Tieteen innovatiivisuus ja strategisen tutkimuksen rahoitusväline

Suomalainen tutkimus on siirtymässä uuteen aikaan vuoden kuluttua. Tutkimuslaitoksia supistetaan ja yhdistellään. Samalla aiemmin suoraan tutkimuslaitoksille budjetoitua rahaa siirretään niin sanottuun strategisen tutkimuksen rahoitusvälineeseen.

Suomessa, kuten melkein kaikkialla muuallakin länsimaissa, tutkimus on organisoitunut muita etevämpien ja tai kokeneempien tutkijoiden johtamiin tutkimusryhmiin. Näissä ryhmissä pieni osa henkilöstöstä on vakinaisissa työsuhteissa valtaosan toimiessa erilaisiin rahoituskuvioihin perustuvissa määräaikaisissa työsuhteissa.

Siten määräaikaiset tutkijat tekevät suuren tai yleensä jopa suurimman osan käytännön tutkimustyöstä vakinaisten henkilöiden huolehtiessa rahanhankinnasta, tutkimusryhmän työn yleisestä ohjauksesta, opetuksesta tai viranomaistehtävistä, muista asiantuntijatehtävistä sekä jatkuvasti laajenevasta byrokratiasta.

Edelle kirjoitetusta seuraa, että huomattava osa suomalaisten tutkimusryhmien ajantasaisimmasta osaamisesta on määräaikaisten tutkijoiden varassa. Näin myös omassa tutkimusryhmässäni. Mikäli tuo osaaminen yhtäkkiä katoaisi, olisi sen korvaaminen vaikeaa ellei suorastaan mahdotonta.

Kun määräaikaisten työsopimusten varaan rakennettu osaaminen yhdistetään siihen tosiasiaan, että yleensä tutkimusryhmä alkaa tuottaa merkittäviä tuloksia vasta vuosien mittaan, on menestyvän tutkimusryhmän syntymisen ehdoton edellytys tutkimusrahoituksen jatkuvuus. Lyhyetkin katkokset aiheuttavat pikaisen osaamisen katoamisen, ja samalla tutkimusryhmään sijoitettujen aiempien investointien hukkaanmenon.

Tämän kilpailun perusteella jyvät erottuvat akanoista ja parhaat ryhmät jäävän eloon huonompien karsiutuessa - samalla suomalaisen tutkimuksen taso toivottavasti nousee kierros kierrokselta. Paitsi milloin väliin tulee joku suhmuroija sotkemaan rahanjakoa sekundaarisilla perusteilla.

Tuleva sektoritutkimuksen rahoitusväline on keskeisellä sijalla niin määräaikasten tutkijoiden kuin kokonaisten tutkimusryhmien tulevaisuuden ja sitä kautta koko suomalaisen tutkimuksen yhteiskunnallisen hyödyllisyyden kannalta. Ellemme me sivistysvaltiona eli tutkimusrahan jakajana sekä yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa sen hakijoina ja käyttäjinä osaa hyödyntää oikein tämän uuden rahoitusmallin tarjoamia mahdollisuuksia, emme me myöskään pysty antamaan veronmaksajille parasta mahdollista vastinetta heidän rahoilleen.

Siksi niin yliopistojen kuin etenkin tällä hetkellä suurten muutosten kourissa olevien tutkimuslaitosten tulisi huolehtia kaikkien nyt käynnissä olevien hallinnollisten muutosten keskellä ennen kaikkea parhaiden nykyisten ja uusien vasta nousussa olevien tutkimusryhmien toimintaedellytysten turvaamisesta.

Itse rahanjaossa olisi puolestaan pystyttävä välttämään marxilaistyyppinen tiedostavan etujoukon näkemyksiin perustuva innovaatiokirjoa rajoittava rahanjako (jollainen lienee valitettavasti tulossa), jossa erilaisista etujärjestöistä ja päättäjistä valikoitu tutkimusta vajavaisesti tunteva joukkio miettii kukin omasta kapeasta näkökulmastaan aiheita, joihin voisi pyytää tutkimusrahaesityksiä.

Nyt tekeillä olevan marxilaisen ratkaisun menestysmahdollisuudethan on jo nähty; vaikka tiedostavat etujoukkolaiset olisivat kymmenen kertaa näkevämpiä kuin tavalliset tutkijat, omaa tuhat tavallista tutkijaa kuitenkin kymmenen kertaa enemmän näkemystä kuin kymmenen hengen tiedostava etujoukko. Lisäksi tuhannen hengen massan ajautuminen ideologisille harharetkille on epätodennäköisempää kuin kymmenen hengen neuvoston. Juuri tällaisista syistä edesmennyt Suomen itäpuolella sijainnut työläisten paratiisikin jäi tieteellis-teknologisessa kilpailussa länsimaiden jalkoihin.

Vältetään siis strategisen tutkimuksen rahoitusvälinettä muodostettaessa ennalta tiukasti rajatut hankepyynnöt ja julistetaan niiden sijaan avoin haku, jonka perusteella rahoitus jaetaan parhaille hakemuksille. Näin saadaan tarjolle koko suomalaisen tiedeyhteisön innovatiivisuuden hedelmät, joista parhaat ja innovatiivisimmat voidaan rahoittaa.

Toisin sanoen toimitaan kuten Suomen Akatemian nykyisessä hankehaussa, mutta lisätään hakemusten keskeisiin arviointikriteereihin sovellettavuus ja käytännön merkitys. Innovatiivisuus, korkea tieteellinen taso ja yhteistyökuviothan siellä jo ovatkin.

Aiempia ajatuksia samasta aihpiiristä:
Miljoonia poliittisiin pamfletteihin - näin on hallitus päättänyt
Valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistus
Turhan tutkimuksen hyödyllisyydestä ja hyödyttömyydestä