tiistai 9. huhtikuuta 2019

Äänestäkää, hyvät ihmiset, äänestäkää!

Eduskuntavaalit lähestyvät päivä päivältä. Vielä niihin on kuitenkin matkaa viisi yötä.

Helsingin Sanomat julkaisi uusimman - ja viimeisen vaaleja edeltävän - gallupinsa, joka toisti samaa tarinaa kuin muidenkin tekemät gallupit: SDP:n kannatus on jyrkässä alamäessä ja Perussuomalaisten vielä jyrkemmässä nousussa. Mikäli sama kehitys jatkuu, syntyy eduskuntaan kolmen melko tasavahvan puolueen edustus sekä suuri joukko pienempiä eduskuntaryhmiä.

HS:n jutun mukaan kolmannes äänestäjistä saattaa kuitenkin vielä vaihtaa gallupissa ilmaisemaansa näkemystä. Siten mikään ei ole edelleenkään varmaa, vaan meidän kaikkien tulee ymmärtää vaaliuurnilla käymisen välttämättömyys, mikäli haluamme vaikuttaa suomalaisen politiikan suuntaan seuraavan neljän vuoden aikana.

Siihen on mahdollisuus vielä tänään missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa sekä ensi sunnuntaina vaalipaikalla. Käyttäkää siis - arvoisat lukijani - tilaisuutenne; ja tehkää se vakaasti harkiten.

* * *

Näiden vaalien alla on etenkin Kokoomuksen suunnalta kuultu lähes halla-aholaisia äänenpainoja. Syynä tähän pidettäneen yleensä Perussuomalaisten nousun torppaamisyritystä.

Mieleeni juolahti kuitenkin myös toinen mahdollinen selitys. Ja se on muutos eurooppalaisessa maahanmuuttopolitiikassa.

Eli voisikohan olla niin, ettei maahanmuuttokritiikittömyys olekaan enää väylä EU:n vallan kammareihin, joten sinne pyrkivien kannattaa opportunistisesti esittää kriittistä? Jos ja kun näin on, voisin hyvinkin kuvitella erityisesti kokoomuslaisten johtohenkilöiden kääntäneen takkinsa oman etunsa mukaisesti.

Onhan heidän edeltäjillään vahvoja näyttöjä - ajatusten Säyneenjoesta Jyrki Kataisesta tuli komissaari ja Alexander Stubbista Euroopan investointipankin varapääjohtaja seuraamalla eurooppalaisen maahanmuuttopolitiikan muotivirtauksia. Mikseivät siis Petteri Orpo tai Kai Mykkänen voisi seurata heitä nykyisiä muotivirtauksia noudattamalla. Tarvittaessahan takin voi kuitenkin aina kääntää uudelleen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen vai Burkina Fason malli - sinä päätät!
Sipilä panikoi
Perussuomalaiset vahvassa nousussa kaksi viikkoa ennen vaaleja

15 kommenttia:

  1. Minulle syy äänestää perussuomalaisia oli hyvä ehdokas ja järkevät, kestävät teemat globaalissa politiikassa.

    Kohdennetummin Suomea koskien: Maan asioiden hoitoon tarvitaan "negatiivinen momentti", tietty nuivuus, joka kääntää asioita parempaan suuntaan etenkin turvallisuusasioissa, mutta myös siinä miten maamme asema määritellään suhteessa Eurooppaan tai pikemminkin EU:hun.

    Luulen, että kaikkia muita asioita pystyvät muut puolueet ajamaan, mutta yksikään niistä ei tarjoa aitoa "negaatiota", joka tarvitaan aina kun rakennetaan isompaa synteesiä, esimerkiksi hallitusohjelmaa tai muuta puitetta, joka ohjaa maan päätöksentekoa.

    No, olemme pieni palanen pelissä nimeltä maailmanpolitiikka, mutta jotenkin tahtoisin nähdä, ettei meistä tule uusi Ruotsi tai muuta vastaavaa.

    VastaaPoista
  2. Emma Karin ja Sanna Marinin robottimainen paapatus ilmastotentissä söi sekä vihreiltä että demareilta roimasti kannatusta. Paasaaminen hiilinieluista ja hiilijalanjäljistä on tavallisille ihmisille käsittämätöntä mökellystä.

    Kansa iskee vaaleissa ilmastopapistoa. Suuressa vaalikeskustelussa valtapuolueet eivät "ilmastokatastrofista" paljon mökellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääriajattelijat harvoin ymmärtävät, ettei suurin osa ihmisistä jaa heidän ajatuksiaan. Tämä siis riippumattaa siitä, onko ääripää vihreä, punainen tai musta.

      Poista
  3. Voi olla ennenaikaista toivoa kovin suurta muutosta EU:n maahanmuuttopolitiikkaan niin kauan kuin juoppo-Juncker on puikoissa. Juurihan siellä tehtiin selvitys, että GCM-kompakti onkin oikeudellisesti sitova, vaikka sitä myytiin nimenomaan ei-sitovuudella. Yllätys, ullatus !
    Mitä Kokoomukseen tulee, Orpo kävi juuri kovalla innolla ja aktiiviseti Unkaria vastaan, joten häneltä lenee turha odottaa mitään järkevää muutosta.
    Kokoomuksen ja Keskustan katastrofaalinen toimintakyvyttömyys maahanmuuton hoitamisessa on nyt nähty, ja sen lasku suomalaisille on miljardeja vuodessa, minkä lisäksi on saatu maahan ennennäkemätöntä rikollisuutta ja turvattomuutta.
    Vihervasemmiston maahanmuuttopolitiikka on täysin järjetöntä, suorastaan tuhoisaa.
    Perussuomalaisten maahanmuuttolinjaukset ovat järkevyydessään aivan eri tasolla kuin muiden vastuuton unelmahöttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäyksenä tuohon EU:n GCM-kannaottoon, että Itävalta on riitauttanut sen, mutta ainakin on selvää, että EU yrittää tavalla tai toisella kieroilla sopimusta sitovaksi. Olihan tuo arvattavissa, mutta aika nopeasti aloittivat, lierot.

      Poista
  4. Laura - No hitto Miks ei!

    https://www.youtube.com/watch?v=I5zRPbh1Fas

    VastaaPoista
  5. Poliitikot narsistisina oman kyvykkyytensä tyrkyttäjinä ja journalistit vielä narsistisemmassa valistajanroolissaan ovat kaksi ammattikuntaa, jotka muuttavat omia varmoja käsityksiään ja omaksuvat uusia ajatuksia vasta äärimmäisen pakon edessä.

    Jokaisessa yhteisössä Suurena Yhteisenä Valheena vallitseva ja ylileveillä, toinen toisiaan "perustelevilla" yleiskäsitteillä sementoitu "yhteiskunnallinen keskustelu" jakaa ihmiset lokeroihin, jotka tietysti itsessään ovat pysyvämpiä kuin, hmmm, sanotaan nyt vaikkapa vaaleista vaaleihin muuttuvat puheenaiheet ja asiasisällöt. Harvoin on yhteiskunnissa sellaisia tilanteita, jolloin Suuri Yhteinen Valhe horjuu siinä määrin, että jokin poliittinen ryhmittymä ihan käytännössä uhkaa yleistä ajattelun vakautta ja saa nostetuksi uusia totuuksia keskustelun piiriin.

    Ehkäpä kuitenkin juuri nyt -- kun koko Eurooppaa uhkaa kriisiytyminen tänne vyöryvän hallitsemattoman kansainvaelluksen vuoksi -- yhä useamman kansalaisen luontaiset hylkimisreaktiot heräävät ja johtavat jopa uusiin äänestyspäätöksiin. Tilannehan on jo päästetty käsistä, mutta monet uskovat ja toivovat että järki jotenkin saataisiin käteen eikä olisi vielä liian myöhäistä. Äänivyöry "maahanmuuttokriittisille" voisi ainakin avata mahdollisuuksia järkevämmälle keskustelulle, jota ei käytäisi pelkkien ennakkoluulojen ja "rasisti", "natsi" tai "populisti" -leimasanojen varassa.

    Suuri Yhteinen Valhe on valitettavasti vahva instituutitio, jonka edessä hyvääkin tarkoittavat, näkemyksensä järkeen ja tietoon perustavat poliitikot ovat aika heikoilla. Jokainen yhteiskunta on tavallaan totalitarismi -- yhteiskunta muodostaa "kielimaailman" johon on sen ulkopuolelta melko lailla mahdotonta tuoda uutta tositietoa saati uutta "arvopohjaa". Kuitenkin jotain juuri sellaista nyt välttämättä tarvittaisiin -- muten on edessä koko Eurooppaa koskeva romahdus.

    VastaaPoista
  6. Mauri Peltokangas Tampereella: "Vuoden 2015 siirtolaisvyöry oli Euroopan unionille vasta harjoitus

    Mauri Peltokangas, perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas Vaasan vaalipiirissä puhui Turvallisempi ja vauraampi Suomi -tapahtumassa lauantaina Tampereella. Peltokankaan puhe käsitteli Euroopan unionia ja sen liittovaltiokehitystä sekä siirtolaiskriisiä.

    – Olen tullut kertomaan huoleni tämän rakkaan yhteiskuntamme kehityssuunnasta globaalimmassa mittakaavassa, ja se huoli on Euroopan unioni, Peltokangas aloitti puheensa.

    – Sen kehityssuunta ja lisäksi poliittinen islam, ideologia, joka mitä ilmeisimmin on valjastettu välineeksi syventää Euroopan integraatiota kohti liittovaltiota. Hajota ja hallitse on tässäkin yhteydessä se käytetty keino, ja Euroopan liittovaltiota tullaan lopulta esittämään ainoana vaihtoehtona pelastaa eurooppalaiset kansat itse aiheutetulta ja tilatulta vihollisen hyökkäykseltä – vihollisen, jota he eivät tunne ja jota he luulevat voivansa ohjata, Peltokangas ryöpytti.

    Eduskuntavaaliehdokkaan mukaan Eurooppaa kurittanut vuonna 2015 alkanut siirtolaisvyöry ei suinkaan ole ohi.

    – Uskokaa kun sanon, että vuoden 2015 tapahtumat olivat Euroopan unionille vasta harjoitus, Peltokangas ennusti."

    https://www.kansalainen.fi/mauri-peltokangas-tampereella-vuoden-2015-siirtolaisvyory-oli-euroopan-unionille-vasta-harjoitus/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vain vahvistaa sen, mitä Peltokangas sanoi:

      ”Commission: EU Too White, Mass Third World Migration Must Be ”New Norm””,
      https://www.breitbart.com/europe/2017/12/18/eu-white-mass-migration-norm/

      "Suomen tuhoamisohjelma",
      http://www.magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/

      "950 miljoonaa afrikkalaista ja arabia tekevät lopun Euroopasta vuosisadan puoliväliin mennessä – näin toteaa saksalainen professori Heinsohn...",
      https://www.kansalainen.fi/950-miljoonaa-afrikkalaista-ja-arabia-tekevat-lopun-euroopasta-vuosisadan-puolivaliin-mennessa/

      Näin tekee valtio, jossa kansa on äänestänyt Brysselin korruptoimat maanpetturit pois vallasta:

      "Unkarin raja-aita torjuu laittomat siirtolaiset ”äärimmäisen tehokkaasti”",
      http://www.magneettimedia.com/unkarin-raja-aita-torjuu-laittomat-siirtolaiset-aarimmaisen-tehokkaasti/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  7. Brysselin korruptoimat maanpetturit haluavat, että heidän propagandakoneensa Yle vaikenisi täysin ainakin ennen vaaleja maahanmuuttoon so. suomalaisten ja eurooppalaisten valkoiseen kansanmurhaan liittyvistä asioista:

    ”Millä valtuudella Yle nostaa ilmastonmuutoksen päävaaliteemaksi?”,
    http://ylewatch.blogspot.com/2019/04/milla-valtuudella-yle-nostaa.html

    Artikkelin mukaan ”Yleltä on turha odottaa puolitoista tuntia kestävää vaalitenttiä maahanmuutosta, vaikka se on harvoja globaaleja teemoja, johon eduskunta voi oikeasti vaikuttaa. Toimittajat ovat tunnetusti punavihreitä ja Ylen johto globalisteja, joten heitä elähdyttää valtavasti elämää suuremmat idealistiset kansainväliset teemat, joilla viedään samalla kätevästi huomio pois konkreettisista kansallisista kysymyksistä.

    Median ja valtapuolueiden luomassa ilmastohysteriassa Ylen on helppo myydä suurelle yleisölle ilmastonmuutos muka tärkeänä eduskuntavaalikysymyksenä…”

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  8. MV-lehti: "VAALIKONE VAIETTU TOTUUS -Lukijan jättimäinen tutkielma!

    Julkaistu 09.04.2019 09:49
    ”Poikani tietäisitpä kuinka vähällä järjellä maailmaa hallitaan”…

    Lukija joka on kerännyt tämän aineiston kirjoittaa:

    Laitan oheen tiedoston, johon olen kerännyt otteita Iltalehden bloggareille lähetetyistä kommenteista. Jos katsotte hyödylliseksi, voisitteko kenties sijoittaa tiedoston palvelimelle. Ei tarvita linkkiä sinne mistään päin, idea on, että kun henkilö käyttää Googlea ja laittaa hakusanaksi ”vaalikone”, tiedosto löytyy sitä kautta.

    Pitkähän se tiedosto on, mutta siinä on monenlaista asiaa, jota lehdet eivät kovin kärkkäästi tuo esiin.

    Omaa julkisuuta en kaipaa. Haluan tehdä jotain Suomen hyväksi..."

    https://mvlehti.net/2019/04/09/vaalikone-vaiettu-totuus-lukijan-jattimainen-tutkielma/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  9. Näin Brysselin korruptoimat maanpetturit vaikuttavat vaaleihin POLPONSA avulla:

    ”Marco de Witin edustama SKE joutui poliisin vainonnan kohteeksi vaalien alla”,
    http://nwohavaintoja.blogspot.com/2019/04/marco-de-witin-edustama-ske-joutui.html

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  10. Kaksi asunnotonta miestä kävi tänään tapaamassa Iljaa Narinkkatorilla. Kuuntele Iljan mietteet (4 minuutin video):
    https://mvlehti.net/2019/04/09/video-ilja-janitskin-nyt-on-jumalauta-huonosti-asiat/

    Mutta mihin humahtivatkaan ne Pauli Vahteran selville ottamat 3,2 miljardia euroa?
    ”Maahanmuuton hinta 3,2 miljardia euroa – Ministereiden laskelmat”,
    https://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2019/03/11/maahanmuuton-hinta-32-miljardia-euroa-ministereiden-laskelmat/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  11. "Tarvittaessahan takin voi kuitenkin aina kääntää uudelleen."

    Sehän käy ainakin KANSATTOMAN ISÄNMAATTOMAN Kokoomuksen selkärangattomilta vailla omaatuntoa olevilta, vain omaa etuaan ajavilta psykopaatti-ministereiltä aina tilanteen mukaan kädenkäänteessä.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  12. Isoisäni taisteli Vapaussodassa ja isäni muissa sodissa myös sen puolesta että voin olla vapaa ja jättää äänestämättä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!