maanantai 9. huhtikuuta 2018

Journalismi, politiikka, Syyria ja Unkari

Tänä aamuna poimin uutistarjonnasta kaksi kysymyksiä herättävää asiaa. Niistä ensimmäinen on Syyrian kaasuisku ja toinen Unkarin vaalit.

Syyrian kaasuisku on monella taholla pantu maan hallituksen piikkiin. Näin on tehnyt niin EU kuin USA:n presidentti Trumpkin. Jälkimmäinen tosin vieritti vastuuta myös Venäjälle.

En tietenkään tiedä kuka on vastuussa kaasuiskusta. Panin kuitenkin merkille sen, että Itä-Ghoutan taistelun jo lähes voittaneen Bashar Al-Assadin täytyy olla täydellinen idiootti tehdäkseen satavarmasti kansainvälisen tuomion saavan kaasuiskun alueen viimeisiä kapinallisia vastaan.

Itse asiassa Assadin typeryyden täytyy olla niin syvää, että sellaiseen on lähes mahdoton uskoa. Vielä mahdottomampi on uskoa siihen, että tuntemattomat ilmavoimat olisivat viime yönä pommittaneet syyrialaista sotilaslentokenttää.

Tämä kaikki on ainakin itselleni täysin käsittämätöntä. Nähtäväksi jää, tuleeko tähän typeryyteen jonain päivänä selvyys. Ja liittyykö siihen jollain tavalla se, että sodassa ensimmäinen uhri on aina totuus.

Aamun toinen aiheeni on Unkarin vaalit. Siellä valtaa pitävä ja epädemokraattiseksi syytetty Victor Orban ja hänen Fidesz-puolueensa on saavuttanut jälleen vaalivoiton.

Tulos osoittaa kuinka merkittävästä asiasta Eurooppaan kehitysmaista suuntuvassa kansainvaelluksessa on kyse. Toisin kuin nykyisessä valtamediassa annetaan ymmärtää, Unkari toimi vuoden 2015 tapahtumien alussa yhtenä läpikulkumaana EU:n alueelle suuntautuville ja Dublinin sopimuksen mukaisesti unkarilaiset rekisteröivät alueelleen tulleet turvapaikanhakijat.

Tämä herätti kielisukulaisissamme vastustuksen aallon, jota Orban hyödynsi pysäyttämällä kansainvaelluksen maansa kautta. Ja sai siten ehdottoman vallan, jonka on pitkään jatkuessaan todettu muualla - myös Suomessa Kekkosen aikaan - korruptoivan poliitikot ja poliittisen järjestelmän.

Ehdottomaan valtaan päässeen Orbanin kohdalla on puhuttu epädemokraattisesta ja korruptoituneesta politiikasta. Joka tapauksessa hän pyrkii varmistamaan valtansa myös tulevaisuudessa eikä ole syytä epäillä, ettei ainakin hänen liepeilleen hakeutuisi ihmisiä, joiden tavoitteena on oman taloudellisen edun saavuttaminen.

Itse jäin kysymään, että koska Orbanin menestyksen takana on tyytymättömyys EU:n maahanmuuttopolitiikkaan, johon yhtyy niin Unkarin kuin koko Unioninkin väestön enemmistö, onko EU-eliitti valtalehdistöstä poliitikkoihin todellakin sitä mieltä, että kehitysmaalaisten kansainvaelluksen tukeminen on niin tärkeä asia, että sen edessä on uhrattava jopa toimiva demokratia? Ja ajoittaisen vallanvaihdon politiikkaa puhdistava vaikutus?

Vai onko Orbaninkin valtaa liittyvä politikointi ja uutisointi tarkoitushakuista unkarilaisten mustamaalaamista? Saihan Orbanin Fidesz ja hänen avointa maahanmuuttopolitiikkaa vastustava liittolaisensa yhteensä 134 paikkaa kun kaikille muille meni 54 paikkaa. Niistä vain 29 meni avoimen maahanmuuton kannattajille.

Siten ei ole epäilystä, mikä on Unkarin kansan tahto tässä asiassa. Se on sama kuin muuallakin EU:ssa ja myös Suomessa. Ainoan eron tekee se, että useimmissa läntisissä EU-maissa media on onnistunut mustamaalaamaan maahanmuuttoa vastustavat tahot siten, että ihmisten kynnys näiden äänestämiselle on erittäin korkea.

Onneksi Unkari-uutisoinnissa media ei mustamaalaa, sillä eihän länsimedialla voi olla intressiä mustamaalata unkarilaisia puolueita? Eikä siellä ole edes sotaa, jossa totuus olisi ensimmäinen uhri, vaan lähes liikuttava yksimielisyys. Mutta, kuten tiedetään, valta korruptoi ja ehdoton valta korruptoi ehdottomasti. Myös Unkarissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kaksi hyvää uutista - vai onko?
Media värittää maailmankuvaamme
Turvapaikkapolitiikan seurauksista

15 kommenttia:

  1. Vielä yksi päivän mielenkiintoinen uutinen jäi Professorin muuten ansiokkaasta otoksesta puuttumaan. Nimittäin että Skripalit saavat uudet henkilöllisyydet.

    Tässähän on ollut kyseessä myös maailmanennätysluokan tunarointi Venäjän tiedustelupalvelulta, jossa ruiskutettiin maailman vaarallisinta hermomyrkkyä taloon siten etteivät asukkaat huomanneet mitään ja lemmikitkin kuolivat janoon parin viikon kuluessa tapahtumasta. Asukkaiden lähdettyä syömään ravintolaan ja sen päälle istuskelemaan puistoon tuli sitten tuntien päästä huono olo.

    Sen sijaan ensimmäisenä Skripaleitten luo saapuneelle brittipoliisille tuli välittömästi myrkytysoireita ja hän menetti miltei henkensä. Tosin parani täyteen kuntoon parin päivän hoidon jälkeen. Toimenpiteinä tiheään asutulla alueella vapaana leviävän hermomyrkyn uhkaan viranomaiset tuhoavat pika pikaa kontaminoituneet todisteet sekä neuvovat ympäristön asukkaita pesemään vaatteet ja kädet ja jatkamaan elämäänsä.

    Nyt myrkytyksen kohteen parannuttua hän ei totea mitään mistään tapahtuneesta vaan keskittyy päivittämään someaan että on kunnossa ja voi erinomaisesti. Samalla kaksikko näppärästi hävitetään julkisuudelta ja kiusallisilta kysymyksiltä ottamalla heidät 'suojeluun', yllättäen Yhdysvaltoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdit tärkeimän neuvon: Käyttää "baby-wipe":ja joita myös kehottivat käyttämään hermomyrkkyiskun jälkitorjunnassa. :D

      Poista
  2. Uutta tietoa tuli, se oli Israel joka iski Syyrian lentotukikohtaan. No Israel ei halua entaa Iranille jalansijaa Syyriassa. Soppa on hyvin sekoitettu sieläpäin.

    Saa nähdä saako tämä kaasuisku lisää porukkaa menemmään syyriaan. Jo nyt tilanne on sotkuinen. No katsoaan jos lisää tietoa saataisiin ajan kanssa.

    VastaaPoista
  3. Mahtaa olla EU-eliitille harmillinen tapaus - taas kerran!
    Nyt on sitten äänestetty "väärin" esim. Puolassa, Itävallassa, Italiassa ja Unkarissa.
    Ainakaan vielä en huomannut vaalivilppi-syytöksiä "vastuullista journalismia" harjoittavissa medioissa.
    Tarkoittaa, että kansa oikeasti halusi johtajakseen miehen, joka ei turviksia nuoleskele.
    Ruotsissa on parlamenttivaalit syyskuussa ja Suomessa vuoden päästä. Taas kansa pääsee äänestämään "väärin"!

    VastaaPoista
  4. Olisi mukava lukea ensihoidon ja pelastusalan ammattilaisen arvio siitä sähellyksestä, mitä on Syyriasta(kin) näytetty tv-uutisissa kymmeniä kertoja pommitusten ja kaasuiskujen jälkeen. Onko se sähläykseltä näyttävä touhu tehokasta hoitoa? Missä ovat sairaanhoitajattaret?

    VastaaPoista
  5. Äänestäjän päivän pähkinä:
    Kenen ansiosta marokkolainen pääsi Suomeen murhaamaan Turun torille?

    Näitä tyyppejäkö meidän pitäisi elättää Suomessa?
    "Katso video: Turun puukotuksista syytetty astui oikeuden eteen, ei peitellyt kasvojaan"
    https://yle.fi/uutiset/3-10150654

    Sellaista politiikka Suomessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljonkohan marokkolainen kustantaa Suomelle?
      Ajatelkaa jos näitä kustannettavia olisi vaikka 100 000?
      Voisiko Touko tai Ville vastata - poliitikkoja kun ovat...

      Poista
  6. PapuKaija-media ei ole nähdäkseni koskaan analysoinut esimerkiksi sitä että miksi Unkarissa, Puolassa ja Tsekissä ei ole tapahtunut maahanmuuttoon liittyviä terrori-iskuja. Iltalehdessä on tänään artikkeli: "Roimasti laihduttanut ex-plusmissi avoimena painostaan". Onhan tietysti hyvä asia että korrelaatio läski > soosi > perseen koko otetaan esille, mutta jos PapuKaija-media käsittelee maahanmuuttoa pelkästään positiivisena ilmiönä, niin silloin kaikki menee läskiksi. Kuten on mennytkin. Paitsi Unkarissa, Tsekissä ja Puolassa.

    VastaaPoista
  7. Vähän kyökkipsykologiaa.
    Unkarilaisilla on kaukaisessa historiassaan kokemuksia muslimeista ja heitä vastaan taistelemisesta. Jospa heillä on jonkinlainen kollektiivinen muistikuva siitä porukasta, joka sitten vaikuttaa valintoihin äänestyskopissakin. Varsinkin kun he kokivat aivan konkreettisesti sen 2015 ryntäyksen omassa maassaan.
    Vilkkaalla mielikuvituksella voisi ajatella, että historian pohjalta voisi olla vähän samantyyppinen tunnelataus kuin monella suomalaisella itänaapuriin.

    VastaaPoista
  8. Tämänpäivän uutisoinnissa, esim US, kirjoitettiin suomalaisten nuorten miesten työllisyysasteen laskusta, köyhtymisestä ja em. seurauksesta - syntyvyyden laskusta.

    Jopa ministeri Orpo yritti olla huolissaan sanoen:

    "... –Yksinäisestä, vailla tekemistä ja tulevaisuudenuskoa olevasta nuoresta miehestä ei koskaan ole seurannut mitään hyvää."

    Näppärästi ovat Lähi-idän ja Afrikan maat oman ongelmansa ulkoistaneet eli nuoret, työttömät pojat ja miehet työnnetään Euroopan sosiaalihuollon elätettäväksi.
    Veikkaan, että Orban ei aio ottaa ongelmaa vastaan... Ei myöskään muut Visegrad-maat, Puola, Tsekki ja Slovakia.

    Tarvitseeko muun Euroopan sitä tehdä? Mielestäni ei. Elättäköön Lähi-itä ja Afrikka omat ongelmansa tai opetelkoon syntyvyyden säännöstelyä.

    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/245888-syntyvyyslukuihin-havahtui-nyt-petteri-orpo-tallaisesta-nuoresta-miehesta-ei-ole

    VastaaPoista
  9. "... –Yksinäisestä, vailla tekemistä ja tulevaisuudenuskoa olevasta nuoresta miehestä ei koskaan ole seurannut mitään hyvää."
    Miksi heitä sitten otetaan maahan kymmenin tuhansin, lapsesta saakka meitä vihaamaan opetettuina??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun poliitikot ja poliitikoiden puolisot tykkäävät välillä saada "tummaa ja tulista". ;)

      Poista
  10. "Prediction of Russian Minister of War comes true: West accuses Assad and Russians of Unproven False Flag Gas Attack on US-backed Rebels Who Had Surrendered! West in War Psychosis – EU Demanding US to even Militarily Punish Assad!",
    http://new.euro-med.dk/20180408-prediction-of-russian-minister-of-war-comes-true-west-accuses-assad-and-russians-of-unproven-false-flag-gas-attack-on-us-backed-rebels-who-had-surrendered-west-in-war-psychosis-danish-politician.php

    VastaaPoista
  11. Hyvä analyysi Unkarin vaalituloksesta (ja Suomen maanpetturi-vallanpitäjien propagandakoneen Ylen PROPAGANDISTISESTA raportoinnista sitä koskien):

    ”UNKARI NÄPÄYTTI LÄNNEN VALEDEMOKRATIAN PROPAGANDISTEJA ELI TOIMITTAJIA”,
    http://ylewatch.blogspot.fi/2018/04/unkari-napaytti-lannen-valedemokratian.html

    VastaaPoista
  12. Sionisti-globalistien propagandatorvi Brysselin Pravda on samoin vääristelyn linjalla Ylen kanssa:

    ”HS tiedottaa: Unkarin vaaleissa skandaali – julkista rahaa mennyt Orbanin vaalikampanjaan

    Toimittaja Jussi Niemeläisen muisti on ilmeisesti lyhyt. Vai tahallaanko hän jätti uutisoimatta, miten juuri hiljattain, presidentinvaaleissa, käytettiin valtavasti julkista rahaa YLE:n mainostaessa ja ylistäessä Sauli Niinistöä vaalien alla?

    Ja koettiin ihan samat ongelmat vaalimainonnan suhteen. Sillä pienellä erolla, että Unkarissa vaalien voittaja oli kansalaisten asialla oleva, maahanmuuttotulvaa vastustava puolue, jota kansalaiset äänestivät voittoon jo kolmannen kerran peräkkäin. Kun meillä voiton vie, kerta toisensa perään, kansanvihollinen, kansainvälisen suurpääoman asialla hääräävä, muutaman suurpuolueen valtaklikki…”

    Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2018/04/09/hs-tiedottaa-unkarin-vaaleissa-skandaali-julkista-rahaa-mennyt-orbanin-vaalikampanjaan/

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!