lauantai 30. maaliskuuta 2019

Tiede totuudenjälkeisen yksisilmäisten maailman poliittisena uhrina

Osa poliittisesta kentästämme on lähtenyt sellaiselle linjalle, että maamme politiikka on johdettava suoraan ilmastomallien perusteella ennakoidun ilmastonmuutoksen uhasta. Esimerkiksi maamme ainutta merkittävää luonnonvaraa eli metsiä halutaan hyödynnettävän vajaasti ja ihmisten liikkumista pyritään suitsimaan siirtymällä polttomoottoreista sähköön ja vapaista maanteistä maksullisiin.

Yksi näistä linjauksista on ihmisten - etenkin lasten - pakottaminen kasvisruokailuun. Tähän aiheeseen ottivat aamun lehdessä kantaa kaksi alan tunnettua tutkijaa. Hannu Korhonen ja Anne Pihlanto nimittäin totesivat, että vaikka ilmastonmuutoksen "torjuminen on tärkeää, ...sitä ei pidä tehdä poliittisella päätöksellä, joka voi heikentää kasvavien lasten ravitsemusta ja terveyttä".

Arvaan, että he joutuvat tulevalla viikolla kovan kritiikin kohteeksi siitä huolimatta, että heidän väitteensä oli perusteltu tutkimustiedolla ja faktoilla. Niillä ei kuitenkaan ole sen suurempaa merkitystä, koska elämme nykyisin totuudenjälkeistä yksisilmäisyyden aikakautta, jossa tunne ja vihervasemmistolainen oikeaoppisuus ovat muodostuneet dogmiksi.

* * *

Samassa lehdessä Itä-Suomen yliopiston julkisuudessakin varsin tunnettu ja palkittu professori Jukka Korpela otti kantaa tuohon yksisilmäisten maailmaan. Hänen mukaansa kansleri Kari Raivion ja professori Ilkka Ruostetsaaren ehdotus tiedeministeriöstä kuulostaa aivan Neuvostoliitolta - niin kuin kuulostaakin.

Korpela totesi - nähdäkseni aivan oikein - että "on infernaalinen visio, että Suomeen perustettaisiin tiedeministeriö koordinoimaan kaikkea tutkimusta yliopistoissa ja sektorihallinnoissa. Pian sen hallintovirkamiehet kaappaisivat vallan siihen, mikä on totta ja mitä voi tutkia. Toisin ajattelevat marginalisoitaisiin resurssien jaossa, koska valtaapitävät kysyisivät valitsemiltaan oikein ajattelevilta huippututkijoilta, mikä on totuus. Näin tiede ei enää kehity vaan muuttuu uskonnoksi."

Teräväkatseisena ihmisenä hän totesi tällaisesta näkyvän jo nyt merkkejä "ilmastonmuutoskeskustelussa, kun IPCC:n raportin epäily sivuutetaan pyhäinhäväistyksenä". Samaa on toki näkynyt jo aiemmin ainakin nuoruuteni kauhukuvia maalanneessa "happosadekeskustelussa", jossa puiden sienitautiepidemian aiheuttaman kaikille näkyvän mäntyjen ruskistumisen väitettiin useita vuosia ja suurin otsikoin johtuvan ilmansaasteista - mutta asian oikea laita julkaistiin yhden palstan pikku-uutisena.

Tästä eivät oppineet mitään ainakaan ne 15 000 tieteenharjoittajaa, jotka julistivat omaa totuuttaan ilmastonmuutospoliittisessa julkilausumassaan. Enkä tällä tarkoita sitä, ettei ilmastonmuutoksen uhkaa tulisi pyrkiä rajaamaan tehokkain toimenpitein, vaan ettei yhdenkään kansakunnan tule ajaa itseään umpikujaan ottamalla vastuulleen oleellisesti muita suurempaa taakkaa.

Näin erityisesti siksi, että julkisista väitteistä huolimatta ilmastonmuutoshypoteesi ei edelleenkään saa kaikkien tieteentekijöiden kannatusta - monet tuntemani ja asiaan liittyvää ensisijaista tietoa omaavat tutkijat ovat skeptisiä, mutta pitävät suunsa kiinni, koska sen avaaminen johtaisi noitavainoon ja ilmastonmuutoshypen kautta virtaavan tutkimusrahoituksen katkeamiseen.

Niin tai näin. Minun on helppo tutkijana ja professorina yhtyä Korpelan näkemykseen siitä, että "terveen tieteen kannalta on parasta, että sille annetaan resursseja mutta sitä ei fokusoida, koordinoida tai hallinnoida. Tieteen pitää olla epäilevää, kriittistä ja ristiriitaista, koska vain niin löytyy huomisen totuus. Politiikassa on tärkeää, että päätöksiä valmistelevat hyvän kriittisen tieteellisen koulutuksen yliopistoissa saaneet virkamiehet."

Tästä ideaalista on valitettavasti edetty turhan kauas. Tutkimusrahoja on siirretty enenevässä määrin poliitikkojen päätettäväksi ja yliopistojen sekä tutkimuslaitosten hallintorakenteet ohjailevat yhä vahvemmin niissä tehtävää työtä - eikä perusteena todellakaan ole mahdollisimman korkean tieteellisen laadun tavoitteleminen vaan halpahintainen poliittinen tarkoituksenmukaisuus. Siis samanlainen, joka ohjasi entisen itäblokin tieteentekijöitä.

Siksi kaipaisin myös poliittisilta puolueiltamme selkeää linjausta siitä, minkälaista tiedepolitiikkaa heidän johdollaan aiottaisiin toteuttaa - lisäresurssit kun eivät tuota mitään hyvää, mikäli ne tuhlataan poliittisen oikeaoppisuuden alttarille. Siksi haluaisin tietää antaisivatko puolueet tieteelle takaisin vapautensa - jota se historian valossa soveltaa nimenomaisesti tavoittelemalla korkeinta mahdollista laatua - vai ohjattaisiinko sitä yhä enemmän viisivuotissuunnitel... ei vaan vaalikausien mukaisin nelivuotissuunnitelmin kohti uljasta uutta maailmaa, jossa härskeimmät ja opportunistisimmat ovat voittajia ja tieteellisiä löydöksiä hyödyntävät yritykset ja tavalliset kansalaiset suurimpia kärsijöitä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kiina nousee tutkimuksen ja talouden välisen positiivisen kierteen varassa
Halutaanko yhteiskunnallisen tutkimuksen kriisi levittää myös muille tieteenaloille?
Strategisen tutkimusrahoituksen kallis hinta

8 kommenttia:

  1. Niinpä. Proffan näkemysten kanssa ikävän yhteensopiva on mm jo toisessa hakuvaiheessa oleva Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston hanke "Kohti kestävää, terveellistä ja ilmastoneutraalia ruokajärjestelmää (FOOD)". Tuo 'ilmastoneutraali' määrittelee jo etukäteen, minkä agendan mukaiset hakemukset tulevat saamaan rahoituksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. STN on nimenomaisesti tutkimusrahaa, jonka avulla on tarkoitus tuottaa poliittisesti määritettyä tietoa. Ei välttämättä puolueellista tai virheellistä, mutta kuitenkin aiheesta, jonka poliitikot ovat määrittäneet. Samalla jostain muusta aiheesta suunniteltu tutkimus jää rahoituskanavan puutteen takia tekemättä.

      Poista
  2. Tästä professorin blogikirjoituksesta päädytään sen yleisen, kaiken "tositiedon" auktorisoitumista koskevan ongelman äärelle, jota oma aikalaisajattelumme on kyvytön käsittelemään saati ratkaisemaan.

    Sen ongelman kuvasi edesmennyt Georg Henrik von Wright kirjassaan "Tiede ja ihmisjärki" näin: "Tiedolla on monia muotoja, ja myös se erityinen muoto, joka on saanut ilmauksensa tieteessä, on ollut aikojen varrella muuttuva."

    von Wrightin oppi-isä, Ludwig Wittgenstein puolestaan puolestaan puki totuudellisuuden tiedonfilosofisen suunnilleen tähän muotoon: "Vanha systeemi, jossa Jumala toimi kaiken selityksen päätepisteenä, oli jossain mielessä selvempi kuin nykyinen, jossa totuuden olisi säilytettävä sekä totuudellisuuden että kehittymisen ominaisuus."

    Oma aikamme uskoo vain korrespondenssiin, jolloin kaikki tositiedon auktorisoitumisen ongelmat -- jotka ovat koherenssin ongelmia -- voidaan ohittaa. Voidaan tosiaankin vaikkapa perustaa orwellilainen Totuusministeriö pitämään huolta tutkimuksesta. Siis siitä, että käytetään vain Systeemin hyväksymiä lähtökohtia, jolloin kaikki tositieto sulkeutuu "poliittisesti" valvottavissa olevaan ontologiseen kehään.

    Tieteestä tulee uskontoa, kun ajasta puuttuu tieteenharjoittamisen paradigmoihin pureutuva kritiikki. Kaikki aikamme akateeminen "arvovalta" palvelee paljon painavammalla tavalla poliittisia ohjelmia kuin auktorisoitujen totuuksien kyseenalaistamista. Niin sanottu ilmastotutkimus painii ihan samassa sarjassa kuin, hmmm, sanotaan nyt vaikka feministinen sukupuolentutkimus.

    Kukaan ei korosta sitä että meillä ei toistaiseksi ole mitään käsitystä siitä miten monimuuttujainen "asia" ilmasto on, ja että kaikki minkä voimme sanoa varmasti on se, että mallinnuksemme perustuu vain vajavaiseen tietoon mahdollisista muuttujista. -- Emme taida edes tarvita orwellilaista Totuusministeriötä, titeteentekijöiden keskinäinen konsensus hoitelee jo homman.

    Ja itse asiassa -- jos luemme Orwellinen kirjan durkheimilaisen sosiologian paradigmaattiselta pohjalta -- juuri tästä systeemisen "vallan" itse itsensä auktorisoivasta luonteesta kaikessa totalitarismissa pohjimmiltaan onkin kyse. "Isoveljeä" ei oikeasti ole olemassa, se on vain tarvittava ajatuskulissi. Kun yhteiskunta totalitarisoituu, kritiikki katoaa samalla tavalla kuin kaikki yksilöllinen "tahto", "tieto", "vapaus ja "vastuu" katoavat. Silloin auktorisoidut totuudet autorisoituvat ja koneisto pyörii omalla painollaan.

    VastaaPoista
  3. Sanotaan, että tieteellinen maailmankatsomus valtaa alaa ja uskonnot kuihtuvat pois. Ulkopuolelta tarkastellen kuitenkin tiede ilmiöineen näyttäytyy uskontona. Toisekseen tiede on vallan väline, kuten uskontokin on osaltaan ollut. Tieteen "tulee" tukea vallitsevaa ideologiaa. Nimitys- ja rahoituspolitiikalla varmistetaan, että vallassa olijat saavat tiedemaailmalta tulitukea, eli oikeita tuloksia ja kannanottoja. Uskoisin, että merkittäviä tuloksia on jäänyt julkaisematta, jotta tutkija ei joutuisi tiedekirkonkiroukseen ja siirtymään aktiivimalliin. Opportunistitutkijoille järjestelmä tarjoaa kiihdytyskaistan.

    Tiede on edistynyt nopeimmin suurten paradigmamullistusten kautta. Mullistajat ovat joutuneet naurunalaisiksi ja pahimmillaan marttyyreiksi. Tiedeveneen keikuttaminen on vaatinut suurta lahjakkuutta ajatella paradigman ulkopuolelta, korkeaa moraalia sekä hullunrohkeutta. Suurin osa tiedemaailmasta on osallistunut polttorovion sytyttämiseen. He vain tottelevat ääneen lausuttuja tai lausumattomia käskyjä ja ovat siten "syyttömiä" tekoihinsa.

    Tieteen itsensäkorjaavuus on usein lausuttu ylevä ominaisuus. Se ei kuitenkaan perustu niinkään toimijoiden korkeaan moraaliin, vaan siihen, että fiksoituneet tieteilijät kuolevat ja joutuvat irroittamaan vallanhimoiset näppinsä jarrukahvasta. Sen sijaan ideologiat elävät pitkään toimien siten yksittäistä ihmistä pitempään kehityksen jarruina. Esimerkkejä poliittisista jarrujärjestelmistä ovat sosialismi eri versioina, mukaanlukien länsimaissa nyt vallassa oleva kulttuurimarksismi sekä islam. Nämä kaksi ovatkin toistaiseksi epäpyhässä liitossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiede pysyy terveenä ja itsensä korjaavana niin kauan kun tosiasiat menevät teorioiden edelle. Eli niin kauan kuin yhdenkin siihen sopimattoman, mutta luotettavan tutkimustuloksen katsotaan vaativan asiaan liittyvän selitysmallin (tieteellisen teorian) muuttamista.

      Poista
  4. Olen joskus aikaisemminkin pohdiskellut mikä on todellinen skaala näille asioille. ts kun totuutena kerrotaan tieteessä vallitsevan konsensuksen, tai vaihtoehtoisesti kerrotaan kansan ylivoimaisen enemmistön seisovan tämän asian takana yksimielisesti ja mahdollisen epäilijän edustavan äärimmäistä marginaalia jonka yleistymistä tulee suitsia viimekädessä vaikka lainsäädännön keinoin.

    Uuspuhevirasto - tai siis Sanoma Media torjoaa yhden hyvän study casen tähän kysymykseen antaessaan, toki vahingossa, tämän yleensä lähdesuojan ja liikesalaisuuden piiriin kuuluvan tiedon kaikkien tarkasteltavaksi kokeilemalla vaikuttaa mediakonsernina kansalaiskanavien kautta suoraan lainsäädäntöön. Tämähän ei tulisi oikein mistään edes ilmi ellei "kansalaisaloitteen" vireillepanija olisi hölmöyksissään tai ylimielisyyttään antanut työsähköpostiosoitettaan kaiken kansan nähtäville.

    Sanoma Media tykittää koko kanava-arsenaalillaan primetimena mainosta aloitteen allekirjoittamisesta kohderyhmille, sekä on perustanut agendalleen jopa verkkosivuston yhden alihankkijansa avustuksella. Tekninen yhteistyökumppani on myös hyvin edustettuna kansalaisaloitteen yhteyshenkilöiden yhteystiedoissa. Sivustolta voi parhaiden propagandakäytäntöjen mukaisesti ladata medialle tarkoitetun oikeaoppisen doktriinin sekä muuta dogmaa.

    Nyt tulee se mielenkiintoisin kohta; Tämä sekä kansaa että erityisesti nuorisoa maailmassa eniten huolestuttava asia, tai ainakin näinhän meille on (sanoma)median toimesta kerrottu, ei oikein räjäytä kannatustaan vaikka sitä puffataan kaikilla nuorison suosiossa olevilla radiokanavilla päivästä toiseen. Medianäkyvyyden hinta on varmasti satoja tuhansia euroja. Kampanja keräsi alussa löysät pois, eli ehkä sen todellisen asian tosissaan ottavien määrän mutta sen jälkeen onkin pitänyt vähän hiljaisempaa.

    Oletettavasti aina sen mukaan kun joku opettaja asiaa käsittelee tunnilla ja antaa oppilaille kotitehtäväksi käydä allekirjoittamassa aloite tippuu noita lisää muutaman kymmenen päivävauhtia. Ottaen huomioon että kyseessä kuulemma on aikakautemme tärkein asia on kannatus aika vaatimatonta verrattuna vaikkapa tunnettuun aloitteeseen Tasa-arvoisesta avioliittolaista jota kannatti päivätasolla yli 100000 kansalaista. Ja tätä ei edes puffattu Suomen suurimman mediatalon täysillä resursseilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta tuli hakematta mieleen Pirkkalan moniste 1970-luvulta. Mutta kuten tänään kirjoitin aivan toisesta aiheesta, ei vihervasemmisto ole oppinut yhtään mitään siitä totalitarismista, jota Sen aatetoverit tuottivat viime vuosisadalla.

      Poista
  5. Vihervasemmiston totuudet eivät kestä kilpailua. Siksi he pyrkivät eliminoimaan oman oppinsa kanssa ristiriidassa olevat aatesuunnat. Näin oli ennen ja näin on edelleen.

    Vihervasemmiston ajatukset kestävät vain, jos ne saavat levitä ilman kilpailua.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!