Timo Harakka tahtoo kesyn kotipuudelin

Suomalainen media elää joko veroja keräämällä (Yle), puoluetuella (puoluelehdet), tilaus- ja irtonumeromaksuja keräämällä tai mainoksia myymällä. Nyt kun yhteiskunta on COVID-19-pandemian takia pysähtynyt, on mainoksista koostuva tulonlähde kadonnut. Samoin irtomyyntitulot.

Tähän ongelmaan tarttui liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd) sanoen, että mediaa on "lyöty moukarilla". Niinpä se tarvitsee selvitäkseen yhteiskunnan tukea.

On hyvä, että ministeri on ajoissa liikkeellä pelastaakseen suomalaisen median. Sen sijaan on kuin tuulahdus ummehtuneelta taistolaisten 1970-luvulta, että ministerin asettaman Vihreän langan entisen päätoimittajan ja julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan Elina Grundströmin johtama asiaa pohtinut työryhmä haluaa rahat jaettavaksi harkinnanvaraisesti laadukkaan paikallisen tai alueellisen journalismin tuottamiseen ja journalististen digisisältöjen rakentamiseen.

Toisin sanoen Harakka, Grundström ja kumppanit haluavat suomalaisen vapaan median poliittiseen ohjaukseen, jossa se on alistettu vallanpitäjien mielivallan alaiseksi. Tämän huomasi välittömästi myös Iltalehti, joka julkaisi saman tien pääkirjoituksen, jossa se totesi, että "käytännössä valtion perustama lautakunta päättäisi, minkälainen journalismi on niin laadukasta ja mitkä uutiset niin tärkeitä, että niitä pitää tukea".

Lisäksi Harakka aikoo tarjota medioille valikoimatonta tukea, joka olisi suhteutettu tiedotusvälineiden viime vuonna saamiin tilaus- ja irtonumerotuottoihin. Iltalehti otti myös siihen kantaa todeten, että "vaikka korona on koetellut kovimmin mainostuloista riippuvaisia medioita, tämä tuki sidottaisiin tilaus- ja irtonumerotuottoihin".

Vaikka olenkin useita kertoja moittinut suomalaista mediakenttää vihervasemmistolaisen agendan ajamisesta, on Iltalehden toimitus tässä asiassa oikeassa ja sekä ministeri että hänen työrukkasensa Grundström väärässä. Siksi on tärkeää, että medialle mahdollisesti suunnattava tuki perustuu vain todellisiin tulonmenetyksiin ja kohdistuu kaikille toimituskunnille tasapuolisesti riippumatta niiden mahdollisista poliittisista agendoista.

Erityisen tärkeää on se, ettei mahdollisen tuen jakamiseen käytetä helposti poliittisiksi lipsahtavia laatukriteereitä ja että tuet ovat muille yrityksille mahdollisesti annettavan hätäavun tavoin väliaikaisia. Ensimmäisen osalta perusteena on se, että median tehtävänä on kaikesta huolimatta toimia vallan vahtikoirana, joka välittää vallanpitäjien väärinkäytökset kansan tietoisuuteen. Väliaikaisuus on taas välttämätöntä siksi, että pysyvä tuki asettaisi uudet mediatulokkaat epätasa-arvoiseen asemaan suhteessa vakiintuneeseen lehdistöön, mikä jäykistäisi tiedonvälityksen kentän uusiutumiskyvyttömäksi.

Suomalainen valtamedia puolestaan voisi ryhdistäytyä ja ottaa tehtäväkseen entistä jämäkämmin rehellisen ja ärhäkän vahtikoiransa roolin ja heittää pois roolinsa hallitsijoiden kesynä kotipuudelina, joka makkaranpalaa vastaan on valmis tekemään mitä tahansa.

Timo Harakka ja Elina Grundström voisivat puolestaan istua hetkeksi alas ja miettiä, että onko median sitominen tiukasti kulloinkin vallassa olevien puolueiden agendaan edes heidän edustamansa vihervasemmistolaisuuden kannalta viime kädessä järkevää.

Enkä tarkoita tällä pelkästään mahdollista vallanvaihtoa Suomessa, vaan myös niitä jälkiä, joihin viime vuosituhannen erilaiset vihervasemmistolaiskokeilut johtivat 1920-luvun Neuvostoliitosta 1930-luvun Italiaan ja Saksaan sekä edelleen 1960-luvun Kiinaan ja 1970-luvun Kamputseaan. Ja joiden rippeitä voi käydä edelleen "ihailemassa" Venezuelassa ja Pohjois-Koreassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Käytännön sosialismia
Mediatesti mielipidepamfletti - tiedonvälittäjä -akselilla
Media värittää maailmankuvaamme