lauantai 8. joulukuuta 2018

Kirjailijan helvettiin-toivotukset päätyivät lehden sivuille

Kirjailija Juha Itkonen kertoi Iltalehdelle toivottaneensa kovalla äänellä huutamalla helvettiin painumista ohitseen marssineille jo hakaristilippunsa menettäneille uusnatseille, jolloin hänen seitsenvuotias lapsensa oli säikähtänyt isänsä käytöstä. Iltalehti otsikoi tapauksesta kertovan uutisen siten, että siitä saattoi ymmärtää lapsen säikähtäneen natseja. Klikkijournalismia, mitäpä muuta.

Uutisen varsinaisesti mielenkiintoinen kohta oli kuitenkin se, kun Itkonen ihmetteli uutisen lopulla, että "mitä minun olisi pitänyt tehdä? Seistä siinä tyynen asiallisena niin kuin mitään erikoista ei olisi ollut meneillään? Ainakin pojat näkivät, ettei kaikkea tarvinnut eikä edes saanut suvaita."

En tiedä Itkosen poliittista aatemaailmaa, mutta hänen asenteensa on tyypillinen monille suomalaisille kulttuurivaikuttajille ja muille urbaaneille elitisteillemme, kuten punavihreässä kuplassa omia ajatuksiaan taannoin esiin tuonut Pirkko Saisio sai kokea. Tarkoitan sitä, ettei - Itkosen sanoin - kaikkea tarvitse eikä edes saa suvaita. "Kaikki" tarkoittaa tässä niitä, jotka eivät ajattele samoin.

Toki uusnatsit ovat vastenmielisiä otuksia. Historiasta ymmärtämättömiä ressukoita, jotka kuvittelevat saavuttavansa jotain hyvää kannattamalla aatetta, joka johti ihmisten vainoihin ja maailman suurimpaan sotaan. Siis vähän kuiin kommunistit, joiden aate johti niin ikään laajamittaisiin vainoihin sekä itseaiheutettuun nälänhätään.

Varsinaisia uusnatseja meillä on noin 60-70 kappaletta, joissa minun mielestäni on saman verran liikaa. Kommunistisia puolueita taas on kaksi ja niillä yhteensä 8 659 kannattajaa viime eduskuntavaaleissa; niitäkin on minun mielestäni saman verran liikaa.

Edellä kirjoittamastani huolimatta kannatan kaikille ihmisille sananvapautta. Ja siksi en huutele kummankaan mainitun äärilajin mielenosoittajille matkoja helvettiin tai muitakaan törkeyksiä, vaan annan heidän kulkea rauhassa nolaamassa itsensä oman aatteensa järjettömyyden takia.

Siihen heille antaa luvan yleisen suvaitsevaisuuden ja sananvapauden lisäksi myös Suomen perustuslaki. Sen 12 § mukaan "jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä."

Mutta toki samaisen perustuslain mukaisesti myös kirjailija Itkosella oli oikeus huudella kirosanoja ja toivottaa ohimarssijoille joutumista helvettiin ja samalla pelästyttää pieni tyttärensä. Meidän muiden tehtäväksi jää vain sen arviointi, että miksi kirjailijan suvaitsematon käytös joutui lehtien palstoille. Ja mitä meidän pitäisi siitä ajatella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Fanatismismi, Pirkko Saisio, HS ja sikaporsas
Väkivalta satoi maahanmuuttoklusterin kukkaroon
Toimittaja Pirkko Kotiranta: patsas ja sananvapaus

JK kello 7.58: Jutun kirjoitettuani avasin Helsingin Sanomat. Siellä silmiin pisti 97-vuotiaan sotaveteraanin kommentti, joka on syytä liittää tähän kirjoitukseen. Hänen mukaansa itsenäisyyspäivän "mielenosoittajat ovat elävä todiste siitä, että emme olleet turhaan rintamalla. Neuvosto-Venäjällä mielenosoittaminen olisi ollut aika paljon vaikeampaa." Olisi hienoa, mikäli kirjailija Itkonenkin huomaisi veteraanin kannanoton - ja ottaisi siitä opikseen.

21 kommenttia:

  1. Nykyisen kulttuuriväen ja suvaitsevaiston aatteet ja ajatukset ovat kotoisin jostain 50+ vuoden takaa silloisten pasifistien ja luonnonsuojelun edelläkävijöiden -- ja laajemmin ottaen koko 60-luvun maailmanlaajan nuorisovallankumouksen -- ideoista. Sosiologisesti on mielenkiintoista miten nämä "jäljestätulevien valtavat laumat", jotka siis itse asiassa ovat omaksuneet omat arvonsa jo lanseerautuneeksi valtavirraksi ja konsensusstatukseksi vakiintuneesta ajattelusta, ovat asenteissaan paljon "tulisieluisempia" kuin mitä edelläkävijät aikanaan olivat.

    Niin se on aina. Edelläkävijät ovat vallitsevien käsitysten kyseenalaistajia -- ajattelevia ihmisiä, sisäistäviä epäilijöitä, joilla ei ole varaa sortua asenteelliseen varmuuteen -- kun taas jäljestätulevat omivat aatteensa "ulkoapäin", ja heille kyseessä on identifioituminen, oman heikon "minän" kipeästi tarvitsema rakennusaine, joka tarvitsee jatkuvaa vahvistamista samanmielisten rintamassa ja joka tarvitsee myös vahvan viholliskuvan, jotta minäidentiteetti saisi vahvistuksensa myös "kielteisestä käsin".

    Kulttuuri-ihmiset eivät pysty ymmärtämään, että he itse ovat juuri se porukka joka omalla tunnustuksellisuudellaan on valmis jakamaan kansan kahtia -- ja totalitarismiin ajaudutaan aina kansallisen kahtiajakautumisen kautta. He eivät ole lukeneet Durkheimiaan tai Hannah Arendtiaan, sen sijaan he kuuntelevat omia tunnustuksellisessa kuorossa huutavia vasemmistoagitaattoreitaan.

    Seuraavaan totalitarismiin ajaudutaan pikemminkin peace-merkillä varustettujen lippujen hulmutessa ja "suvaitsevuuden" hurmiossa kuin hakaristitunnuksien alla. Kulttuuriväki on se joka varsinaisen vaaran muodostaa. Jos historiasta haluttaisiin jotakin oppia, opetus koskisi nimenomaan sivistyneistöä: se on ollut se yhteiskunnan luopio joka on johtanut vallankumousrintamia ja nostattanut rahvaan mukaan kapinaansa. Ja oppinut väki oli myös natsi-Saksassa ensimmäinen joka omaksui ja sisäisti uuden valtapolitiikan. Lääkäriliitto taisi olla ensimmäinen virallinen organisaatio joka otti omaan ohjelmaansa natsien opit elinkelvottoman elämän tuhoamisesta.

    VastaaPoista
  2. Eiköhän vapauteta Juha Itkonen holokaustivastuusta. Meille muille suomalaisillehan se jää.

    Tosiasiassa vain pieni vähemmistö suomalaisista kannattaa varauksettomasti sananvapautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidat olla valitettavan oikeassa suomalaisten asenteiden suhteen. Ero esimerkiksi Yhdysvaltoihin on valtava.

      Poista
    2. Paul Craig Roberts oli Wikipedian mukaan "the United States Assistant Secretary of the Treasury for Economic Policy under President Reagan in 1981". Hänellä jos kenellä on realistinen kuva USA:n poliittisesta tilanteesta ja siitä, missä määrin maan valtamedia käyttää sananvapautta hyväkseen antaaksen totuudenmukaista tietoa kansalaisille:

      "The film, The Matrix, is the greatest film of out lifetime. Why? Because it shows that there are two realities. A real one of which only a few people are aware, and a virtual one in which eveyone else lives.

      In the United States today, and throughout “Western Brainwashed Civilization,” only a handful of people exist who are capable of differentiating the real from the created reality in which all explanations are controlled and kept as far away from the truth as possible. Everything that every Western government and “news” organization says is a lie to control the explanations that we are fed in order to keep us locked in The Matrix." - http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=180083


      "Americans live in a matrix of total lies.
      What can Americans do? Elections are pointless. Presidents, Senators, and US Representatives represent the interest groups that provide their campaign funds, not the voters. In two decisions, the Republican Supreme Court has made it legal for corporations to purchase the government. Those who own the government will decide what it does, not those who vote.
      All Americans can do is to accept the serfdom imposed on them or take to the streets and stay in the streets despite being clubbed, tasered, arrested, and shot by the police, who protect the power structure, not the public.
      In America, nothing is done for the public. But everything is done to the public." - http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=94650

      Enpä sanoisi, että Suomen sen enempää kuin useimpien muidenkaan läntisten maiden tilanne olennaisesti poikkeaa USA:sta "totuusmedian" julistaman ns. virallisen totuuden VALHEELLISUUDEN suhteen.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    3. Amerikkalainen Steven Yates on kirjoittanut artikkelisarjan ""TAKING THE RED PILL" - THE REAL MATRIX",
      https://www.newswithviews.com/Yates/steven.htm

      Magneettimedia on kääntänyt sen myös suomeksi: "Todellinen Matrix, osa 1", http://www.magneettimedia.com/todellinen-matrix-osa-1/ Muut osat löytyvät sivuston sisäisellä haulla.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  3. Punamummokin on antanut kryptisen kommentin. Ainakin lehden otsikon mukaan:https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005926058.html

    ”Kyllä sen Suomikin voisi tehdä ja päästä omasta historiastaankin eroon”

    Puuttumatta -kin -liitepartikkelin väärinkäyttöön, niin kysyisin Haloselta, tarkoittaako hän historiasta eroonpääsemisellä, että unohdetaan Suomen sosialidemokraattisen puolueen olevan ainoa eduskuntapuolue, joka on ryhtynyt aseelliseen kapinaan laillista yhteiskuntajärjestystä vastaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halosen tapainen imbesilli ei olisi koskaan noussut presidentiksi, jos typerät naiset yli puoluerajojen eivät olisi äänestäneet häntä sukupuolen takia.

      Poista
    2. Kyllä. Halonen nousi presidentiksi vain siitä syystä, että jopa oikeistolaisesti ajattelevat Helsingin hienostorouvat halusivat presidentiksi oman sukupuolensa edustajan. Se on harmi, sillä olisihan sitä ollut fiksujakin naisia.

      Poista
  4. Tahdon tässä julkisesti kiittää uusnatseja itsenäisyyspäivän rauhoittamisesta. Perinteinen mellakointi itsenäisyyspäivänä loppui, kun vastustettavaksi saatiin lopulta ihan oikeita uusnatseja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylewatch kirjoitti 4.12.2018 mm. näin:

      "Moni mediakriittinen kansalainen ihmettelee sitä intoa ja vimmaa, jolla Yle on viime vuodet uutisoinut reilu sata jäsentä käsittävästä Pohjoismaisesta vastarintaliikkeestä. A-studio teki järjestöstä ties monennettako kertaa ohjelmansa pääaiheen, jota tosin yritettiin tasapainottaa toisella jutulla, joka käsitteli ulkomaalaisten (lue: irkakilaiset, arabit, mustat, somalit ja afgaanit) Suomessa tekemiä raiskauksia. Aihe on sikäli tärkeä, että etenkin kehitysmaalaiset raiskaavat täällä 17-kertaa enemmän kuin kantaväestöön kuuluvat miehet.

      Aihe oli pakko nostaa tapetille jopa monikulttuurihenkisessä A-studiossa, kun jo kahdeksaa kehitysmaalaista miestä epäillään 10-vuotiaan suomalaistytön törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä yksityisasunnoissa Oulun alueella. Koska kuohuttavasta tapauksesta ovat raportoineet laajalti monet valtalehdet, Ylen oli vaikea sivuuttaa uutinen olankohautuksella.

      Sitä vastoin on vaikea arvioda, mitä toimittajien mielessä on liikkunut, kun he valitsivat tällaisen aiheen PVL:ää käsittelevän jutun jälkeen. Ilmeisesti ajatuksena on ollut, että kutsumattomien reviirinvaltaajien mitkä tahansa sikailut voidaan jossain määrin ymmärtää, sillä olisihan maahantulokiellon vaatiminen ongelmamaiden miehille rinnastettavista median parjaamaan PVL:n politiikkaan.

      PVL:n vastaista ajojahtia edustaa räikeimillään vasemmistosympatioistaan tunnetun turkulaistoimittaja Merja Niilolan tuore mielipideuutinen Kaduillamme marssii itsenäisyyspäivänä myös natseja – määränpäänä väkivaltainen vallankumous. Niilola hämmästelee omana mielipiteenään, miksi kulttuurimarxismin vastaiset voimat saavat vielä toistaiseksi marssia julkisesti.

      Huvittavaksi pöyristymisen tekee se, että vielä vielä 1980-alussa Ylen toimittajat suhtautuivat myötämielisesti vaikutusvaltaisen SKP:n taistolaissiipeen, jonka tavoitteena oli kommunistinen kumous ja joka sai salaista tukea vieraalta suurvallalta, Neuvostoliitolta. Niilolalle ei ole punainen omena kauas puusta pudonnut, koska hän valehtelee jutun ensimmäisessä kuvatekstissä kuin Tiedonantajan toimittaja. Hän nimittäin väittää kuvan 612-kulkueen kokoontumista Hietaniemen hautausmaalle PVL:n tapahtumaksi: "Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen soihtukulkue Hietaniemen hautausmaalla."
      Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2018/12/yle-ei-vain-saa-tarpeekseen.html

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Ylewatch otti 5.12.2018 kantaa poliisijohtomme toimiin ja puheisiin mm. näin:

      "EU:n etuja valvovan poliisijohtajan puheet turhasta paniikin lietsomisesta ulkomaalaisrikollisuuden ja -terrorismin kohdalla ovat huvittavia, kun tietää miten hysteerinen hän on ollut viimeiset pari vuotta Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) poliittisesta toiminnasta. Kolehmainen hämärine taustavaikuttajineen vaati itsepintaisen pitkään PVL:n kieltämistä poliittisin perustein, vaikka järjestöä ei ole tuomittu edes kryptisistä "vihapuherikoksista". Samaan aikaan tuhannet laittomat maassaolijat ovat syyllistyneet vakaviin rikoksiin, jopa terrorismiin kuten viime vuonna Turussa, mutta mitään konkreettisia toimenpiteitä asian korjaamiseksi ei ole tehty. Näin maamme poliisijohto priorisoi eri tavalla Suomessa asuvia ihmisiä.

      Seppo Kolehmaisen Ylelle antamassa kommentissa paistaa vahvasti läpi asenne, että suomalaisia toisinajattelijoita on syytä kohdella mitä ankarimmin, kun taas kutsumattomien kleptoparasiittien väkivaltaa on syytä tarkastella punaisten demarilasien läpi:..."
      Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2018/12/poliisijohto-itsenaispyyspaivan-aattona.html

      Poista
  5. "Tosiasiassa vain pieni vähemmistö suomalaisista kannattaa varauksettomasti sananvapautta."

    Ihmetyttää, että sananvapautta kannattavia kirjailijoitakin on harvassa. Itkosen äänekäs sananvapauden vastustus lienee kuitenkin rehellisyydessään vähemmän tavallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monet kirjailijat ja useimmat sanomalehdet vieroksuvat sananvapautta. Sehän merkitsee niille kilpailua ja mikä kauheinta, mahdollistaa kritiikin esittämisen muillekin kuin suljetun sisäpiirin jäsenille.

      Poista
  6. "Toki uusnatsit ovat vastenmielisiä otuksia. Historiasta ymmärtämättömiä ressukoita, jotka kuvittelevat saavuttavansa jotain hyvää kannattamalla aatetta, joka johti ihmisten vainoihin ja maailman suurimpaan sotaan. Siis vähän kuiin kommunistit, joiden aate johti niin ikään laajamittaisiin vainoihin sekä itseaiheutettuun nälänhätään."

    En oikein tunnista itseäni. Tunnen myös hyvin vähän, jos ketään, noista "60-70:stä".
    Tietystikään en ole enää kovin uusi, kun eläkeikäkin on jo ihan kulman takana.

    VastaaPoista
  7. Professori, kirjoititte "aatetta, joka johti ihmisten vainoihin ja maailman suurimpaan sotaan". Tuota, voi helposti luetella lukuisia atteita, jonka nimissä on vainottu ihmisiä, ml. kaikki tärkeimmät uskonnot.

    Ja kansallisosialismin "maailman suurimpaan sotaan" yksinsyyllistäminen on jo historiallista idiotiaa. Kansallissialismi kun oli kuitenkin kommunismin vastaliike eli ilman kommunismia ei olisi ollut kansallissosialismiakaan. Ja esimerkiksi Etelä-Afrikan pitkäaikaneinen johtaja marsalkka Jan Smuts oli sitä mieltä, että Saksalle määrätyt ankarat ehdot 1. ms:n lopussa ovat uuden sodan syy. Ja kuinkas kävikään. Eli jos haluaa oikeasti etsiä syyllisiä 2. ms:aan, niin herrat Clemenceau, Lloyd George ja Woodrow Wilson ovat ne ykkössyylliset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muotoilisin siten, että ensimmäisen maailmansodan rauhantekijät kylvivät natsien nousun. Ja siten epäsuorasti myös toisen maailmansodan.

      Sinänsä natsipuolue oli yksi sosialistipuolue muiden joukossa. Eräänlaisesta suunnitelmataloudestahan sekin ammensi talousajattelunsa ja vainosi vähemmistöjään vähintään siinä missä muutkin sosialistit. Erojakin toki oli, yhtenä suurimmista väärin ymmärrettyyn genetiikkaan perustuvat rotuteoriat.

      Poista
  8. On ne suvakki"kirjailijat" kamalia. Pelottelevat jopa omia lapsiaan. Ja suvakkitoimittajat repii siitä lööppejä ja samanmielisiltä tarjouskaljojapaikallisessa. JOSSA KEHUTAAN ETTÄ OOTTE TE PERKELE ÄIJIÄ ja samalla unohdetaan ettei tuommoiset itkoset ole kuin,no itkuisia..Lapsen pelottelojoita ja kukaties heikomman hakkaajia (esim. naisen)
    arvelee Huru-ukko

    VastaaPoista
  9. Itkunen onnistui vain keksimään varman ja helppohintaisen tavan hankkia julkisuutta. Ja sitähän itsensä kynällä (tai näppäimistöllä) elättävä aina tarvitsee.

    VastaaPoista
  10. Vastaukset
    1. Näin sensuroi valtaVALEmediaan kuuluva Uusi Suomi:

      ”Avoin kirje Uuden Suomen Markku Huuskolle ja Alma Medialle”
      http://jukkahankamaki.blogspot.com/2018/12/avoin-kirje-uuden-suomen-markku.html

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  11. 1930-luvulla oli tilaus järjestelmälle kansallissosialismi.
    Jotenkin tuntuu siltä, että historia toistaa itseään. Syttäkäämme historiaa.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!