keskiviikko 22. syyskuuta 2021

Miksi Amnesty on väärässä moittiessaan kolmatta rokotekierrosta?

Amnesty international on esittänyt väitteen, jonka mukaan "se, että Suomen hallitus varaa kolmannet rokotteet kaikille yli 12-vuotiaille, ei ole vastuullista toimintaa". Syynä näkemykseen on järjestön tahto rokotuttaa kehitysmaalaiset, eikä siis minkäänlainen rokotekriittisyys, päinvastoin. 

Amnestyn raportin mukaan suurimmat rokotevalmistajat ovat priorisoineet vauraita valtioita, vaikka rokotteita olisi tarvittu myös matalan tulotason maihin. Ne ovat sen mukaan myös kieltäytyneet jakamasta valmistukseen tarvittavaa dataa ja teknologiaa sekä pitäneet kiinni rokotepatenteistaan.

Näin ollen Amnesty syyttää korkean tulotason maita ja lääkeyhtiöitä pandemian pitkittämisestä.

* * *

Koronapandemia päättyy joka tapauksessa sitten, kun kaikki maapallon ihmiset ovat saaneet rokotesuojan tai sairastaneet itse taudin (olettaen ettei viruksesta evolvoidu immuniteetin kiertämään pystyviä muotoja). Valitettavasti viruksen leviämistä kehitysmaissa on kuitenkin vaikea seurata, koska niistä ei ole luotettavia tilastoja. 

Jotain tästä vaikeudesta kertonee esimerkiksi se, että virallisten tilastojen mukaan suhteellisen kehittyneessä 48 miljoonan asukkaan Etelä-Afrikassa on tautiin kuollut yli 86 000 ihmistä, mutta sen kaaosmaisessa todellisuudessa elävässä 13 miljoonan asukkaan naapurissa Zimbabwessa vain neljä ja puoli tuhatta. Ero tuskin selittyy koronakuolemien yleisyydellä vaan tilastojen puutteellisuudella.

* * *

Amnesty on tunnetusti vasemmistoliberaali järjestö, jossa toimivat ihmiset eivät ymmärrä sitä, että meillä on käytössämme rokotteita ainoastaan siitä syystä, että länsimaisilla ihmisillä on taito ja yrityksillä motivaatio kehittää sellaisia. Siksi rokotteiden ilmainen jakaminen ja/tai patenttisuojan murtaminen heikentäisi yhteiskuntiemme kykyä reagoida tuleviin pandemioihin.

Tällaisesta kehityksestä meillä on olemassa erinomainen esimerkki eli uusien antibioottien kehittämisen loppuminen. Niitähän tehtiin innokkaasti kymmeniä vuosia sitten, mutta samalla kun tuotteista saatavat voitot pienenivät, siirsivät lääkeyhtiöt tuotekehityksensä muihin tuotteisiin. Ja nyt meitä uhkaa sen seurauksena antibioottiresistenttien bakteereiden kehittyminen. 

On kuitenkin selvää, että siinä vaiheessa, kun länsimaiden ihmiset ovat saaneet omat väestönsä turvaan, jäävät jäljelle ainoastaan halpahintamarkkinat kehitysmaihin. Ja parempien liiketoimintamahdollisuuksien puuttuessa rokoteyhtiöt siirtyvät niille - toki tämä kaikki olettaen, etteivät rokotetta vaille jääneet ole sitten jo sairastaneet tautia.

Joka tapauksessa Suomi muiden EU-maiden kanssa on jo nyt lahjoittanut 100 miljoonaa Astra Zenecan rokotetta kehitysmaihin. Ja ainakin Suomi aikoo lahjoittaa niitä myös lisää.

Olisikin reilua, jos Amnesty sen sijaan, että se moittii länsimaita ja rokotevalmistajia niiden oman väestön suojelemisesta ja rokotteiden kehittämisestä ja tuottamisesta ansaitusta liikevoitosta, kiittäisi niitä. Mutta taitaa olla niin, että kiittämättömyys on tässäkin asiassa maailman palkka. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Niin makaa kuin petaa - myös Intiassa
Pitäisikö koronavirusrokotteet sosialisoida?
Tuotekehityksen hinta ja suomalaiset päättäjät

11 kommenttia:

  1. https://tokentube.net/i/2635610642/kumpaa-asiantuntijaa-sin%C3%A4-uskot

    Klikkaa kuvaa, niin näet lukea.

    VastaaPoista
  2. Amnestyltako Tytti Tuppurainen on ominut "oma maa ensin on vahingollista ajattelua" -sloganin vai päinvastoin?

    VastaaPoista
  3. Amnestyn väite, että köyhien maiden asukkaista alle prosentti olisi saanut rokotuksen, ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Covidvax.orgin tilasto löytää vain 7 maata, joissa rokotettuja on alle prosentti. Lisäksi Amnesty oli unohtanut suuren joukon rokotevalmistajia, ja jostain syystä ottanut mukaan Novavaxin, jonka rokote ei ole vielä käytössä missään.

    VastaaPoista
  4. Amnestyn pitäisi mielestäni paheksua sitä, etteivät kaikki kehitysmaat kanna vastuutaan maailmanlaajuisen pandemian torjumisesta ja rokota omaa väestöään. Ilmeisesti sitten pitävät muita asioita tärkeämpinä kuin kansansa terveyttä.

    VastaaPoista
  5. Älä professori odota Amnestyltä rehellisyyttä. He tekevät omaa vasemistolaista ja omaa amenestyn nomenklatuuria hyödyttävää politiikkaa. Ikävää tietenkin on että he saavat valheilleen palstatilaa ja tv aikaa itseään luotettavina markkinoivista medioista.

    VastaaPoista
  6. Amnestyn pitäisi olla huolissaan turhasta väestönkasvusta. Ai niin, järjestö ammentaa voimaa kurjuudesta.

    VastaaPoista
  7. ..ja sinä olet väärässä kun kuvittelet amnestyn olevan jotain muuta kuin punaisten fasistien peitejärjestö jolla mielisairasta vihaideologiaa edistetään.Ehkäpä se joskus muinoin oli jotain muuta.Ehkä.Joka tapauksessa ne ajat ovat hyvin kaukana.

    VastaaPoista
  8. mihin/milloin käytetään ne vuosille 2022-23 varatut ja maksetut rokotteet?

    VastaaPoista
  9. Kukaan ei ole kieltänyt kaiketi maailman älykkäimmän rodun, eli neekerien..keksimästä ja valmistamasta omia rokotteitaan..ai niin, mut ei oo rotuja eikä älykkyyseroja täh?

    VastaaPoista
  10. Eli, miten Amnesty ja suvakit selittää, että tässäkin asiassa neekerit eivät niingö suoriudu? syynyä 1700 luvun rasismi?

    VastaaPoista
  11. Koin amnesiaa amnestyn kohdalla. Onneksi
    Vanhan Vallan sivistyneistöllä on tietokirjat asian tiimoilta:
    "a decision by a government to forgive people who have committed particular illegal acts or crimes, and not to punish them:
    [ C ] The state has declared an amnesty for individuals who pay their outstanding back taxes."
    https://dictionary.cambridge.org/dictionary/english/amnesty?q=Amnesty

    Eli ei syytä huoleen. Puolustusasiainhoitajat osoittavat varmasti, että rokotevieroksuntaa Amnesty-orgaanisaation kuvaamalla tavalla ei ole tapahtunut. Ja voihan Pekka kutsua köyhien maiden vähäosaiset meille pikku piikille, jos aamulla on taas huono omatunto.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!