lauantai 17. elokuuta 2019

Rinteen hallitus on marokkolaisen enon ja turkkilaisen espoolaismiehen kaltaisten asialla

Kun Oulun raiskausvyyhti paljastui, syntyi meille vilkas keskustelu siitä, miksi juuri Oulussa. Sen yhteydessä ne, jotka ymmärsivät viime vuosien nykyaikaisen kansainvaelluksen todellisen luonteen ymmärsivät, ettei Oulu ole suurten kaupunkien joukossa poikkeus muuten kuin siinä, että siellä asia tuli esille kansalaisaktivismin takia.

Tämä näkemys on valitettavasti saanut järkyttävää vahvistusta viime aikoina, kun ensin paljastui, että "Eno"-nimellä tunnettu Helsingin Laajasalossa asuva Marokosta peräisin oleva uusssuomalainen oli hyväksikäyttänyt useita lapsia. Tämän hetken tietojen mukaan epäiltyjä uhreja on peräti 19.

Järkyttävää kyllä, Espoossa vaikuttava turkkilaistaustainen uussuomalainen on pannut vielä "paremmaksi". Hän on nykyisten tietojen mukaan hyväksikäyttänyt peräti 52 lasta ja nähtäväksi jää paljastuuko jatkossa vielä useampia lasten viihdekäyttöepäilyjä.

Jo pelkästään nämä tapaukset riittänevät osoittamaan, ettei Oulun seksuaalirikosvyyhti ollut mikään satunnainen episodi, vaan pikemminkin jäävuoren huippu. Nähtäväksi jää, milloin samankaltaisia rikosvyyhtejä paljastuu myös muista suurista asutuskeskittymistä kuten Tampereen, Turun, Jyväskylän ja Kuopion seudulta.

Vaikka edellä mainitut tapaukset ovat äärimmäisen järkyttäviä, on mielestäni vielä järkyttävämpää se, ettei niistä ole noussut samanlaista kohua kuin Oulun tapauksista. Olemmeko me siis jo turtuneet siihen, että sotaa ja vainoa pakenevat käyttävät lapsiamme (ja naisiamme) laajamittaisesti hyväkseen? Ja seuraako siitä se, ettei asialle tehdä sen kummempaa poliittisella tai hallinnollisella tasolla?

Toisin sanoen olemmeko niin sinisilmäisiä, ettei edes lastemme viihdekäyttö saa meitä heräämään maahanmuuttoon liittyviin ongelmiin. Ja vaatimaan uudelta Antti Rinteen (sd) vetämältä hallitukseltamme tehokkaita toimia sen lopettamiseksi.

Valitettavasti en ole ainakaan itse huomannut Rinteen kabinetin ehdottaneen tehokkaita keinoja nyt esille tulleiden vyyhtien kaltaisten ja monien lastemme tulevaisuuden tuhoavien ongelmien ennaltaehkäisemiseksi. Päinvastoin, hallituksen linjauksista näkyy vahvasti se, että Suomesta halutaan tehdä jälleen haluttu elintasopakolaisten kohde.

Nuo linjaukset pitävät nimittäin sisällään mm. seuraavat nimenomaisesti parempaa taloudellista tulevaisuutta etsiviä kehitysmaalaisia houkuttavat muutokset: kiintiöpakolaisten määrä nousee sadalla, perheenyhdistämistä helpotetaan, turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa parannetaan ja kielteisen päätöksen saaneelle annetaan mahdollisuus jäädä töihin.

En tässä ryhdy käsittelemään muita kohtia, mutta tuosta viimeisestä haluan sanoa pari sanaa. Näin siksi, että tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, millä tavoin maahanmuuttoteollinen klusteri hyödyntää tilanteen.

Itse ole varma siitä, että meille syntyy toimijoita, jotka tarjoavat pimeää rahaa vastaan näennäistyötä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille siksi aikaa, että nämä saavat työperäisen oleskeluluvan maassamme. Perustan tämä siihen, että taloudellista toimintaa syntyy tunnetusti aina sinne, missä tuloa tuottava toiminta on mahdollista. Ja voittojen ollessa riittäviä, ei toiminnan laittomuuskaan ole este.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko mediahuomion ja -hiljaisuuden ero yksi pilalle mennyt elämä?
Miksi puhumme maahanmuuttajien, mutta emme kantaväestön seksuaalirikoksista?
Oulun tapahtumia ei saa käyttää vihan lietsontaan, vaan maahanmuuttopolitiikan perusteena

18 kommenttia:

  1. Kun Turun terrori-isku ei muuttanut mitään, ei taida muuttaa mikään muukaan ennen kuin persut ovat pääministeripuolueena.

    Rikostilastot ovat tietysti karseita, mutta ehkä pahempaa kuitenkin on, että sortokulttuurista on tullut arkea. Koulujen pihat ovat täynnä siveyshunnutettuja pikkutyttöjä, kivikautiset kunniakäsitykset määrittävät naisten olemista.

    Ensimmäisellä kierroksella annisinnemäet loivat Neuvostoliiton palvonnalla lähinnä uhan suomalaiselle demokratialle, mutta islam-palvonnan myötä he ovat aiheuttaneet todellisia vaurioita, jotka eivät ole korjattavissa, vain rajattavissa, mutta tällä hetkellä ei tehdä sitäkään. Pahalta näyttää.

    Valtsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen viime aikoina kiinnittänyt huomiotani siihen, että yhä nuoremmat tytöt näyttävät kulkevan hunnutetuina. Tämä on pelkkää mutu-tuntumaa, mutta mikäli se osuu oikeaan, olisi tärkeä tietää tarkoittaako havaintoni myös jonkin maahanmuuttajayhteisön olevan radikalisoitumassa entisestään.

      Poista
  2. Ja tuosta näennäistyöntyön tarjoamisesta voisi sanoa, että kun rikolliset - ja tietysti yksi demari - ovat järjestäneet maahan ihmisiä laittomasti, niin totta kai heidän maassa pitämisekseen ollaan valmiita tarjoamaan myös hyvähintaisia palveluita.

    Valtsu

    VastaaPoista
  3. https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/maahanmuuttajien-tyomarkkinaa-tamakin-tyopaikan-ehtona-huippukallis-vuokra-asunto/

    Muistan kun jossain Ylen keskusteluohjelmassa haastateltiin kyseistä somaliyrittäjää, ajattelin että "Oho, jopas tässä onkin selkärankainen somali". Noh, ei olisi kannattanut liian aikaisin ihastella. Mikäköhän siinäkin on, että julkisuudessa esillä olleista tiettyjen ryhmien maahanmuuttajista paljastuu aina jotain uutta ja "jännää", esimerkkejä riittää. Mm. Al-Taee, lelusalakuljettaja, Oulun demari-imaami, Saido Mohammed, jne. Aidon yksittäistapauksen ymmärtäisin, mutta kun näitä alkaa olla jo valitettavan monta.

    Kuuntelin hauskan ohjelman Yleltä. Stiller esitti poliittisesti korrekteja mielipiteitä ja muslimitaustaiset naiset tilasivat ne järjettöminä. Jos koko juttua ei jaksa kuunnella, mielenkiintoisin osio alkaa puolen tunnin jälkeen. Puhetta on mm. siitä, kuinka asioista ei uskalleta puhua, koska pelätään keskustelun hyödyttävän perussuomalaisia. Lisäksi teilataan intersektionaalinen feminismi ja se, että rasismia olisi vain kantaväestön vähemmistöön kohdistama rasismi. Nämä naiset kritisoivat omaa kulttuuriaan ja sen ongelmia rohkeasti, ja ymmärrystä oikeasta ja aidosta keskustelusta, jossa kaikkia näkemyksiä kunnioitetaan, soisi löytyvän yhteiskunnasta laajemminkin.

    VastaaPoista
  4. Tässä vielä linkki edellä mainittuun ohjelmaan:

    http://areena.yle.fi/1-50246055

    VastaaPoista
  5. Se menee näinkin. Kuusikymppinen mummeli (siellä ne ovat jo mummeleita) roudataan Suomeen ja hommataan turvapaikkastatus ynnä avataan tili. Mummeli palaa kotimaahansa ja odottaa viisi vuotta, jonka jälkeen hänelle haetaan takuueläke. Se lienee kohta yli 800 euroa kuukaudessa. Se on ostovoimaltaan kymmenkertainen esimerkiksi Somaliassa.

    VastaaPoista
  6. Kyllähän se niin sanottu "yhteiskunnallinen keskustelu" tästä aiheesta jää täydellisen käsitesekaannuksen asteelle, ja taitaa olla aika turhaa odottaa ainakaan poliitikoilta mitään avauksia parempien lähtökohtaisten käsitteiden lanseeraamiseksi. Politiikka on peliä jota voidaan pelata ainoastaan jo olemassa olevilla ja mielipiderintamia jakavilla käsitteillä -- poliitikko joka yrittää omaksua jonkin uuden tavan ajatella tekee poliittisen itsemurhan.

    Perussuomalaisten kannatus perustuu siihen, että suunnattoman tekopyhyyden ja asiakysymyksiä vaivaavien valkoisten tabuaukkojen vallitessa on helppoa vähäiselläkin älyllisellä rehellisyydellä viedä uskottavuus valtavirran alta. Ilman YLE:n, Hesarin ja koko muun narsistisen toimittajakunnan täydellistä typeryyttä perussuomalaisetkin olisivat heikoilla.

    Hallitukset tekevät tietysti itsestään naurettavia kun ne eivät hallitse mitään muuta kuin poliittisen korrektiuden mukaiset sanankäänteet. Antti Rinne ja demarit ovat yhtä viisaita kuin muukin kaupallinen mainonta, joka ei itse ymmärrä miten tekopyhää on tyrkyttää jokaisessa mainoksessa välttämättä läsnäolevaa kiintiötoiskulttuurista -- ehkä aupallinen mainonta huomaa tämän tekopyhyyden lemun jopa ennen kuin demarit oppivat sulkemaan puolueen jäsenyyden sinne pyrkiviltä ja aina yhtä epäonnistuneiksi osoittautuvilta vieraskulttuurisuuden mannekiineilta.

    VastaaPoista
  7. Professori kirjoitti:

    "Olemmeko me siis jo turtuneet siihen, että sotaa ja vainoa pakenevat käyttävät lapsiamme (ja naisiamme) laajamittaisesti hyväkseen?"

    Tarina turvapaikanhakijoista menee aina siten, että he ovat paossa jotain...?
    Mitä sotaa muka marokkolaiset ovat paossa? Ei mitään!
    Entä turkkilainen? Ei siellä mitään sotaa ole ollut pitkiin aikoihin.

    Rinteen ja kumppaneiden olisi syytä vakavasti katsoa peiliin ja miettiä kuinka kauan jatkavat valheitaan tai tarinoitaan turvapaikanhakijoista.
    Sama koskee keskustaa, kokkareita, vihreitä jne.
    Kansa nimittäin ei ole niin tyhmää, että nämä tarinat menevät ikuisesti läpi.

    Viime eduskuntavaalit olivat hyvä varoitus ja seuraavissa tulee pää vetävän käteen niin sanoakseni.
    Mutta ei se mitään, kyllä suuri osa suomalaisista on sinut sen kanssa, että perussuomalaiset astuvat ruoriin. Kyllä kurssi muuttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteiskunnallisessa keskustelussa on urauduttu käyttämään aivan vääriä käsitteitä meneillään olevista ilmiöistä. On esimerkiksi puhuttu "maahanmuutosta" -- joka on niin sumea yleiskäsite, että siihen sisältyvät "siirtolaisuus" ja "pakolaisuuskin" -- ja on käsitelty massoittain maahantunkeutuvien vaeltajien ongelmaa "turvapaikka-ajattelun" raamituksessa. Kukaan ei nosta jokaisessa yhteydessä esiin sitä, että kysymys on kansainvaelluksesta -- tai vasta sen käynnistymisen vaiheesta, sillä tällä vuosisadalla tapahtuvien väestöräjähdysten seurauksena Eurooppaan tulee vaeltamaan satoja miljoonia kehitysmaalaisia.

      Todellakin -- "turvapaikkapolitiikka". Niin suunnattoman typeriä ja lyhytnäköisiä poliitikot ovat. He näkevät noin metrin päähän, siihen missä on päivän Hesarin otsikko.

      "Turvapaikka" on Troijan hevosen uusi nimi.

      Poista
  8. Rinteen hallituksen on syytä olla suomalaisten asialla ja muuttaa tämä tilanne:

    Yle tänään:

    "Yle tutki: joidenkin rikosten selvittämisprosentti on lähes romahtanut – katso oman alueesi tilanne täältä"

    https://yle.fi/uutiset/3-10919613

    Artikkelista poimittua:

    Kävi ilmi, että paikoittain tiettyjen rikosten selvittämisprosentti on suorastaan romahtanut.
    Esimerkiksi Itä-Uudellamaalla kirjattiin selvitetyksi viiden vuoden aikana tuhansia pahoinpitelyitä vähemmän kuin vertailujaksolla.
    Sama suuntaus näkyi lievempänä myös alueen omaisuusrikoksissa.
    ...
    mutta myös poliisin linjaus keskittää resursseja kaikkein vakavimpien rikosten tutkintaan.
    ...
    Myös vakavien rikosten selvittämisprosentit ovat laskeneet
    Toisaalta myös seksuaalirikosten ja henkirikosten – murhien, tappojen ja niiden yritysten – selvitysprosentit ovat laskeneet hieman.
    Näissäkin tilastossa Itä-Uusimaa on valunut poliisilaitosten vertailussa häntäpäähän.
    ////////////////////

    Hetkinen!...keskittää resursseja kaikkein vakavimpien rikosten tutkintaan.
    Mistä nämä rikokset ovat yht´äkkiä tulleet? Tulijoiden ansiontako ja sitä jatketaan nykyhallituksen toimesta...vai jatketaanko sisäministeri Ohisalo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylen iltauutiset:
      Finanssialan johtaja, joka vakuutusalan puolesta oli kommentoimassa asiaa totesi, että tarvitaan tasokorotus poliisien määrään.

      Poista
  9. Nykytilanteessa kuka tahansa saa tulla esim. turvallisen länsi-Euroopan läpi Suomen rajalle ja sanoa taikasanan "asylum".
    Samalla hetkellä pääsee hellään huomaan vaikka ei ole papereita eikä tulijasta tiedetä mitään. Kenties Isis taistelija tai muu terroristi tai raiskaaja tai...

    Kerrottuaan tarinansa Migri:lle, tulija joko saa tai ei saa lain mukaista turvapaikkaa.

    Jos ei saa, tulija on todettu henkilöksi, jolla ei siis ole lain suomaa oikeutta.
    Hän kuitenkin jää tänne laittomaksi oleskelijaksi koska poliisi ei tehokkaasti poista näitä henkilöitä eikä heitä suljeta mihinkään laitokseen vaan saavat kuljeskella missä huvittaa.

    Millä perusteella suvaitsevaiset katsovat olevansa oikeutettuja tukemaan ja auttamaan henkilöä, jolla ei ole laillista oikeutta olla täällä?
    Katsovatko ko. suvaitsevaiset jotenkin olevansa lain yläpuolella?

    Vai onko niin, että julkisen vallan avustuksella tosiaan halutaan synnyttää Suomeen laittomien markkinat?
    Entä kun heillä ei ole "työtä"? Millä he elättävät itsensä? Rikoksillako?

    VastaaPoista
  10. Turvapaikkaprosessi on yksi niistä älyllisesti epärehellisistä kulisseista, jotka palvelevat yhtäältä poliitikkojen tarpeita - siis yhteiskunnallisesa keskustelussa tarvittavan "poliittisen korrektiuden" tarpeita tai mussuhumanistisen tunnustuksellisuuden tarpeita -- ja toisaalta niiden todellisten suurten hyötyjien tarpeita, jotka rahoittavat kansainvaellusta, alkaen ihmissalakuljetuksesta ja päätyen vastaanottajamaiden monenlaisiin instituutioihin -- koko "väestönvaihtoa".

    Numeeriset sijoituspääomat tarvitsevat reaalisia kiinnityskohteita -- muten yhä yleisemmiksi käyvät ja kasvavat miinusmerkkiset korot uhkaavat. Koko se suunnaton yhteiskunnallinen kaaos, joka kansainvaelluksista tulee seuraamaan, nähdään toistaiseksi suursijoittajien taholla sijoituskohteena. Se, että turvapaikkaprosesseja pidetään pyörimässä samaan aikaan kun toisaalla tunnustetaan ettei ko. prosesseista koskaan seuraa tosiasiallisia palautuksia vaan päinvastoin uusien "työpaikkojen" muodostamia sijoituskulisseja, kertoo koko tutuuden siitä millaiset voimat tätä suurta hulluutta pyörittävät.

    Valitettavasti vaellukset tulevat päättymään eurooppalaisten yhteiskuntien sosiaaliseen, taloudelliseen, terveydelliseen ja myös tiedollis-kognitiiviseen romahdukseen, joten sijoittajien intuitiot eivät tule toteutumaan. Sijoittajien todellisuudentaju pettää pahasti. Numeerinen raha on niin maaginen asia, ettei sen kanssa operoivilla ole alkuunkaan todellisuudentajua.

    VastaaPoista
  11. Valtamedia johtaa laumaa. Lauma pöyristyy siitä, mistä media haluaakin sen pöyristyvän. Oulun tapaukset olivat rokotus, jonka jälkeen uusille tapauksille ollaan immuuneja, kunhan media ottaa ne lunkisti ja julkistaa taitavasti peiteltyinä. Kansalaiset saadaan lopulta olemaan pöyristymättä, vaikka öisin katoasisi ihmisiä naapurustosta jäljettömiin, kuten Saksassa tai Neuvostoliitossa tapahtui. Ei nykyaikana ole varaa tuomita niitä, jotka eivät tehneet tuolloin mitään estääkseen mielivallan.

    Kansanvaihto on megatrendi, jota johdetaan näkymättömistä rajojemme ulkopuolelta. Siinä projektissa räjähtävä rikollisuus ei paina mitään. Päinvastoin, se on tuottoisaa taloudellista toimintaa, johon päättäjätkin osallistuvat luomalla siihen puitteet. YK on ohjeistanut, että kansaa ei asiassa saa kuunella, mutta se on laitettava maksamaan kansanvaihdon kustannukset. Nämä ohjeet Suomi on hyväksynyt vähin äänin hyssytellen.

    Satiiria: "Valta kuuluu kansalle".

    VastaaPoista
  12. Borderless: Uusi dokumentti-video massamaahanmuutosta, jonka Youtube sensuroi välittömästi,
    https://www.nordfront.se/borderless-ny-dokumentar-om-massinvandringen-censurerades-omedelbart-av-youtube.smr
    Videoon saa asetuksista myös suomenkielisen tekstityksen.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  13. Isossa maailmassa on jo joukot jalkautettu toteuttamaan poliittista agendaa:

    https://www.zerohedge.com/news/2019-08-17/portland-braces-violent-clashes-between-antifa-and-proud-boys-trump-puts-mayor

    https://www.rt.com/usa/466737-portland-clashes-proud-boys-antifa/

    Ehkä Suomessakin kohtapuoleen? Vai voitaisiinko asiat ratkaista demokraattisilla vaaleilla?

    https://twitter.com/liandersson/status/884064556716363778

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väkivalta ratkaisukeinona on tietenkin lähtökohtaisesti aina tuomittavaa demokratiassa. Meillä kysymys kuuluukin, että millä tavalla ihmiset saataisiin ymmärtämään maahanmuuton kaikki puolet, tekemään niistä loogiset johtopäätökset ja niiden tärkeys sekä äänestämään tämän käsityksen perusteella.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!