesta perustulosta on kysymys. 

Itse kannatan perustuloa, mutta huomattavasti nykyistä perusturvaa alemmalla tasolla ja korvaten muut sosiaaliturvan lähteet siten, että se alentaisi työn teettämisen kustannuksia, vähentäisi byrokraattien määrää ja nostaisi työllisyysastetta. Näiden vaalien alla ehdotettuja runsaan kansalaispalkan malleja en kuitenkaan kannata.

Ylen vaalikone on muutenkin ongelmallinen, koska siinä ei ole mahdollisuutta ohittaa kysymystä kokonaan. En tiedä, miksi tähän ratkaisuun on päädytty, sillä onhan aivan eri asia olla ottamatta kantaa kuin olla "keskimääräisellä" kannalla, kuten Ylen vaalikoneen vastausvalikon mukaan näyttäisi olevan.

Lopuksi on syytä todeta, että Ylen tuoreen gallupin mukaan Perussuomalaiset on noussut selkeästi Suomen toiseksi suosituimmaksi puolueeksi ohi Kokoomuksen. Samalla SDP:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiton kannatukset olivat laskeneet yhteensä peräti kolme prosenttiyksikköä edellisestä gallupista. 

Muistakaahan valita ehdokkaanne huolella ja käydä äänestämässä! Vain siten voi vaikuttaa maamme eduskunnan koostumukseen ja sitä kautta Suomen tulevaisuuteen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Äänestäkää, hyvät ihmiset, äänestäkää!
Tiede totuudenjälkeisen yksisilmäisten maailman poliittisena uhrina
Perussuomalaiset vahvassa nousussa kaksi viikkoa ennen vaaleja

Ylen päätoimittajan luottamus tulisi mitata

Perussuomalaiset nosti esille Yle Kioskin nuorille suunnatun vaalikoneen. Heidän mukaansa se "johdattelee ja tuputtaa poikkeuksellisen voimakkaasti valmista mielipidettä siitä, mikä on oikea vastaus".

Kävin katsomassa tuota "vaalibottia" ja sen nähtyäni asiasta oli helppo olla samaa mieltä perussuomalaisten kanssa. Puolueen nuoret ovat tehneet asiasta tiedotteen ja kansanedustaja sekä Ylen hallintoneuvoston jäsen Jari Ronkainen (ps) on todennut, että kantelu Julkisen sanan neuvostolle "olisi kuitenkin täysin hyödytöntä, sillä JSN on miehitetty saman ideologian kannattajilla, puheenjohtajanaan entinen Vihreän Langan päätoimittaja Elina Grundström".

Lopulta puolueen vähän tunnettu ehdokas Ossi Tiihonen päätti toimia ja teki vaalikoneesta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle. Nähtäväksi jää kuinka tämä reagoi siihen, mutta toimivaltaa hänellä ei tässä asiassa ole.

Näin siksi, että Ylen kuten kaikkien muidenkin medioiden linjasta vastaa viime kädessä päätoimittaja. Siten myös verorahoitteisella mediallamme on vapaus tuottaa propagandaa siinä kuin muillakin mediataloilla niin kauan kuin päätoimittaja nauttii omistajan luottamusta.

Vaalibottikeskustelussa olisi siten nostettava tikun nokkaan vaalikoneesta vastaavan päätoimittajan asema ja luottamus valinnasta vastaavan Ylen hallituksen parissa. Sekä tietenkin myös Ylen hallintoneuvostossa, joka (tai jonka ainakin pitäisi) käyttää omistajan eli veronmaksajien ääntä yhtiössä.

Tässä suhteessa on mielenkiintoista se, että nykyinen päätoimittaja Jouko Jokinen antoi ymmärtää heti valituksi tultuaan tavoitteenaan olevan poliittinen vaikuttaminen totuudenmukaisen tiedottamisen sijasta. Se oli rohkeaa ja näköjään myös rehellistä puhetta, joka olisi aikanaan ansainnut enemmänkin julkisuutta.

* * *

Palataan lopuksi vielä itse vaalibottiin. Poliittisesta punavihervärikylläisyydestään huolimatta siinä oli nimittäin se hyvä puoli, että botin tekijät näyttäisivät (jälleen kerran) erehtyneen lipevän nuoleskeluyrityksen kautta tosiasiallisesti halveksumaan nuoria ja heidän ajankäyttöään. Vaalikone kun eteni kysymyksestä toiseen hitaasti kuin etana, enkä usko kovinkaan monen nuoren viitsivät odotella hiljalleen ilmaantuvia tekstinpätkiä siten kuin vaalibotin tekeminen heiltä edellyttäisi.

Niinpä sen merkitys nuorten (saati vanhempien) ihmisten äänten ohjailussa jäänee marginaaliseksi. Mutta siitä huolimatta on hyvä, että asia on nostettu esille.

Toivottavasti nyt nostettu vaalikone tuo poliittiseen keskusteluun myös yleisemmän kysymyksen Yleisradion tehtävästä toimia koko kansalle - myös nuorille - puolueetonta ajankohtaistietoa ja -palveluita tarjoavana mediatalona toimittajiensa maailmankatsomusta propagoivan sylttytehtaan sijasta. Ja johtaa siihen, että seuraava eduskunnan valitsema hallintoneuvosto ymmärtää ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin tämän asiantilan muuttamiseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle maksumuurin taakse?
Jos meilläkin järjestettäisiin kansanäänestys Yle-verosta...
Poliittinen Yle

Piia Elonen listasi puolueita järjestykseen

Olen usein epäillyt, että suomalaisella medialla on kova halu vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin ja viime kädessä siis poliittisiin päätöksiin. Tästä saatiin tänä aamuna suorastaan hätkähdyttävä esimerkki, kun Helsingin Sanomien kolumnisti Piia Elonen otti ja listasi puolueet järjestykseen: Vihreät, Vasemmistoliitto, Keskusta, Kokoomus ja SDP. Perussuomalaiset mainittiin vielä erikseen muista poikkeavana.

Toisaalta Elosen ulostulo olisi voinut olla jopa terve - ellei suorastaan esimerkillinen - ilmiö, koska toimittaja kertoi avoimesti myös perustelunsa tekemälleen listalle. Kyseessä oli järjestys, jonka taustalla oli lehden jokin aika sitten tekemässä gallupissa ilmoitettu ilmastonmuutoksen torjuntainnokkuus. Mutta ei poliitikkojen vaan puolueiden kannattajien parissa.

Juttu oli siten taitavasti tehty. Suurin osa - ainakin huolimattomista ja aamunpöpperöisistä - lukijoista kuvitteli todennäköisesti, että kyseessä oli eri puolueiden ehdokkaiden näkemyksistä tehty lista, vaikka näin ei siis ollut.

Positiivista Elosen kirjoituksessa oli se, että hän huomautti lopuksi, ettei pelkkä puolueen äänestäminen riitä, vaan haluamilleen asioille pitäisi vielä löytää niitä ajava ehdokas. Sitä varten on onneksi olemassa joukko vaalikoneita, joiden perusteella omia poliittisia kantoja lähellä olevien ehdokkaiden löytäminen ja vertailu ovat helppoa. Toki niissäkin on oltava tarkkana, koska kysymysten asettelu vaikuttaa aina myös vaalikoneen antamaan lopputulokseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomi vuonna 2035 - HS:n näkemys
HS yksisilmäisten asialla
Vaalikoneet äänestyspäätösten manipuloinnin työkaluina

Presidenttiehdokkaidemme arvot punertavat

Helsingin Sanomat julkaisi tänään kuvan presidentinvaaliehdokkaiden arvoista. Kuviossa oli kaksi akselia: oikeistolaisuus-vasemmistolaisuus ja liberaalius-konservatiivisuus, joiden suhteen kukin ehdokas oli sijoitettu vaalikonevastausten perusteella.

HS:n kuvassa minua hätkähdytti se, että kaikki ehdokkaamme ovat arvoiltaan vasemmistolaisia ja kahta lukuun ottamatta liberaaleja. Poikkeuksina Niinistö sijoittuu jälkimmäisellä akselilla keskivälille ja Huhtasaari konservatiiviksi.

Arvelin ensin, että asteikossa on jokin vika, koska kukaan ehdokkaista ei sijoittunut oikealle ja vastailin asiaa testatakseni samat kysymykset itse. Sijoituin aavistuksen konservatiiviseksi keskustaoikeistolaiseksi edellä mainitussa koordinaatistossa. Tulos oli siten sellainen kuin kuvittelinkin, mikä viittaa siihen, että presidenttiehdokkaiden sijoittuminen kuviossa vastaa todellisuutta.

Tämän perusteella voinee todeta, ettei edessä olevissa vaaleissa ole yhtään ehdokasta sellaisille ihmisille, joiden maailmankuva on oikeistolainen. Eikä konservatiiveillekaan ole tarjolla kuin Huhtasaari.

Toisaalta vasemmistoliberaalisti ajatteleville ihmisille on tarjolla viisi ehdokasta, joten heillä riittää mistä valita. Siten vasemmistolaisten äänestäjien äänet tullevat jakautumaan useiden vasemmistoliberaalien ehdokkaiden välillä, kun taas kuvion keskelle asettuminen vahvistaa entisestään Niinistön asemaa.

Saattaapa se selittää myös presidentti Niinistön suuren kansansuosion. Onhan selvää, että poliittisen kentän molempien koordinaattien suhteen keskellä sijaitsevana ehdokkaana mahdollisimman moni kokee hänet omaan maailmankuvaansa sopivaksi. Ja siten kelpo presidentiksi.

* * *

Lopuksi haluaisin huomauttaa vaalikoneen tekijöille, että kysymysten pitäisi olla yksiselitteisiä. Nyt kysymys "maailmankaupan vapautuminen ja ihmisten vapaampi liikkuvuus on hyväksi Suomelle" oli mahdoton vastattava.

Näin siksi, että näen maailmankaupan vapautumisen ja työperäisen liikkuvuuden lähtökohtaisesti hyvänä asiana, mutta kehitysmaista tulevien elintasopakolaisten vapaan liikkuvuuden äärimmäisen haitallisena. Eli suosittelen HS:lle vaalikoneeseen jatkossa jokaisella rastilla vastattavaksi vain yhden kysymyksen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreät on luovien mielikuvien mestari
Rehellisyys maan perii - vai periikö?
Vaalikoneet äänestyspäätösten manipuloinnin työkaluina

Vihreät on luovien mielikuvien mestari

Yle teki jutun Vihreiden kannatusnousun aineksista. Lyhyesti sanottuna siinä todettiin puolueen olevan erityisesti naisten suosiossa, mutta kelpaavan nykyisin myös työntekijöille ja yrittäjille. Näin varmaankin on, mutta itse kiinnitin huomiota Vihreiden ja vasemmiston väliseen suhteeseen.

Ensimmäisenä tuli vastaan käytetyn asiantuntijan virke: "Vihreät eivät lukeudu vasemmistopuolueeksi, mutta porvarihallitus on mahdollistanut vastakkainasettelujen luomisen paremmin kuin esimerkiksi viime hallituskaudella, jolloin hallitus edusti poliittista kenttää laidasta laitaan".

Profiloitumisen osalta lausunto pitää varmasti paikkansa, mutta olisi ollut oikeammin todeta Vihreiden olevan aatteellisesti vasemmistoa, vaikka sitä ei valtamediassa lasketakaan vasemmistopuolueeksi. Vaalikoneanalyysit ovat kuitenkin osoittaneet puolueen aatteellisen yhteyden Vasemmistoliittoon ja Sosialidemokraatteihin.

Myöhemmin asia todetaan epäsuorasti myös Ylen jutussa, jonka mukaan johtavassa asemassa olevien äänestäjien kannatus Vihreille on vähentynyt viime eduskuntavaaleista, "mikä voi kertoa tyytymättömyydestä puolueen tällä hallituskaudella vasemmistolaisemmaksi katsottuun linjaan". Lisäksi käytetty asiantuntija toteaa, että "SDP ja Vasemmistoliitto ovat puolueita, joiden kannattajat kokevat Vihreät hyvin läheisiksi."

Itse en ole voinut olla ihailematta Vihreiden kykyä ylläpitää illuusiota riippumattomudestaan oikeisto - vasemmisto -akselilla, vaikka tosiasiat ja esimerkiksi puolueen viralliset puhtaan jakopoliittiset linjaukset kertovat aivan muusta. Politiikka ei siten näyttäisi olevan niinkään aatteita ja yhteisten asioiden hoitamista vaan pikemminkin myyvien mielikuvien luomista. Tässä Vihreitä lienee auttanut sitä sympatisoiva valtamediamme.

Toisaalta on niin, että koko vasemmiston kannatus on maassamme uusimmankin mielipidetiedustelun mukaan edelleen vain 41,6%, joten Vihreiden nousussa on kyse ennemminkin kannatuksen siirtymisestä vasemmiston sisällä kuin suomalaisten vasemmistolaistumisesta. Siksi puolueen nousulla ei ole niin suurta kokonaisvaikutusta suomalaiseen yhteiskuntaan kuin pelkistä kannatusluvuista voisi kuvitella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreät nousemassa vasemmiston pääpuolueeksi
Pentti Linkola tarinoi loogisen epäloogisesti
Vihreä maahanmuuttopolitiikka

Touko Aalto, puheenjohtaja

Vihreät sai uudeksi puheenjohtajakseen Touko Aallon. Koska en kannata suunnitelmataloutta enkä kaikenkattavaa maailmanparannusta, en ole aiemmin juurikaan perehtynyt miehen näkemyksiin. Tänään lueskelin kuitenkin mitä aamun lehti kertoi miehestä.

Ensimmäisen lukemani jutun lopussa oli osio, jossa saattoi verrata omia näkemyksiään uuden puheenjohtajan mielipiteisiin. "Osumatarkkuuteni" oli alle 15% eli heikoin, mitä muistan koskaan saaneeni vastaavasta harjoituksesta.

Vaalikonevastausten perusteella Touko Aalto on ehdoton homo- ja lesboparien oikeuksien ja käskyttävän maahanmuuttopolitiikan suhteen. Yhtä lailla hän vastustaa tiukasti nykyistä kovempaa koulukuria, suuria tuloeroja, talouskasvun ja työpaikkojen luomista sekä "koti, isänmaa ja uskonto" -pohjaista ajattelua.

Vähemmän tiukka negatiivinen näkemys Aallolla on julkisten palvelujen yksityistämisestä, eikä hän näyttäisi juurikaan epäilevän valtion tai kuntien kykyä pitää yllä nykyisen kaltaisia palveluita ja sosiaalietuuksia. Jos näiden suhteen tulee ongelmia, löytyy vihreän puheenjohtajan näkemyksen mukaan ratkaisu veronkorotuksista.

Poliittisesti Aalto näyttäisi olevan lähellä demareita, sillä hän olisi saattanut tehdä poliittisen uransa yhtä hyvin heidän piirissään. Demareissa hän olisi ollut vasemmistosiipeä, koska valitsi vihreät puolueekseen siitä syystä, ettei Erkki Tuomioja voittanut puheenjohtajavaaleissa Eero Heinäluomaa.

Toisen lukemani jutun lopussa on kuvio, joka kertoo Aallon kuuluvan Vihreissä ultraliberaaliin, mutta vain kohtuullisen vasemmistolaiseen joukkoon. Siis samaan seuraan kuin puolueen väistyvä puheenjohtaja Ville Niinistö ja puheenjohtajavaalissa toiseksi tullut Emma Kari.

Kun puhutaan Vihreistä, on syytä mainita, että Aalto on naimisissa naisen kanssa, vaikka työskentelikin aiemmin Jani Toivolan eduskunta-avustajana. Lapsia hänellä ei ole, mutta kaksi kissaa kuitenkin.

Taloustieteellistä taustaakaan uudella puheenjohtajalla ei ole, mutta hän kertoo ajattelevansa samankaltaisesti Kokoomuksessa vaikuttavan demarin - Juhana Vartiaisen - kanssa. Tämähän on tullut tunnetuksi erityisesti näkemyksestään, jonka mukaan Suomen talous saadaan nousuun lisäämällä työvoiman tarjontaa.

Vihreät lähtee siis hakemaan lisäkannatusta hiukan samankaltaisilla eväillä kuin aiemminkin. Aika näyttää jatkuuko puolueen kannatuksen kasvu edelleen, vai onko lakipiste saavutettu. Uusi puheenjohtaja ei kuitenkaan salaile tavoitteitaan, sillä hän haluaa puolueensa valloittavan pääministerin aseman ensi vuosikymmenellä.

Aika näyttää kuinka Touko Aallon tavoite toteutuu. Mutta kävi sille kuinka tahansa, on selvää että äänestäjällä on politiikkamme viimeisten käänteiden jälkeen ainakin median perusteella todellisia vaihtoehtoja valittavana.

Siksi toivon, että niin Touko Aalto kuin muutkin puolueiden puheenjohtajat pitävät jatkossa esillä sensuroimattomia näkemyksiään, ja pyrkivät tosissaan myös toteuttamaan niitä vallan kahvaan päästessään. Näin äänestäjäkin voi vaalien jälkeen saada sitä mitä tilaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreää politiikkaa
Punavihreä Suomi
Vihreät nuoret prostituution, tasa-arvon ja ISISin asialla

Rehellisyys maan perii - vai periikö?

Aamun lehti julkaisi jutun, jossa Perussuomalaisten ja Uuden Vaihtoehdon kansanedustajat oli sijoitettu arvoihin liittyvien vaalikonevastusten mukaan samaan kuvioon. Jutun mukaan halla-aholaiset ovat keskimäärin hiukan oikeistolaisempia ja selvästi konservatiivisempia kuin soinilaiset. Raja kummankaan arvon suhteen ei kuitenkaan ollut tiukka.

Lehden toisen jutun mukaan uuvalaiset "eivät enää korosta yhteneväistä maahanmuuttolinjaa Halla-ahon kanssa. Nyt he puhuvat suvaitsevaisuudesta... Samainen Elo muuten sanoi tiistaina, että heillä on nollatoleranssi rasismiin ja viittasi tällä ilmeisesti Jussi Halla-ahoon."

Vaalikoneet ovat mainio renki silloin kun pitää valita ehdokasta vaaleihin. Valitettavasti niissä on kuitenkin myös mahdollisuus harhauttamiseen, jonka avulla ehdokas voi toivoa saavansa enemmän ääniä kuin ilmaisemalla todellisen näkemyksensä. Edellä mainitut kaksi juttua näyttävät vahvistavan tämän uuvalaisten osalta.

Tämä perusteella on vaikea välttyä ajatukselta, etteivät esimerkiksi hallituksessa tehdyt myönnytykset johdu aina kompromisseista, vaan ainoastaan näyttävät sellaisilta, koska ne todellisuudessa toteuttavat ministereiden omia vakaumuksia. Asia ei ole mitätön, vaan koskee vahvasti demokratian syvintä olemusta, jossa valtaa käyttävä kansa valitsee valtaan henkilöt, joiden kuvittelee edustavan parhaiten omia näkemyksiään.

Sellaisesta antoi aamun lehden kolmannessa jutussa todistuksen Anni Sinnemäki (vihr), jonka mukaan "ei vieraskielisen väestön osuus sellaisenaan ole ongelma eikä sille pidä mitään ylärajaa asettaa". Huomioiden Sinnemäen ja Vihreiden maahanmuuttolinjauksia yleensä, ei ole syytä epäillä Sinnemäen tarkoittavan sitä mitä sanoo: hän ei näe lähtökohtaisia ongelmia maahanmuuttajaghetoissa.

Samanlaista rehellisyyttä toivoisi muiltakin poliitikoilta. Koska sellaisesta ei kuitenkaan ole varmuutta, kannattaa äänestäjän seurata ehdokkaidensa toimintaa myös vaalikausien välillä - vain siten voi varmistua siitä, ettei joudu vaalikampanjoinnin aikana harhautetuksi.

Toki tässäkin lähestymistavassa on se ongelma, että hallitusta muodostettaessa on tulevien ministereiden tehtävä myös aitoja kompromisseja - muutenhan Suomen kaltainen poliittisesti hajanainen valtio ei voisi koskaan saada enemmistöhallituksia, joilla olisi voimaa toteuttaa poliittiset päämääränsä. Seurauksena olisi poliittinen jämähtäneisyys.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demokratiavaje syö kansanvallan pohjaa
Vaalikoneet äänestyspäätösten manipuloinnin työkaluina
Vaalikone

Eurooppalaisen vasemmiston alamäki ei näy Suomessa

Tämän aamun uutisten joukossa kerrottiin siitä, kuinka eurooppalainen vasemmisto on kriisissä ilman, että media olisi juurikaan kiinnittänyt asiaan huomiota. Hollannissa romahti työväenpuolue ja Ranskassa ovat kriisissä sosialistit.

Suomessa on pian kuntavaalit. Meillä vasemmisto porskuttaa yhtä vahvasti kuin ennenkin, sillä esimerkiksi Ylen viimeisimmässä kannatusmittauksessa demarit saivat 18,8 %, Vasemmistoliitto 8,3 % ja Vihreät 13,3 % kannatuksen. Se tekee yhteensä hiukan yli 40 % kokonaiskannatuksen suunnitelmatalouden kannattajille.

Tilannetta voidaan verrata ylipolitisoituneen 1970-luvun kuntavaalituloksiin, jolloin vasemmistopuolueet saivat yhdessä noin 35 % (1972) ja  43 % (1976) kannatuksen. Lukemat osoittavat Suomen poliittisen järjestelmän uskomattoman stabiiliuden: maassamme on vasemmistolla ollut lähes aina noin 40 % kannatus.

Poikkeuksiakin on - esimerkiksi vuoden 1966 eduskuntavaalissa silloinen vasemmisto sai niukan enemmistön äänistä, minkä aikaansaamat reaalielämän vaikutukset selittänevät leijonanosan edelle kirjatun vuoden 1972 kuntavaalien vasemmistolle heikohkon vaalituloksen. Sosialismi ehti tuolloin ilmeisesti osoittaa todellisen karvansa heti valtaan päästyään.

* * *

Niin tai näin, eurooppalaisen vasemmiston luisu alaspäin tuskin näkyy ensi viikonvaihteena Suomessa. Vasemmisto säilyy valtakunnallisesti tarkasteltuna vähemmistönä, mikä lienee kaikkien kannalta hyvä asia.

Talouspoliittisen jakolinjan oikealla puolella kiinnostavin kysymysmerkki liittyy Perussuomalaisten menestykseen. Ylen gallup osoitti Soinin vetäytymisilmoituksen saaneen puolueelle uusia kannattajia - vai olisiko puolueen mitatun suosion kasvussa sittenkin kyse tilastovirheestä, sillä muutoksen suuruus sisältyy kannatusmittauksen virhemarginaaliin.

Joka tapauksessa Perussuomalaisten ja muiden puolueiden välillä on yksi selkeä poliittinen rajalinja, eli minkälaista maahanmuuttopolitiikkaa ne ajavat Suomen kuntiin. Sen rajalinjan yhdellä puolella ovat kaikki muut puolueet oikeistosta vasemmistoon ja toisella puolella Perussuomalaiset.

Siinä missä muut puolueet olisivat valmiita ylläpitämään tai jopa lisäämään Suomen korkeaa vetovoimaa turvapaikanhakijoiden piirissä ja tarjoamaan pakolaisille suuriakin määriä sijoituspaikkoja, olisivat Perussuomalaiset valmiita heikentämään koko maan vetovoimaa ja sen mukaisesti välttämään suurien pakolaismäärien asuttamista kuntiin.

Yhteistä kaikille puolueille on kuitenkin positiivinen suhtautuminen työperäiseen maahanmuuttoon - joskin myös siinä on vivahde-eroja. Siinä missä kaikki muut puolueet näkevät tarvetta lähinnä erityisosaamista tuovalle työvoimalle, ainakin osa kokoomuslaisista näyttäisi kaipaavan myös halpatyövoimaa.

Toki puolueiden välillä on paljon muitakin eroja. Siksi arvoisan lukijani on syytä ennen äänestyspäätöstä pohtia, minkä puolueen kautta saisi suunnatuksi kuntansa politiikkaa mahdollisimman pitkälle itse haluamaansa suuntaan.

Siinä toimivat hyvänä apuna vaalikoneet, edellyttäen että ymmärtää miten niitä kannattaa hyödyntää. Annan tässä yhden itse käyttämäni vinkin, joka liittyy siihen, ettei meillä äänestäjillä ole selkeää saati perustelua näkemystä kaikista vaalikoneisiin sisällytetyistä kysymyksistä. Siten niihin vastaaminen vain hämärtää lopputulosta itselle tärkeiden asioiden suhteen.

Ainakin Ylen vaalikoneessa on mahdollista jättää vastaamatta osaan kysymyksistä. Sitä mahdollisuutta kannattaa käyttää laajamittaisesti hyödyksi.

Eli suosittelen arvoisalle lukijalleni kannan ottamista vain niihin kysymyksiin, joista itsellä on selvä käsitys. Näin oman poliittisen tahdon signaali tulee mahdollisimman vahvaksi ja ehdokasvalinta omiin perusteltuihin näkemyksiin nähden oikeaksi.

Lopuksi muistutan, että äänestää kannattaa aina. Se tukee demokratiaa ja auttaa poliitikkoja suuntaamaan politiikkaa kansan tahdon suuntaan. Ja ehkä toimii myös medialle signaalina siitä, että uutisointia kannattaisi suunnata mielipidevaikuttamisen sijaan tiedonvälitykseen.

Jännittävää vaalinalusviikkoa kaikille lukijoilleni!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Äänestäjä on paradoksin äärellä
Vaalikoneet äänestyspäätösten manipuloinnin työkaluina
Mitä vasemmiston vaalivoitosta seuraisi?

Vaalikoneet äänestyspäätösten manipuloinnin työkaluina

Kuntavaalit lähetyvät ja meidän äänestysikäisten on aika valita puolueemme ja ehdokkaamme. Siinä ovat yhä useammin apuna vaalikoneet.

Niitä käytettäessä on hyvä ymmärtää, että vaalikoneen tekijä voi ohjailla lopputulosta kysymyksenasettelulla. Tein itse Helsingin Sanomien ja Yleisradion vaalikoneet. Niiden kysymyksiin vastaaminen tuotti kärkisijoille eri puolueisiin kuuluvat ehdokkaat.

Tämän aamun Helsingin Sanomat julkaisi puoluevalintakoneen. Siinä oman ehdokkaansa sai selville muutamalla kysymyksellä. Itse päädyin puolueeseen, jota en missään tapauksessa äänestäisi. Syynä lienee ollut ensimmäinen kysymys, johon minulla ei ole vahvaa kantaa.

Jos ensimmäisenä kysymyksenä olisi ollut kodin, uskonnon ja isänmaan sijasta suhtautuminen esimerkiksi turvapaikanhakijoiden sijoittamiseen olisi puoluevalintakoneen lopputulos hyvin monilla ihmisillä todennäköisesti jotain aivan muuta.  Se kun jakaisi ihmiset melko tasaisesti perussuomalaisiin ja muihin koska kansasta huomattavasti suurempi osa on maahanmuuttokriittisiä kuin perussuomalaisia ehdokkaita äänestäviä.

Tämän kirjoituksen opetus on siis se, että älkää uskoko vaalikoneiden ehdotuksiin sokeasti, vaan käyttäkää niiden lisäksi tervettä järkeä. Tosiasiahan on, että meillä jokaisella on tärkeitä ja vähemmän tärkeitä perusteluita äänestyspäätöksillemme - mutta vaalikoneessa kaikki vastatut kysymykset vaikuttavat lopputulokseen yhtä suurella painoarvolla.

Ja tätä tosiasiaa vaalikoneiden laatijat voivat halutessaan käyttää äänestyspäätösten manipuloimiseen. Tai vaikka eivät haluaisikaan, vaikuttaa se silti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Julkaisiko HS laadukasta journalismia vai vihapuhetta?
Vaalikone
Kunnallisvaalit 2012

Vaalikone

Yleisradio uutisoi tänään siitä, että monet ihmiset valittavat saavansa vaalikoneesta vääränlaisia vastauksia. Tämä on mielenkiintoista, sillä itse saan näistä järjestelmistä juuri sellaisia ehdokkaita kuin olen etukäteen arvellutkin. Sitä varmemmin, mitä yksiselitteisempiä vaalikoneen kysymysten vastaukset ovat.

Esimerkiksi tänä vuonna olen käynyt läpi neljä vaalikonetta, joista jokaisesta se ehdokas, jota olin jo aiemmin ajatellut äänestää, oli kymmenen kärkiehdokkaan joukossa. Ympärillään muita poliitikkoja, joiden olen tiennyt edustavan omaa ajatus- ja arvomaailmaani. Kyseessä siis tuskin on se, etteikö vaalikone olisi pätevä peli löytämään äänestäjälle oikeaa ehdokasta.

Uutinen ei kerro, kuinka yleisiä nämä väärän ehdokkaan vaalikoneesta löytävät äänestäjät ovat. Mutta jos oletetaan ettei kyseessä ole marginaali-ilmiö, tarkoittaa tämä sitä, että huomattava osa ihmisistä äänestää päättäjikseen ihmisiä, jotka itse asiassa eivät vastaa heidän omaa tahtotilaansa.

Tästä voimme päätellä, että nämä ihmiset eivät äänestä saadakseen maailman mieleisekseen, vaan pikemminkin kannattaakseen jotain henkilöä tai puoluetta. Syynä voi olla positiivisesti ajateltuna esimerkiksi jonkin omalta kannalta vääränlaista politiikkaa ajavan ehdokkaan tai puolueen kritiikitön ihailu esimerkiksi vanhempien perintönä. Tai negaatiotyyppisesti ehkä ennakkoluulot jotain henkilön kannalta oikeanlaista puoluetta tai ehdokasta kohtaan.

Äänestäjän ajatusmaailman ja hänen käyttäytymisensä välinen ristiriita tunnetaan esimerkiksi maahanmuutosta, minkä suhteen äänestäjien ja kansanedustajien mielipiteet ovat räikeässä ristiriidassa kansanedustajien ollessa huomattavasti kansaa lepsumman maahanmuuttopolitiikan kannalla. Ikään kuin äänestäjät pitäisivät maahanmuuttokriittisiä demoneina, joille ei missään tapauksessa voi antaa ääntään, vaikka olisikin itse maahanmuuttopolitiikasta samaa mieltä.

Hyvin erilaisen version samasta ilmiöstä epäilen tapahtuneet aikanaan presidentinvaaleissa, sillä tiedän ainakin joidenkin suomalaisten porvarisrouvien äänestäneen poliittisesti heidän kanssaan aivan vastakkaisia näkemyksiä edustanutta Tarja Halosta. Tekoaan he perustelivat sillä, että kerrankin oli mahdollista saada nainen presidentiksi.

Itse olen taipuvainen pitämään nyt vaalikoneiden yhteydessä näkyvää henkilöön/puolueeseen kohdistuvaa kritiikitöntä ihailua/vihaamista demokratian kannalta varsin onnettomana ja yhteiskuntaa vääristävänä. Edellä mainitsemieni esimerkkien osalta se on esimerkiksi estänyt Suomea noudattamasta kansan tahdon mukaista ja ilmeisen varmasti Suomen tulevaisuuden kannalta järkevää maahanmuuttopolitiikkaa sekä nostanut valtaan mielestäni Suomen historian ylivoimaisesti surkeimman presidentin.

Aika yksin näyttää, oppivatko ihmiset suhtautumaan vaalikoneiden tuloksiin nöyrästi ja tunnistamaan oman poliittisen suuntauksensa. Toivon sitä, sillä silloin myös demokratia vahvistuu ja legitimoituu nykyistä paremmin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kovia säästöjä, mutta voiko kukaan olla enempää sekaisin kuin vihervasemmisto?
Pakkoruotsi ja demokratia
Pakolaispolitiikka ja politiikka

Pakkoruotsi ja demokratia

Yle uutisoi, että 43 kansanedustajaa on muuttanut kantaansa pakkoruotsiin myönteisemmäksi. Tämä on tietenkin kansanedustajan oikeus, mutta nostaa samalla esiin yhden edustuksellisen demokratian ison ongelman. 

Pakkoruotsin kannatus kansalaisten keskuudessa on selvästi pienempi kuin sen vastustus, ja viime vaalien aikana ehdokkaiden suhtautuminen pakkoruotsiin on epäilemättä ollut monien äänestyspäätökseen vahvasti vaikuttanut seikka.

Kansanedustajien mielipiteen muutos voidaan nähdä pakkoruotsin perusteella ehdokkaita äänestäneiden pettämisenä. Joukossa saattaa olla jopa halpahintaisia valehtelijoita, jotka vaalikonevastuksissaan huomioivat kansalaisten enemmistön tahdon ja yksinkertaisesti valehtelivat. Tällaista ei tietenkään kukaan tunnusta.

Demokratian ongelma syntyy siitä, että huolimatta vaalikoneiden kautta saadusta suorasta tiedosta ehdokkaiden pakkoruotsikannasta äänestäjä ei ole pystynyt vaikuttamaan tähän asiaan. Hänen äänellään tulevat mieltään muuttaneet kansanedustajat kannattamaan kansalaisaloiteen eduskuntakäsittelyssä pakkoruotsia. Näin esille tulleiden kansanedustajien toiminta voi johtaa siihen, että lapset joutuvat jatkossakin opiskelemaan ruotsia - heidän äänestäjiensä vaaleissa ilmaisemasta vastustuksesta huolimatta.

En tarkoita, ettei demokraattisessa yhteiskunnassa kansanedustajilla olisi oikeutta ja jopa tarvetta muuttaa mielipidettään. Monipuoluejärjestelmässä ja koalitiohallituksissa se on suorastaan välttämätöntä. 

Pakkoruotsi on kuitenkin siksi irrallinen kysymys, että sen ratkaisemisessa kansalaisten mielipide olisi syytä ottaa huomioon sellaisenaan. Tämän edustuksellisen demokratian heikkouden takia tarvittaisiin ehdottomasti Sveitsin mallin mukaisia sitovia kansanäänestyksiä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uskonnon, uskontotiedon vai logiikan opetusta?
Ben Zyskowicz ja Halla-ahon lakialoite
Armokuolema ja kansanvalta
Suora demokratia - suorat kansanäänestykset