tiistai 8. tammikuuta 2019

Feministisiä kulttuuriuutisia

Yle on uutisoinut meille nuoresta saudinaisesta, joka lähti perhettään pakoon ja päätyi Saudi-Arabian ja Kuwaitin diplomaattien kiinniottamaksi Thaimaassa. Nuoren naisen pelkona on palauttaminen perheensä pariin, joka hänen mukaansa aikoo tappaa hänet.

Tapaus on mielenkiintoinen siksi, että nainen on kertonut luopuneensa islamista, mikä kyseisen oppirakennelman mukaan on kuolemantuomion arvoinen synti. Lisäksi hän Iltalehden mukaan kertoi paenneensa pakkoavioliittoa, mikä lienee saudiarabialaisen kulttuurin mukaan kuoleman arvoinen loukkaus sukulaisten kunniaa kohtaan..

Mielenkiintoista jutussa oli myös se, että thaimaalainen poliisijohtaja valehteli, ettei naisella ollut viisumia Thaimaahan, matkalippua eikä rahaa. Näistä ainakin matkalippu Australiaan on ollut.

Tapaus on saamassa onnellisen lopun, sillä kansainvälisen huomion seurauksena naista ei palauteta perheensä tapettavaksi. Nähtäväksi jää, saako hän aikanaan turvapaikan ja mitä sen jälkeen tapahtuu.

Tapaus kertoo maailman suurten kulttuurien välillä olevista eroista. Samasta kertoo myös toinen uutinen, jonka mukaan Saudi-Arabian femistiset uudistukset ovat jatkuneet ja vastaisuudessa mies ei voi erota vaimostaan kertomatta tälle asiasta.

Kirjoitin edellä olevan yhteenvedon saudi-uutisista siksi, että tapahtunutta olisi hyvä pohtia esimerkiksi feministisen liikkeen, yhteiskunnan monikulttuuristamisen, suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden ja ehkä myös kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan kannalta. Pohtimisella tarkoitan tässä yhteydessä rehellistä analyysiä, jossa poliittiset intohimot on painettu taustalle ja johtopäätökset ja mahdolliset toimenpiteet tehdään tosiasioiden pohjalta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä muut ajattelevat meistä ja muista?
Onko lapsimorsian pöyristyttävämpi kuin kulttuurirasisti?
Kumpi ompi parempi - Suomi vaiko Saudi-Arabia?

21 kommenttia:

  1. Feministit voisivat lopultakin avata silmänsä realismille, mitä tulee tähän rauhan uskontoon. Voisiko joku feministi aikuisten oikeasti kuvitella voivansa toimia Saudi-Arabiassa, tai yleensä missään muslimimaassa.
    Kannattaisi pitää mielessä, että Suomessa naiset saivat äänioikeuden vuonna 1906, ja kansanedustajista aika suuri osa on naisia nykyisin. Suurempaa tasa-arvoa kuin Suomessa saa turhaan etsiä tältä planeetalta. Silti feministit ja muu suvaitevainen tasa-arvoväki toivottavat lämpimästi tervetulleiksi muslimikulttuurin edustajat. Ilmeisesti he kuvittelevat, että islamilainen sortava ja väkivaltainen suvaitsemattomuus muuttuu länsimaiseksi suvaitsevaisuudeksi, kun tulija ylittää rajan.

    VastaaPoista
  2. (Kurkottaa keittiökaappiin ottaakseen foliorullan:)

    No jos mennään Juri Bezmenovin mukaan, niin eihän feminismissä välttämättä olekaan kyse universaaleista naisten oikeuksista, vaan länsimaisten yhteiskuntien hajottamisesta...

    https://en.wikipedia.org/wiki/Yuri_Bezmenov

    https://www.youtube.com/watch?v=y3qkf3bajd4

    Olisi kiva saada selvitys siitä minkälainen vaikutus NL:n psykologisilla operaatioilla oli 3. aallon feminismiin länsimaissa.

    Sen lisäksi voisi olettaa, että nyky-Venäjän Bezmenovit ovat edelleen mukana muun mädätyksen ohella myös 3-4-5. aallon feminismissä.

    Putinin syytä tämäkin!


    t: v-Tuuntnunut Stadilainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "eihän feminismissä välttämättä olekaan kyse universaaleista naisten oikeuksista, vaan länsimaisten yhteiskuntien hajottamisesta..."

      Juuri sitä vartenhan Yhdysvaltain kommunistinen puolue alunperin loi feminismin:
      "Feminism Was Created by the US Communist Party",
      https://www.henrymakow.com/000180.html

      Samasta syystä feminismi luonnollisesti oli kielletty Neuvostoliitossa.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Feminismin kanssa käsi kädessä kulkeva kulttuurimarxismi pohjautuu 1930-luvulla Frankfurtin yliopiston KOMMUNISTI-sosiologien kehittämille moraalinmädätys-periaatteille, neuvosto-bolsevikkien toimeksiannosta länsimaisten yhteiskuntien rappeuttamiseksi sisältä päin, ks. "Frankfurtin koulukunta: salaliitto rappioon", http://isovimma.blogspot.com/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html

      Kulttuurimarxistis-feminististä rappiopropagandaa, ml. monikulttuuri-aivopesu suoltaa koko valtaVALEmedia, räikeimmin suomalaisten ikioma Brysselin Pravda ja vallanpitäjiemme propagandakone Yle.

      KANSATTOMAN, ISÄNMAATTOMAN Kokoomuksen opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen alaisen opetushallituksen ohjeistamat koulut suoltavat samaa rappiopropagandaa lasten tajuntaan:
      "Kouluista tehtiin poliittisia aivopesukeskuksia – ketkä ovat syyllisiä?", http://www.magneettimedia.com/kouluista-tehtiin-poliittisia-aivopesukeskuksia-ketka-ovat-syyllisia/

      Kansalla olisi viime hetket tehdä vaaleissa väen vaihtaminen eduskuntaan ennenkuin sinne kiipineet maanpetturit vaihtavat kansan toisennäköisiin asukkaisiin pitämällä portit apposen auki ulkoapäin maahamme tunkeutuville vihamielisille miehittäjille ja loisille.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  3. Akateemisenkin maailman vallanneet "feministiset" koulukunnat ovat hätkähdyttävä esimerkki siitä miten "mallistunut" länsimaailmakin yhä elvyttää ihmismielen pohjalla vaikuttavia primitiivisen uhriajattelun instituutioita.

    Primitiiviset ihmisethän hahmottivat "vallan" "kaikkiallisena" -- ja heidän "jumalhahmonsa" olivat koko kokemuksellisen maailman mittaisia. "Luonnon" kanssa käytävä kauppa -- siis se että uhraamalla jumalille saataisin vastalahjaksi hyviä säitä ja menestystä -- on yksi ihmismielen kaikkein pohjimmaisia "lokatiivisia" vuorovaikutusmalleja. Eikä se mielemme pohjalta ole minnekään kadonnut.

    Vaikka länsimaailma onkin nyt "valistunut", kaikkein alkuperäisimmät ajattelumallit toimivat edelleen. Eivätkä pelkästään toimi, vaan jäsentävät kokemuksellista maailmaamme ihan perustavanlaatuisella tavalla.

    Sillä vaikka sukupuoliseparaatiosta on näennäisesti päästy irti, on kehittynyt sukupuolieroja uudella tavalla korvaavia instituutioita, jollainen myös opillinen "feminismi" on. Se on ikiaikaisen uhrirooliutumisen ja uhripääoman kokoamisen nykymuoto, joka esimerkiksi tarvitsee oman oppikäsitteistönsä toimiakseen alkukantaisen totemismin tavoin ja voidakseen "nimeämällä" sulkea oman opillisen piirinsä.

    Jos "feminismi" sijoitetaan uhriajattelun raameihin, silloin ei ole mitään ihmeellistä tai ristiriitaista esimerkiksi siinä, että länsimaiset "valistuneet" feministinaiset tuntevat vahvaa sukupuolista vetoa raakoihin jihadistinuorukaisiin. Miten se muuten voisi ollakaan?

    Uhriajattelun instituutio on primitiivinen ja vahva -- se tarjoaa sekä samaistumisen että palkinnon -- ja siltä pohjalta määräytyy kaikki muu, rakastuminenkin.

    Kun valikoin tekstejä kirjaani "Vallan kaikkiallisuudesta" mietin, pitäisikö näistä nykyisistä uhriajattelun muodoista puhua enemmän, mutta päädyin siihen, että kaikki mikä liittyy "feminismiin" on vielä liian provosoivaa materiaalia. Meillä ei tässä ajassa ole oikein minkäänlaista vähäistäkään käsitystä siitä, miten mielessämme piilevä primitiivinen pohja yhä kaikessa arkiajattelussammekin -- saati sitten siinä mitä nimitämme "tiedolliseksi" tai "opilliseksi" -- vaikuttaa.

    Jos jotain haluamme noista asioista tavoittaa ja ymmärtää, täytyy edetä maltillisesti. Olennaista olisi saada yhä useampi edes jotenkin ymmärtämään sitä, miten lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti olemme sosiaalinen laji, jonka koko kulttuurievoluutio perustuu sosiaalisiin muodosteisiin.

    Kaikki meissä oleva ihmisyys on kulttuurista ihmisyyttä. "Kulttuurit" ovat primitiivisellä asteella tehtyjä kehityksellisiä perusratkaisuja, eivätkä nämä perustekijät ole aivoistamme minnekään hävinneet. Vaikka "opillisesti" voimme loihtia "yleiskäsitteellisiä" totuuksia, mitään "yleistä ihmisyyttä" ei todellisuudessa ole olemassa.

    VastaaPoista
  4. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jarjesto-ihmeissaan-poliisin-kommenteista-brittilehdelle-kuinka-te-kehtaatte/5681524



    t: Vitjaantunu Stadilainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo linkkaamasi uutinen antaa mielestäni hyvän havaintoesimerkin juuri siitä miten projektiivisia kummankin sukupuolen erilaiset näkökulmat ovat. Syvätason tekijät ovat pitkälti tiedostamattomia, ihan pimennossa.

      Niinpä poliisi vaistonvaraisesti hahmottaa tietyn uuden rikollisuuslaadun, jonka selvä eksplikointi kuitenkin jää toistaiseksi -- ilmeisesti niin sanotusta "poliittisesta korrektiudesta" johtuen -- tekemättä. Poliisi fokusoi huomionsa tekojen tekijöihin, jolloin väistämättä joskin selvästi ääneen sanomatta törmätään siihen, että maahantulijoiden mukana on tullut myös uudenlaista kulttuurista rikollisuutta.

      Jos olisimme oppineet puhumaan kulttuureista sosiaalisuuden laatuna ja pohjarakenteina, meille ei olisi niin tavattoman vaikeata ottaa vastaan sitä tosiasiaa, että paitsi sosiaalisuus myös epäsosiaalisuus ovat kulttuurisia ominaisuuksia.

      Naisjärjestö puolestaan hahmottaa asiaa uhrin (ja yleisemmin ottaen uhriajattelun) näkökulmasta -- ja kumma kyllä, mukaan tulee aivan sama jaottelu kulttuurisen tekijän mukaan -- mutta täsmälleen päinvastaisin etumerkein. Eli maahantulleet vieraskulttuurit yritetään sulkea samaan sisäpiiriin johon itse samaistutaan.

      Poista
    2. Mistähän syystä tuosta uutisesta tuli mieleen seuraava:
      Why can’t a woman be more like a man
      Why is thinking something women never do?
      Why is logic never even tried?
      Straightening up their hair is all they ever do.
      Why don’t they straighten up the mess that’s inside?

      Poista
    3. https://www.riemurasia.net/video/Spede-show-naisen-logiikka-Pahoinpiteleva/212013

      Poista
  5. Petollisten poliitikkojen ja liittolaisensa yhtä petollisen valtaVALEmedian aivopesemä kansalaisten enemmistö ei ole vieläkään selvillä mikä ja mitä Euroopan Unioni on mm. Kalergi-suunnitelmineen:

    "The EU Apparently Rapidly Dissolving from within. UK and France de facto without Governmental Authority

    The EU never was a project of the peoples of Europe. From the start, it was the project of the banksters of the City of London, who have made the EU Commission and the EU Council their subservient slaves for their dirty NWO dictatorial one-world plan. Their Rothschild organisation, the US Council on Foreign Relations even organized the EU/Steel and Coal Union through its CIA, paid the so-called EU-fathers Monnet, Spaak, Schumann etc. and ordered the introduction of the euro – not to be made public until no public protests could stop this bankster project :

    The peoples were thorougly brainwashed by the elitist-owned media and elected, corrupt politicians accepting the project that was tolerated as long as the standard of living increased.
    However, after the banksters´mass theft of our money after their staged 2008 crisis and their also staged mass import of low-IQ, violent and ungrateful Muslim conquerors (e.g. Koran sura 33:27) the patience of indigenous Europeans is coming to an end. For not only is violence, rape, murder rapidly increasing – as foretold by Prof. Peter Hammond – but these culturally and work-force “enriching” peoples turned out to be neither. On the contrary: They mostly have to live on social benefits now being taken from the slaves who have to pay for their declared enemies.

    All over Europe the protests against the EU are getting louder. Europeans have not yet grasped what is behind the EU:..."

    Koko artikkeli: https://new.euro-med.dk/20190108-the-eu-apparently-rapidly-dissolving-from-within-uk-and-france-de-facto-without-governmental-authority.php

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  6. Kun näytään laajentavan blogia hieman leveämmälle, niin jatketaan.
    Roope Ankka eli miljardööri Soros on tunnettu avokätisyydestään määrättyjä aatesuuntauksia ja arvopohjia toteuttavia tahoja kohtaan. Mutta osataan sitä Suomessakin. Käykääpä läpi esim. Koneen säätiön apurahat https://koneensaatio.fi/apurahat/tuetut/

    VastaaPoista
  7. You made some really goood points there. I looked on the net for more information about the issue and found most people will go along with your views on tis web site. 토토

    VastaaPoista
  8. I get pleasure from, cause I found just what I used to be having a look for. You’ve ended my four day long hunt! God Bless you man. Have a nice day. 경마사이트

    VastaaPoista
  9. Thanks for a marvelous posting! I truly enjoyed reading it, yyou
    might be a great author. I will make sure to bookmark your blog and will come back very soon. 온라인카지노

    VastaaPoista
  10. I want to encourage you conttinue
    your great writing, have a nice day! 토 토

    VastaaPoista
  11. this type of useful article to read, keep it up

    VastaaPoista
  12. I also tried to share the site. thank you

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!