sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Kansalaisaloite ilotulitteiden käytön rajoittamiseksi

Kansalaisaloite ilotulitusrakettien käytön rajoittamiseksi on saanut 50 000 kannattaja ja päässee siten eduskunnan käsittelyyn. Kannattajakeräys osoitti jälleen kerran median voiman: 26.12. jälkeen allekirjoitusten määrä räjähti kasvuun kun Yle ja jotkut pienemmät lehdet tekivät 27.12. aiheesta jutun.

Lakialoitteen "tarkoituksena on vähentää tuntuvasti ilotulituksista aiheutuvia haittoja, erityisesti ilotulitteista johtuvia silmä- ja muita vammoja ja tulipaloja, sekä edistää uudenvuoden- ja venetsialaisjuhlijoiden turvallisuutta, lievittää eläinten ilotulitteisiin liittyvää stressiä sekä hillitä ilotulittamiseen liittyvää ympäristön kuormittumista".  Eilen ensimmäisiä paukutuksia kuunneltuani ymmärrän hyvin aloitteen tekijöitä, vaikka en aiokaan käydä jättämässä aleekirjoitustani.

Mielenkiintoista kyllä, Yle teki 27.12. jutun myös siitä, kuinka Ruotsissa ollaan tekemässä ilotulittamisesta luvanvaraista.  Sen mukaan "yksinomaan Tukholman läänissä 20 ihmistä loukkaantuu vakavasti ilotuliteonnettomuuksissa. Koko maassa viime vuonna ilotuliteonnettomuuksissa loukkaantui 121 ihmistä."

Lukemat ovat varsin suuria jos niitä verrataan vaikkapa Helsingin vuoden takaisiin lukuihin: silmäklinikalla hoidettiin kolmea alaikäistä. Lisäksi muualla Suomessa oli joitain tapauksia.

Selitystä - tai edes pohdintaa - Suomen ja Ruotsin välisille eroille en ole valtamediassa nähnyt. Sen sijaan sosiaalisessa mediassa asian taustoja on valotettu ruotsalaisen valtamedian uutisointiin perustuen. Taustalla on ongelmalähiöiden uusruotsalaisen nuorison oivallus käyttää ilotulitteita aseiden tavoin esimerkiksi palokuntaa, ambulansseja ja poliiseja vastaan.

Sikäli Ylen 27.12. käyttämä sana "ilotuliteonnettomuus" on harhaanjohtava. Ruotsalaisten loukkaantumisissa ei ole pääosin onnettomuuksista, vaan tarkoituksellisesta toisten ihmisten vahingoittamisesta. Tai yleisemmin tarkasteltuna monikulttuurisen yhteiskunnan värisevästä todellisuudesta.

Nähtäväksi jää, mitä valtamediamme uutisoi tämän talven aikana Ruotsissa käytävästä rakettisodasta. Noudatetaanko hiljaisuutta vai avataanko ongelma maamme kansalaisille syineen ja seurauksineen?

Journalistin ohjeiden mukaan olisi syytä valita jälkimmäinen linja. Tai miten olisi tulkittava sieltä heti ensimmäiseksi löytyvä kohta, jonka mukaan "journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lukutaito riveiltä ja rivien väleistä
Vastuutonta journalismia
Holtittoman maahanmuuttopolitiikan vaarat realisoituivat Ruotsissa

6 kommenttia:

  1. THL:n tutkimusprofessori Mika Gisslerin mukaan koirat tappoivat vuosina 1998–2015 peräti 21 suomalaista, kun taas ilotulitteet eivät tiettävästi ole vielä tappaneet ketään kansalaisistamme. Koirat häiritsevät haukkumisellaan naapureita, pelottavat monia, lisäävät suomalaisten hiilijalanjälkeä, aiheuttavat allergiaoireita ja sotkivat tienvarsia. Pitäisikö koiratkin kieltää?

    Jos lähdetään kieltämään asioita saastuttamisen ja onnettomuuksien perusteella, pannalistalle voidaan lisätä myös ulkomaanmatkailu, urheilu ja vaikka marjanpoiminta, jossa punkit ja käärmeet uhkaavat ihmispoloja, jotka puolestaan jättävät luontoon roskia.

    Peruskysymys lienee: ketkä saavat kieltää ilon keiltä ja millä perusteella?

    VastaaPoista
  2. "---silmäklinikalla hoidettiin kolmea alaikäistä. Lisäksi muualla Suomessa oli joitain tapauksia."

    Onhan noita tapauksia ollut. Hyvä ne on tuoda esiin. Etenkin yksittäistapaukset. Asiat tärkeysjärjestykseen!

    VastaaPoista
  3. Tulin AIVAN samaan johtopäätökseen kun vilkaisin juttua, alpakkamedia rupeaa kompastelemaan omiin liekoihinsa, jopa hyysärin jossain jutussa tänään kerrottiin Turun puukotusten olevan terrori-isku.
    Mutta olihan siinä ne pakolliset hymistelyt, tietysti.

    VastaaPoista
  4. Ajattelen asiaa koiranomistajien kannalta, varsinkin kerrostaloasumisessa.
    Kuuluvatko koirat kerrostaloasuntoihin. Eivät kuulu. Omien kokemusteni mukaan lähes kaikki koirat viettävät päivänsä yksin pienessä kopperossa, koiranomistajan ollessa työssään. Aamuisin ja iltaisin pikapikaa käyttävät koiransa ulkosalla, vaikka koira vaatisi yli 10 kilometrin päivittäisen kävelyn.
    Kaupunkielämään kuuluu kaikenlainen vilske ja meteli.
    Itse kieltäisin koirienpidon kerrostaloissa :D En hyväksy eläinrääkkääjiä :D

    VastaaPoista
  5. Minä taas kieltäisin koirienvihaajien asumisen taloissa, paitsi arabiassa.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!