sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Terroristimyönteinen laintulkinta

Turun Sanomat kertoi eilen, että lakimiehet ovat tehneet uuden laintulkinnan. Sen mukaan vankilaviranomaiset eivät saa kertoa poliisille oma-aloitteisesti radikalisoituneista ihmisistä, eivätkä edes yrittää tunnistaa ja analysoida näitä muiden viranomaisten kanssa.

Oikeusministeriö ja poliisi pitävät syntynyttä tulkintaa ongelmallisena, ja sitä varten asiaa on ryhdytty selvittelemään. Tavoitteena on, että tietojenvaihto tulisi lailliseksi vuoden 2020 aikana. Sitä ennen poliisi aikoo yrittää selvitä ongelmasta tekemällä pysyväispyynnön vankiloiden radikalisoitumisraportteihin, mutta ei ole varmaa olisiko sekään uuden tulkinnan mukaan laillista.

Edelle kuvaamani tilanne on kuin jostain absurdistanista. Ongelman luonnetta kuvaa TS:n välittämä tieto siitä, että maamme vankiloissa on viimeisen puolentoista vuoden aikana tunnistettu 112 radikalisoitunutta ihmistä.

Ja tälläkin hetkellä kaltereiden takana istuu toistakymmentä ääliötä, joilla on kyky ja halu tehdä terrori-iskuja Suomessa; yksi sellainen on juuri poistettu maastamme. Ja toinen on juuri hauskuuttanut mediaa ja muuta kansaa murhaavaan puukonkäyttöönsä liittyvässä oikeudenkäynnissään.

TS:n juttu ei kerro keitä ovat uuden tulkinnan tehneet lakimiehet. Mahdollisesti he ovat ministeriöiden lakimiehiä, jotka haluavat pitää kiinni laillisuusperiaatteesta. Se on tietenkin periaatteessa oikein, mutta mikäli vankilassa radikalisoitunut ihminen tekee terrori-iskun, syntyy kysymys heidän vastuustaan tapahtuneeseen.

Siksi pyydänkin näitä lakimiehiä kehittelemään nopeasti laillisen tavan välittää vankiloista tietoa poliisille ja muille viranomaisille sekä mahdollistaa näiden yhteistyö heidän tietojensa keräämisessä ja analysoinnissa. Ja poliitikkoja huolehtimaan siitä, että nämä keinot tulevat käyttöön välittömästi sekä huolehtimaan, että maamme väestöpolitiikka lakkaa tuottamasta uusia terroristeja tänne Pohjantähden alle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Moniavioinen ja viileä apina
Terroristi kuin terroristi
Pitäisikö jihadistit palkita etuoikeuksilla

14 kommenttia:

  1. Valtion turvallisuusviranomaisten on tehtävä saumatonta yhteistyötä kansalaisten turvallisuuden hyväksi. Siinä ei olla tilaa ratkaisuille, jotka perustuvat juridiselle kikkailulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Toki laki, joka ei vastaa tarkoitustaan on virheellisenä korjattava mahdollisimman pikaisesti.

      Poista
  2. Ihmisoikeusprofessori, Demla-aktivisti Martin Scheinin on selitellyt pykäliä pyöritellen, että Turun jihadisti ei olisi teknisesti ottaen terroristi. Lakihenkilöt taitavat yleisemminkin olla Scheininin kanssa globalistikumouksen asialla ja ajettelevat jihadistienkin olevan sen eturintamassa. Siksi juristit julistavat rajatonta toleranssia "paremmalle väkivallalle" ja tietosuojaa sen toteuttajille.

    Yleisesti ottaen, oikeusoppineet haluavat osoittaa oppineisuuttaan päättömyyksillä. Jos lausunnot ja tuomiot olisivat normaalijärkeen sopivia, näyttäisi oikeustiede liian yksinkertaiselta.

    VastaaPoista
  3. "Laki on niin kuin se luetaan".
    Hyvä, että oikeusministeriö aloittaa toimet asian saattamisksi raiteilleen.
    Olisi varmaan laajemminkin syytä selvittää, varsinkin islamin-uskoisten, terrorin varalta, että pykälät, tulkinnat, kansainväliset sopimukset yms.
    mahdollistavat kantaväestön suojelemisen.
    On muuten hassua, että tälläista joutuu edes miettimään... Vaikka on sitä huonoa (löysää) laki-tekstiä tainnut olla pitempäänkin:

    https://www.kotus.fi/nyt/kolumnit/hyvaa_virkakielta/hyvaa_virkakielta_-palstan_arkisto_(2002_2014)/laki_on_niin_kuin_se_luetaan

    VastaaPoista
  4. Espanjassa oli tapaus, jossa 5 miestä raiskasi naisen, kuvasivat tilanteen ja levittivät asiaa somessa mutta
    "Seksuaalinen hyväksikäyttö, ei raiskaus, totesi pamplonalainen tuomioistuin torstaina."
    Vasta mielenosoitusten jälkeen hallitus harkitsee lain muuttamista.

    https://yle.fi/uutiset/3-10183053

    Nykyhallitusta on meillä kritisoitu lainvalmistelun tasosta.
    Tehdäänkö länsimaissa tietoisesti tulkinnanvaraisia lakeja vai tulkitaanko niitä rikollisten hyödyksi vastoin kansan oikeustajua?
    Jos kyllä niin, kenen etu se on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraava kukkanen:

      "Upseeriliitto: Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisia ei Puolustusvoimien sotilasvirkoihin"

      "...Jos lakiehdotus kaksoiskansalaista päätyy eduskuntaan, edessä on kiihkeää keskustelua.
      Kaksoiskansalaisia rajaava laki olisi syrjivä, mutta monen mielestä välttämätön Suomen turvallisuuden kannalta."

      https://yle.fi/uutiset/3-10183651
      --------------------

      Toivottavasti tämä eduskuntakäsittely on ennen tulevia vaaleja...

      Poista
  5. Näyttää olevan Espanjassa aika toisenlaiset tuomiot näissä seksuaalirikoksissa. Tuossa yllä mainitussa episodisssa oli annettu 9 vuoden tuomiot vaikkakin oli kyse "vain" hyväksikäytöstä. Raiskauksesta max tuomio on reippaat 22 vuotta. Suomessa raiskauksesta saa tuomiota yhtä monta kuukautta:
    https://m.iltalehti.fi/uutiset/2016012821031793_uu.shtml

    VastaaPoista
  6. Samaan aikaan oikeusministeri Häkkänen esittelee EU:ssa keinoja terrorismin torjuntaan. Ei näissä käänteissä tavallinen kansalainen tahdo perässä pysyä. Nyt kyllä tarvittaisiin sitä kuuluisaa maalaisjärkeä!

    VastaaPoista
  7. Suomessa on Demlan mädättämä oikeuslaitos.

    VastaaPoista
  8. Tässähän on kyse laista henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa 26 §. "... Rikosseuraamuslaitos voi salassapitomääräysten estämättä luovuttaa poliisille jne. tietoja...". Uusi tulkinta on, ettei tämä muotoilu anna Riselle asiassa mitään harkintavaltaa eikä tietoja voida oma-aloitteisesti luovuttaa.

    VastaaPoista
  9. Tämä ongelma tuli esiin jo joitain vuosia sitten, kun muistaakseni Pohjois-Karjalassa sijaitsevasta vankilasta karkasi vaarallinen vanki. Hän ehti paeta koko Suomen halki Ruotsiin, ja poliisi sai tietää asiasta vasta kun Ruotsin media uutisoi asiasta.
    Pahinta oli, että vankilan johtajatar oikein illisteli mediassa, ettei hänellä ollut mitään velvollisuutta alkaa informoida poliisia eikä hän sitä tehnytkään, lällällää!

    Ajattelin tuolloin ja ajattelen nyt, että tämän on oltava valtionhallinnon toimialojen välistä hiekkalaatikkoleikkiä. Kun poliisi on sisäministeriön ja rikosseuraamusala oikeusministeriön alaisuudessa, katsoo jälkimmäinen olevansa osa oikeusjärjestelmää (kuten sinänsä onkin) ja sen myötä ylempiasteisessa asemassa tuohon surkeaan hallinnollisen tason portaaseen poliisiin nähden. Anelkoot armoa!

    Mikäli näin todella on, kyseesä on sen luokan asenneongelma, ettei se taida parantua muuten kuin siirtämällä rikosseuraamusala samaan valtionhallinnon toimialaan poliisin kanssa.

    En panisi pahakseni, vaikka maahamme muodostettaisiin pysyvästi oikeus- ja turvallisuusministeriö.
    Se muodostuisi oikeushallinto-osastosta (hallinnoi tuomioistuinvirastoa), poliisiosastosta (toimii poliisin ylijohtona; Poliisihallitukset kuuluvat mielestäni poliisivaltioille...), rikosseuraamusosastosta (hallinnoi Rikosseuraamuslaitosta), rajavartio-osastosta (hallinnoi Rajavartiolaitoksen yliesikuntaa ja Maahanmuuttovirastoa, tässä järjestyksessä) sekä pelastusosastosta (hallinnoi palo- ja pelastustointa).

    Loppuisi ainakin tällainen ilmeisesti jossain määrin arvovaltasyistä aiheutuva tahallinen tiedonpimittäminen asiassa, jossa kaikkien pitäisi olla kuitenkin samalla puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin tullaan tekemään ehdottamaasi rakenteellista korjausta. Nykyisellä systeemillä tilanne täysin viranomaisten hallinnassa. Eli tuota nykyistä vyyhteä eri suuntiin venyttelemällä päättäjät pystyvät tekemään haluamiaan ratkaisuja ilman että niitä voidaan laittomiksi todistaa.

      Poista
  10. Ehkä meillä on päässyt liikaa rikollista ainesta päättämään laeista? Rikollisuus voi joskus verhoutua pukuun.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!