sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Katri Kulmuni ja poliittinen realismi

Helsingin Sanomien mielipidekyselyn mukaan suomalaiset ovat varsin tyytyväisiä Sanna Marinin (sd) hallituksen toimiin koronakriisin yhteydessä.  Hyvä näin, sillä niitä ovat tukeneet myös maamme suurimmat oppositiopuolueet, joten muunlainen galluptulos osoittaisi Suomen politiikan olevan sikäli rikki, ettei se heijastaisi kaikkien kansalaisten näkemyksiä. 

Jutussa oli yksi mielenkiintoinen sivujuonne. Siinä nimittäin puhuttiin ryhminä perussuomalaisista ja ja poliittisesta oikeistosta. Se herätti kysymyksen siitä, että miksi Perussuomalaiset sijoitettiin eduskunnassa Kokoomuksen oikealle puolelle, mikäli puolue ei edes Helsingin Sanomien toimittajan mielestä ole osa maamme oikeistoa?

* * *

Helsingin Sanomat oli myös haastatellut valtiovarainministeri Katri Kulmunia (kepu), joka sanoi suoraan että "hallitusohjelmalta on lähtenyt taloudellisesti pohja pois. Talouden osalta se pitää kirjoittaa uudelleen... Se tarkoittaa, että niitä menolisäyksiä ei voi tehdä, joita on ajateltu tehtävän. Ja joudumme hallituksessa puhumaan myös niistä menolisäyksistä, joita on jo tehty."

On hyvä, että hallituksessa on tiedostettu, ettei vihervasemmistolainen jakopolitiikka sovi nykyiseen taloudellisen syöksykierteeseen sitäkään vähää kuin mahdolliseen nousukauteen. Valitettavasti hallitus oli ripeä toteuttamaan punavihreää agendaansa ehtien toteuttamaan aikomistaan noin 1,2 miljardin euron pysyvistä menoeristä yli miljardin euron verran.

Nähtäväksi siis jää, haluaako koko hallitus peruuttaa jo tekemänsä päätökset lisärahoista esimerkiksi eläkeläisille, korkeakouluille, vanhustenhoitajille, kouluille, kehitysmaille ja pakolaisille. Eli saavatko tällaiset päätökset myös vasemmistoliittolaisten ja vihreiden ministereiden ja eduskuntaryhmien tuen.

* * *

Joka tapauksessa on selvää, etteivät pelkät tehtyjen päätösten perumiset riitä tässä tilanteessa. Valtiovarainministerihän totesi, että "mehän otetaan joka tapauksessa varmaan yli 20 miljardia euroa velkaa".

Näin Suomi tulee kertaheitolla siirtyneeksi pois EU:n sallimasta velkaantumisen tasosta. Se ei kuitenkaan ole ongelmistamme suurin, sillä samaan aikaan Italian ja Espanjan kaltaiset ongelmamaat tulevat vajoamaan vielä syvemmälle velkakriisiin. Nähtäväksi jää, miten ne itse ja EU selviävät siitä tilanteesta.

Suomen kannalta pitäisi joka tapauksessa olla selvää, ettei meidän tule sitoutua hoitamaan tulevaa taloussotkua yhteisvastuullisesti muiden EU-maiden kanssa. Sen sijaan meidän tulee tässä yhteydessä lopultakin harjata koko julkisen sektorin toimintakenttä läpi ja poistaa siitä kaikki sellainen, joka ei ole välttämätöntä yhteiskuntamme toimivuuden takaamiseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallituksen päätökset
Marinin hallitus lyö EU:n moninkertaisesti
Onko Keskusta kestävän talouspolitiikan tukipilari?

15 kommenttia:

  1. Pientä toivoa on siitä, että PM Marin on tarpeeksi jämäkkä akka ilmoittamaan Brysseliin päin selvin sanoin, ettei Suomi lähde takaamaan muiden lainoja koronabondien muodossa. Että tässä on ihan tarpeeksi tekemistä omissakin rahoituksissa. Että Suomi on edelleen nettomaksaja EUn suuntaan ja sen pitää tässä vaiheessa riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luulen, että Marin ei ole tässä ongelma. Sen sijaan Ohisalosta ja Anderssonista olen peloissani.

      Poista
  2. Joko hallitus perui tämän tuen ruotsalaisille ja virolaisille laivoille ja antoi sen sijaan tuen suomalaisille laivoille? Miksi Suomalaisten veronmaksajien pitää pelastaa ruotalaistenkin laivat??? Käsittämätöntä politiikkaa tässä taloudellisessa tilanteessa.

    https://www.smu.fi/uutiset/suomalaiset-2-500-lomautettua-merimiesta-huoltovarmuuskeskuksen-on-heti-peruttava-ruotsalaisen-ja-virolaisen-aluksen-tukeminen

    Yhtä käsittämätön on EU:n päätös antaa 450 miljoonaa rahojamme Marokkoon coronan torjuntaan. https://mobile.reuters.com/article/amp/idUSL8N2BK71Y?__twitter_impression=true

    Kuka näistä vastaa, kenen ideoita, että rahaa haaskataan tällä tavalla ja samaan aikaan EU jättää Italian oman onnensa nojaan???

    VastaaPoista
  3. Valtiovarainministeri Kulmunilta (kesk) tuli ennakkotietoa tulevan kehysriihen taloudellisesta pelivarasta. Sitä tuntuu olevan, kun velkaa otetaan valtiolle lisää yli 20 mrd euroa. Kaikki EU:n taloussäännöt näyttävät olevan kuminauhalla reunustettuja Niitä saa venyttää mielin määrin.

    Kymmenen prosentin notkahdus alas bkt:n kertymässä on isossa määrin myös hallituksen omien toimien seurausta.

    Ketkä pannaan kärsimään? Yrittäjät, työttömät ja julkisen sektorin henkilöstö ainakin. Ja tietysti veronmaksajat.

    Toivottavasti mikään vientiteollisuuden ala ei nyykähdä tulevassa lamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vientiteollisuus on tosiaan välttämätön velkojen maksujen mahdollistajana. Yhdyn siis toiveeseesi.

      Poista
  4. Maailmaa hallitsevat pankkiirit tekevät tyhjästä rahaa, jota lainaavat valtioille korkoa vastaan. On käsittämätöntä, että ihmiset eivät vastusta tällaista järjestelmää, joka perustuu huijaamiseen ja tuottaavaa työtä tekevien orjuuttamiseen. Suomen pitää irtisanoa valtionvelkansa ja alkaa painaa omat rahansa. Paitsi kukaan hyvällä palkalla korruptoitu poliitikko ei sellaiseen ryhdy. Demokratia haisee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansa ei tiedä, koska banksteritahojen etäkontrolloima valheellinen valtamedia vaikenee velkaponzi-rahajärjestelmästämme, johon Suomi on kytketty euron kautta.

      "The Hidden History of the Incredibly Evil [ROTSCHILD] Khazarian Mafia",
      https://www.veteranstodayarchives.com/2015/03/08/the-hidden-history-of-the-incredibly-evil-khazarian-mafia/

      "8.11.2013
      "Kestävyysvajeena" kerrotun valheen ainoa tarkoitus",
      http://ebolakani.blogspot.com/2013/11/kestavyysvajeena-kerrotun-valheen-ainoa.html

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Luuletko sinä, että joku muu lukee noita sun maanisia linkkejäsi?

      Poista
    3. Lisää "maniaa":

      Kun valtamedia usein muistuttaa, että 56% suomalaisista kannatti Euroopan Unioniin liittymistä, niin tässäkin tosiasiallisesti valehdellaan: ei kerrota, että näin korkeaan kannatusprosenttiin päästiin syöttamällä monenlaista valheellista tietoa äänestäjille ennen vaalia. Olli Pusa kirjoittaa nettikirjassaan 'Renkien valta':

      "Ilta-Sanomat uutisoi 21.7.2010 MTV3:n toimitusjohtaja Pekka Karhuvaaran haastattelusta. Hän kertoi,
      kuinka Aatos Erkko oli 1990-luvun puolivälissä taivutellut muun median mukaan lobbaamaan Suomen EUjäsenyyttä. Mukaan piti saada lehdistä Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Turun Sanomat, Salon Seudun
      Sanomat, Aamulehti, Iltalehti, Kauppalehti, Satakunnan kansa ja Lapin kansa. Näin myös tapahtui ja
      Karhuvaara kertoi katuvansa asiaa. Tapaus osoittaa, että median kontrolloiminen ei ole mahdotonta. Kytkyt
      ovat sen jälkeen vain kasvaneet ja mahdollisuudet ohjailla mediaa.


      Helsingin yliopistossa tarkastettiin 9.3.2013 Katri Vallasten väitöskirja "Euroscepticism: Problem or
      Solution? - Framing Euroscepticism in Mainstream Media and Writings by Eurosceptics in Sweden, Finland
      and Estonia 2000-2006".
      Väitöskirjan mukaan Suomen, Ruotsin ja Viron suurimmat sanomalehdet leimasivat vuosina 2000-2006
      Euroopan unioniin kriittisesti suhtautuneet samalla tavalla. Tutkimuksessa arvioitiin Helsingin Sanomien,
      Dagens Nyheterin ja Postimeesin artikkeleita. Rajautuminen kyseisiin lehtiin on tyypillinen
      väitöstutkimuksen rajaus. Ilman sellaista tutkimuksen aineisto kasvaisi hallitsemattoman suureksi. Jää
      erikseen tutkittavaksi, kuinka laajalle esimerkiksi suomalaisessa mediassa ulottui Helsingin Sanomissa ja
      muissa tarkasteluissa lehdissä noudatettu linja.
      Euroskeptikkoihin liitettiin lähes aina väheksyviä ilmaisuja kuten esimerkiksi: ”passiivinen”,
      ”irrationaalinen”, ”tietämätön”. jne. Lehdet puolestaan ylistivät kirjoituksissaan EU:ta. Lehdet kyllä
      peräänkuuluttivat laajempaa EU-keskustelua, mutta samanaikaisesti tyrmäsivät sen leimaamalla
      euroskeptikot ongelmalliseksi ryhmäksi ja keskittymällä argumenttien sijasta henkilökohtaisuuksiin.
      Ensimmäisenä väitöstilaisuudesta kirjoitti Kansan Uutiset 12.3.2013. Seuraavana päivänä sai Hesarikin
      julkaistua asiasta lyhyen uutisen sivulla A 14."

      Sinullakin on selvästi kaksi pesukonetta taloudessasi: http://tapnewswire.com/wp-content/uploads/2014/09/10458164_340861276061320_7702776077035334353_n.jpg

      Ks. myös "Suomalainen EU-vaalipetos tiivistettynä "A-nelosella"", http://jormajaakkola.fi/EY-vaalipetos%20A-nelosella

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  5. Kunnon sotamies Svejkin tyyliin totean että on se vaan ihanaa, että tuolla jossain on se 20 miljardia jonka Suomen valtio ottaa lainaksi. Eläköön! Siellä olisi varmaan paljon enemmänkin, eikä tässä nyt sovi kysyä että mistä ja minkälaisen politiikan seurauksena ne ovat sinne tulleet. Maailma on ihana paikka, kun pieni Suomikin voi ottaa 20 miljardia velkaa, ja enemmänkin, ja on niitä joilta ottaa! Eläköön keisari Franz Josef ja hänen vanhat vaatteensa!

    VastaaPoista
  6. Toisin, kuin professori, katson vihreiden kuuluvan vasemmistoon. Äänestyskäytös eduskunnassa on paljolti vasemmistoliiton kanssa yhtenevä. Hesarin nelikentässä nykyinen ja edellinen pj on löytynyt äärimmäisestä nurkasta, joten äärivasemmisto kuvannee parhaiten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan vihreissä "entisiä" vanhoja kommunisteja, mm. kaikkein hulluimmasta eli taistolaisten joukosta siirtyneitä.
      Politiikan konkari, demari Väinö Tannerin väitetään aikoinaan sanoneen, että vanhaan kommunistiin ei voi luottaa!

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. JJR: en tiedä tarkoititko minua, mutta totean tässä kuitenkin selvyyden vuoksi, että luen myös itse vihreät äärivasemmistoon.

      Poista
  7. Nauratti silmät vesissä niin, että mahaan koski tämä nykyinen riemuidiotismi. Uutiset on kornimpia kuin kaikkein mielikuvituksellisin slapstick. Ihan olen tyttöjen puolella, periaatteesta. Naurattaa vain silloin, kun ei itketä. Pekonen, Ohisalo, Kiuru, Harakka, Haavisto, Tuppurainen, kuinka tuon nyt sanoisi. Mutta nauraa saa ihan hysteerisesti.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!