lauantai 14. huhtikuuta 2018

Irakilaisen uusi konsti meni hukkaan

Helsingin Sanomat kertoi irakilaismiehen esittäneen korkeimmalle hallinto-oikeudelle kuvamateriaalia ja videon homoseksuaalisuusväitteidensä tueksi. KHO ei kuitenkaan uskonut niiden osoittavan homoseksuaalisuutta, koska oikeusprosessi kokonaisuutena ei tukenut hänen väitettään poikkeavasta seksuaalisesta suuntautumisesta.

Tapauksessa lienee ollut kyse siitä, että irakilainen on kavereidensa kanssa saanut kuningasidean homoseksuaalisten tekojen kuvaamisesta turvapaikan saamisen toivossa. KHO kuitenkin ymmärsi, että kuvamateriaalia voidaan tehdä mihin tahansa tarkoitukseen ilman, että se osoittaa niissä esiintyvien tapahtumien kuvaavan todellisuutta.

Näinhän se on viihdeteollisuudessakin. Dekkarisarjoissa jopa pikkukaupunkien murhaluvut kohoavat ajan myötä käsittämättömän korkeiksi.

Elokuvissa näytteiljät taas ovat olevinaan toistensa kanssa seksiaktissa, vaikka eivät reaalimaailmassa olekaan intiimissä suhteessa toisiinsa. Ja pornovideoilla alan ammattilaiset ovat jopa aidossa aktissa, vaikka eivät muuten harrastakaan keskenään seksuaalisia tekoja. Ja niin edelleen.

Irakilaisen tapauksessa kuvamateriaalin uskottavuutta on varmasti pohdittu myös sen pohjalta, että sen kautta mahdollisesti saatava hyöty on ollut valtava verrattuna sen tuottamiseen kuluneeseen aikaan ja vaivaan - ja mahdolliseen vastenmielisyyteen homoseksuaalisia tekoja kohtaan.

Joka tapauksessa irakilaismiehelle täytyy antaa tunnustus luovasti keksitystä uudesta konstista turvapaikan saamiseksi. Ja toivottaa hänelle hyvää kotimatkaa varsin turvalliseksi muuttuneeseen kotimaahansa.

Mutta ei mennä asioiden edelle. Ennen irakilaisen kotiinpaluuta saamme vielä jännittää, minkälaisen seurannaiskirjoituksen vaatimuksineen HS:n punavihreä toimituskunta tekee tästä tapauksesta. Vai jättääkö yllättäen sellaisen tekemättä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Irakilaisten asenne tuottaa kurjan tulevaisuuden
Miksi media pallottelee irakilaisen murhalla?
Irakilaiset kieltäytyvät poistumasta

12 kommenttia:

  1. Ja kaikki tällainen on siis seurausta siitä, ettei liikkeelle lähteneitä ja tulevalla vuosisadalla mahdollisesti satojen miljoonien suuruusluokkaan nousevia kansainvaelluksia ole alun alkaen osattu nimittää kansainvaelluksiksi, vaan ilmiöön on päälleliimattu turvapaikkapolitiikan käsitteistö.

    Eikä Hesari todellakaan ole mikään suunnannäyttäjä ilmiön kuvaamiseen ja selittämiseen siinä kategoriassa johon se kuuluu. Ei vaikka koko ilmiö on mitä organisoitunein, ja vaeltajat vetoavat turvapaikkakäsitteistöön mitä tietoisimmin erilaisia tarvittavia todistusaineistoja kehitellen.

    VastaaPoista
  2. Valheella on lyhyet jäljet!

    A lie has no legs!

    VastaaPoista
  3. Ruotsalainen mies on kohta korjannut itsensä naiseksi, enää hame puuttuu. Tänään ruotsalainen mies käyttää vittumyssyä ja (en löydä suomeksi substantiivia vaatekappaleelle "knytblus) knytblusia. Suomeen tulevat vaeltajat voisivat yksinkertaisesti väittää olevansa ruotsalaisia miehiä ja että heitä sen vuoksi vainotaan kotimaissaan. Suomessa on jo luonnollista että mies synnyttää ja Suomi tarvitsee uusia miessynnyttäjiä, joten kaikki vaeltajat saavat turvapaikan. Naispuoliset vaeltajat voivat vastaavasti väittää olevansa jo melkein miehiä, koska heidän pimperoitaan on korjattu jo lähtömaissa, vaikkakin tietysti muut pirut mielessä, mutta kuitenkin.

    VastaaPoista
  4. Uusi slogaani punavihreille "Ruotsalainen mies saa aina turvapaikan Suomessa".

    VastaaPoista
  5. EU:n tulisi lopettaa turvapaikkojen myöntäminen alueellaan. Sen sijaan turvapaikan hakijalle voitaisiin tarjota paikka johonkin kehitysmaahan sijoitetulta turva-alueelta. Sieltä käsin voisi sitten hakea siirtolaiseksi mihin vaan.

    Tästä olisi seurauksena, että turvapaikan hakemista ei käytettäisi siirtolaisuuden ohituskaistana. Ja toisaalta, turvaa aidosti tarvitsevat saisivat turvan. Häviäjiä ratkaisussa olisivat vain turvapaikkakeinottelijat.

    VastaaPoista
  6. Heh joo, vai että VOK:laista homopornoa irakilaisten kesken? Koska k.o. linkki on maksumuurin takana, (jota en periaatteestakaan maksa tuolla saitilla), niin nyt jää meikäläisen spekuloinnin varaan, mutta oliko tässä rainassa kyse eri Lähi-idän valtioiden välisestä köhköh erittäin läheisestä yhteistyöstä?

    Kuten professori jo edellä totesikin, niin pitää oikein hattua nostaa tyypeille innovatiivisyydestä...

    - Soomepois Eestist -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Videon sisältöä ei kuvattu sen enempää, kuin että siinä oli homoseksuaalisia tekoja.

      Poista
  7. Katsoiko KHO, että ei kelpaa todisteeksi, kun tattispala on kokonaan näkyvillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai huomioiko päätöksessään tunnetut väittämät, ettei yksi kerta vielä homoksi tee eikä akti edes ole homoilua, elleivät kivespussit kosketa?

      Poista
  8. Ei yksi kerta homoksi tee ja kymmenestä nollaantuu.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!