perjantai 29. heinäkuuta 2022

Veroeuroja huumeiden käyttöhuoneisiin?

Helsingin sanomat kirjoitti siitä, mitä kansalaisaloitteen esittämällä huumeiden käyttöhuoneilla saavutettaisiin. Sen mukaan niillä "arvioidaan olevan myönteisiä vaikutuksia suonensisäisesti huumeita käyttävien terveyteen ja turvallisuuteen sekä samalla yleiseen järjestykseen ja julkisten tilojen siisteyteen".

Kuten arvoisa lukijani muistaa, velkaantuu Suomen valtio nykyisin miljardikaupalla vuodessa, eikä kuntienkaan talous ole useinkaan kovin vahvoissa kantimissa. Siksi veronmaksajalla on oikeus kysyä, että ovatko juuri huumeveikkojen ja -liisojen terveys ja turvallisuus niitä asioita, joihin häneltä kerättyjä varoja tulee sijoittaa nyt. Noille rahoillehan on monenlaisia vaihtoehtoisia käyttömuotoja vanhusten palveluista tieverkon kunnossapitoon ja terveydenhuollon ongelmien korjaamiseen.

Näin siitä syystä - kuten HS kirjoitti - etteivät käyttöhuoneet ratkaise huumeongelma, eivätkä ne myöskään vähennä huumeiden käyttöä tai kauppaa. Siten kysymykseksi jää, että riittävätkö sellaisiin sijoitettavien veroeurojen vastineeksi mahdollinen yleisen järjestyksen paraneminen, julkisten tilojen siisteyden kohentuminen ja narkomaanien terveystilan petraantuminen. 

Vastauksen etsimiseksi olisi selvitettävä kokemuksia Hollannista, Espanjasta, Tanskasta, Ranskasta, Norjasta ja Sveitsistä, joissa tällaisia huumeidenkäyttöhuoneita on jo nykyisin. Valitettavasti HS ei maininnut omalle lukijalleen sanaakaan niissä tehdyistä havainnoista suhteessa muihin samankaltaisiin maihin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

14 kommenttia:

  1. Omassa nuoruudessani kaipasin ”käyttöhuonetta” juopottelua, kortinpeluuta ja tyttöjen kanssa muhinointia varten.

    VastaaPoista
  2. Tiede sanoo, että huumeiden käyttäjien rankaiseminen ei ole järkevää. Poliitikot eivät kuuntele, koska pelataan enemmän tunteella kuin järjellä"
    Tutkimusten mukaan dekriminalisointiin nojaava huumausainepolitiikka vähentää huumeista aiheutuvia ongelmia.
    Kymmenen miljoonan asukkaan Portugalissa huumekuolemat ovat laskeneet merkittävästi sen jälkeen, kun maassa dekriminalisoitiin huumeiden käyttö vuonna 2001. Vuonna 2017 maassa oli huumekuolemia 51, kun Suomessa niitä oli 200.
    Positiivisia kokemuksia dekriminalisoivasta politiikasta on myös Alankomaissa ja Tsekissä. Nyt myös Norja aikoo muovata huumausainepolitiikkaansa uusiksi.
    Yleensä poliitikot pyytävät kansalaisia luottamaan tieteeseen ja tutkimustietoon, mutta miksi huumausainekysymyksissä tiede halutaan ohittaa?
    Mikään ei ole helpompaa kuin vedota ihmisten tunteisiin. Tässä asiassa pelataan enemmän tunteella kuin järjellä ja siksi keskustelu on erittäin hankalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Yleensä poliitikot pyytävät kansalaisia luottamaan tieteeseen ja tutkimustietoon, mutta miksi huumausainekysymyksissä tiede halutaan ohittaa?" Vastauksena kysymykseenne: Siksi, että tieteen nimellä tarjotaan ns. lysenkolaista tiedettä, jossa tulos perustuu ideologisiin valintoihin ja on ennalta päätetty.

      Poista
    2. Suurin osa ongelmistä johtuu päihteiden laittomuudesta, sitten otetaan aina esimerkiksi joitain kadulta löytyviä ongelma tapauksia, voitaisiinkin seuraavaksi käydä sieltä tutkimassa suomalaisen huippuosaamisen tilaa.

      Poista
  3. Huumekauppa on pitkälti maahanmuuttajajengien hallussa, kuten professorin aiemmassa kirjoituksessakin todetaan. Eli tämäkin ongelma on osittain järjettömän maahanmuuttopolitiikan seurausta. Suurella osalla tulijoista ei ole edellytyksiä menestyä länsimaisessa yhteiskunnassa juurikaan muuten kuin rikollisella uralla, joten tässäkin ongelmassa osa ratkaisua on maahanmuuton radikaali rajoittaminen.

    VastaaPoista
  4. Keskustelu valtion roolista länsimaissa kasvavan huumeongelman hoidossa kannattaisi käydä liberaalin kapitalismin ja arvoliberalismin kesken. Lähtökohtana voisi olla vaikkapa kysymys, miten yleensä voidaan hallita yhtä maailman kolmesta suuresta bisneksestä.

    Vaan ehkäpä ilmastonmuutos tuo tähänkin ratkaisun? -- Jos on pitkä kuuma kesä, kyllä kaduillakin kelpaa pössytellä. Maailman vapain markkinatalous näyttää esimerkkiä.

    VastaaPoista
  5. Turha tuota toimintaa on jättää puolitiehen.
    Tehdään muitakin huoneita joissa on laillista tehdä rikoksia.
    Esim. huoneita joissa voi tappaa vihreitä natsipaskoja perheineen heidän paapomiensa,palvomiensa ja SS-joukoikseen maahantuomiensa ISIS-syöpäläisten suosimilla tavoilla kiduttaen.
    Sillä olisi myönteistä vaikutusta kansalaisten yleiseen terveyteen ja turvallisuuteen jne.

    Hyvyyden puolesta - vihaa vastaan eiks jeh.

    VastaaPoista
  6. Yksi tuttuni totesi tuohon ehdotukseen, että "hyvä idea, käyttäjät sisälle ja reilusti vahvoja huumeita mukaan ja ovi lukkoon".

    VastaaPoista
  7. Aina puolustelevissa puheenvuoroissa perustellaan käyttöä huumekuolemien vähenemisellä. Entä sitten ihmiset, jotka syystä tai toisesta joutuvat käyttäjien uhreiksi? Rattijuopot ovat entistä useammin huumeissa ja täysin järjettömässä väkivallassa on huumeet mukana. Kun suomalaisia syytetään aina myös humalahakuisesta juomisesta, olisiko se laillistettujen huumeiden kanssa erilaista? Se mietojen huumeidenkin käyttö voi johtaa addiktioon, jolloin täytyy saada aina vaan vahvempia ja ihminen on pian elämastä täysin sivuraiteilla ja vaaraksi paitsi itselleen, myös täysin sivullisille ihmisille. Ei voi myöskään ohittaa sitä surun, murheen ja unettomien öiden määrää, mikä tästä läheisille aiheutuu.

    VastaaPoista
  8. Joku viisas sanoi jossain: "Suomi on kumma maa nuoren pojan kyrvän imeminen on täysin hyväksyttyä ja jopa arvostettua mutta piipun imeminen ja nenän niiskuttaminen laitonta, itse pidän kyllä moraalisesti arveluttavana vain ensimmäistä ja imen taatusti mielummin piippua." niin miksi niitä huumeita pitää jossain valtion huoneissa vetää ja huumeet on huumeita vain siksi, että joskus erään suurvallan lääketeollisuus osasi tuottaa vahvempia synteettisiä vastaavia joille piti saada määräävä markkina osuus.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!