Sosiaalisessa mediassa suurta närkästystä ja intohimoja herättänyt ilmoitus kompostoinnin valvontapäällikön tehtävästä 9 450 euron kuukausipalkalla on valeuutinen. Hyvä näin, mutta todettakoon tässä kuitenkin, että on vaikea keksiä julkiselle rahalle turhempaa käyttöä kuin kompostitarkastukset.
Tuoreen tiedon mukaan niitä kuitenkin aiotaan tehdä. Ensi alkuun tarkastajat tonkivat touko–heinäkuun aikana noin 500 kompostoria pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella. Laskun siitä kuittaavat pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen veronmaksajat, mutta epäilemättä myös muut kunnat seuraavat ennemmin tai myöhemmin tätä esimerkkiä.
Korjattakoon tähän liittyen myös toinen mahdollinen väärinkäsitys. Nimittäin se, että - toisin kuin moni varmasti ajattelee - kompostintarkastus ei ole EU:n suomalaisille asettama vaatimus. Sen sijaan se on suomalaispoliitikkojen kotikutoinen keksintö, joka tuli voimaan Sanna Marinin (sd) johtaman hallituskauden keskivaiheilla.
* * *
Näin on tapahtunut siitä huolimatta, että Riikka Purran johtama PS:n ministerijoukko on lunastanut varsin hyvin lupauksensa maahanmuuttopolitiikan muuttamisesta. Siksi on esitettävä kysymys, että eivätkö ihmiset ole sittenkään äänestäneet puoluetta Suomessa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan luomien ongelmien takia vaan jostakin muusta syystä.
Vai onko tässä käynyt siten, että - eilisen kirjoitukseni mukaisesti - puolue on joutunut maksamaan liian kovan hinnan muiden hallituspuolueiden hallitusohjelmaan kirjoituttamien asioiden takia? Ja nämä asiat ovat sittenkin puolueen äänestäjille tärkeämpiä kuin suomalaisen Suomen tulevaisuus.
Neljännes on myös sana, joka kuvaa SDP:n kokonaiskannatusta, sillä sitä äänestäisi 25,3 prosenttia suomalaisista, mikäli vaalit pidettäisiin nyt. Toisin sanoen näyttää siltä, että puheenjohtaja Antti Lindtmanin johdolla harjoitettu vastuuvapaa retoriikka puree hyvin suureen osaan suomalaisista - eivätkä edes Kimmo Kiljusen vehkeilyt Venäjän hyväksi tai puolueen edellisen pääministerin aikana junaillut kompostintarkastukset - näytä olevan puolueen kannatukselle minkäänlainen rasite. Eikä edes sen toiminta pakolaiskiintiöiden nostamisen puolesta.
Myös Minja Koskelan Vasemmistoliitolla on syytä tyytyväisyyteen gallup-lukujen ollessa lievästä nousussa, mutta Sofia Virran Vihreillä sujuu heikommin, sillä puolueen kannatus on pudonnnut jälleen noin kymmenyksen eli 0,9 prosenttiyksikköä. Lienevätkö syyt sitten puheenjohtajan puolison metsässä vai jossain muualla?
Tyytyväisyyteen lienee syytä myös - ja erityisesti - Keskustalla, jonka kannatus nousi 1,4 prosenttiyksiköllä eli kymmenystä vaille kymmenellä prosentilla. Näin siitä tuli maan kolmanneksi suosituin puolue, jonka avulla - mikäli suosio säilyy tai kasvaa - Suomeen saadaan seuraavien vaalien jälkeen taas punamultahallitus jakamaan veronmaksajilta kerättävää rahaa ja keksimään uusia "kompostintarkastuksia".
Muiden puolueiden kannatuksessa ei tapahtunut oleellisia muutoksia. Se tarkoittanee sitä, että sekä Kokoomuksen, RKP:n ja Kristillisdemokraattien kannattajat ovat tyytyväisiä harjoitettuun hallituspolitiikkaan.
Erityisesti Kokoomus on hyötynyt siitä, että valtiovarainministeriksi asettui Riikka Purra (ps), joka on tehtävänsä mukaisesti joutunut viemään eteenpäin - ja puolustamaan - erityisesti pääministeripuolueelle tärkeitä uudistuksia, joita suuri osa Perussuomalaisia aiemmin kannattaneista näyttäisi puolueen gallup-kannatuksen kehityksen perusteella vastustavan.
* * *
Lopuksi on todettava, että seuraaviin eduskuntavaaleihin on vielä kaksi vuotta aikaa ja siksi on mahdollista, että hallituspuolueiden tekemät toimenpiteet Suomen talouden nostamiseksi ehtivät vielä vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin. Ja sitä kautta pudottavat SDP:n ja Keskustan juuri nyt korkeaa kannatusta.
Ainakin tämä olisi toivottavaa jo senkin takia, ettei hallitus ole onnistunut kääntämään Suomen taloutta selvään nousuun. Mutta - ja se on iso mutta - juuri nyt näyttäisi, että käänne olisi kuitenkin tapahtumassa.
Jos ja kun näin tapahtuu, näkyvät sen seuraukset ennemmin tai myöhemmin myös tavallisten ihmisten arjessa. Mutta etenkin Perussuomalaisten - sekä käänteisesti SDP:n ja Keskustan - kannalta tärkeä kysymys tietenkin kuuluu, että tapahtuuko se tarpeeksi nopeasti vaikuttaakseen vuoden 2027 vaaleihin ja pelastaakseen Suomen punamultahallitukselta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hakaristiryijy
Ylen toimitus salasi jälleen SDP:n lapsipornokytköksen
Suomalaisten suosikki esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista
Hakaristiryijy
Ylen toimitus salasi jälleen SDP:n lapsipornokytköksen
Suomalaisten suosikki esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista
Saatana, kun en älynnyt 25 vuotta sitten häipyä täältä "maailman onnellisimmasta maasta" huit helkkariin !
VastaaPoistaVähän tapoja, pastori.
PoistaAsioiden politisointi on asiakokonaisuuden peruspiirre. Mutta, näkisin että jätehuolto ja siihen liittyvä kompostointi ovat kokonaisuudessaan menossa eteenpäin ja parempaan suuntaan.
VastaaPoistaAsia on kaksijakoinen. Täällä Malmilla rivitalojen pihat ja kompostit ovat mallikelpoisia. Mutta, kävelytiet ovat sotkettu roskilla: hampurilaispapereita, kolmioleipämuoveja, tupakantumppeja...etc. on paikat väärällään.
Täytyy muistaa, että vielä viisikymmentäluvulla, OK-talon sakokaivo flotasi ylimenevän/kakkoskaivon sisällön pihalle. Kuusikymmentäluvulla tulivat "kakka-autot" käyttöön.
Nykyään on puhdistuslaitteita jos jonkinlaisia.
Mutta. Politisoidaan so. äänestetään vihreitä ja kommunisteja, niin saadaan talous nurin, niin että kompostit pöllyävät.
Lisättäköön vielä: 60 ja 70-luvuilla pihalla oli "tunkio". Sanaa komposti ei oltu vielä keksitty.
PoistaJa tunkiolla kasvatettiin suurta rottayhteisöä. Naapuritontille niiden valtakunta oli kymmenien neliöiden kokoinen.
PoistaJamppa vaan
Proffan huoli gallupeista on täysin aiheellinen. PS:n kannattajissa vaikuttaa olevan aivan liikaa kaikkitännehetimullenyt-väkeä, jotka eivät kerta kaikkiaan ole ymmärtäneet, että hallituksen toiseksi suurin puolue alle 25 % äänisaaliilla ei millään ilveellä kykene sanelemaan hallituspolitiikkaa. Tilanne olisi aivan toinen, jos PS olisi saanut vaaleissa 2023 vaikkapa 28 % kannatuksen ja ollut selvästi suurin puolue.
VastaaPoistaToiseksi, liian moni PS:n ainakin v. 2023 sitä äänestäneistä ja sen jälkeen takkinsa kääntäneistä ei ole kerta kaikkiaan ymmärtänyt talouden realiteetteja. He ovat todennäköisesti ay-taustaisia jääriä, joille saavutetut edut ovat pyhiä ja niistä ei tingitä tippaakaan. He eivät tajua, että ainoastaan menestyvä yksityinen sektori pystyy tuottamaan kestävästi ne verorahat, joilla julkinen sektori pyörii.
Molempia edelle mainittuja ajatuskulkuja näkee hyvin paljon hommaforumissakin. Ei minkäänlaista ymmärrystä taloudesta eikä poliittisen järjestelmän realismista. Ja siihen sekaan vielä ylpeilyä, että "hähhää, enpä äänestänyt" tai että äänesti tavalla, joka käytännössä vastaa sitä housuihinsa laskemista talvella.
Eletään kuin viimeistä päivää, "piikki auki"-Lindman kumppaneineen tuo meille hynää !
PoistaKunnallisvaalit olivat suomalaisten tulevaisuuden suhteen erittäin vahingolliset, koska totta kai tuilla elävä kansanosa ja etenkin maahanmuuttajat (Mogadishua myöten ???), joilla ei ole edes kansalaisuutta, äänestävät tukia jakavia ja rajat auki haluavia puolueita. Onkohan tällaista vaalilakia missään muualla? Sitä olisi korkea aika korjata (kun suomalaiset vielä toistaiseksi ovat enemmistönä) koskemaan vain maan omia kansalaisia, vaikka siihenkin joukkoon kuuluu jo paljon Suomessa syntyneitä ja sitä kautta kansalaisuuden saaneita, joita tämän maan tulevaisuus ja pärjääminen ei kiinnosta pätkääkään kunhan vain tukiruletti pyörii, eikä rehellinen työnteko haittaa "harrastuksia".
PoistaJos demarit tekisivät maahanmuutto-ja homoasioissa täyskäännöksen tänään, niin persut saisi pyyhiä huomenna puoluerekisteristä tarpeettomana puolueena. Sama juttu vasemmistoliiton suhteen, ehkä jopa keskustankin. Kokoomus on niin kaukana tyypillisen persun maailmasta että yhtä hyvin voisi yrittää risteyttää kissaa ja kissakalaa ja se näkyy tässä hallitusyhteistyössäkin ja persujen kannatuksen laskemisena. Musta-Pekka on selvästi jäänyt kouraan, paitsi pienen, mutta äänekkään oikeisto-persu joukon mielestä, mutta joiden hallussa puolueen propagandakoneisto suurelta osin on. Toki suurin ongelma ovat demarit ja heidän woke- aivosyöpänsä, mikä tekee yhteistyön heidän kanssaan mahdottomaksi.
PoistaPersut saivat kuntavaaleissa 7,6 % äänistä ja tämän päivän YLE-gallupissa 11,4 %. Eli kannatus on noussut 50 %.
VastaaPoistaOjasta noustaan !
PoistaEikö se keskustapuoluekin vain joku vuosi sitten romahtanut pienpuolueeksi. Oliko jotain vain 7% prosentin kannatus alimmillaan? En nyt tarkista asiaa, joku ehkä muistaa paremmin. Ja nyt taas porskuttaa kolmantena.
PoistaProfessorin viimekertainen listaus Perussuomalaisten saavutuksista oli sikäli yllättävä, että noita asioita ei ole kovin paljoa uutisissa näkynyt. Tai oikeastaan eihän se yllätys ole, jos vihervasemmistolainen media ei niistä paljon rumpua lyö.
VastaaPoistaJoten Perussuomalaisten pitäisi itse jotenkin terävöittää tiedotustaan sekä normimedian että ehkä varsinkin somen avulla, jotta kannattajat näkisivät, että oikeita asioita tapahtuu. Erityisesti pitäisi provokatiiviset saksikuvan tyyppiset munaukset jättää tekemättä.
Sinänsä samaa mieltä. Kertoo kuitenkin äänestäjien ja mahdollisesti myös median ymmärryksestä, että saksikuvasta jaksetaan jankata 2 vuotta, mutta hallituksen todellisista aikaansaannoksista ei juuri yhtään.
PoistaOnko yllätys? Ei ole. Suomalaisen nykymedian tuntien, rasismista ja pesukarhukravatista vouhkataan kuukausikaupalla, mutta villaisella painetaan niin Tuppuraisen Uniper-möhläys kuin myös Kiljusen ja Lipposen veljeilyt venäläisten kanssa. Asiat painivat ihan eri sarjoissa, mutta ei mitään väliä, koska toimittajien tarkoituksena ei olekaan tiedonvälitys, vaan syöttää kansalle oman aatteen agendaa. Sille on tosiaan jo oma nimityskin: AGENDAJOURNALISMI ja hyvin tuntuu uppoavan, lippulaivoina Yle ja HS.
PoistaMuistanko väärin, vai markkinoiko PS itseään uutena työväenpuolueena (kyllä tälläistä oli jonkin eduskuntavaalin edellä, mutta oilko se vuonna 2023 vai jo aiemmin)
PoistaJa nyt sitten haukkana, EK ja Kokoomuksen käskyläisenä työväenluokan kimppuun, josta ne omat äänet ovat tulleet.
Sitten ihmetellään kannatuksen laskua ? Mikä muuten oli tutkimuksen virhemarginaali ?
Haluatko avata tätä vähän. En oikeasti ymmärrä. Ay-maksujen verovähennesoikeuden ja työhuone vähennyksen poistoko ovat ongelma, jolla hyökätään työväenluokan kimppuun?
PoistaEi voi mitään jos ei ymmärrä.
PoistaAy-maksun verovähennysoikeuden poisto tarkoittaa sitä, että työehtosopimusten yleissitovuus tulee päättymään muutamassa vuodessa.
Ja se tarkoittaa osassa yrityksiä sitä että palkankorotukset jäävät saamatta. Tietysti saat jos sinulla on heti tarjolla 2-3 uutta työpaikkaa, kun lyöt oven takanasi kiinni. Jos sinulla ei ole siirtymis karenssia, monet yritykset sen nykyään yrittävät laittaa työntekijälle.
Hieman ohi aiheen, mutta liittyy tämä hieman tuohon taloudellinen käänne kappaleeseen. Nyt kirjoitetaan runsaasti siitä, lisääkö ylimmässä veroluokassa tapahtuva veronalennus tuottavuutta Suomessa. Tekevätkö lääkärit 4-päiväisen työviikon sijaan 5-päiväisen työviikon. En tiedä pitääkö tuo edellinenkään virke paikkansa.
VastaaPoistaItse olen puolessa välissä työuraani. Olen todennut, että en tässä ala sen kummemmin enää pingottamaan ja pyrkimään ylöspäin uralla. Syynä on seuraava. Aluksi joutuisin kovasti kehittämään itseäni myös vapaa-ajalla. Töitä joutuisin tekemään enemmän kuin ennen. Mahdollisen ylenemisen seurauksena työpaikkani ei kuitenkaan mitään ”järisyttävää” palkankorotusta antaisi, mutta työmäärä veisi jatkossa myös vapaa-aikaani. Ja siitä pienestä korotuksesta nousisi verot. Saman ”ansion” saan poimimalla marjoja ja sieniä sekä pilkkomalla puita appiukon metsästä sekä tekemällä helpot maalauss ja talon huoltotoimet itse. Lisäksi ”arvailemalla pörssissä” nousevia ja laskevia kursseja, niin hyvällä tuurilla saan muutaman satasen vuodessa lisätuloja. Pointti oli se, että en ole töiden teon osalta lähelläkään maksimaalista potentiaaliani ja nykyinen systeemi (verotus ja tietoisuus valtion verotulon laittamisesta taivaan tuuliin) ei siihen myöskään kannusta. Tulotasoltani olen jotakuinkin keskituloinen.
Juuri näin. Tasapäistäminen ja yltiöpäinen verotus johtaa vain sosialismiin ja siitä pitäisi olla jo paljon varoittavia kokemuksia ja esimerkkejä ympäri maailmaa, eikä vähiten heti ihan tuosta itärajan takaa.
PoistaAno 10.00. Sanoitit juuri sen logiikan, johon pitäisi saada muutos. Ja johon hallituksen ratkaisut voivat tuoda - ellei ratkaisua niin ainakin - vähän helpotusta. Vielä isompi asia on yritysverotuksen (yhteisöverotuksen) laskeminen, joka toivottavasti innostaa nuoria entistä innokkaammin yrittäjyyteen ja sillä tiellä myös yritystensä kasvattamiseen.
PoistaSen sijaan paljon puhuttujen lääkäreiden suhteen hallituksen toimet eivät ratkaise mitään, koska koulutuspolitiikalla on huolehdittu jatkuvasta lääkäripulasta ja sitä seuranneesta palkkatason räjähdysmäisestä noususta viimeisinä vuosikymmeninä. Siksi lääkäriongelman ratkaisuna tulisi olla lääkärinkoulutuksen reilu lisääntyminen.
no mutta kun ei tule mitään kompostoitavaa, ei jää ruuasta ei mittään yli, viimeistään koira syö. pihaa ei haravoida, ei lehtiroskaa, jos tulee voi pistää mettänreunaan maatumaan tai puskien juureeen. puustapudonneet omenat jää maahan, ne häipyy seuraavaan kevääseen mennessä. elukat syö tai maatuvat. kahvinporoja ei tule ja jos tulee ne voi heittää lanoitteeksi kukkapenkkiin
VastaaPoistaPitääks tääl alkaa heittää tahallaan ruokajätettä jonnekin kompostitarkastusta varten? tosin ei oo kompostii ollenkaan, vaikka niin valehtelin komposti-ilmoituksessa, eikä kyl biojätepönttöökään..sitäkin tyhjää astiaa pitäis kalliilla tyhjennellä kerran kuussa vai?
fo
PS, joh kansa ja varsinkin nuoret pitävät ihan normaalina, että pikipäitä on jokapuolella. Uusi normaali aina 10 vuoden välein vakiintuu, vaikka pikipäiden lisiminen on kasautuva katastrofaalinen ongelma ajan saatossa.
Ja miksi talous on perssiillään? no juuri siksi kun on äänestetty suvakkipuolueita ja mamutuksen vuosikustannukset on nykyään jo vähintään 5 mrd vuodes, voi olla 10nkin hollantilais tutkimukseen verraten.. Sinne ja kehariapuun on menny ja muuhun hölmöilyy on menny suomalaisten rahat, ei ole enää mistä ottaa! näillä spekseillä talousrommaus on varma, suvakkivassarit pitävät siittä huolen. olen arvioinut jo pitkään että yleinen maailmanlaajuinen rommaus tulee -30 luvulla ja suomi etunenässä
Debatoija, minulta söi isompi vieraslaji (valkohäntäpeura) maahan pudonneet. On olemassa riski, että pienempi vieraslaji (rotta) tulee nurkkiin pyörimään. Itse korjaisin.
PoistaTiesitteko muuten, että jonkun määritelmän mukaan ihminen, jolla on omkstusasunto, on etuoikeutettu? Verotttaja on sen ainakin huomannut sekä vasemmistopuolueet ja omakotiasuja se vasta kateutta aiheuttaakin! Herraisä, siellähän se asunnon ja työteon avulla pankkilainat maksettuaan asuu ihan ilmaiseksi!
PoistaTuossahan noita "etuoikeuksia" on lueteltu.
Poistahttps://raremedia.fi/wp-content/uploads/2021/05/etuoikeuskeha.jpg
ei oo rottii koskaan tällä tontilla näkyny, ei pali hiiriäkään, jotain peuroja olen nähny tontilla ja rusakoita ja kettujakin ja lintuja on paljon erilaisii. ei ne jyrsijät tännne talon sisälle pääse kuitenkaan, sen veerran korkee sokkeli ja hyvinkin tiivis
PoistaDebatoija kirjoitti:
Poista"ei oo rottii koskaan tällä tontilla näkyny, ei pali hiiriäkään, "
Onko teillä kissa töissä ?
Kenen idea oli poistaa tuo ay- maksujen verovähennysoikeus? Siinä iskettiin vielä niillä heilutetuilla leikkaussaksilla itseään polveen.
VastaaPoista"Esimerkiksi Norjassa jäsenmaksujen vähennyksen summan kasvattaminen lisäsi liittojen jäsenyyksiä. Ruotsissa oikeistohallitus poisti ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden vuonna 2007. Tämä johti ammattiliittojen jäsenmäärien selvään laskuun.
Erityisesti nuoret ja matalapalkka-alojen työntekijät erosivat liitoista.
Verovähennysoikeus palautettiin osittain vuonna 2018, ja tämä johti pieneen jäsenmäärän kasvuun".
Orpo sai nyt julistaa sikaeläkkeitä nostavien verohelpotuksen perumista ja kaatoi senkin oman vaatimuksensa Riikka Purran niskaan!
PoistaMiksi ay-liike on saanut liikkeenjäsenmaksujen perimisen ujutettua työnantajien laskettavaksi ja tilitettäväksi? Hoitakoot itse edes sen! Ansiosidonnainen päivärahakin maksetaan suurimmaksi osaksi valtion pussista.
PoistaAy-liike on saanut paljon hyvääkin aikaan, mutta tullut tiensä päähän, koska netistä saa kyllä tiedon kaikista oikeuksista eikä tavallinen palkansaaja tarvitse sitä enää yhtään mihinkään. Ay-satraappien ökypalkkoja ja Lapin kelomökkejä ei tarvitse kenenkään työssäkäyvän enää rahoittaa.
Haluatko avata tätä vähän. En oikeasti ymmärrä. Ay-maksujen verovähennesoikeuden ja työhuone vähennyksen poistoko ovat ongelma, jolla hyökätään työväenluokan kimppuun?
PoistaMiksi jäsenmaksujen pitäisi olla verovapaita ? Maksakoon verot jäsenmaksuistaan ne, jotka haluavat jäseniä olla ja osallistua ay- pomojen tähtitieteellisten palkkojen maksuun. Noista lakkokenraaleista ei ole kuin haittaa suomalaisille, tämäkin Tehyn punapää on varsinainen kiristäjä, ja on siinä sivussa mustamaalannut sairaanhoitajien työn niin perusteellisesti, että kukaan ei halua alalle enää.
PoistaMiksi tumma tulee Suomeen ja tekee näin?
VastaaPoistaMitä maksaa yhteiskunnalle tällainen tulija ja hänen ylläpitonsa?
Mitä tekee punamultahallitus näiden suhteen - hankkii lisää elätettäviä kun Suomi on niin rikas...
MTV uutiset tänään
Nainen näännytti vauvansa kuoliaaksi Helsingin Vuosaaressa – oikeudenkäynti jatkuu mielentilatutkimuksen jälkeen
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nainen-naannytti-vauvansa-kuoliaaksi-helsingin-vuosaaressa-oikeudenkaynti-jatkuu-mielentilatutkimuksen-jalkeen/9150964
Artikkelista poimittua
Syyttäjä on vaatinut naiselle elinkautista vankeutta murhasta.
Helsingin käräjäoikeus jatkaa tänään pääkäsittelyä 41-vuotiaan naisen murhasyytteestä. Naisen syytetään näännyttäneen kahdeksankuisen vauvansa kuoliaaksi Helsingin Vuosaaressa. Vauva löytyi kesäkuussa kuolleena asunnosta, jossa nainen ja vauva asuivat.
Kiinniitäisin huomion tuohon tosiasiaan, että tämän päivän "yhteiskunnallisessa keskustelussa" eivät ainoastaan "valeuutiset" mene sulavasti jakeluun, vaan koko "keskustelu" käydään kielellä, joka ei kuvaa todellisuutta vaan vain heijastaa keskustelijoiden omaksumia identiteettejä.
VastaaPoistaJa asenteet nousevat durkheimilaisen "negatiivisen kultin" pohjalta. Eli kun asiat ovat liian vaikeita edes käsitteellistettäviksi, yleinen psyykkinen ja erityisesti älyllinen epäselvyys ja -varmuus korvataan määrittelemällä asiat "kielteisestä käsin" -- eli äänestämällä ennemminkin jotakin vastaan kuin minkään tietyn arvon tai asian puolesta.
Kannatusprosentteja ja mielipiteitä kartoitetaan tuon tuostakin, mutta nämä mittaukset eivät kerro mitään mistään todellisesta. Ne kertovat vain sen, millaiset "kielipelit" kulloinkin ovat eniten vailla mitään todellista asiasisältöä. Ja ehkä jokin kannatusprosentin romahdus kertoo jotain siitä, että myös äänestäjän oma puolue voi joutua kielteisen kultin kohteeksi.
Taitaa olla niin, että kaikki päivän uutiset ovat ennemminkin valeuutisia kuin sellaista tekstiä, joka mahdollistaisi todellisen asiahallinnan.
Pitäisi puhua kansainvaelluksesta, ei maahanmuutosta. Pitää puhua normimoraalista ja omantunnonetiikasta, ei konservatismista ja liberalismista. Pitää puhua symbioottisesta sosiaalisesta sitovuudesta ja siihen olemuksellisesti kuuluvasta puhumattomuuden kulttuurista, emmekä saisi huijata älyämme ja noitua ymmärrystämme puhumalla vaikkapa sananvapauteen kuuluvasta sananvastuusta. Pitää puhua aikamme kulttuurisesta narsismista ja narsistisesta uhriajattelusta, ei monikulttuurisuuden rikkaudesta tai intersektionaalisen feminismin uhristatuspisteytyksestä.
Seuraava kohta; '"keskustelu" käydään kielellä, joka ei kuvaa todellisuutta vaan vain heijastaa keskustelijoiden omaksumia identiteettejä.'
PoistaNäinhän se tosiaan on, mutta enpä ollut tullut ajatelleeksi, että identiteetti on näin kokonaisvaltainen. Tavallaan olen sen aina tiennytkin eli kun henkilön habitus on yhdenlainen niin odotettavissa oleva puhe on tavallaan tiedossa etukäteen. Vähän kuin laittaisi kasetin soimaan.
Hyvä, ei mennyt hukkaan tämä päivä, kun tällainen oivallus näin illansuussa pälkähti päähän.
Persujen kannatuksen lasku on vain yksi naula suomalaisen yhteiskunnan arkkuun. Ei persujen vuoksi, vaan siksi, ettei maalaisjärkeä ole niissä puoluieissa, joiden tulokset ovat paremmat. Tie konkurssikypsäksi islamilaiseksi kehitysmaaksi vain varmistuu. Jos suomi saa vihersosialistisen hallituksen seuraavaksi, niin osaavalle nuorelle ohje on muuta pois. tai jos olet jo vanhempi ja rahaa on, muuta pois. Uppoavaan laivaan on turha jäädä. Suomesta tulee nopeasti kuin Ruotsi, paitsi ettei ole rahaa.
VastaaPoistaKatsotaan nyt vielä, josko Suomen talous kääntyisi nousuun ja miten hallituksen tekemät maahanmuuttolainsäädännön uudistukset vaikuttavat tänne tuloa harkitseviin. Parhaassa tapauksessa tilanne voi parin vuoden kuluttua näyttää aivan toiselta kuin juuri nyt. Ainakin näin voisi toivoa.
PoistaYle 9.5.2025
PoistaTeollisuuden tilaukset kasvussa
https://yle.fi/a/74-20160727
Artikkelista poimittua
Teollisuuden uusien tilausten arvo oli maaliskuussa 20,4 prosenttia vuodentakaista suurempi, kertoo Tilastokeskus. Tammi-maaliskuussa uusien tilausten arvo kasvoi 9,1 prosentilla vuodentakaisesta.
Yritykset saivat maaliskuussa uusia tilauksia vuodentakaista enemmän kaikilla päätoimialoilla. Kasvua oli eniten paperin sekä paperi- ja kartonkituotteiden valmistuksessa.
Kausitasoitettu teollisuustuotanto kasvoi maaliskuussa 3,6 prosenttia edelliskuusta ja työpäiväkorjattu tuotanto 7,8 prosenttia vuodentakaisesta, kertoo Tilastokeskus.