sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Esimerkin olematon voima

Aika usein kuulee sanottavan (ministeritason esimerkki jos toinenkin), että Suomen tulisi erilaisten maailmanparannustoimien yhteydessä uhrata osa omasta hyvinvoinnistamme, koska se tarjoaisi esimerkin muille. Näin erityisesti silloin kun vaatimuksena ovat maamme kansalaisille yksiselitteisen haitalliset toimet esimerkiksi metsien hyödyntämisastetta alentamalla tai sisäisestä turvallisuudesta tinkimällä.

Tämän argumentoinnin kannalta oli mielenkiintoista lukea tänään vihervasemmistolaisen toimittajan Saska Saarikosken kolumni, jossa hän kertoo Suomen tunnettuutta koskevista havainnoistaan suuressa brittiläisessä historianteoksessa.

Sieltä löytyivät tiedot siitä, että Ruotsi valloitti Suomen keskiajalla ja Venäjä 1800-luvulla. Myös Kalevalan kerrottiin olevan suomalainen - kuten myös Elias Lönnrotin ja Jean Sibeliuksen (molemmat väärin kirjoitettuina).

Talvisodassa Suomi osoitti teoksen mukaan Neuvostoliiton heikkouden, mutta oli 1940-luvulla natsien liittolainen. Myöhemmin siitä tuli kuitenkin pohjoismaa ja osa rikasta Eurooppaa. Lisäksi historianteos unohti, ettei Suomea miehitetty kahdesti (eikä edes yhdesti) sodan aikana.

Tätä taustaa varten asettuu käsitys suomalaisen esimerkin ja taloudellisen uhrautumisen voimasta maailmanparantamisessa ilmeisen oikeaan viitekehykseensä. Siitä voi tehdä sen johtopäätöksen, että Suomen on syytä parantaa maailmaa vain sen verran kuin meistä itsestä tuntuu hyvältä - eikä yhtään enempää. Ei edes esimerkin vuoksi, koska sillä ei tosiasiassa olisi mitään vaikutusta maailman mahtavien toimintaan - ei vaikka tuhoaisimme koko tulevaisuutemme muiden edestä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Budjetti heijastaa hallituksen uskoa keskusjohtoisuuteen
Fanatismi on vaarallista
Amnestyn ymmärtämättömyys ja yllätyksettömyys saivat lisävalaistusta

12 kommenttia:

  1. Sen sijaan Puola ymmärtää, mistä tässä maailmassa on kyse: he eivät ota vastaan muslimisiirtolaisia eivätkä he heikennä talouttaan utopistisilla ilmastotavoitteilla. Juuri neuvoteltiin EU:n vuosien 2030 ja 2050 päästövähennystavoitteista, ja Puola sai jälleen erivapauden olla leikkaamatta hiilidioksidipäästöjään.

    Suomessa ja mauissa pohjoismaissa vihervasemmisto uhraa turvallisuuden ja talouden ymmärtämättä, että se mitä me teemme on vain pisara meressä, eikä silläkään ole mitään vaikutusta maailman väestöräjähdykseen. Nämä Euroopan "hullut vuodet" tulevat kyllä ihmetyttämään tulevaisuuden historioitsijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puola on lähes 40 miljoonan asukkaan maa, jossa on valtavat hiilivarannot, jossa hiilellä tuotetaan 80 % sähköstä, ja jossa suuri määrä kansalaisia saa toimeentulonsa hiilen käyttöketjusta. Vihertävät ihmiset eivät ymmärrä, että tuon luokan energiantuotoa ei muuteta toiseksi sormia napsauttamalla, vaan se merkitsee mm. valtavia investointeja. Jos omaa vähänkään realistista ajattelukykyä ei hirveästi ihmettele, miksi puolalaiset eivät ole kovin innostuneita vaikkapa tuulivoimasta.

      Poista
  2. Kuten alla olevasta käy ilmi, suuret maat eivät halua sitoutua ilmastopäästöihin niin ei siinä auta meidän toimet tuon taivaallista.
    Ensin isot saastuttajat näyttävät esimerkkiä ja sitten pienet perässä.

    Yle tänään:

    "Ilmastokokouksesta uhkaa tulla pannukakku – kokouksen lopputulema voi olla, että päästöt jatkavat kasvuaan"
    Maita ei ole saatu sitoutumaan laajoihin päästöleikkauksiin, tiukkoihin uusiin sääntöihin, rahoituksen laajentamiseen ja
    turvaamaan kaikille mahdollisuus sopeutua muuttuvaan ilmastoon.

    https://yle.fi/uutiset/3-11118171

    Artikkelista poimittua:

    Kokouksen puheenjohtajamaa Chilen ajamat linjaukset saavat tukea etenkin EU:lta, Norjalta, Kolumbialta ja lukuisilta muilta kehittyviltä tai kehitysmailta.

    Vastassa on Brasilian lisäksi Intia ja vanhoihin ilmastokokousasemiin palannut Kiina.
    Myös Saudi-Arabia ja päästöleikkauksia hakevasta Pariisin sopimuksesta ulos matkalla oleva USA on vaikeuttanut neuvotteluja.
    --------------

    PS. ei Venäjäkään mikään pulmunen ole saastuttamisessa ja kuten kommentti yllä toteaa, Puola sai juuri äsken EU-kokouksessa erityislupia hiilenpolttoon.

    VastaaPoista
  3. Historiallisesti ottaen se on niin, että ratkaisevat ärsykkeet N-liiton totalitarismin murentumiseen antoivat tsekit ja puolalaiset, vasta sitten baltit ja virolaiset. Tsekit ovat Euroopan ehkä maallistunein ja epäuskonnollisin kansa, puolalaiset ehkä hartaimmin katolinen kansa.

    Suomalaiset ovat miltei tuhatvuotisen alistushistorian omaava synkkämielinen ja itseään syyllistävä itsemurhajoukko, jossa edelleenkin itseään intellektuellina pitävä maailmanparantavien kulttuuriketkujen sisäänlämpiävä mutta toinen toisiaan armottomasti nokkiva ja kampittava porukka lukemattomine saskasaarikoskineen kuvittelee, että historiaa tehdään ohuen punavihreän sumun huumaamana. Ei mitään sairaudentuntoa, ei mitään tajua siitä miten toivottoman tunnustuksellista, ihanteellis-ideologista ja jatkuvaa ryhmävahvistautumista tarjoavaa oma ajattelu on.

    Herranjumala tätä ylevöittämistä mikä liittyy nyt näihin "ISIS-lapsiin". Ollaan tekemisissä kokonaan toisenlaatuisen ihmisyyden ja toisenlaatuisen totaalisesti tunnustuksellisen ajattelun ja "järjen" kanssa, ja silti nämä omat punavihreät "intellektuellimme" kuvittelevat pystyvänsä ratkaisemaan fundamentaalisen kulttiiri- ja ymmärryskuilun. Ja hokevat omia ylimittaisilla yliylevöitetyillä yleiskäsitteillään muotoiltuja ihmisarvo- ja -oikeusideologioitaan.

    VastaaPoista
  4. Ja mitä tuohon "esimerkin voimaan" tulee, nythän todellakin suomalaisella kulttuurieliitillä on loistava tilaisuus olla itse itselleen esimerkkinä ja tuoda vankileiriltä Suomeen "vain" nämä lapset.

    Se tilanne islamilaisen maailman sisällä ei nimittäin tule ISIS:n sotilaallisen hävittämisen jälkeen muuttumaan miksikään, vaan seuraava terrorismia ja julmuuksia pakkoajatustensa vaikutuksesta harjoittava fundamentalistien rintama tulee vuorenvarmasti syntymään. Niiden jatkumon on turhaa ja täysin todellisuudentajutonta odottaa jossain katkeavan. Ne ovat yhtä lujasti omaan aate- ja kasvupohjaansa istutettuja kuin, hmmm, sanotaanko nyt suomalainen punavihreä idealismi omaan todistelutarpeeseensa.

    Ja se esimerkki. Kun lapset on internoitu suomalaisen, omat kansalliset tehtävänsä hylkäävän sosiaalihuollon piiriin, ei mene kuin viisi vuotta ja siellä on jo seuraava terroristisota käynnissä ja seuraavat lapsetkin jo kasvamassa ongelmiksi. Ei se tilanne tule siitä miksikään muuttumaan.

    VastaaPoista
  5. "Herranjumala tätä ylevöittämistä mikä liittyy nyt näihin "ISIS-lapsiin". "

    Tähän liittyy outo piirre. Jostain syystä esimerkiksi IS ei päästä uutistensa kommenttiosioissa julkisuuteen ajatuksia ratkaisuksi, jossa ISIS-lapsia ei tuoda Suomeen vaan heille äiteineen järjestetään hyvät olot rahan avulla jossakin muslimimaassa.

    Rahat voitaisiin saada vapaaehtoisella kansalaiskeräyksellä.

    VastaaPoista
  6. Olen aikoinaan lukenut myös Egon Friedellin kolmiosaisen teoksen "Uuden ajan kulttuurihistoria", joka edelleenkin on kirjahyllyssäni. Nimestään huolimatta kirjassa puhutaan melkoisesti myös poliittisesta historiasta, ainakin sen verran kuin sillä on merkitystä kulttuurihistoriallisten tapahtumien taustana. Se käsittelee aikaa mustasta surmasta ensimmäiseen maailmansotaan eli noin 1360-1918. Ja tulin panneeksi merkille, että Suomi oli lähes ainoa Euroopan maa, jota siinä ei missään edes mainittu, eikä ainoatakaan suomalaista henkilöä. Toki siinä kerrotaan monestakin Ruotsin kuninkaasta ja Venäjän keisarista, jotka samalla olivat Suomenkin hallitsijoita, mutta tätä seikkaa ei mainita. Kirjasarjan kutakuinkin ainoa lause, joka läheisesti liittyy Suomenkin historiaan, taitaa olla seuraava, teoksen 2. osassa sivulla 165: "Hänen (Pietari Suuren) onnistui... saada haltuunsa Liivinmaa, Viro, Inkeri ja Karjala päästen siten Itämerelle ja painaen Ruotsin toisen asteen merivallaksi."
    Tässähän on tietysti kysymys suuresta pohjan sodasta (jonka loppuvaihe tunnetaan Suomessa myös ison vihan nimellä) ja sen lopettaneesta Uudenkaupungin rauhasta, vaikka näitä ei näillä nimillä mainitakaan. Suomen varhaisemmista tai myöhemmistä vaiheista kirjassa ei sanota tosiaankaan mitään.

    VastaaPoista
  7. Nuo innokkaat nuoret naisministerit eivät näköjään ymmärrä, mitä se esimerkin voima oikeasti on. On ilman muuta totta, että esimerkillä on usein suuri vaikutus, mutta kuvitelma siitä, että yhden innokkaan touhuja automaattisesti kopioitaisiin, on väärä.

    Esimerkin voima perustuu tuloksiin. Kun joku maa tai henkilö onnistuu, silloin katsotaan, minkä tekojen seurausta se onnistuminen oli. Viisaammat tutkivat, analysoivat ja soveltavat. Vähemmän viisaat kopioivat mekaanisesti. Esimerkin voima toimii myös epäonnistumisissa, jopa vahvemmin kuin onnistumisissa. Kun joku maa (vaikkapa Venezuela) muuttuu lyhyessä ajassa hyvinvoivasta valtiosta kurjuuden pesäksi, silloin katsotaan, mitkä ratkaisut tämän romahduksen saivat aikaan. Niitä ratkaisuja sitten visusti varotaan. Maasta on tullut varottava esimerkki.

    Nyt näyttää pahasti siltä, että nämä ohisalot ja mikkoset ovat haluavat innolla tehdä Suomesta varottavan esimerkin. Heidän toimiensa vaikutus, jos he saisivat tahtonsa läpi, olisi siis täsmälleen päinvastainen kuin he kuvittelevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juuri näin. Esimerkit voivat olla myös hölmöjä kuten valitettavan moni tämän täystuhohallituksen toimista. Kuka nyt hölmöä esimerkkiä noudattaisi?

      Mitä tulee jälleen ilmastopolitiikkaan, varsinkin Kiina on toimillaan ja puheillaan osoittanut, että se tekee aivan mitä tahtoo. Arktiset alueetkin kuuluvat nyt kuulemma Kiinalle. Kiinanmeren saariahan se on valtaillut mielensä mukaan jo vuosien ajan. Hong Kongin mielenosoittajat kuulemma murskataan ja heidän luunsa jauhetaan tomuksi, ihan kai kuin Pekingissä joskus '89. Että repikääpä siitä ilmastotavoitteita.

      Poista
  8. Joidenkin pientä vähemmistöä edustavien psykopaattisten narsistien, erityisesti erään vallankahvassa olevan punatuholais-aisaparin moraaliposeeraus tulee monin tavoin kalliiksi ja tuhoisaksi maallemme. Heillä näyttää olevan tavoitteenaan Suomen afrikkalaistaminen millä hinnalla tahansa: "turvapaikan hakeminen on perusoikeus", vaikka jo nyt on maahanmuuton hinta 3,2 miljardia vuodessa, https://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2019/03/05/maahanmuuton-hinta-32-miljardia-euroa-1-3-taustaa/

    "Gunnar Heinsohn: 950 miljoonaa afrikkalaista ja arabia tekevät lopun Euroopasta vuosisadan puoliväliin mennessä",
    https://www.kansalainen.fi/950-miljoonaa-afrikkalaista-ja-arabia-tekevat-lopun-euroopasta-vuosisadan-puolivaliin-mennessa/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  9. Kommunisti on kommunisti vaikka voissa paistaisi:

    "Suomalainen ihmisoikeuksien professori Scheinin valkopesee ISIS-terroristien rikoksia

    Kansainvälisen lain ja ihmisoikeuksien professori Martin Scheinin on ryhtynyt kiivaaseen ISIS-terroristijärjestöön kuuluvien henkilöiden puolustamiseen ja vaatimuksiin, että heitä kuljetettaisiin Suomeen.

    Kommunistitaustainen Martin Scheinin on palvellut mm. YK:ssa ja hänet on palkittu NGO-järjestö Amnestyn toimesta. Tällä hetkellä professori Scheinin näyttää olevan yksi Suomen kiivaimmista ISIS-terroristijärjestöön kuulumisen takia Syyrian vankileireille pidätettyjen ja Suomeen kytköksissä olevien henkilöiden Eurooppaan kuljetuttamisen kannattaja.

    Useissa Twitterissä lähettämissään viesteissä Scheinin avoimesti vähättelee kansainvälisen ISIS-järjestön jäsenten suorittamia rikoksia ja terrorismia, siihen osallistuneiden syyllisyyttä massiiviseen kansanmurhaan sekä Syyriassa vallankaappausta yrittäneeseen Daesh-terrorismiin liittymistä.

    Scheinin rinnastaa Syyrian laillista hallitusta ja armeijaa vastaan taistelleen ei-valtiollisen armeijan, siis äärimielisen ISIS-terroristijärjestön, lailliseen kansalliseen armeijaan sanomalla, että ”kansainvälisesti laittomaksi terroristijärjestöksi luokitellun aseellisen ryhmittymän kautta konfiktiin osallistuminen ei olisi rikos”. Lisäksi Scheinin mukaan ISIS-järjestön tukeminen tai järjestön jäsenten mukaan lähteminen ”ei olisi rikollista”..."

    Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2019/12/14/suomalainen-ihmisoikeuksien-professori-scheinin-valkopesee-isis-terroristien-rikoksia/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Scheinin olisi psykiatrisen hoidon tarpeessa.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!