torstai 13. syyskuuta 2018

Mykkänen järjestää joillekin irakilaisille passeja, mutta miksei kaikille?

Ministeri Kai Mykkänen (kok) on järjestänyt niin, että Suomeen saapuu irakilainen valtuuskunta jakelemaan passeja niille maansa kansalaisille, jotka ovat onnistuneet työllistymään Suomessa. Näin he voivat hakea maastamme oleskelulupaa työpaikan perusteella.

Mykkäsen järjestely koskee tällä hetkellä satoja irakilaisia. Nähtäväksi jää, kasvaako työssä olevien irakilaisten määrä tämän jälkeen nopeasti. Joko sitä kautta, että he aktivoituvat etsimään oikeita töitä, nousevat harmaan talouden syövereistä laillisille työmarkkinoille tai maahan ilmaantuu irakilaisille pikatyöpaikkoja luovia työnantajia.

Sitä odotellessa jään ihmettelemään, että mikäli passien saaminen työssä käyville irakilaisille on näin helppoa, niin miksei passeja voisi samalla tavalla järjestää niille, joilta paperit ovat hukkuneet pitkällä matkalla tänne Pohjantähden alle? Näin turvapaikkaprosessin päätösten luotettavuutta saataisiin parannetuksi aivan oleellisesti.

Muuten olen tyytyväinen siitä, että Maahanmuuttovirasto totesi sen itsestäänselvyyden, että afgaanimiesten palauttamiselle kotimaahansa ei ole estettä. Ei, vaikka he olisivatkin lähteneet seikkailemaan turvallisesta Iranista kohti armasta kotimaatamme elinikäisen elatuksen toivossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valaisevia mellakoita
Maahanmuuttajien yrittämisinnossa on eroja
Irakilaisten asenne tuottaa kurjan tulevaisuuden

8 kommenttia:

  1. No mutta idishän on hyvä. Mykkänen järjestää samalla mekanismilla jokaiselle paperittomalle passin kelle milläkin nimellä ja kansallisuudella. Sen jälkeen heidät voitaisiin palauttaa kotimaihinsa laillisin keinoin. Päivi Nerg voisi tsekata samalla sen, tunsikohan hän jokaisen jo silloin kauan sitten.

    VastaaPoista
  2. Lukuunottamatta perussuomalaisia tukivat suomalaiset mepit epäsuorasti oman kansansa ja muiden eurooppalaisten valkoista kansanmurhaa EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelman mukaisesti:

    "Suomalaisista EU-parlamenttiedustajista vain perussuomalaiset tukivat Unkaria äänestyksessä kurinpitomenettelystä",
    https://www.kansalainen.fi/suomalaisista-eu-parlamenttiedustajista-vain-perussuomalaiset-tukivat-unkaria-aanestyksessa-kurinpitomenettelysta/

    "Commission: EU Too White, Mass Third World Migration Must Be ‘New Norm’",
    https://www.breitbart.com/london/2017/12/18/eu-white-mass-migration-norm/

    "”Kilpailu kulttuuripääkaupungin tittelistä: Unkarilainen kaupunki on liian valkoinen eikä siellä ole tarpeeksi maahanmuuttajia”,
    https://www.kansalainen.fi/kilpailu-eun-kulttuuripaakaupungista-unkarilainen-kaupunki-liian-valkoinen-eika-siella-ole-tarpeeksi-maahanmuuttajia/

    "Suomen tuhoamisohjelma", http://www.magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/

    "Britti-patriootti David Noakes: ”Expose the EU dictatorship and its police state”, https://eutruth.org.uk/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  3. Jotenkin vaikea ymmärtää, että miksi Euroopan rajojen sisään päästetään turvapaikanhakijoita ilman "papereita". Eikö meillä olisi oikeus tietää kunkin tulijan henkilöys? Eihän muitakaan ihmisiä, turisteja ym. oteta vastaan ilman passeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös tämä kerro, miksi afrikkalaisia päästetään eurooppaan ilman papereita?
      "Commission: EU Too White, Mass Third World Migration Must Be ‘New Norm’",
      https://www.breitbart.com/london/2017/12

      Poista
  4. "Perussuomalaiset kyselytunnilla: Sisäministeri Mykkänen keksi takaportin halpatyövoimalle ja jakaa passeja paperittomille irakilaisille",
    https://www.kansalainen.fi/perussuomalaiset-kyselytunnilla-sisaministeri-mykkanen-keksi-takaportin-halpatyovoimalle-ja-jakaa-passeja-paperittomille-irakilaisille/

    VastaaPoista
  5. Pari vuotta sitten Irakin suurlähetystö (sl) valitteli sitä, että heiltä on nyt sattunut passit loppumaan mutta ihan kohta niitä saadaan lisää. Ja saatiin. Niitä ei vaan anottu odotetusti, koska sl olisi tietenkin tarkistanut passinhakijan oikean henkilöllisyyden. Ja nyt siis sisäministeri hyväksyy sen, että tänne tulee joku epämääräinen valtuuskunta tuomaan passeja. Mikä ihme tässä on taustalla? Passitko ovat korvamerkittyjä henkilöille jotka ovat a)suopeita Irakin nomenklatuuralle vai peräti fundamentalisteille? Irakin suurlähettiläshän meni jo möläyttämään että irakilaisten pitäisi lähteä takaisin kotimaatansa rakentamaan (eikä levittää sitä ainoaa oikeaa oppia länsimaihin).

    Kansainvälisesti sovittu käytäntö on se, että kotimaan ulkopuolella passin myöntää maan oman kansalaisen edustusto, tai mikäli sellaista asuin/oleskelumaassa ei ole, niin sitten lähimmässä maassa oleva. Suomessa on Kulosaaressa mahtipontinen Irakin sl joten mitään syytä tällaiseen kikkailuun ei ole. Mutta kun ulkoministeriö vähin äänin nieli tämän hysteerisen kirjastonhoitajan afgaanipelleilynkin ja muutti Sellon kirjaston konsulaatiksi, niin kai tämäkin läpi menee.

    Passiko se on joka työllistää? Miksi sitten suomalaisilta vaaditaan sen sataa tulityökorttia tai hygieniatodistusta jos passi on todistus kaikinpuolisesta pätevyydestä mihin tahansa ammattiin.

    Törkeä vedätys, ja aika pelottava. Kuka tietää tai edes vaivautuu tutkimaan tämän valtuuskunnan taustat ja motiivit?
    tira+

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä työllistyvät ovat kaarnaveneen vuolijoita ja kaikenlaisia moniosaavia saunanlämmittäjiä, joista Suomessa on huutava pula. Kun on jonkin aikaa oltu tekevinään töitä jossain humpuukifirmassa, voidaankin sujuvasti siirtyä Kelan mannekiineiksi. Mistä helkkarista näitä hölmöjä mykkäsiä oikein tulee. Ai niin, ihmisethän äänestävät heitä.

      Poista
  6. Siinäpä se Mykkänen pyörittelee asiaa Ylen aamutentissä:

    https://areena.yle.fi/1-50007736#autoplay=true

    heppa

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!