maanantai 25. lokakuuta 2021

Sanna Marin ja Juha Kärkkäinen

Pääministeri Sanna Marin (sd) viesti sosiaalisessa mediassa viikonlopun aikana vanhemmalle väestölle virkkeellä "hei, boom-boom-boomeri, jäitä hattuun, ota coolimmin". Hänen mukaansa viesti "ei siis ollut kuitti ikäpolville, vaan sille että kaikesta nykyisin niin herkästi loukkaannutaan". Toisin sanoen Marin viittasi siihen arvosteluun, johon hänen vapaa-aikansa viettäminen on johtanut.   

Onhan se uskottava, kun pääministeri kerran näin sanoo. Ja motivaatioksi on ymmärrettävä, että hän on nuoremman sukupolven edustaja, 35-vuotias perheenäiti, minkä hän haluaa näkyvän työssään ja muussa elämässään.

Nuoruutta pidetään usein huolettomana ja iloisena aikana, jolloin tulevaisuudesta ei juuri huolehdita, kunhan jokapäiväisessä elämässä on hauskaa. Ennen vanhaan huoleton nuoruus alkoi 35-vuotiaana olla jo kaukaista aikaa, mutta nykyinen hyvinvointivaltio mahdollistaa sen jatkumisen pitkälle aikuisuuteen. Pääministerin todistuksen mukaan siis jopa 35-vuotiaaksi asti. 

Siksi on kysyttävä, että johtuuko pääministerin huolettomuus jo kansalaistenkin suuren enemmistön murheeksi nousseen Suomen velkaantumisen suhteen hänen huolettomasta tavastaan tehdä työtä ja halustaan elää edelleen nuoruutta. Ja onko hän siten oikea - ja vastuullinen - ihminen johtamaan Suomea tilanteessa, jossa jo luottoluokittajatkin uhkailevat maatamme julkisen velanhoidon kustannusten nousulla? 

* * *

Pidin kyllä siitä, että pääministeri nosti esille ihmisten liian herkän loukkaantumisen. Pahimmillaanhan se näkyy känselöintikulttuurin nousuna eli ihmisten elämän vaikeuttamiseen tähtäävän toiminnan lisääntymisenä, mikäli näillä on sellaisia mielipiteitä, jotka poikkeavat omista.

Yksi känseleitä mahdollisesti innoittava tapaus saattaa olla tavaratalo Kärkkäisen omistajan Juha Kärkkäisen tuore viesti, jossa hän väitti presidentti Sauli Niinistöä "new world order" kätyriksi - siis maailmaa muka ohjaavan salaliiton palvelijaksi - ja kiisti samalla holokaustin historiallisena tosiasiana.

Hän on aiemminkin viestitellyt kaikenlaisia mielipiteitään ja saanut niillä vihervasemmiston vaatimaan ihmisiltä tavaratalo Kärkkäisen boikotoimista. Siis sen omistajan känselöintiä mielipiteiden takia.

Mikäli nyt nähty Juha Kärkkäisen sosiaalisen median viesti johtaa jälleen känselöintivaatimusten nousuun, toivon pääministerin ottavan sosiaalisessa mediassa - tämän kirjoituksen alussa referoimieni - näkemystensä mukaisesti kantaa ihmisten liian herkkään loukkaantumiseen. Ja samalla puolustamaan sananvapautta tuomitsemalla kaikenlaiset laillisten mielipiteiden takia ihmisten elämän ja toimeentulon tuhoamiseen pyrkivät toimet.

Juha Kärkkäiselle totean ainoastaan, etten usko hänen salaliittoteorioihinsa enkä pidä hyvin tunnetuiden historiallisten tosiasioiden kieltämistä järkevänä. Mutta toki hänelläkin on oikeus mielipiteeseensä, aivan kuten myös minulla ja muilla ihmisillä on oikeus olla niistä eri mieltä ja ilmaista se. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko huoli pääministerin terveydestä sensuroinnin arvoinen?
SDP ojentelee pitkiä sormiaan kohti nuorten lompakoita
Miksei lehdistömme kritisoi ihmisten toimeentulon tuhoamista?

52 kommenttia:

  1. Professori kirjoittaa:"...enkä pidä hyvin tunnetuiden historiallisten tosiasioiden kieltämistä järkevänä"

    Tämä on hankala asia käsitellä, koska en ole kenenkään vuosikymmeniin osanneen asiayhteydessä kertoa kuinka tuo 6 miljoonaa on laskettu. Se on laskettu "tilastollisesti". Aluksi kahden eri metodin mukaan.
    Mahtaakohan professorikaan tietää kuinka Benz asian laski? Laski väärin.
    En halua lainkaan vähätellä natsimurhaajien tekosia.
    Olen vain kiinnostunut tilastotieteestä. Holokaustin kiistäjät ovat idiootteja.

    VastaaPoista
  2. Pääministeri suorastaan tarjoaa yksityiselämäänsä koko kansalle kuten Veitolan yökylässä ja Instagramissa ja sitten hän loukkaantuu ja yksityiselämänsä saamasta huomiosta! Ristiriitaista.

    Kun Antti Rinteen ero oli selvä Marin kiirehti ulkomailta ja lentoasemalla toisti juoksusta toimittajille, että hän ei karta vastuutaan ja on valmis pääministeriksi.

    Tuntui kylmäävältä. Miten voi ihminen olla näin varma kyvyistään.

    VastaaPoista
  3. Jos sanomisen taso kaikilta osin on tätä luokkaa, voisi harkita sitä, että ei sanoisi mitään.

    VastaaPoista
  4. Pitäisikö siis Punainen ristikin känseloida, kun väittävät virallisesti lukemaksi 271 308 sen väitetyn kuuden miljoonan sijaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaankin tämä murhatapaus on erikoinen, kun siitä puuttuvat todisteet, jotka muka natsit hävittivät. Millä perusteella sitten kansanmurhaa todistellaan? No, silminnäkijäkertomuksilla. Herää vain kysymys, minkälainen superihminen pystyi väitetyn uhrimäärän laskemaan joutumatta itse kaasutetuksi?

      Onhan holokaustissa paljon muutakin selvitettävää, mutta kun sitä kriittisesti tutkivilta tukitaan turvat, mikä itsessään on jo epäilyttävää.

      Poista
    2. Näinhän se asia on.
      Monet on vain niin sokeita lampaita että he elävät tyytyväisenä uskoen kaiken mitä valtamedia ulostaa.

      Poista
    3. Höpsistä. Ei tuo ole Punaisen Ristin virallinen 271 308 luku koskien kaikkia kaasutettuja juutalaisia ja muita ihmisryhmiä. Luepa asiasta tarkemmin niin opit jotakin.
      Itse kirjoitin ensimmäisen kommentin tänne. 6 miljoonaa on ehkä väärä luku ja oikeampi olisi noin 3.3 miljoonaa

      Poista
    4. Höpsistä myös toisille anonyymille silminnäkijöiden jutusta. Kyllä laskentaan on aivan oikea tilastollinen menetelmä. Tutkipa asiaa tarkemmin.

      Poista
    5. Keskitysleireiltä on olemassa myös paljon (kai amerikkalaisten heti sodan jälkeen) ottamaa filmimateriaalia, joka kyllä todistaa, mitä leireillä tapahtui. Ruotsin televisio näitä aikoinaan esitti ainakin kuusikymmentäluvulla, jolloin niitä itse näin, kun Torniossa asuimme. Ei kyllä jäänyt epäselväksi, mitä siellä on tapahtunut. Mikä on oikea tuhottujen määrä on sivuseikka, mutta kyllä siinä hyvin "teollinen" mittakaava on ollut.

      Poista
    6. Kyllä. Itse holokausti on kiistaton tosiasia. Eikä se muutu, vaikka tapettujen määrä olisikin virheellinen.

      Poista
  5. Marin potee keski-iän kriisiä. Hän vihaa vanhenemista, jolloin hän yrittää kieltää sen halveksimalla sitä muissa ihmisissä. Bilettäessään itseään kymmmenen vuotta nuorempien kanssa ja moittimalla boomereita hän yrittää pysäyttää ajankulun. Vanhuus ja rypyt tulevat, vaikka kuinka lenkkeilee ja siivoaa, eikä nuoruus tartu toisista ihmisistä eikä nuorisoslangista. Ajan kulua ei voi edes pääministerinä kontrolloida. Sanna Suurikin on vain kuolevainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marin on ollut niin tarkka antamastaan mielikuvasta tähän asti, että ei voi välttyä ajatukselta, että tuo lausunto on annettu kännissä ja "läpällä". Pääministerin bilettäminenhän (!) on noussut vahvasti esiin. Tietäen, että demareiden kannattajat ovat iäkästä väkeä, tuollainen lausunto on melko harkitsematon. Tai sitten Marin onkin niin fiksu, että veisaa viis boomereiden äänistä ja kosiskelee nuoria demareiden kannattajiksi.
      Toivottavasti muuten hallitus hajoaa mahdollisimman pian. Aisankannattaja Keskustahan on jo saanut maakuntamallinsa, joten punikkihallitus nurin vaan.

      Poista
  6. Samaa sitten voin suositelle sekä tämän saitin pitäjälle kuten kaikille kirjoittajille täällä.
    Olkaa te polvillaan jutkuille.
    Tiesitkö miten palavati beni esimerkiksi suhtautuu niihin jotka haluaa että ihmisten terveys ja yleensä elossapysyminen olisi suojeltu, hän vihaa heitä.
    koronapassin jaa äänestäjä ja poikien silpomista jumaloiva raakalainen.
    kuten myös erittäin raaka eläiminen kidutusta puoltava, tiesikö että myös jutkut ei syö eläintä jos se on teurastettu jotenkin muuten kun elävänä kurkku auki vedetty? Mikäs se muu ryhmä olikaan joka tuota samaa tekee, mietippäs sitä.

    VastaaPoista
  7. Benzin luku ymmärtääkseni saatiin siten, että sodan jälkeen pidettiin nimenhuudot sotaa edeltäneen tilanteen mukaan. Jos Moses Wunderbaum ei vastannut nimenhuutoon Bratwurststadtissa, hän oli holokaustin ouhri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eimerkiksi tässä hieman lisäviitettä Helsingin Yliopistolta. Vaikkapa sivu 38 eteenpäin.

      https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/145488/Petri%20Nurmio%2041375%20Holokaustin%20kielt%C3%A4minen%20ja%20keskeiset%20argumentit%20462018.pdf?sequence=1&isAllowed=y

      Poista
    2. Hyvä linkki, johon joidenkin asiaa kommentoineiden kannattaisi tutustua. Tai miksei ihan kaikkienkin.

      Poista
  8. Juha Kärkkäisen juutalaisallergian syyt eivät ole tiedossani. Kärkkäisellä itsellään voisi ollakin, mutta hän ei tietääkseni ole kertonut noita syitä.

    Kommenteissa näkyy paljon sivutun natsien juutalaisuhrien lukumäärää. En ole itse ollut laskemassa, mutta huomautan, että natsien juutalaismääritelmä oli eri kuin synagoogien. Niinpä juutalaisina tapaettujen lukumäärä on voinut olla merkittävästi suurempi kuin väestötilastojen juutalaishävikin määrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain luin, en muista mistä, että Kärkkäinen tapasi USA:ssa, olikohan Floridassa, juutalaisvastaisen henkilön. Tämä sitten kai oli niin vakuuttava, että Kärkkäinen höynähti. Korjatkaa, jos tiedätte paremmin... No niin, Wikipediassa näyttää lukevan, että hän radikalisoitui vietettyään vuodet 2006-2007 Yhdysvalloissa.

      Poista
    2. Tuota juutalaisvastaisuutta lukuunottamatta Kärkkäinen tuntuu olevan periaatteessa hyvä tyyppi, kansallismielinen ja maahanmuuttokriittinen... Yhtä ja toista on tullut hänen verkkokaupastaan ostettua, oikein hyviä tuotteita. Ja ostetaan jatkossakin.

      Poista
    3. Näyttää olevan muslimeilla ja kärkkäisellä yhteinen inhon kohde.

      Poista
    4. Kärkkäinen osaa sissimarkkinoinni alkeet, päästelee kaikenlaista suustan ja kauppa käy taas paremmin, vähän kuin Vesa Keskinen joka ryyppää ja rällää ja kauppa käy kuin siimaa ..

      Poista
    5. No enpä tiedä tuollaisen markkinoinnin tehokkuudesta. Itse en enää taida tilata kärkkäiseltä mitään. On ihan toisarvoista oliko tapettuja juutalaisia kolme tai kuusi miljoonaa. Jokatapauksessa hirveä teurastus. Ja erikoista muuten oli, että himmler piti koraania mukanaan matkoillaan. Natseilla ja muslimeilla oli yhteinen vihollinen.

      Poista
  9. Vaikka natsit olisivatkin todellisuudessa (mitä en kylläkään usko) murhanneet "vain" 100.000 - 300.000 juutalaista, olisi silloinkin kyseessä karmea kansanmurha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka luku 6 miljoonaa pitäisi edes suunnilleen kutinsa, olisi se vain köyhät alkupalat kommunismin nimissä tapettujen ja tuhottujen määrään verrattuuna. Mutta koska on tämä uskonto nimeltä "Holokaustikultti", niin vain soveliaista uhreista pidetään jatkuvalla syötöllä ääntä.

      Poista
    2. Kommunismin nimissä on tosiaan tehty valtavia rikoksia, mutta niistä ei seuraa holokaustin hyväksyttävyyttä.

      Poista
    3. Jos Afrikan Neekeri saa käsipelillä vuonna 1994 3kk aikana hengiltä 0,5 - 1,2 miljoonaa toista Afrikan Neekeriä.

      https://en.wikipedia.org/wiki/Rwandan_genocide

      Niin kyllähän Saksalaisella insinööriosaamisella 1940-luvulla voi hyvinkin päästä 6 miljoonaan.
      Ja pinta-ala Ruandassa on vain 1,1X Kainuun kokoinen

      Saatiinhan sitä suomessakin yli 100 vuotta sitten noin vuodessa n. 1% väestöstä hengiltä.
      Samalla tehokkuudella kun edes osaisivat toisiaan lahdata Afganistnissa/Syyriassa/Jne... Ei tosin silläkään väestönkasvu edes nikottelisi.


      Poista
  10. Tuo luku 6 miljoonaa esiintyy juutalaisten kirjoituksissa lukuisia kertoja 1900 luvun alkupuolella.
    Se on heille joku pyhä luku jostain ihmeellisestä uhrista, jonka jälkeen voidaan perustaa juutalainen valtio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin satoja kertoja ja jo ennen natsien valtaan pääsyä!
      Keillähän on hallinnassaan muutamaa prosenttia lukuunottamatta koko Yhdysvaltain valehteleva ja asiasta riippuen vaikeneva/vääristelevä valtamedia?!

      Poista
    2. Joo ja se esiintyy myös suomalaisen loton jättipottina monta kertaa vuodessa, tästä on helppo päätellä, että lotto on...

      Poista
  11. Tämä on ihan julkista:

    https://www.weforum.org/great-reset/

    VastaaPoista
  12. Natsitotalitarismin raakuudesta ei liene mielekästä esittää epäilyjä. Joukkotuhonnan paljastuminen sai aikaan shokin, josta tuli eurooppalaisille ja mailmalle pirullisin perintö mitä ihmiskunta on konsanaan saanut kannettavakseen.

    Se seikka, että kyseessä oli nimenomaan euroopplaisen uuden ajan mittapuilla mitaten sivistysvaltion sortuminen barbariaan, on erityisesti noteerattava seikka, joka vaikuttaa esimerkiksi siinä, ettemme koskaan ole kokeneet N-liitossa harjoitettuja puhdistuksia samalla asteikoilla kuin holokaustia.

    Sen syvempiä läksyjähän emme noista traagisista tapahtumista ole oppineet. Itse asiassa kaikki tuo voi tapahtua koska tahansa uudelleen -- ja totalitarisoitumisen tie on ihan tänäkin päivänä meille auki. Eikä vain avoinna, vaan iutse asiassa olemme jälleen kerran mitä hienoimpien "ismien" nimissä sille tielle marssimassa.

    Mitä Sanna Mariniin ja sielunsisaruksiinsa tulee, itse olen juuri tuota vanhempaa ikäluokkaa, ja minulle nuo ulostulot ovat ihan samaa luokatonta "identiteettipolitiikkaa" kuin aikalailla kaikki mitä poliittisella tasolla ja myös yhteiskunnallisessa keskustelussa nykyään tapahtuu. Eli toisin sanoen: ei kiinnosta minua, en enää elä niin montaa vuosikymmentä, että nämä mariinit sinä aikana olisivat ihmisinä kasvaneet tai tiedollisesti viisastuneet niin, että heidän suustaan voisi odottaa mitään vakavasti otettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seppo Ruoandassa taidetttiin tappaa suhteessa enemmän porukkaa, kuin Natsisaksassa, oliko se 8kk ja 800t ihmistä tapettiin, tosin sillä erolla että Natsisaksassa toimittiin teollisella tehokkudella, kun Ruoandassa taas tappamien oli sellasta rakkarimaista mehkaamista..

      Poista
    2. Mikähän vaikutus sillä oli asiaan, että bolsevikeissä oli paljon Venäjän juutalaisia mukana, tosin Stalin oli sitten paljon kierompi ja tappoi nekin, oli tosin georgialainen ähänki ei Venäläinen ..

      Poista
    3. Ruandan sisällissota oli tosiaan käsittämättömän raaka.

      Poista
  13. Pitää kieltää hyvin paljon todellisuutta, jos aikoo järjellisesti epäillä natsien hirmutekoja. Ne ovat hirmutekoja siitäkin huolimatta, että muiden ideologioiden, etenkin kommunismin, nimissä on tehty määrällisesti suurempiin kuolinmääriin johtaneita hirveyksiä.

    On myytin rakentamista, jos väittää, että holokaustia ei ollut - varmasti voidaan arvioida tarkkaa uhrilukua, mutta itse tapahtuman kieltäminen on historiallisesti järjetöntä.

    Entä sitten viha juutalaisia kohtaan? Miksi nämä abrahamistiset uskonnot vuorotellen keräävät niin paljon vihaa osakseen? Yleensä on kyse uskonnon ja vallan liittoa kohtaan tunnetusta vihasta (länsimaissa kristinuskokritiikki), uskonnollista ja yhteiskunnallista takapajuisuutta kohtaan tunnetusta vihasta ja pelosta (islamkritiikki) tai jonkinlaisesta epäilyksestä maailmanhallinnosta (palautuu usein juutalaisvihaan).

    Varmasti reaktioissa on osittain aihettakin, mutta kaikkien juutalaisten, kristittyjen tai muslimien vihaaminen ja leimaaminen tuntuu jotenkin yhtä ylimitoitetulta, aivan kuten holokaustin totaalikieltäminen tuntuu ylimitoitetulta. Jotain on pahasti vialla, jos ei suhteellisuudentaju pysy päässä.

    No, onneksi tällainen totaaliajattelu on harvinaista, koska se on myös hyvin hedelmätöntä eikä sillä saada aikaan mitään muuta kuin uusia joukko-onnettomuuksia. Aivan kuten täydellisellä suvaitsevaisuudella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti nämä saavat potkua siitä, että kaikkien muiden kuin natsien tekoja "piillotellaan" niistä ei puhuta ei pukahdeta, niitä ei opeteta peruskoulussa ym.. Ja Ylen historialliset"dokkarit" ei koskaan näytä muita kuin natseja jos nyt neuvostojoukkojen hirveyksiä on joskus esitetty aikoinaan niin nekin tuli puolenyön jälkeen.

      Poista
  14. Naisoletetuilla 35 vuotta on jonkinlainen vedenjakaja tai muu murrosvaihe. Monelle tulee ero ja sitten lähdetään "hakemaan itseä". Näin toinen jalka haudassa -setämiehenä voin väkevästi todistaa, että yli 35-vuotiaat alkavat olla -rautakaupan termein- pinnallisia jakorasioita. En tiedä miksi, mutta näin vain on. Hurjaa vaihetta kestää muutama vuosi. EpäbuumeriNuoriso ei tunnu käsittävän, että myös he vanhenevat ja rupsahtavat seuraavan 15 vuoden aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin, pinnallisia "jakorasioita"!

      Heille "seksismi" on uskonnonomainen pakkomielle, jota vielä valta- eli monin tavoin järjestäytynyttä yhteiskuntaa alasajava propagandistinen RAPPIO-media vielä aivopesullaan taukoamatta lietsoo.

      Poista
  15. CIA World Factbook ainakin vielä aikanaan listasi eri uskontojen harjoittajat per vuosi.

    Juutalaisia oli 2. maailmansodan jälkeen 1 miljoona enemmän kuin sitä ennen, tämä yhtälö on askarruttanut itseäni. Koska lukema oli (ulkomuistista) ennen WW2 12 miljoonaa ja jälkeen 13 miljoonaa niin miten kummassa on voitu joukkotuhota 6 miljoonaa ? Aika lailla on heitetty jotain arviota koska muistan että puolan kuolleiden juutalaisten lukema oli tasan 3 miljoonaa, kun taas pienemmissä maissa esim huomattavasti tarkemmin ilmoitettu vaikkapa 67542 kpl.

    En tietenkään kiistä holokaustia, kyllähän siellä väkeä tapettiin aivan teolliseen tahtiin, ja kärsimykset on olleet kovia, mutta myös mustalaisia, vammaisia, jälkeenjääneitä, puolalaisia, homoja, kommunisteja, demokraatteja, natsismin vastustajia, jne "epätoivottuja" henkilöitä. Usein unohdetaan että ei ainoastaan juutalaiset kärsineet , vaan aika lailla kaikki muutkin kun kuolonuhreja oli ~65 miljoonaa yhteensä koko 2 maailmansodassa, näistä suurin osa siviilejä.

    Kärkkäisen postauksista : Niinistö ON kommentoinut useaan otteeseen sanoilla "uusi maailmanjärjestys" josta NWO on lyhenne, Youtubesta löytyy ainakin 3 videota eri vuosilta, onko tällä mitään yhteyttä Kärkkäisen kommentteihin, ja mitä Sauli on noilla tarkoittanut, en osaa sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leirit ja vainot eivät nyt kuitenkaan liity sotaan vaan nehän alkoivat jo heti kansallisnatsien valtaantulon jälkeen ja ennen sotaa oli jo keskitysleirejä ja työleirejä. Tottahan toki sodan aikana surmattiin 60 miljoonaa juutalaista, joista yksin puolalaisten toimesta Oświęcimissä 6 miljoonaa. Mutta ei se mikään sotatoimi ollut.

      Poista
    2. "Tottahan toki sodan aikana surmattiin 60 miljoonaa juutalaista, joista yksin puolalaisten toimesta Oświęcimissä 6 miljoonaa" öööö, oliko koko maailmassa edes puoltakaan tuosta määrästä juutalaisia ?

      Poista
  16. Toisessa maailmansodassa 65 miljoonaa kuollutta? Varmaankin, jos siihen lasketaan kaikki ko. vuosina höperyyteenkin kuolleet.

    Mitä tulee Juha Kärkkäisen "antisemitismiin", niin ei tuo kovin puhdasoppista ole, kun hän myy israelilaisten yritysten tuotteita. Hän siis EI boikotoi juutalaisvaltiota...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaako trisser, ettei pidä paikkaansa 65 miljoona kuolutta, pelkästään Suomen ja NEuvostiiton rintamalla kuoli sotilaita 1-2 miljoonaa + diviilit

      Poista
    2. Venäläisiä taisi kuolla noin 20 miljoonaa ja saksalaisia 10. Jo ne tekevät noin puolet 65 miljoonasta, joten suuruusluokka on uskottava.

      Poista
    3. Wikipedian mukaan n. 80 miljoonaa yhteensä.

      https://en.wikipedia.org/wiki/World_War_II_casualties

      Poista
  17. Tuolla alempana on linkki, johon kannattaisi tutustua.

    VastaaPoista
  18. Professori on järkähtämätön "virallisen totuuden" soturi ja tukipilari:

    "Uusi maailmanjärjestys: Mitä käsite oikeasti tarkoittaa?", https://www.oikeamedia.com/o1-157803

    "Se on salaliittoteoria!", https://oikeamedia.com/o1-138512

    VastaaPoista
  19. Seuraavasta käy hyvin ilmi vähääkään "salaliittoteoretisoimatta" mitä Sauli Niinistö ja monet muut meillä vallankahvaan kiipineet kansan-/maanpetturipsykopaatit ovat miehiään/"naisiaan":

    https://www.virkamafia.fi/wp-content/uploads/2021/05/Tutkintapyynto-valtiopetos-ym.-31.5.2021-1.pdf

    VastaaPoista
  20. Keitä olivatkaan ne, joista Jeesus sanoi: "Te olette isästä perkeleestä"?!!

    "Israelia rakastavat" läntiset kristityt näyttävät olevan "tietämättömiä" tuosta Uuden Testamentin kohdasta!

    Niinollen ei ole ihmettelemistä, että noiden "isästä perkeleestä olevien" jälkeläiset ovat saanet vuosikymmeniä harjoittaa palestiinalaisten kansanmurhaa ja ryöstää näiden ikivanhat asuinalueeet itselleen.

    Noiden"isästä perkeleestä" olevien jälkeläisillä onkin lähes koko läntinen valheellinen valtamedia kontrollisaan samoin kuin läntinen velkaponzi-rahajärjestelmä - joka muiden korttitalojen tavoin jossain vaiheessa tulee romahtamaan tuhoisin seurauksin koko planeetallemme.

    VastaaPoista
  21. Tästä TODELLISESTA holokaustista professorin "faktatarkistetut laatumediat" ja professorin ainoaa oikeaa "virallista totuutta" edustavat yliopistot vaikenevat:

    "Eisenhowerin kuolemanleirit - tekstitys suomeksi", https://tokentube.net/v/1522530567/Eisenhowerin-kuolemanleirit---tekstitys-suomeksi

    Aiheesta on kirjoittanut myös esim. Paul Craig Roberts: https://www.paulcraigroberts.org/2020/01/20/eisenhowers-death-camps/

    Paul Craig Roberts (s. 3. huhtikuuta 1939) on yhdysvaltalainen taloustieteilijä ja tiedottaja. Hän oli valtiovarainministeriön apulaispääsihteeri Reaganin hallinnon aikana, ja hänet tunnetaan Reaganin hallinnon talouspoliittisen ohjelman ("Reaganomics") yhtenä luojana.[1] Hän on ollut Wall Street Journalin apulaistoimittaja ja kolumnisti sekä Business Weekin ja Scripps Howard News Servicen kolumnisti. https://de.wikipedia.org/wiki/Paul_Craig_Roberts?oldformat=true

    Niin, Robertskin lienee foliohattuinen "salaliittoteoreetikko"!

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!