perjantai 7. joulukuuta 2018

Ihmissalakuljettajille ja elintasopakolaisille karvaita tappioita

Luin tämä aamuna lyhyen uutisen, joka osoitti määrätietoisella politiikalla voitavan ehkäistä kansainvälistä rikollisuutta. Tarkalleen ottaen uutinen kertoi, että Välimerellä ihmissalakuljettajia tukenut Aquarius-laiva lopettaa meritaksitoimintansa Italian hallituksen päätösten seurauksena.

Toki Aquariuksen toiminta - ja samalla ihmissalakuljettajien bisnekset - oli tyrehtynyt jo aiemmin. Mutta siitä huolimatta virallinen ilmoitus meritaksiliikenteen lopettamisesta on erinomainen ja symboliarvoltaan merkittävä päätös.

Toinen erinomainen uutinen oli Espanjan Andaluciassa tapahtunut poliittinen muutos, joka kertoo ihmisten alkaneen kyllästyä elintasopakolaisten virtaan myös Pyreneiden niemimaalla. Syynä lienee se, että Italian reitin tukkeuduttua heidän pääasialliseksi ensikohteekseen EU:ssa muuttui Espanja.

Edellä siteeraamani uutisten perusteella näyttää juuri nyt siltä, että EU:lla saattaa ajan myötä sittenkin olla mahdollisuus saada rajansa pitämään. Varmaa tämä ei kuitenkaan vielä ole, vaan vaatii kaikkien EU-maiden kansalaisilta valppautta äänestyskopissa ja heidän valitsemiltaan poliittisilta päättäjiltä rehellisyyttä toteuttaa vaalilupauksensa.

Tämä koskee myös Suomea, vaikka me emme olekaan elintasopakolaisten kulkureitin väliasema vaan pikemminkin yksi lopullisista kohteista. Siksi oma tehtävämme on ennen kaikkea huolehtia siitä, ettei Suomi tarjoa kehitysmaalaisille sellaista houkutusta, jonka perusteella he innostuisivat tekemään lähtöpäätöksen kohti kaukaista pohjolaa.

Siihen meillä äänestäjillä on seuraavan kerran mahdollisuus vaikuttaa ensi huhtikuun eduskuntavaaleissa. Valitettavasti juuri nyt näyttää kuitenkin siltä, että suomalaisista yhä useampi aikoo toimia siten, että maahamme saadaan entistä enemmän elintasopakolaisia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Moraalittomat ja edesvastuuttomat avustusjärjestöt jälleen otsikoissa
Välimeren liikenne ylitti uutiskynnyksen hyvässä ja pahassa
Skuuppiaineksia Välimeren rahavirroista

7 kommenttia:

  1. Aika isoja olivat gallup-muutokset. Sellaisia ennättää tapahtua jatkossakin ennen eduskuntavaaleja. Demareilla nyt kaksi peräkkäistä miinusmerkkistä gallupia. Enteellistä?

    VastaaPoista
  2. "...osoitti määrätietoisella politiikalla voitavan ehkäistä kansainvälistä rikollisuutta"

    Valitettavasti määrätietoisuutta osoittaneet tahot ovat EU-johdon hylkiöiksi tuomitsemia. EU-johto pitää kynsin hampain kiinni vallastaan ja tavoitteestaan vaihtaa väestö. Viimeksi olemme kuulleet valtakunnankansleri Merkeliltä ja muiltakin johtajilta jo suoria puheita siitä, että valtioiden tulee antautua ehdoitta EU:n holhoukseen.

    VastaaPoista
  3. 12 kohdan ohjeistus vajaalla A4:lla, jollaista meilläkin vallakahvassa olevat, globalisti-takapirujaan/Brysseliä kumartavat maanpetturit ovat jo vuosia noudattaneet pilkuntarkasti Suomen ja suomalaisten tuhoamiseksi:
    https://bakomkulissernabiz.wordpress.com/2018/12/03/12-satt-att-forstora-ett-land/

    On nähty, että vailla omaatuntoa oleville, vallan- ja rahanhimon sokaisemille psykopaatti-pyrkyreille esim. maansa kansalle vannottu ministerinvala ja maansa perustuslaki ovat korkeintaan vessapaperin arvoisia.

    GCM-sopimuksella useimmissa Euroopan maissa valtaapitävät, Brysseliä kumartavat maanpetturit sinetöivät maansa ja kansansa tuhon.

    Takataskussaan heillä on vielä tuhon tuplavarmennus: ”GCR-pakolaissopimus piilottelee GCM-siirtolaissopimuksen varjossa”,
    https://www.kansalainen.fi/gcr-pakolaissopimus-piilottelee-gcm-siirtolaissopimuksen-varjossa/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopii taas palauttaa mieleen, mitä roomalainen poliitikko ja filosofi Marcus Tullius Cicero sanoi n. 2000 vuotta sitten:

      ”Kansakunta voi kestää typeryksensä, ja vieläpä kunnianhimoiset. Mutta se ei kestä valtion sisäistä maanpetosta. Vihollinen portilla on vähemmän pelottava, sillä hänet tunnetaan ja hän kantaa lippuaan julkisesti. Mutta maanpetturi liikkuu portin sisäpuolella olevien joukossa vapaasti, hänen salakavalat kuiskauksensa kujilla, kuultuna itse hallituksen saleilla. Sillä maanpetturi ei näytä maanpetturilta; hän puhuu uhriensa korostuksella ja hän on heidän näköisensä ja hän käyttää heille tavanomaisia perusteluita, hän vetoaa halpamaisuuteen kaikkien mielen syvyydessä. Hän mädättää kansakunnan sielun, hän toimii salaa ja kaikkien tietämättä yön pimeydessä kaivaen maata kaupungin pilarien alta, hän saastuttaa valtion niin että se ei enää voi vastustaa. Murhaajaakin tarvitsee vähemmän pelätä.”

      Eipä ole ihmettelemistä, että Suomi on tunnettu ja tunnustettu erinomaisena Brysselin mallioppilaana!

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Eilisiltana 6.12. oli taas kerran Suomen tuhotun itsenäisyyden ja meneillään olevan KANTA-suomalaisten tuhoamisen peittelemiseksi eräs irvokas näytelmä, jota maanpetoksellisen valtaVALEmedian horrostama suomalaisten enemmistö töllötti hypnotisoituna aivopesu-ruuduiltaan.

      http://tapnewswire.com/wp-content/uploads/2014/09/10458164_340861276061320_7702776077035334353_n.jpg

      Seuraavaan artikkeliin on annettu muutamia raa'an todellisuutemme mukaisia kaunistelemattomia kommentteja:

      "Nykysuomi vieraili 612 kulkueessa – Tunnelma oli rauhallinen ja vastustajat aiempaa hiljaisempia",
      https://www.nykysuomi.com/2018/12/06/nykysuomi-vieraili-612-kulkueessa-tunnelma-oli-rauhallinen-ja-vastustajat-aiempaa-hiljaisempia/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  4. Tuhka muistuttaa myös että Ranska on jo pidemmän aikaa epävirallisesti palauttanut kaikki pakolaiset Espaniaan (ja samoin Italiaan) jotka pyrkivät Ranskaan. Joten ne eivät pääse eteenpäin, painetta alkaa kasaantua.

    VastaaPoista
  5. Kyllä Suomessakin tulisi alkaa vakavasti harkita Tanskan mallia sijoittaa palautusta odottavat, vakaviin rikoksiin syyllistyneet ja kielteisen päätöksen saaneet johonkin eristykseen.

    Esimerkiksi tänä vuonna on annettu 154 päätöstä palautuksesta ja vain 84 on voitu poistaa maasta.

    Tämä tarkoittaa sitä, että vuosittain Suomeen jää kymmeniä vakavan rikoksen tehneitä rikollisia, jotka eivät ole Suomen kansalaisia. Karkotettavien suhdeluku on pysynyt vastaavan tasoisensa vuosien kuluessa.

    Tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa on koko ajan kasvava joukko näitä rikollisia kuluttamassa yhteiskunnan varoja ja aiheuttamassa turvallisusriskejä.

    Lännen Media: Liki puolet rikoksen takia karkotettavaksi esitetyistä saa jäädä Suomeen
    https://www.ksml.fi/kotimaa/L%C3%A4nnen-Media-Liki-puolet-rikoksen-takia-karkotettavaksi-esitetyist%C3%A4-saa-j%C3%A4%C3%A4d%C3%A4-Suomeen/1295120

    Ja ei muuta kuin Marokkoon allekirjoittamaan uusia sopimuksia, jotta Suomen talous saadaan velkaantumaan entistä enemmän ja yhteiskunnan turvallisuus järkkymään entistä pahemmin. Uusia tapauksia on tullut viime aikoina esille lähes päivittäin ja vähäisemmistä ei varmasti edes kerrota.

    Nyt olisi korkea aika ottaa aikalisä GCM- ja GCR-sopimusten osalta, etenkin kun on kyseenalaista, onko sopimuksia käsitelty Suomessa asianmukaisesti.

    Nimimerkki: Valtakunnanoikeus odottaa Suomen edustajaa?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!