Suomen talouden suuri ongelma on teollisuustyöpaikkojen
nopea väheneminen. Ongelma johtuu osittain kansakunnan väärästä tuotevalikoimasta mutta ehkä kuitenkin enemmän muihin verrattuna huonosta kilpailukyvystä.
Suomen heikenneen kilpailukyvyn syinä ovat epäilemättä sekä
euron korkea kurssi että Suomen viime vuosina
nopeasti noussut ansiotaso. Euron kurssille on aika vaikea tehdä mitään Suomesta käsin, mutta suomalaisen yhteisvastuun perinteitä kunnioittaen ansiotaso-ongelmaan tartuttiin viime vuonna sopimalla
poikkeuksellisen matalista palkankorotuksista.
Tässä tilanteessa tuntuu uskomattomalta, että Uudessakaupungissa
on viime viikkoina lakkoiltu toistuvasti peräti 30 prosentin palkankorotusten saamiseksi. Lakkoilu on todettu työtuomioistuimessa laittomaksi, mutta se ei ole päättänyt työtaistelua.
Ilmeisesti siksi, että määrätty sakko oikeudenkäyntikuluineen on vain 5000 euroa. Toisin sanoen ei juuri mitään.
Tilanteen tekee merkilliseksi se, ettei kumpikaan osapuoli kiistä sitä, että tehtaalla on voimassaoleva työehtosopimus ja työläisillä sen mukaiset palkat, eli kaiken järjen mukaan asioiden pitäisi olla kunnossa. Näin myös lain mukaan, kuten oikeuden päätös osoittaa.
Lakkoilun takana ei olekaan sopimusriita, vaan silkka ahneus. Laittomasti työntekonsa lopettaneiden työläisten mukaan heidän palkkansa ovat nimittäin elintarviketeollisuuden keskipalkkoja alemmat. Ehkä, mutta Suomessa ei noudatetakaan samapalkkaisuuspakkoa.
Looginen tosiasiahan on, että mikäli palkoissa on vaihtelua, siitä seuraa että yksillä palkansaajilla on keskipalkkoja alemmat ja toisilla niitä korkeammat tulot. Tämä pätee myös alakohtaisessa tarkastelussa.
Kaikkiaan tuntuisi siltä, että Uudenkaupungin tehtaan ammattiosaston ja työntekijöiden olisi aika tunnustaa tosiasiat ja palata normaalisti töihin sovittuja työehtoja kunnioittaen. Palkankorostusneuvottelujen aika on vasta sitten, kun nykyinen sopimus päättyy.
Jos silloin sitten lakkoillaan ja vaaditaan vaikka kuuta taivaalta, se ei kuulu minulle eikä muille ulkopuolisille, sillä kyseessä on työntekijöiden lakiin kirjattu oikeus. Mutta laiton lakkoilu on yhteiskunnan vaiettu mätäpaise, jonka ainoa seuraus on Suomen kilpailukyvyn ja sitä kautta koko maan hyvinvoinnin heikkeneminen.
Tästä syystä Uudenkaupungin soijatehtaan lakko on erinomainen demonstraatio siitä, kuinka täydellisesti työehtosopimuksen rikkomisesta annettu laki on epäonnistunut. Tarkalleen ottaen virhe on siinä, että ay-liikkeelle lain rikkomisesta annetut rangaistukset ovat jotain naurettavan ja olemattoman väliltä.
Ongelma on onneksi helppo poistaa. Laittoman lakon seurausten moninkertaistaminen takaisi nykyistä paremmin rauhan työpaikoille, mutta ei koskisi lailliseen lakko-oikeuteen. Näin koko yhteiskunta toimisi nykyistä paremmin; ja säilyttäisi kaikki työntekijöiden nykyiset lailliset oikeudet.
Tällaisen yksiselitteisesti epäonnistuneen lainsäädännön korjaamisen luulisi olevan oikeudenmukaiselle ja rehelliselle lainsäätäjälle helppo tehtävä. Tai mikäli jonkun poliitikon mielestä näin ei ole, katsokoon sitten peiliin nähdäkseen epäoikeudenmukaisen, epärehellisen ja yhteiskunnan hyvinvoinnille vahingollisen poliitikkobroilerin.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valtavalo Oy palautti tuotannon Kiinasta Suomeen - mutta mitä sanoo laki julkisista hankinnoista
Ei naisten vaan taloudellisen hyödyn takia
Alahärmän junaseisake eli PowerParkin pysäkki