HS:n ja Ylen toimituskunnat hyväksyvät poliittisen väkivallan

Helsingin sanomat julkaisi tämän kuun 18. päivänä ensin kello 11.52 ja sitten kello 14.32 kaksi artikkelia, joissa kerrottiin Riikka Purrasta (ps) tehdyistä epäinhimillistävistä graffiteista, joista uudempaan oli kuvattu jopa veitsi iskettynä hänen rintansa läpi. Jutussa ei tuomittu graffitin tekijöitä millään tavalla. 

Sen sijaan HS tarjosi ensimmäisen graffitin tekijälle julkista palstatilaa haastattelemalla häntä tekosensa poistamisesta. Hän ei nähnyt mitään ongelmaa omassa toiminnassaan, eikä myöskään sen tilalle maalatussa veitsigraffitissa.  

HS:n ensimmäisen jutun jälkeen kesti yli vuorokauden ennen kuin ensimmäinen poliittista vasemmistoa edustava poliitikko tuomitsi graffitin julkisesti. Hän oli Tytti Tuppurainen (sd), jonka mukaan "eri medioiden uutisoimat graffitit Riikka Purrasta ovat epäasiallisia ja vastenmielisiä. Hallituksen politiikkaa saa ja pitääkin arvostella, mutta kaikenlainen väkivalta ja siihen yllyttäminen on yksiselitteisen väärin". 

Yleisradio kommentoi asiaa vasta eilen noin viiden aikaan iltapäivällä. Jutussa annettiin ensin palstatilaa ensimmäisen graffitin tehneelle töhrijälle, joka ei nähnyt siinä minkäänlaista ongelmaa. Sen jälkeen haastatellut ohikulkijat suhtautuivat kuitenkin vielä näkyvissä olleeseen puukkokuvaan negatiivisesti.   

* * *

Tämä kaikki kertoo siitä, kuinka suurimmat suomalaiset mediat hyväksyvät jopa äärimmäiseen väkivaltaan yllyttämisen silloin, kun kohteena on perussuomalainen poliitikko. Vaikka HS:n ja Ylen negatiivinen suhtautuminen puolueeseen ja sen edustajiin on tunnettu jo aiemmin, ainakin itseäni hämmästytti, ettei Krista Kiurun äskettäinen tapaus ja siinä yhteydessä käyty keskustelu epäinhimillistävän retoriikan poliittista väkivaltaa lisäävästä vaikutuksesta ollut millään tavoin vaikuttanut heidän asenteisiinsa.

Olisihan nimittäin voinut kuvitella, että juuri nyt toimittajat olisivat ymmärtäneet edes "sisäsiisteyssyistä" ottaa kriittisen kannan valtiovarainministerin dehumanisointiin ja jopa tämän puukotukseen yllyttäviin seinäpiirroksiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, enkä keksi tälle kuin yhden syyn.

Minusta nimittäin näyttää siltä, että Ylen ja HS:n toimittajat ovat ajaneet itsensä niin suureen persuvihaan, etteivät he enää kykene näkemään näitä edes ihmisinä, vaan vastustettavina monstereina, joita eivät  koske samat ihmisoikeudet kuin muita poliittisen kentän toimijoita. Toivoa kuitenkin sopii, etteivät suomalaiset ota näiden medioiden - omasta mielestään - tähtitoimittajia tosissaan, vaan jättävät heidän yllytyksestään huolimatta tekemättä kaikenlaisen poliittisen väkivallan. 

Tämä toiveeni on syytä ottaa tosissaan, sillä vaikka meillä suomalaisilla onkin tapana pitää itseämme rauhallisena kansana, on kuitenkin tosiasia, että meillä on nähty peräti kaksi veristä sisällissotaa: 1500-luvun lopussa nuijasota ja reilu sata vuotta sitten punakapina, jotka molemmat olivat äärimmäisen julmia ja verisiä. Eikä sellaisen manaaminen kolmatta kertaa ole järkevää tai sopivaa edes maamme valtalehdistön tiedostavaisille toimituksille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poliittista kiihotusta
Wille Rydman oikeusmurhan ja Mette Frederiksen väkivallan uhriksi
Vasemmistolainen poliittinen väkivalta

Ville Ranta ja todellisuus

Pilapiirtäjä Ville Ranta on herättänyt vuosien varrella monenlaisia ajatuksia. Olen itsekin moittinut häntä yhdestä pilakuvasta, joka antoi mielestäni virheellisen kuvan kohteestaan.

Tänä aamuna luin jutun, jossa käsiteltiin Rannan ajatuksia sananvapaudesta. Siinä Iltalehden pilapiirtäjä totesi, ettei mikään saisi häneen ammatissaan olla pyhää, vaan kaikkia tulisi sivaltaa puoluekannasta, sukupuolesta tai etnisyydestä riippumatta. 

Tähän ajatukseen on helppo yhtyä - olenhan itsekin moneen kertaan toistellut olevani todellisen sananvapauden kannalla. Ja siksi pyrkinyt tässä blogissa arvioimaan muiden ihmisten - pääsääntöisesti poliittisten ja yhteiskunnallisten vaikuttajien - näkemyksiä asiaperustein.

Ranta ihmetteli aamulla lukemassani artikkelissa, kuinka hänen erinomaisesti kohdettaan kritisoivasta piirroksestaan tehty rikosilmoitus on edennyt rikostutkintaan. Mahdollisina rikosnimikkeinä on mainittu kiihottaminen kansanryhmää vastaan sekä uskonrauhan rikkominen.

Pilapiirtäjä nosti haastattelussaan esiin Suomen laissa esiintyvän uskonrauhan rikkomispykälän ongelmallisuuden. Tähän on helppo yhtyä. Sen sijaan on vaikeampi hyväksyä hänen näkemystään, että laissamme oleva toinen monien ongelmalliseksi kokema pykälä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan olisi sinänsä hyväksyttävä. 

Siinä suhteessa Ranta on älyllisesti epärehellinen. Hän on nimittäin "ajatellut ihan viime vuosiin saakka, että vaikka kyseisessä laissa lukee niin ja sen voisi tulkita näin, sitä ei kuitenkaan sovellettaisi Suomessa rajaamaan normaalia yhteiskunnallista keskustelua". 

Ihan kuin pilapiirtäjä ei ymmärtäisi, että laki ei oikeastaan voi olla - tai ainakaan sen ei pitäisi olla - muuta kuin juuri niin kuin se on kirjoitettu. Kaikki muuhan johtaisi täysin mahdottomiin tilanteisiin oikeussaleissa, joissa istuvat tuomarit voisivat jaella tuomioitaan täysin vapaasti omien näkemystensä mukaan. 

On kuitenkin hyvä, että näkyvällä paikalla kuviaan piirtävä Ville Ranta on huomannut sananvapauden ohuuden myös Suomessa. Ja että hän on ymmärtänyt myös sen, kuinka sananvapauden rajoittamispyrkimykset - viimeisimpänä rapakon takaa meille rantautunut wokellus - ovat viemässä yhteiskunnallista keskusteluilmapiiriämme entistä enemmän kohti erilaisista epädemokratioista tuttua pelolla vaientamisen kulttuuria. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sananvapaus sallii sekä viisaat että tyhmät mielipiteet
Vihapuhetutkimus ja empatia
Purra, Junnila, Ranta ja Ohisalo afgaanien tilanteesta sekä Jari Sarasvuon kommentti