torstai 16. syyskuuta 2021

Poliisi lopetti Juha Pylvään tutkinnan - entä sitten?

Kansanedustaja Juha Pylväs (kepu) linjasi muutama viikko sitten, että "me tarvitsemme Suomeen myös omalla työllään toimeentulevia osaajia ulkomailta. Sosiaaliturvalla loisivia elintasosurffareita sen sijaan emme tarvitse."

Asiasta nousi pienimuotoinen kohu, jonka seurauksena Pylväs pahoitteli sananvalintojaan tarkentaen että "sosiaaliturvaa väärinkäyttäviä... emme tarvitse. Vuoden 2015 tapahtumista, jolloin suurin osa turvapaikkahakemuksista tuli hylätyiksi, pitää ottaa opiksi – ja varautua tulevaan."

Näyttäisi siten siltä, että Pylväälle kelpaavat omalla toimeentulollaan toimeen tulevien henkilöiden lisäksi myös ihmiset, jotka eivät varsinaisesti väärinkäytä sosiaaliturvaa, mutta eivät myöskään omaa edellytyksiä työllistymiseen esimerkiksi luku- ja kirjoitustaidon puuttumisen takia, mutta onnistuvat kehittelemään tarinan, jota turvapaikantarpeesta päättävät viranomaiset eivät onnistu osoittamaan vääräksi.

Tämän sanomisen takia poliisi kuitenkin otti Pylvään puheet tarkempaan tarkasteluun, mutta totesi eilen, ettei hänen puheissaan ole syytä epäillä rikosta. Nähtäväksi jää, onko valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen samaa mieltä, vai aloittaako hän jälleen uuden ajojahdin poliitikkoa vastaan - edellinen yritys kansanedustaja Juha Mäenpäätä (ps) kohtaanhan päättyi eduskunnan puuttumiseen asiaan, mutta Päivi Räsäsen osalta prosessi on edelleen oikeusprosessissa

Joka tapauksessa kaikki nämä tapaukset osoittavat, että sananvapauden tosiasiallinen asema on Suomessa juuri nyt heikompi kuin kertaakaan sitten kylmän sodan päättymisen. Jopa kansanedustajien on varottava lausumasta mielipiteitään ääneen ja ainakin käytettävä niiden esittämisessä turvallisia sanamuotoja. 

Tämä ei ole tervettä yhteiskunnallista keskustelua, eikä se tule tekemään Suomesta parempaa yhteiskuntaa. Sen sijaan se johtaa jopa kansanedustajien itsesensuuriin ja sitä kautta päätöksenteon kapeutumiseen ja tosiasioiden kieltämiseen - ja ennen kaikkea erilaisten argumenttien keskinäisen vertailun estymiseen. 

Tällainen kehitys ei ole koskaan eikä missään johtanut hyvään lopputulokseen, vaan orwellilaistyyppiseen rampautuneeseen yhteiskuntaan, jossa tosiasioiden sijaan politiikan ratkaisee vahvimmassa asemassa olevan mielivaltainen tyrannia. Tyrannia, joka kansalaisten pariin levitessään johtaa pahimmillaan jopa yksittäisten ihmisten elinkeinon tuhoamiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miten uskonnonvapaudesta voitaisiin luopua?
Amerikkalaisprofessorit vaativat näpäytystä Suomen valtakunnansyyttäjälle
Toiviaisen ristiretken jälkinäytös ja johtopäätökset

14 kommenttia:

  1. Pylväs munasi itsensä, kun meni pyytelemään anteeksi.

    VastaaPoista
  2. Eihän kukaan kuitenkaan voi olla sitä mieltä, että tarvitsisimme "loisivia elintasosurffareita." Niin että eihän noita sanoja pitäisi anteeksi pyytää.

    Ja jos Toiviaisen mielestä tuo olisi kiihottamista kansanryhmää vastaan, siinä tapauksessa ne, joita tuo sanapari loukkaisi, itse siten ilmoittautuisivat kansanryhmään nimeltä loisivat
    elintasosurffarit. Eikö niin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin.

      Lisäksi todettakoon että loisiminen on eri asia kuin loinen.

      Poista
  3. Millä ilveellä tuon valtakunnanpyöveli Toivottoman saisi pois tuolta "tehtävästään"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raija "Genitaalihiekkaa" Toiviainen jää ehkä muutaman vuoden sisään eläkkeelle.

      Pahoin pelkään, että uusi Valtakunnanprokuraattori on vieläkin sakeampi ja tuumaamme sitten että "Kylläpä se Toiviainen oli tolkullinen tähän nykyiseen verrattuna"?

      Poista
    2. Pelkosi on aiheellinen, koska Toviainenkin oli Suomen maanpetturijohdon valinta:

      Heikki Porkka: "Presidentti Sauli Niinistö nimitti Raija Toiviaisen 13.7.2018 valtakunnansyyttäjäksi oikeusministerinä toimineen Antti Häkkäsen (kok) [valtioneuvoston] esityksestä.

      He (Niinistö, Häkkänen ja Sipilän hallitus) tiesivät jo etukäteen, että Toiviainen keskittää kaikki voimansa niin sanottuihin "viharikollisiin", joita voivat olla ketkä hyvänsä, jotka suhtautuvat kriittisesti esimerkiksi maahanmuuttoon, monikultturismiin tai samaa sukupuolta olevien avioliittoon (nimenomaan sana "avioliitto" on tässä merkityksellinen).

      Toisin sanoen Niinistöllä ja Häkkäsellä oli jo ennakkoon tiedossa, että uusi valtakunnansyyttäjä on perinteisen länsimaisen sananvapauden vastainen henkilö.

      Lisäksi tiedetään, että Toiviainen on nimenomaan kokoomuksen valinta valtakunnansyyttäjäksi..."
      https://www.oikeamedia.com/o1-140600

      Ks. myös https://rapsodia.fi/lakimies-jaana-kavonius-paljastaa-eu-huijaukset/

      Poista
    3. Valtakunnanvainooja Raija Toiviainen raivostui kun laillisten hakaristien käyttöä ei tuomittu,
      https://ylewatch.blogspot.com/2021/08/

      Poista
  4. Proffalle sattui pieni virhe: Suomen sananvapaustilanne kun ei ole huonoin sitten kylmän sodan päättymisen vaan huonoin ainakin 150 vuoteen. Edes pahimpina Bobrikovin aikoina ei syytteitä sadellut esimerkiksi Mäenpään sanomisten kaltaisista sanomisista. Voisiko joku kuvitella, että vaikkapa v. 1892 (hatusta vedetty) esimerkiksi afrikkalaisen kulttuurin huonommaksi toteava olisi joutunut ajojahdin uhriksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutenkin olimme suuriruhtinaskuntana paljon nykyistä itsenäisempiä.

      Poista
  5. konstaapeli taponen kertoi olevansa sitä mieltä, että sananvapautta voidaan ja pitää rajoittaa. Eli polpoa muita virkakyöstejä ei saa arvostella, ei ainakaan julkisesti.

    VastaaPoista
  6. "Sosiaaliturvalla loisivia elintasosurffareita sen sijaan emme tarvitse."

    Tämä nyt on keskimääräisen KePu-äänestäjän normiajatus suomalaisesta työttömästä.
    Eli se nyt on vaan työttömästä itsestään kiinni kun ei töitä löydy.

    Poislukien tietysti oma jälkikasvu (ja omien sukulaisten jälkikasvu jos sukulaisten kanssa työttömyyttä päivitellään).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyisellä termistöllä ilmaisten työtön on "loukussa", josta pääsemiseksi tarvittaisiin kannustusta. Loukku tarkoittaa tilannetta, jossa sosiaaliturvalla saa saman kuin töissä olemalla. Kenenkään mieleenhän ei tule, että jokaisella olisi jonkinlainen velvollisuus tehdä töitä elättääkseen itsensä. On ihan ok, että muut saavat olla maksumiehinä. Esim on havaittu sellainen kannustin, että ihmiset alkavat työllistyä sitä paremmin, mitä lähempänä ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen lakkaaminen on. Ihme loukku siinäkin.

      Poista
  7. Luulisi että jokainen älyllisesti rehellinen ihminen joutuisi myöntämään itselleen, että monikulttuurisuuskehityksen myötä moniarvoisuuskehitys on lakannut.

    Sensuurista seuraa mielipidevaino, ja kun vaino on arkipäivää, elämme de facto totalitarismissa. Taantuminen ruokkii itse itseään, ja vauhti tuppaa kiihtymään. En tiedä, onko yhteiskunnan romahtamiselle vaihtoehtoa -- mikä voisi olla sellainen "negatiivinen eskalaatioaskel", joka pysäyttäisi hajoamisen?

    Eurooppalaista kielellis-kulttuurista kansallisvaltiota, jolle oli ominaista erityiseen "edustuksellisuuden" kognitioon perustuva demokratia, kehitettiin kauan. Siemenet istutettiin keskiajan jälkeen renessanssissa, ja kartesiolainen rationaalisuus -- individualismi, subjektin eriytyminen ja todellisuuden objektivoiminen -- loivat tajunnalliset edellytykset luonnontiteiden synnylle. Valistuksen jälkeinen päämäärärationaalinen järki tuotti lopulta tekniikan ja teollisen hyvinvoinnin.

    Ja nyt tuo kaikki uhrataan, kun joukko narsisteja viehtyy toiskulttuurisesta efektistä ja haluaa haalia maahan "monikulttuurista rikkautta". Mitä voi siihen sanoa?

    Ei mitään. Typeryys on mykistävää.

    VastaaPoista
  8. Kansallinen kivääriyhdistys ry:n perustajaa ja entistä puheenjohtajaa Runo K. Kurkoa koskevan sananvapausoikeudenkäynnin osalta ”Käräjäoikeus on ilmoittanut antavansa asiassa ratkaisunsa 21. syyskuuta 2021, joten nähtäväksi jää tuomitseeko käräjäoikeus asiayhteydestä irrotettuja lauseita käyttäen Kurkon historian, kulttuurin ja tieteen sisällön esille saattamisesta, ottaen huomioon, että yhteiskunnallisesti merkityksellisen historian, kulttuurin ja tieteen sisällön esille saattamista pidetään oikeusvaltioissa keskeisenä sananvapauden ydinalueeseen kuuluvana oikeutena.”

    https://tykistomies.blogspot.com/2021/09/7-tuleeko-yhteiskunnallisesti.html

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!