Ennuste: 2040-2050-luvulla syntyy ilmasto- ja ympäristökriisien sarja

Kuten arvoisa lukijani ehkä muistaa, olen ollut jo pitkään kiinnostunut arktisen merijään kehityksestä. Siksi oli mielenkiintoista huomata kiinalaistutkimus, joka osoittaa tekijöidensä mukaan, että arktisen merijään viimeaikainen hidastuminen liittyy läheisesti Pohjois-Atlantin oskillaation (NAO) monikymmenvuotiseen vaihteluun. 

Tutkimuksen mukaan NAO on siirtynyt negatiivisen vaiheen alimmasta pisteestä 2010-luvun alussa positiiviseen vaiheeseen, minkä seurauksena vähentynyt lämpö ja kosteus sekä heikentynyt alaspäin suuntautuva pitkäaaltoinen säteily ovat johtaneet arktisen merijään sulamisen hidastumiseen. Lisäksi tutkimusraportissa kerrotaan, että Atlantin monikymmenvuotisella oskillaatiolla (AMO) on merkittävä rooli rooli NAO:n ja arktisen merijään välisen vuosikymmenten välisen vaihtelun ohjaamisessa. 

Tutkijat tekevät edellä kuvaamieni havaintojen perusteella ennusteen, jonka mukaan NAO:n positiivinen vaihe, jatkuu todennäköisesti noin vuoteen 2030–2040 saakka ja sen seurauksena arktisen merijään sulamisen hidastuminen jatkuu koko tämän ajan. Arktisen merijään sulaminen kuitenkin kiihtyisi jälleen silloin, mikäli kasvihuonekaasupäästöjä ei vähennetä. Ja sen seurauksena – noin kymmenen vuoden viiveellä – saattaa syntyä ilmasto- ja ympäristökriisien sarja, joka käynnistyy jyrkästä arktisen merijään vähenemisestä. 

Nähtäväksi siis jää – tulevina vuosikymmeninä – osuvatko kiinalaisten pelottavilta kuulostavat ennusteet kohdalleen. Tosin vaarana on, ettei vuoden 2040 jälkeen kukaan muista tässä käsittelemääni julkaisua tai sen ennusteita. 

* * *

Muilta osin en tietenkään ota tässä kirjoituksessa kiinalaisten ennusteeseen minkäänlaista kantaa. Sen sijaan jatkan tässä blogissa pohjoisen merijään pinta-alan seuraamista. Sen osalta todettakoon, että sen minimilaajuus jäi tämä vuonna suuremmäksi kuin vuosina 2007, 2008, 2011, 2012, 2015, 2016, 2019, 2020, 2023 ja 2024 eli se oli vasta vuodesta 1979 alkaneen mittaushistorian yhdenneksitoista pienin. 

Palaan syyskuun keskimääräiseen pinta-alaan sitten, kun se ensi kuun alussa jälkeen julkaistaan. Ja vuodenvaihteen jälkeen teen jälleen – aiempaan tapaan – tilastollisen analyysin ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja merijään pinta-alan välisen riippuvuussuhteen kehityksestä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Päättyykö korvaamaton aikasarja?
Kun jäät lähtivät järvistä jo helmikuussa ja teinit joutuivat töihin
Helmikuun lämpö tuotti uuden ennätyksen

Rypälemehu ilmastomittarina

Olen tässä blogissa - ja sen englanninkielisessä sisaressa (esimerkki) - seurannut ilmastonmuutoksen ja ilmastotieteen edistymistä säännöllisen epäsäännöllisesti. Siksi ajattelin, että tänä aamuna olisi jälleen sopiva hetki palata aiheeseen. 

Näin siksi, että huomasin tieteellisen julkaisun, jossa testattiin viiniä varten valmistettavan rypälemehun makeuden käyttöä ilmaston lämpenemisen proxyna, koska siitä on tietoa pitkältä ajalta. Menetelmää voitaisiin käyttää erityisesti sellaisissa paikoissa, joissa menneiden aikojen ilmastotieteen perustyökalu eli puiden vuosilustojen leveysmittaukset eivät toimi. 

Artikkelin mukaan tutkijoiden kehittämä ja ilmastotietoihin kalibroitu tilastollinen malli ennusti 75 % Keski-Euroopan ilmastovaihtelusta, mikä osoitti viinin rypälemehun laadun korkean potentiaalin ilmastomittarina. 

Kymmenvuotisjaksoina tarkasteltuna rypälemehun keskimääräinen laatu oli korkeimmillaan vuosina 1470–1479, 1536–1545 ja 1945–1954, jolloin säät olivat lämpimiä. Huonoja satoja kerättiin jaksoina, jolloin vallitsevana oli kylmät ja märät kesät. Sellaisia oli vuosina 1453–1466, 1485–1494, 1585–1614, 1685–1703, 1812–1821 ja 1876–1936. 

Merkittävä oli myös havainto, jonka mukaan 1990-luvun jälkeen viiniin käytetty rypälemehu on ollut odotetusti säännönmukaisen korkealaatuista. Se tukee käsitystä siitä, että elämme parhaillaan ilmastollisesti poikkeuksellisen lämmintä aikaa. 

Harmi kyllä, tutkimus ei vastannut kysymykseen siitä, kuinka poikkeuksellinen nykyinen lämpökausi on. Eli vahvistaako se ilmaston lämpötilan kohoamisen jo ohi keskiajan lämpökauden tai onko ilmasto suorastaan lämpimämpi kuin niin sanottu Atlanttinen lämpökausi, jolloin Suomessakin kasvoi järeitä metsiä tuntureiden huipulla.  

Nämä ovat mielenkiintoisia kysymyksiä monestakin syystä, mutta erityisesti siksi, että suomalaisen metsänrajamännyn mukaan näin ei olisi käynyt ainakaan jälkimmäisessä tapauksessa. Sen sijaan tutkittujen puiden vuosilustoista voidaan päätellä, että maapallon ilmasto vaihtelee monenlaisten syklien mukaisesti ja elämme juuri tällä hetkellä yhtä ilmakehän lämmön huippukautta. 

Tai ehkäpä olemme sen jo ohittaneetkin, koska pohjoisen merijään - erinomainen proxy sekin - sulaminen ei näytä edenneen vuoden 2012 jälkeen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nostaako El Niño maapallon keskilämpötilan uuteen ennätykseen?
Ilmastotutkimus ei oikeuta ihmisten elämän vaikeuttamista eikä nuorison ahdistamista
Uutta tietoa ilmastomalleista