torstai 23. maaliskuuta 2017

Myös RSS:n globaalit lämpötilaestimaatit ovat jälkikäteisen muokkauksen kohteena

Katselin eilen illalla satelliittimittauksiin perustuvan RSS-sarjan uusimpia globaaleja alailmakehän lämpötilaestimaatteja. Tietokoneeni kuvaruudulle aukesi tällainen näkymä.


Kuvasta erottuvat kauniisti viimeisimmän kahden suuren El Niñon aiheuttamat piikit (noin vuosina 1998 ja 2016) sekä nouseva trendiviiva. Tämä ei kuitenkaan herättänyt mielessäni sen kummempaa ajatusta, koska vuoden 2016 lämpöpiikki on tehnyt tilaston yleisilmeestä vaikeasti hahmotettavan.

* * *

Käytössäni on Excel-tiedosto, johon olen kopioinut RSS-aikasarjan tietoja jo vuosien ajan. Käytännössä olen pääsääntöisesti kopioinut viimeisimmän aikasarjan edellisen kuukauden päälle.

Koska olin ilmastonmuutosta seuratessani aiemmin havainnut joidenkin lämpötiloja kuvaavien aikasarjojen muuttuvan radikaalisti ajan kuluessa, siirsin kaksi ja puoli vuotta sitten vuoden 2014 syyskuuhun ulottuvan RSS:n lämpötilasarjan tulevia vertailuja varten talteen omaan pysyvään sarakkeeseensa. Samoin tein myöhemmin kesäkuuhun 2016 ulottuvalle aikasarjalle.

Eilen illalla kopioin jälleen uuden, helmikuuhun 2017 ulottuvan, aikasarjan taulukkooni (tammikuun aikasarjan päälle). Koska ei ollut muutakaan tekemistä, päätin piirtää myös kuvan lämpötilaestimaateissa tapahtuneista muutoksista suhteessa kesäkuussa 2016 tallentamiini lukemiin. Silloin sain katsellakseni seuraavan kuvan; tai oikeastaan siinä olevan sinistä käyrän - punaisen piirsin vasta myöhemmin.



Kuvassa "uusi" tarkoittaa eilen RSS:n sivuilta kopioimaani helmikuuhun ulottuvaa aikasarjaa. Ja sininen käyrä sen ja kesäkuun 2016 kullekin kuukaudelle ilmoittaman lämpötilan erotusta.

Sinisestä käyrästä nähdään, että kahden tutkimani aikasarjan lukemiin on tehty paljonkin muutoksia, joista ensimmäinen ajoittuu tammikuulle 1999. Sen jälkeen melkein jokaisen kuukauden lämpötilaestimaatteja on muutettu joskus kesäkuun 2016 ja eilisen välillä. Ja vieläpä niin, että mitä uudemmista mittaustuloksista on kyse, sitä suurempia nuo jälkikäteen tehdyt muutokset ovat keskimäärin olleet.

Tämän havainnon tehtyäni katsoin minkälaisia korjauksia globaaleihin lämpötilaestimaatteihin oli tehty keskäkuun 2016 ja syyskuun 2014 välisenä aikana (eli kuinka paljon noina ajankohtina tallennetut lämpötilaestimaatit poikkeavat toisistaan). Se näkyy punaisena käyränä, joka niin ikään osoittaa muutoksia tehdyn, mutta ne ovat paljon pienempiä, eikä niihin sisälly samanlaista trendiä kuin viimeisen yhdeksän kuukauden aikana tehtyihin muokkauksiin.

Edelle piirtämäni kuvat osoittavat, että RSS-aikasarjoja on kesäkuun 2016 jälkeen muokattu uudella tavalla ja sitä enemmän mitä lähemmäs nykypäivää tullaan. En tiedä mihin muokkaus perustuu, mutta samanlaista datan muokkausta ei tehty syyskuun 2014 ja kesäkuun 2016 välisenä aikana.

Pyydän arvoisaa lukijaan huomaamaan myös, että jos kyseessä olisi jonkinlainen algoritmimuutos satelliittidatan kääntämisessä lämpötiloiksi, pitäisi muutosten näkyä kaikissa lämpötilaestimaateissa. Näin ei kuitenkaan ole, koska muutokset alkavat vasta vuoden 1999 alusta.

Tässä vaiheessa haluan painottaa, että eilen havaitsemani lämpötilaestimaattien jälkikäteiset muokkaukset eivät vielä muuta RSS-aikasarjan antamaa kokonaiskuvaa viimeisten vuosikymmenten globaaleista lämpötiloista kovin oleellisesti, mutta eivät ne ole aivan mitättömiäkään. Helmikuun 2017 lämpötilapoikkeama on RSS-sarjan mukaan 0,4405 °C ja suurin havaitsemani kesäkuun 2016 jälkeen tehty muokkaus 0,0428 °C. Muokkauksen mittakaava on siis suurimmillaan noin kymmenyksen RSS-aikasarjan mukaisesta ilmaston lämpenemisestä (suhteessa RSS:n käyttämään vertailujaksoon).

* * *

Olen useaan kertaan (esimerkiksi täällä) ilmaissut pitäväni satelliittidataan perustuvaa aikasarjaa maan pinnalla tehtyihin mittauksiin perustuvia aikasarjoja luotettavampana, koska niihin ei ole juurikaan tehty jälkikäteisiä muutoksia. Tämä näkemykseni osoittautui eilen illalla jossain määrin vääräksi.

En kuitenkaan tiedä liittyvätkö edelle kirjatut havaintoni globaalien lämpötilaestimaattien väärentämiseen sellaisiksi, että ne tukisivat alkuperäistä dataa paremmin väitettä ilmaston lämpenemisestä ihmisen toiminnan vaikutuksesta. Vai onko kyse vain jostain viattomasta ja perustellusta korjauksesta aiemmin tallennettuun mittausdataan.

Jään kuitenkin seuraamaan tilannetta. Ja raportoin tässä blogissa mahdollisista havainnoistani, mikäli havaitsen uusia oleellisia muutoksia.

Lopuksi minun on todettava, ettei käytössäni ole kuvakaappauksia RSS-sarjan aiemmista globaaleiden lämpötilojen estimaateista. Siitä syystä tallensin tämän kirjoituksen alkuun tämänhetkisen aikasarjan kuvan, jotta myöhempiä muutoksia voitaisiin tarkastella sitä vastaan. Jätin myös siihen liittyvän numeerisen datan talteen Excel-tiedostooni.

Vakuutan myös, huolimatta aiempien kuvakaappausten puutteesta, että se mitä edellä kerroin tämän kirjoituksen pohjana olevan Excel-tiedostoni sisällöstä ja syntymätavasta pitää paikkansa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kasvihuonekaasut ja huippulämmin vuosi 2016
Ilmastotilastoon ilmaantui piikki
Ylen ilmastouutinen tilastotiedon valossa


15 kommenttia:

  1. Ilmeisesti ilmasto"tietelijöillä" on tullut huoli seuraavien vuosien rahoituksesta Trumpin valinnan jälkeen ja nyt heillä on suuri tarve löytää uudelleen se kadonnut ilmastokatastrofi. Mutta keinot heillä taitaa olla vähissä, kun he taas turvautuvat datan muokkaamiseen haluttujen tulosten saamiseksi.

    Toivottavasti raakadata on tallessa jossakin. Jos he ovat sen onnistuneet hävittämään, he ovat pilanneet mahdollisuudet todelliseen ilmaston tutkimukseen seuraaviksi vuosikymmeniksi. Mutta, ehkä tieteen tulevaisuus on sivuseikka jos uuden ökykartanon ja urheiluauton velanlyhennykset täytyy maksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä näkökulma. Mutta tuskin ilmastotutkijoilla(kaan) on ökykartanoita tai urheiluautoja.

      Poista
    2. Juu, mutta Ilmatieteenlaitoksella on. Ne tilat joissa laitois toimi ennenkuin rahaa alettiin jakaa kahmalokaupalla olivat aivan surkeat, sokkeloiset ja ahtaat yhdessä keskustan vanhassa kerrostalossa Kansallisteatterin takana. Nyt kun katsoo sitä lasipalatsia niin ymmärtää homman lyöneen leiville.

      Poista
  2. RSS:hän taipui 1-2 vuotta sitten painostuksen edessä ja alkoi "parantamaan" dataansa teoriaa tukevaan suuntaan, kuten muutkin.

    Tuo pelleily kyllä toimii. Minä sain tarpeekseni ja jätin keskustelun muille. Toiset muuttavat dataa miten huvittaa mukatieteellisin perustein, ja militantti aktivistijoukko nillittää kuorossa miten epäilijät ovat denialisteja.

    -T

    VastaaPoista
  3. Voihan datan jälkikäteiseen editointiin toki olla jokin legitiimi syy. Mutta vähäinenkin tieteellinen rehellisyys kyllä edellyttää, että editoinnista, sen syystä ja suuruudesta tehdään avoin selko mm kyseisellä nettisivulla. Ilmeisesti näin ei tässä tapauksessa ole tehty, mikä kyllä herättää epäilykset tarkoitus (lue: raha) -hakuisesta manipuloinnista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jos datassa on oikeasti jotain vikaa, korjauksia tehdään puolessa tapauksessa trendiä voimistavasti ja puolessa tapauksista trendiä heikentävästi.

      Viimeisen 17 vuoden aikana tehdyt korjaukset ovat käytännössä kaikki trendiä voimistavaan suuntaan, mikä osoittaa taustalla olevan vähintäänkin puolueellisuuden, ellei suoranaisen vääristelyn.

      -T

      Poista
  4. Tämä koko ilmastohömppä on todellakin vain hömppää. Eli jos tilastot eivät tue hömppää niin väärennetään tilastot. Näin se on ollut aina ja tulee olemaan. Trumpin ilmoitus muutoksen perumisesta aiheuttaa kovan kiireen muutosta tukevien tulosten entistä suurempaan vääristelyyn.
    t. Huru-ukko

    VastaaPoista
  5. Olisikohan UAH luotettavampi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, eikä käytössäni ole tallennettuja aikasarjoja asian selvittämiseksi.

      Poista
    2. Kannattaa kysyä suoraan John Christyltä.
      christy@nsstc.uah.edu

      Poista
    3. Hän saattasi muuten olla myös kiinnostunut löydöksestäsi.

      Poista
  6. Eikös asiaan saisi helposti vastauksen kysymällä sivuston yhteydenottolomakkeella? Ei tarvitsisi vihjailla epämääräisiä salaliittoteorioita? Eikös professori voisi näin toimia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Havaintoni on totta, eikä kaipaa lisäselvityksiä. Sen sijaan jälkikäteisten muutosten syy on auki. Asia on kunnossa, mikäli aikasarjan nyt muutetut lukemat eivät enää jatkossa muutu.

      Poista
  7. Jos lämpötiloja esitetään asteen kymmenestuhannesosan tarkkuudella, on se väistämättä hömppää. Ulkoilman lämpötilan mittaaminen edes asteen kymmenesosan tarkkuudella on jo vähän niin ja näin ja riippuu olosuhteista ja määritelmistä.

    VastaaPoista
  8. Tässä eräs viite. Hieman huolestuttavaa, ettei professori löytänyt itse mitään:

    http://dx.doi.org/10.1175/JCLI-D-15-0744.1

    "The resulting dataset shows more warming than the previous version of the dataset, particularly after 1998."

    En ehtinyt lukea kovin tarkkaan, mutta tässä pari havaintoa.

    "Pyydän arvoisaa lukijaan huomaamaan myös, että jos kyseessä olisi jonkinlainen algoritmimuutos satelliittidatan kääntämisessä lämpötiloiksi, pitäisi muutosten näkyä kaikissa lämpötilaestimaateissa. Näin ei kuitenkaan ole, koska muutokset alkavat vasta vuoden 1999 alusta."

    Ei pitäisi. Eri aikavälien data on peräisin eri satelliiteista. Vuoden 1999 alku täsmää NOAA-15 -satelliittiin.

    "En kuitenkaan tiedä liittyvätkö edelle kirjatut havaintoni globaalien lämpötilaestimaattien väärentämiseen sellaisiksi, että ne tukisivat alkuperäistä dataa paremmin väitettä ilmaston lämpenemisestä ihmisen toiminnan vaikutuksesta. Vai onko kyse vain jostain viattomasta ja perustellusta korjauksesta aiemmin tallennettuun mittausdataan."

    En tiedä onko viatonta, mutta perustelut on ainakin kirjoitettu ja julkaistu kiinnostuneille luettavaksi.

    "Jään kuitenkin seuraamaan tilannetta. Ja raportoin tässä blogissa mahdollisista havainnoistani, mikäli havaitsen uusia oleellisia muutoksia."

    Toivottavasti käsittely on silloin vähän tieteellisempää. Olen lukenut blogia aina välillä, mutta missannut nämä salaliittoteoriat jotenkin.

    "Lopuksi minun on todettava, ettei käytössäni ole kuvakaappauksia RSS-sarjan aiemmista globaaleiden lämpötilojen estimaateista. Siitä syystä tallensin tämän kirjoituksen alkuun tämänhetkisen aikasarjan kuvan, jotta myöhempiä muutoksia voitaisiin tarkastella sitä vastaan. Jätin myös siihen liittyvän numeerisen datan talteen Excel-tiedostooni."

    Paperissakin on mukavasti kuvia.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!