Sosiaalisessa mediassa on käyty kovasti keskustelua suomalaisen tieteen rahoituksesta, tarpeellisuudesta ja laadusta. Kommentoin sitä jo aiemmin, mutta en malta - tavallaan siihen liittyen - olla vielä kertomatta Saksassa tehdystä tutkimuksesta, jossa tutkittiin fossiloitunutta ulostetta. Siis todella vanhaa paskaa
Tarkemmin sanottuna tutkimuksessa analysoitiin sukupuuttoon kuolleiden hyeenojen jätöksiä, joista tutkimuksen tehneet paleontologit onnistuivat määrittämään jääkauden aikaisen karvaisen villasarvikuonon DNA-sekvenssejä. Sarvikuonojen DNA:ta löytyi luolahyeenojen ulosteista siksi, että ne saalistivat villasarvikuonoja. Ja työnsä tuloksena Peter Seeber Saksan Konstanzin yliopistossa onnistui kollegojensa kanssa selvittäämään ensimmäistä kertaa sen koko mitokondriaalisen genomin.
Villasarvikuonot olivat samankokoisia kuin nykyiset valkoiset sarvikuonot, ja vaelsivat Pohjois-Euraasiassa vielä 14 000 vuotta sitten. Ennen tätä tutkimusta lajin eurooppalaisesta populaatiosta tiedettiin kuitenkin vain vähän.
Tässä käsittelemässäni tutkimuksessa löydetyt erot eurooppalaisten ja siperialaisten villasarvikuonojen genomien välillä olivat varsin suuria ja viittasivat siihen, että niiden populaatiot erkanivat toisistaan jo noin 450 000 vuotta sitten. Toisin sanoen lajin levinneisyysalue ei ollut esihistoriallisella ajalla yhtenäinen koko Euraasian mantereella, vaan koostui ainakin kahdesta erillisestä populaatiosta.
Lopuksi totean, että edellä kuvaamani tutkimus on tieteellisesti äärimmäisen korkeatasoinen ja sen tulokset toivat kiistatta uutta tieteellistä tietoa, joka ainakin omasta mielestäni oli myös erittäin mielenkiintoisia. Ainakin luokassa, jota voisi kuvailla sanoilla "on kiva tietää".
En tässä yhteydessä ota kantaa siihen, oliko saavutettu tieto sen arvoista, että siihen investoitu rahoitus sai riittävästi katetta. Siitä lienee jokaisella lukijallani oma - ja sinänsä yhtä arvokas - mielipide kuin itsellänikin.
Sen sijaan totean, ettei tehdyn tutkimuksen hyötyä tai hyödyttömyyttä voi edes arvioida tässä vaiheessa, sillä tutkimuksen aikana siirtyi tietoa ja osaamista vanhemmilta tutkijoilta nuoremmille ja siinä kehitettiin mahdollisesti myös uusia tutkimusmenetelmiä tai ainakin paranneltiin vanhoja. Siten tehdyn tutkimuksen loppusaldo on - tosin vain teoriassa - mitattavissa vasta sitten, kun näiden sarvikuonotutkimuksen aikana oppia saaneiden nuorempien tutkijoiden ja mahdollisesti syntyneiden uusien menetelmien kautta saavutettavat tieteelliset edistysaskeleet ja niiden sovellukset ovat arvioitavissa.
Siksi päätän tämän kirjoitukseni toteamalla sen yksinkertaisen tosiasian, että ilman ihmisten inhimillistä kiinnostusta kaikenlaisiin asioihin meilläkin kuljettaisiin edelleen heinäkengissä ja rukoiltaisiin jumalaa siunaamaan kaskettuihin metsiin kylvettyjä nauriita. Ja katovuoden sattuessa ihmettelisimme lastemme ruumisarkkujen äärellä, että minkä syntiemme takia meitä näin rangaistaan.
Mutta kiitos tuon kiinnostuksen - joka nykyaikaisessa yhteiskunnassa on institutionalisoitu yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin - meillä on kansainväliset viljamarkkinat, supermarketit, sähköverkot, internetit, kulkuvälineet sun muut mukavuudet, jotka kummasti helpottavat elämää. Jopa siihen mittaan, että voimme rauhassa pohdiskella jopa sitä, minkälaisia sarvikuonoja Euraasian mantereella liikuskeli viimeisen jääkauden aikana - sekä riittävästi osaamista ja rahaa, jotta voimme sen selvittää.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen Akatemian roolista tieteen rahoittajana
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
Uutta toivoa munuaispotilaille
Tekstit
