Ekologinen elämäntapa ja bussinkuljettajat

Tämän aamun Helsingin sanomissa oli mielipidekirjoitus, jossa haikailtiin ympäristöystävällisen elämäntavan perään. Otsikon mukaan "Yhteiskunnan pitää helpottaa ekologisten valintojen tekoa".

Kirjoituksen juonena oli vastuun ja kustannusten siirtäminen ekologista elämäntapaa haikailevalta yksilöltä yhteiskunnalle. Niinpä siinä mainittiin esimerkkinä se, että "kun joukkoliikenne toimii ja päiväkotipaikka löytyy läheltä, ei sujuva työmatka vaadi auton hankintaa".

Itseäni jäi kiinnostamaan, miten tämä henkilö suhtautuu siihen, että julkisen liikenteen työntekijät ovat varsin usein lakossa. Eikä pelkästään omien etujensa ajamiseksi, kuten tällä viikolla näyttäisi käyvän, vaan myös erilaisten muiden vaatimusten tukemiseksi. 

Tämä asia liittyy edellä linkitettyyn mielipidekirjoitukseen siksi, että julkisen liikenteen lakkoherkkyys on omiaan vierottamaan ihmisiä julkisen liikenteen käyttämisestä. Tai ainakin lisää heidän haluaan omistaa oma auto, jolla pääsee liikkeelle myös silloin, kun julkinen liikenne ei toimi. Ja kun auto on kerran hankittu, sitä käytetään muulloinkin kuin lakkojen aikana.

Lisäksi bussikuskit hakevat nyt suurempia palkankorotuksia kuin muut työntekijäryhmät. Jos nämä korotukset menevät lippujen hintoihin, tekee se julkisesta liikenteestä kalliimpaa eli vähemmän houkuttelevaa. Ellei palkankorotuksia sitten kuitata veronmaksajien varoilla eli julkisen liikenteen tuilla, jolloin maksajaksi joutuvat myös ne, jotka eivät käytä näitä palveluja lainkaan.

Mielipidekirjoittaja lopettaakin tekstinsä seuraavasti: "epäekologisten valintojen seuraukset ovat kuitenkin niin suuret, että muutosta ei ole syytä jättää vain yksilöiden hyvän tahdon varaan. Oikein rakennetut kannusteet ja rakenteet sen sijaan lisäävät kansalaisten ekologisia tekoja tekemällä ne luonteviksi ja kannattaviksi."

Tämä lopetus on - arvoisa lukijani - syytä lukea toisenkin kerran. Onhan se kuitenkin aika harvinaista, että demokraattisessa Suomessa näkee näin avointa vaatimusta sosialistisiin ratkaisuihin, joissa kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yhden prosentin vähemmistön armoilla
Bussikuskien ulosmarssi alleviivaa yhteisten pelisääntöjen noudattamisen tärkeyttä
SAK osoitti jälleen, miksi poliittiset lakot olisi kiellettävä

Virheellistä argumentointia

Tuore mielipidekysely kertoi, että suomalaiset eivät enää ole yhtä huolestuneita ilmastonmuutoksesta kuin aiemmin. Silti hiukan yli puolet arvelee edelleen, että ilmastonmuutos voisi aiheuttaa merkittäviä haittoja lähitulevaisuudessa. 

Edellä linkitettyyn juttuun liittyi myös kysely. Sen aihe oli toki mielenkiintoinen, mutta kysymykset järjettömiä. Esimerkiksi kyllä/ei-vaihtoehdot lentämisestä tai henkilöauton omistamisesta eivät kertoneet juuri mitään, sillä päästöthän syntyvät vasta käytettäessä näitä välineitä eli kilometrien mukaan. Lisäksi esimerkiksi auton vaihtovälillä on merkitystä.

Helsingin sanomat puolestaan julkaisi jutun, jonka mukaan Suomessa on onnistuttu vähentämään kaikkien ilmastopahisten eli niin öljyn, hiilen, maakaasun kuin turpeenkin käyttöä. Mutta sen jälkeen kerrottiin, että ongelma on ratkaistu väärin - polttamalla puuta.

Jutun mukaan "puu on kyllä kotimaista, ja uusiutuvaakin, mutta sen päästöttömyys on sopimuksenvaraista". Tätä väitettä perusteltiin seuraavilla seikoilla.

Puun poltosta syntyy hiilidioksidia, jopa enemmän kuin fossiilisista energianlähteistä. Ja samalla metsiemme hiilinielu on pienentynyt. Ja lopputuloksena Suomen hiilidioksidinettopäästöt eivät ole pienentyneet juuri lainkaan. 

Niinpä Suomen Ilmastopaneeli ehdotti suurten energialaitosten käyttämille kiinteille puupolttoaineille veroa muiden polttoaineiden tapaan. Ja unohti yhden oleellisen seikan, kuten teki myös HS:n jutun kirjoittaja.

Professori Markku Ollikaiseen paneelilta ja toimittajalta on nimittäin jäänyt huomaamatta, ettei puun polttaminen lisää lainkaan ilmastoomme vaikuttavan hiilen määrää. Se vain kierrättää sitä, mikä siellä on jo nyt, eikä siten vaikuta sitä eikä tätä pidemmän aikavälin kasvihuonekaasujen kokonaisyhtälöön.

Jos nyt sitten oletetaan, että Suomessa olisi käytetty puun sijasta fossiilista energiaa, olisi se maanalaisista varastoista kaivettuna tai pumpattuna lisännyt ilmastoon vaikuttavan hiilen määrää. Ja siten lisännyt ilmastoon vaikuttavien kasvihuonekaasujen määrää. Ja ilmastomallien perusteella lämmittänyt ilmastoa.

Ja tämä - juuri tämä - on se syy, miksi bioenergiaa ei tulisi ottaa mukaan päästömaksujärjestelmään. Eikä etenkään siksi, että käytännössä lähes kaikki Suomessa poltettava puu on - HS:n jutussa olleen kuvan mukaisesti - peräisin metsäteollisuuden sivuvirroista: harvennushakkuista, muuten käyttämättä jääneistä latvuksista sekä puunjalostustehtaiden jalostusprosessien muuten käyttämättä jäävistä fraktioista. 

Ellei niitä käytettäisi energiaksi, tulisi niistä jätettä, joka pitäisi käsitellä tavalla tai toisella. Ja joka - joka tapauksessa - lahoaisi sitä kautta ilmakehän hiilidioksidiksi. Ja samalla metsäteollisuutemme kilpailukyky eli Suomen talous heikkenisi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vaativatko poikkeukselliset helteet puuenergiasta luopumista?
Vihreän suunnitelmatalouden kukkasia
EU:n metsäkiista päättyi järkevään ratkaisuun

Erdogan on Ruotsin suhteen valitettavan oikeassa - mutta terroristeja ymmärretään myös Suomessa

Suomi on NATO-kysymyksessä irtautunut kohtalonyhteydestään Ruotsiin. Syytä onkin, sillä nyt on paljastunut, että - Wikipedian mukaan - alun perin marxilais-leniniläinen ja sittemmin libertaarisosialistis-feministis-sosiaaliekologiseksi muuttunut, sekä Euroopan unionin ja Yhdysvaltain terroristijärjestöksi luokittelema, Kurdien työväenpuolue PKK on saanut Ylen tietojen mukaan tukea naapurimaastamme.

Ruotsin turvallisuuspoliisin edustajan mukaan "he harjoittavat avustavaa toimintaa, joka voi olla yllyttämistä, rekrytoimista tai terrorismin rahoittamista terrorismin tukemiseksi toisessa maassa tai Ruotsissa". Näyttää siis siltä, että Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganin mainitsema este maansa tuen puuttumisesta Ruotsin NATO-jäsenyydelle on oikea ja perusteltu. 

Toki lienee niin, ettei Ruotsi valtiona ole syyllistynyt terrorismin tukemiseen. Mutta näinhän Erdogan ei ole väittänytkään, vaan on ainoastaan syyttänyt naapurimaatamme "terrorismin kehdoksi". Ruotsin turvallisuuspoliisikaan ei kuitenkaan kerro ketkä tarkalleen ottaen tukevat PKK:ta, mutta mainitsi Ylen lähteenä olleessa ruotsalaisjutussa, että kyse on huomattavista määristä rahaa.

Samassa jutussa mainittiin myös Ruotsin Nato-neuvottelija Oscar Stenströmin korostaneen, että Ruotsin on toimittava selkeämmin PKK:ta vastaan ​​sekä korostaneen tässä erityisesti terrorismin rahoitusongelmaa. Todellisuus on siis hyvin tiedossa myös Ruotsin kantaväestön parissa. 

Sen sijaan Suomessa ei liene kovin hyvää käsitystä asiasta. Sen luonnetta valaisee kuitenkin ruotsalaisuutinen, jonka mukaan viitisen vuotta sitten Ruotsiin saapunut nelikymppinen Turkin kansalainen ammuskeli ravintolan ulkopuolella kiristääkseen sisällä ollutta miestä tukemaan PKK:ta. 

Asia on siten varsin yksinkertainen. Ruotsalainen liberaali maahanmuuttopolitiikka on tuonut mukanaan turkkilaisen ongelman, jonka yhteydessä esiintyy vakavaa rikollisuutta. Ja juuri se estää Turkkia hyväksymästä länsinaapurimme NATO-hakemusta. 

Tilanne on tietenkin ikävä kantaruotsalaisten kannalta, mutta osoittaa, että niin makaa kuin petaa. Ruotsalaiset ovat tyhmyyttään kehittäneet itselleen kurdiongelman, jonka ratkaiseminen tuskin on kovin helppoa. Ja siksi Suomen on syytä 1) hyväksyä NATO-sopimus heti kun sitä meille tarjotaan ja 2) huolehtia siitä, ettei maamme harjoittama maahanmuuttopolitiikka johda samankaltaisiin ongelmiin kuin Ruotsissa on tapahtunut.

* * *

Maahanmuuttajista puheen ollen kiinnitin huomiotani myös Helsingin sanomien juttuun, jossa todettiin, että suurin osa pääkaupunkimme Mellunkylän moskeijan taustayhdyskunnalla on "vahvat siteet Iraniin ja sen islamistiseen hallintoon". Jutun mukaan Iranin nykyhallintoon kriittisesti suhtautuvat suomen-iranilaiset eivät kuitenkaan käytä moskeijaa. 

Lisäksi HS kertoi, että moskeijassa järjestettiin muistotilaisuus terroristeina mainetta niittäneille Qassem Suleimanille ja Abu Mahdi al-Muhandisille, jotka kuolivat Yhdysvaltojen tekemässä ilmaiskussa vuonna 2020. 

Toivottavasti mellunkyläläisestä yhteisöstä ei koidu edellä kuvatun kaltaisia ruotsalaistyyppisiä ongelmia Suomelle. Ne toisentyyppiset ruotsalaisongelmathan meillä jo onkin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kaksiteräinen miekka
Pitäisikö Suomen reagoida Ruotsin käyttöön Erdoganin pelinappulana?
Yhdysvalloilla on hyviä ja huonoja vaihtoehtoja

Riikka Purran pettymys

Yle teki taustoittavan jutun Perussuomalaisten puheenjohtajasta Riikka Purrasta. En kuitenkaan kirjoita nyt varsinaisesti siitä, vaan yhdestä artikkelin pienestä yksityiskohdasta. 

Purra ehti nimittäin aloittaa jatko-opinnot Turun yliopistossa valtiotieteiden alalla ennen kuin politiikka nielaisi hänet. Artikkelin mukaan kävi kuitenkin niin, että "akateemisessa maailmassa Purra pettyi, että etenkin globalisaatiota ja muuttoliikettä tutkittiin lähtökohtaisesti myönteisenä asiana, liberaalista tulokulmasta".

Jos tämä pitää paikkansa, on valtiotieteiden tilanne Suomessa ja Turun yliopistossa todella kehnossa jamassa. Onhan nimittäin selvää, ettei tutkimustyössä voi mitään ilmiötä analysoida lähtökohtaisesti sen enempää myönteisenä kuin kielteisenäkään asiana, vaan tutkijan näkökulman pitää aina olla neutraali. 

Jos siis tutkitaan vaikkapa maahanmuuton vaikutusta puolueiden kannatukseen, on tutkimuksen tehtävänä selvittää faktat - siis mitata numeroita, korrelaatioita, riippuvuuksia ja niin edelleen. Ja niiden selvittyä tehdä saatujen tulosten perusteella looginen johtopäätös. 

Jos siis näyttää siltä, että äänioikeuttaan käyttäneistä maahanmuuttajista suurin osa äänestää liberaalia maahanmuuttoa kannattavia puolueita X ja Y, on maahanmuutolla ollut lähtökohtaisesti näiden puolueiden kannatusta - suhteessa muihin puolueisiin - lisäävä vaikutus. Mutta asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen.

Olisi nimittäin vielä selvitettävä, kuinka puolueiden X ja Y harjoittama maahanmuuttopolitiikka on vaikuttanut niiden kannatukseen kantasuomalaisten parissa. Jos vaikkapa puolueen X potentiaalisten kannattajien parissa se on karkottanut runsaasti etnisesti suomalaisia äänestäjiä, mutta puolueen Y potentiaaliset äänestäjät ovat tyytyväisiä harjoitettuun politiikkaan, voisi tästä analyysistä seurata, että maahanmuuton vaikutus puolueen X kannatukseen näyttäisi pysyneen ennallaan tai jopa laskeneen maahanmuuton seurauksena, kun taas puolueen Y kannatus vaikuttaisi lisääntyneen.

Ja sitten on tietenkin puolue W, joka on avoimella maahanmuuttokritiikillään saattanut kerätä maahanmuuttajia vastustavien kantasuomalaisten ääniä. Jos tyytymättömiä on paljon, on puolue saattanut lisätä äänisaalistaan jopa huomattavasti. 

Tutkijan ei kuitenkaan pitäisi tyytyä vielä tähänkään analyysiin. Saattaisihan olla vaikkapa niin, että maassa yleisesti harjoitetun maahanmuuttopolitiikan seurauksena ovat ihmisten turvallisuus, elintaso yms. seikat muuttuneet niin paljon, että äänestäjät ovat muuttaneet suhtautumistaan puolueisiin X, Y ja W aivan muista syistä, esimerkkinä toimikoon vaikkapa veroaste, palkkatason muutokset, turvallisuudentunne, yritysten kannattavuus, median linjaukset jne. 

Ja siksi tutkijan pitäisi selvittää myös maahanmuuton vaikutusta mitä erilaisimpiin muihin asioihin, ennen kuin hän tekee lopullisen johtopäätöksensä siitä, kuinka maahanmuutto lopultakin on vaikuttanut puolueiden kannatukseen. Saattaahan jonkin sivuseikalta näyttävän asian tuloksena käydä vaikkapa niin, että yhteiskunnallisen muutoksen ansioksi tai syyksi tulkitaan vaikkapa maahanmuuttoon neutraalisti suhtautuvan puolueen Z toiminta ja sen mukaisesti sen kannatus on romahtanut tai noussut. 

Olisi siis analysoitava myös, miten puolueiden X, Y ja W kannatukset ovat muuttuneet puolueen Z keräämän äänisaaliin muutoksen epäsuorana vaikutuksena. Eikä tässäkään asiassa saisi olla sen enempää positiivista kuin negatiivistakaan lähtökohtaa suhteessa maahanmuuttoon, vaan käsityksen sen yhteiskunnallisista vaikutuksista pitäisi olla neutraali, mutta mahdollisimman moniin tosiasioihin perustuva loogisesti oikein johdettu näkemys. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Maria Ohisalo ja spedepasaslainen logiikka
Arvot ja toimet ristiriidassa keskenään
Maahanmuuttokriittisyys on tosiasioiden tunnustamista

Vuosi sotaa on takana, mutta muistettakoon kuitenkin tosiasiat

Venäjän käynnissä oleva hyökkäys täyttää tänään yhden vuoden. Sen kunniaksi Suomi lähettää Ukrainalle kolme miinanraivauspanssarivaunua ja muuta kalustoa. Toivottavasti ne auttavat Zelenskyin armeijaa häätämään hyökkääjän pois maaltaan. 

Vladimir Putinin hyökkäys oli katastrofi. Sen lopputulos ratkaisee hänen tulevaisuutensa maan johdossa ja todennäköisesti jopa elävien kirjoissa. Eikä sodan kulku vaikuta mitenkään lupaavalta hänen kannaltaan.

Hyökkäys ei johtanut nopeaan ratkaisuun, mutta on aiheuttanut venäläisille valtavat tappiot ja yhdistänyt lähes koko Euroopan hyökkäyksen kohteen tueksi. Näin myös aiemmin äärimmäisen venäläisystävällisen Suomen, kuten toistuvat aseaputoimitukset osoittavat.

Suomen kannalta Putinin sotaretken merkittävimmät seuraukset tulevat olemaan maan liittyminen läntiseen puolustusliittoon sekä talouden entistä selkeämpi suuntautuminen länsimarkkinoille. Kääntäen nämä muutokset tarkoittavat Venäjän heikkenemistä sekä sotilaspoliittisessa että taloudellisessa mielessä - vaikka toki Suomen merkitys jättivaltiolle on rajallinen. 

Tässä kaikessa olisi kuitenkin hyvä, että Suomessa pidättäydyttäisiin tarpeettomasta uhosta. Suomen reaalipoliittiset toimet ovat toki olleet hyviä ja kannatettavia, mutta en ole pitänyt esimerkiksi pääministeri Sanna Marinin (sd) Venäjään kohdistamia äärimmäisen negatiivisia kommentteja toivottavina. 

Näin siksi, ettei maantiede ole kaikesta huolimatta muuttunut, vaan myös Putinin jälkeinen Venäjä on edelleen maamme jättiläismäinen rajanaapuri ja potentiaalinen kauppakumppani. Ja sellaisena myös tulevaisuudessa sekä uhka että hyödynnettävissä oleva resurssi. 

Siksi olisi järkevää tukea Ukrainaa sen verran kuin pystymme järkevästi tekemään, mutta välttää tarpeetonta uhoamista korkeimman valtiojohdon taholta. En siis kaipaa vanhaa suomettumisen aikaa, mutta en myöskään yltiöpäistä uhoamista - en etenkään, mikäli sen tavoitteena on pelkästään oman poliittisen uran edistäminen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valkoisia idiootteja
Ukrainan toinen sota
Politiikka on mahdollisuuksien taidetta myös Venäjän ja Ukrainan sodassa

Poliittisen korrektiuden aiheuttama raiskaus

Meillä Suomessa on monilla poliitikoilla ja medialla ollut tapana vähätellä maahanmuuttajiin tilastollisesti korreloivia rikostyyppejä puhumalla yksittäistapauksista. Tai jättää lievissä rikoksissa kertomatta rikokseen syyllistyneen henkilön humanitaariseen maahanmuuttajuuteen liittyvä status. 

Olen usein pohdiskellut, että ovatko nämä hyvää tarkoittavat poliitikot ja toimittajat tulleet ajatelleeksi, että heidän toimillaan on synkeä kääntöpuoli. Siitä yhtenä esimerkkinä julkaisi Iltalehti uutisen, jonka mukaan pariskunta oli lähtenyt kahden maahanmuuttajamiehen asunnolle tutustuttuaan näihin espoolaisessa kauppakeskuksessa. 

Lopputuloksena pariskunta huumattiin ja nainen raiskattiin tämän oltua niin sekavassa tilassa, ettei hänellä "ollut muistikuvaa siitä, kuinka moni mies hänen kimpussaan oli". Asiasta käydyssä oikeudenkäynnissä muuan Abdi tuomittiin kahden vuoden ja yhden kuukauden rangaistukseen tapahtuneesta. 

Edellä kerrottu tapahtuma olisi ollut vältettävissä, mikäli huumauksen uhriksi joutunut pariskunta olisi ymmärtänyt, ettei kahden muslimimiehen asunnolle kannata lähteä missään tilanteessa. Ei siksi, etteivätkö nämä voisi olla aivan kunnollisia miehiä, vaan siksi, että muslimimiehistä huomattavan suuri osa syyllistyy nähdyn kaltaisiin rikoksiin. Ja siitä syystä heihin liittyvä riski on suuri.

Siten kysymys kuuluu, että pitäisikö vastuuttomille suomalaispoliitikoille ja -medioille asettaa jonkinlainen vastuu edellä kuvatun kaltaisista tapahtumista. Vai hyväksymme sen, että nykyinen poliittiseen korrektiuteen perustuva tiedonsalailukäytäntö tuottaa enemmän tai vähemmän tasaisin välein kantasuomalaisia uhreja? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tynkkysen tuomiosta tosiasioiden perusteella
Huolestunut ministeri ja älyllinen epärehellisyys
Löytyykö vastuunkantajaa?

Planican MM-hiihtojen kisaennakko

Tämän ja ensi viikon aikana käydään pohjoismaisten hiihtolajien maailmanmestaruuskilpailut Slovenian Planicassa. Aiempien arvokisavuosien tapaan kirjaan niihin liittyen omat arvaukseni suomalaisten maastohiihtäjien menestyksestä näissä karkeloissa. Tällä kertaa käyn hiihtäjät läpi yksi kerrallaan siinä järjestyksessä kuin hiihtoliitto on listannut heidät nettisivullaan. 

Jasmi Joensuu hiihtänee henkilökohtaisista kilpailuista ainoastaan tämän matkan. Kauden näyttöjen perusteella voitaneen odottaa pääsyä välieriin, mutta se vaatii hiihtäjältä sitä, että hän onnistuu valitsemaan itselleen helpohkon puolivälierän. Mikäli nuoren naisen kuntokäyrä lähtee nousuun, voi sitä kautta olla mahdollisuuksia jopa finaaliin, jossa ei kuitenkaan voida odottaa kuin jäännössijoitusta.

Anne Kyllönen on kauden mittaan hiihdellyt vaihtelevasti. Hän on varmasti mukana ainakin skiatlonissa eli yhdistelmähiihdossa eli naisten takaa-ajossa, jossa voidaan odottaa sijoitusta kymmenennestä eteenpäin. Lisäksi Anne hiihtänee neljäntenä lenkkinä molemmat muut normaalimatkan kilpailut. 

Alle 23-vuotiaiden ylivoimainen sprinttimaailmanmestari Jasmin Kähärä pääsee samalla hiihtotavalla kokeilemaan vauhtiaan maailman parhaita vastaan. Kuntohuippu lienee kuitenkin ajoitettu - erittäin onnistuneesti - tammikuun loppuun, joten menestys Planicassa olisi suuri yllätys. Karsinnasta hän kuitenkin menee varmuudella jatkoon ja mahdollisesti myös puolivälieristä. 

Kähärä muodostanee Jasmi Joensuun kanssa Suomen joukkueen vapaalla hiihdettävään parisprinttiin, koska Krista Pärmäkoskella tai Kerttu Niskasella ei liene siihen halua. Mitaleista tämä kaksikko ei kuitenkaan taistele kuin muiden joukkueiden epäonnen kautta. 

Johanna Matintalo on yksi joukkueen selvimmistä yhden hiihtotavan hiihtäjistä. Niinpä hän osallistuu vain perinteisellä käytäviin kilpailuihin. Niistä sprintissä hänellä on jopa mitalimahdollisuus, mikäli kunnon ajoitus on osunut kohdalleen. Tästä puhuu vankkaa kieltään kolmas sija Beitostölenin sprintissä. Valitettavasti Johannan kunto on viime aikoina ollut kuitenkin hakusessa. 

Matintalo hiihtänee sprintin lisäksi myös kolmekymppisellä, josta voidaan odottaa kymmenen parhaan joukkoon sijoittumista. Lisäksi hän hiihtää naisten viestin avausosuuden totutun varmasti. 

Naisten viestin toista osuutta hiihtää lähes varmasti Kerttu Niskanen, mutta vapaan osuuksissa on epävarmuutta. Itse laittaisin kolmanneksi hiihtäjäksi Eveliina Piipon ja ankkuriksi Krista Pärmäkosken. Vaihtoehtoisesti Pärmäkoski voisi hiihtää kolmannen osuuden ja Jasmi(n)-parivaljakosta sprintissä paremmin sijoittunut ankkuriosuuden. Niin tai näin, joukkue taistelee mitaleista. 

Viestin lisäksi Kerttu hiihtää varmuudella naisten pitkän matkan ja tavoittelee siltä kultamitalia. Jopa hopea saattaisi tuntua hiihtäjästä pettymykseltä, vaikka meidän penkkiurheilijoiden tulee toki iloita mistä tahansa mitalista. Kerttu lienee lähtöviivalla myös yhdistelmähiihdossa ja vapaan kympillä. Niiltä voimme odottaa kovaa taistelua kärkijoukoissa, mutta mitali olisi iloinen yllätys etenkin vapaan kilpailusta. 

Eveliina Piippo on Johanna Matintalon tapaan yhden hiihtotavan urheilija - tosin vapaan sellainen. Niinpä hänen päämatkansa kisoissa on kympin kilpailu, jossa sijoittuminen kymmenen parhaan joukkoon olisi odotusten mukainen. Eveliinan nopeus ei riitä parisprinttiin, mutta - kuten todettu - viestissä hän saattaa hyvinkin hiihtää kolmannen osuuden. Lisäksi hän hiihtänee yhdistelmähiihdon ilman menestyspaineita.

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä hiihtäjänä hiihtoliitto on ilmoittanut kisaan Krista Pärmäkosken. Hän on ollut jo nuoresta iästään asti kestomenestyjä, mutta kultamitali on jäänyt saamatta. Mitalia voidaan siten odottaa kaikilta pitkiltä matkoilta. Siksi suosittelen tässä Kristalle, ettei hiihtäisi kuin niitä matkoja, joissa hänellä on mitalimahdollisuus. 

Se tarkoittaa ennen kaikkea kympin perinteistä ja yhdistelmähiihtoa. Niissä molemmissa voittokaan ei ole mahdottomuus. Lisäksi Pärmäkosken luisteluhiihtokin on kuntohuipussa niin tehokasta, ettei mitali ole pois suljettu myöskään päätösmatkalla eli vapaan kolmekymppisellä. Omia mitalimahdollisuuksiaan Pärmäkoski voi heikentää osallistumalla sprinttiin tai parisprinttiin, joista ainakin ensimmäiseen joukkueen johto haluaisi hänet mitä todennäköisimmin nimetä.

Miehistä Ville Ahosen suoritukset ovat vaihdelleet kauden mittaan loistavista onnettomaan taaperrukseen. Lähtökohtaisesti hän hiihtänee siitä syystä vain sprintin. Toki menestys siinä voi avata myös muita perinteisen hiihdon kilpailuja ja viestin osuuksia. 

Nuorten maailmanmestari ja monikertainen mitalisti Niko Anttola "on joukkueen kuopus ja Suomen viestijoukkueen varamies. Siis opintomatkalainen, jolle ei kannata asettaa sen kummempia tulostavoitteita." Tämä lainausmerkkeihin panemani arvio on tarkoituksella sanatarkka kopio aiemmasta pieleen menneestä ennakostani. Jatketaan nyt kuitenkin sen verran, että Anttola hiihtänee todennäköisesti miesten vapaan kilpailun.

Latujen akuankka eli Ristomatti Hakola on ollut Suomen viestijoukkueen luotettava avausosuuden hiihtäjä. Pitkään jatkuneiden ongelmien jälkeen miehen iskukyky on täydellinen arvoitus, enkä usko hänen hiihtävän muuta matkaa kuin sprintin ja senkin huonolla menestyksellä. Jos näin käy, on Hakola korvattava viestijoukkueen aloitusosuudella Remi Lindholmilla tai - mikäli Lindholm joutuu ankkuriksi (katso jäljempänä) - Arsi Ruuskasella.  

Perttu Hyvärisellä on takanaan uransa paras maailmancup-kausi. Se enteilee hyvää miehelle, joka on aiemmin onnistunut nostamaan kuntoansa selvästi ylöspäin arvokisoihin. Niinpä teen villin veikkauksen ja ehdotan kaikille normaalimatkojen kilpailuihin osallistuvalle savolaiselle yhtä tai jopa kahta mitalia. 

Henkilökohtaisten matkojen lisäksi Hyvärinen hiihtää viestin. Valitettavasti hän on aiempina vuosina epäonnistunut usein siinä roolissa, joten on syytä toivoa, ettei historia toista tässä asiassa itseään, vaan Perttu lähettää viestin ankkurin matkaan yhtä selvässä johdossa kuin hän itse pääsee jatkamaan Iivo Niskasen hiihtämän toisen osuuden jälkeen. 

Himohiihtäjä Remi Lindholm suojannee tällä kertaa peniksensä pakkaselta ja hiihtää uransa toistaiseksi parhaat arvokisat. Hiihdettäväksi tulevat kaikki normaalimatkat, joista Remille sopinee parhaiten kuninkuusmatka. Sillä hän sijoittuu yllättävän korkealle eli kymmenen parhaan joukkoon. Siitä nuoren miehen on hyvä jatkaa harjoittelua kohti tulevia kilpailuja. 

Nuorten maailmanmestari on sprinttitykki Niilo Moilanenkin. Ja nimenomaisesti perinteisellä hiihtotavalla. Maailmancupin perusteella taso on puolivälierissä, mutta kovien norjalaisten määrän jäädessä arvokisoissa maailmacupeja pienemmäksi ei finaalipaikkakaan olisi yllätys. Ja tosiasiahan on, että juuri nuorilta urheilijoilta voidaan nähdä odottamattomia tasonnostoja. Niin myös Niilolta.

Jos Moilanen on nuori, niin ei joukkueen ykkössprinttihiihtäjä Joni Mäkikään ole vielä iällä pilattu. Miehen näytöt tällä kaudella ovat ailahdelleet kovasti, mutta Joni kuuluu niihin urheilijoihin, joiden arvokisamenestys on usein ollut odotuksia parempi. Siksi veikkaan hänelle yllätysmitalia sprintistä. 

Jonin osallistuminen viestijoukkueeseen riippuu hänen vireestään. Jos se näyttää sprintissä hyvältä, hän pääsee ankkuriksi, mutta ellei, annetaan paikka Remi Lindholmille, vaikka tämän vauhti ei loppusuoralla ole lähelläkään Mäkeä. 

Suomen ykkösurheilija Iivo Niskanen lähtee Sloveniaan mielessään vain yksi asia. Se on kuninkuusmatkan kultamitali. Kunnonajoituksen mestarilta sitä voi myös odottaa, mutta
penkkiurheilijoiden on syytä muistaa, ettei voittaminen maailman parhaiden joukossa ole koskaan helppoa. 

Muista matkoista Niskanen hiihtänee viestin toisen osuuden, jolta hän tulee vaihtoon selvässä johdossa, mikäli vain pääsee matkaan lähellä kärkijoukkuetta. Yhdistelmähiihdossakin mitali saattaa olla mahdollinen, mutta se riippuu paljon siitä, kuinka Niskasen vapaan tekniikka toimii kilpailupäivänä - vaikeuksien keskellähän Iivo on nipistänyt juuri sen ylläpidosta. Samasta syystä Iivo ei osallistu kuin pakosta viidentoista vapaalle. 

Arsi Ruuskanen on mielestäni joukkueen arvaamattomin kortti. Kesällä hän pysyi Iivon mukana ja on maailmancupissa hiihtänyt kertaalleen kymmenen joukkoon, mutta aina ei ole mennyt kuin Strömsössä. Niinpä viime vuoden 23-vuotiaiden maailmanmestarilta voi odottaa mitä tahansa huippusuorituksesta lässähtämiseen. Toivotaan, että luultavasti kaikki kolme normaalimatkaa kilpailuissa hiihtävä Arsi onnistuu ja tuottaa iloa meille hiihtofaneille.

Edellä mainittujen lisäksi Planicaan lähtee sprinttimies Lauri Vuorinen. Hän on tänä vuonna osoittanut mainiota taktista osaamista, mutta henkilökohtaiset ominaisuudet eivät taida riittää välieräpaikkaa korkeammalle. 

Parisprinttiin Lauri osallistuu todennäköisesti Joni Mäen parina. Nähtäväksi jää kuinka korkealle parivaljakko itsensä nostaa. Eli mitalikaan ei ehkä ole mahdottomuus, mutta todennäköisempi lopputulema lienee pistesija.

Näin on jokainen urheilija sekä viesti käyty läpi. Lopputuloksena voidaan laskea, että Suomella on jonkinlainen mahdollisuus peräti 12-14 mitaliin. On kuitenkin tunnustettava, että tällä kertaa tuli oltua yltiöoptimistinen, joten veikkaan onnistumisosuuden jäävän kolmannekseen. Siten veikkaukseni Suomen mitalimäärästä on 4-5 mitalia, joista yksi on kultainen. 

 

Tätä kirjoittaessani kiinnitin huomiota siihen, kuinka paljon Suomen joukkueessa on nuorten sarjojen maailmanmestareita. Edellä mainittujen nuorten lisäksi sellaisia ovat olleet Iivo ja Kerttu Niskanen sekä Krista Pärmäkoski. Siten juuri nyt on helppo todeta, että suomalaisella hiihdolla näyttäisi olevan edessään kultaiset vuodet.  

  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pekingin kisaennakko
Oberstdorfin kisaennakko
Seefeldin MM-hiihdot: kisaennakko

Ympäristöjärjestöille veto-oikeus?

Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on tietenkin tärkeä asia myös Suomessa. Ja siksi maassamme on suojeltuja metsiä kaikkiaan 2,9 miljoonaa hehtaaria, josta metsämaata 1,7 miljoonaa hehtaaria, eli 12,6 prosenttia koko metsä- ja kitumaan alasta ja 8,2 prosenttia metsämaan alasta. Lisäksi suojelun ulkopuolelle jääneissä metsissä tehdään monimuotoisuuden suojelun nimissä monenlaisia toimenpiteitä kuten riistatiheikköjen ja säästöpuiden jättämistä pystyyn. 

Näihin tosiasioiden valossa on Kolarin Aalistunturin talousmetsissä käynnissä peräti erikoinen mielenosoitus, jossa luonnonsuojeluaktivistit ovat valmiita aiheuttamaan Metsähallitukselle eli valtiolle mittavia taloudellisia tappioita ja jopa vastustamaan virkavaltaa mitä mielikuvituksellisimmin keinoin. Kysymys kuuluu, että miksi näin kovia toimia tehdään metsässä, joka on ollut jo pitkään talouskäytössä eikä sisällä juuri lainkaan poikkeuksellisia luontoarvoja. Selitys on yksinkertainen. 

Kyse ei nimittäin ole itse Aalistunturin metsistä vaan luonnonsuojelujärjestöjen uudenlaisesta strategiasta asiansa ajamiseen. Aktivistit nimittäin yrittävät keskeyttää laillisia hakkuita vedoten siihen, että kyseisestä alueesta on tehty suojeluesitys, joka läpi mennessään johtaisi ennakkotapaukseen.

 

Ja ennakkotapaus puolestaan tarkoittaisi sitä, että suojelijat voisivat jatkossa keskeyttää lailliset hakkuut aina niin halutessaan tekemällä kyseisestä alueesta yksinkertaisesti suojeluesityksen ympäristöministeriölle. Toisin sanoen suojelijat haluavat saada veto-oikeuden metsätalouden toimenpiteisiin - mukaan luettuna yksityiset omistukset. 

Keino ei liene keksitty sattumalta. Vastaavaa menetelmää on käytetty aiemmin menestyksellä petoeläinten metsästyksen keskeyttämiseksi. Niinpä karhujen metsästystä on onnistuttu vaikeuttamaan kuluneenakin vuonna oleellisesti ja onpa jopa vaarannettu haitallisena vieraslajina pidetyn koirasuden poistaminen luontomme eläimistöstä. 

Aalistunturilla on nähdäkseni osin kyse myös siitä, että luonnonsuojelijat voivat luottaa siihen, ettei nykyinen hallitus ryhdy toimimaan aktiivisesti varmistaakseen lainmukaisten hakkuiden toteuttamisen. Ja että he arvelevat - todennäköisesti aivan oikein - etteivät saa vaalien jälkeen tuekseen omien totalitaristisluonteisten aatteidensa suhteen yhtä myönteistä hallitusta. Eivätkä saa sellaista koko nähtävissä olevassa tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ympäristöahdistus estää elokapinallista erottamasta faktaa fiktiosta
Vihreää liharuokaa
Ympäristöväki asettaa monimuotoisuuden suojelun ilmastonmuutoksen torjunnan edelle

225 miljoonan dollarin sekasikiö

Ihmiset ovat aikojen kuluessa hävittäneet monia eläinlajeja ottaessaan uusia maita asuttavakseen. Yksi sellainen oli Mauritiuksella aikoinaan elänyt drontti eli mauritiuksendodo.

Lintu muistutti ulkonäöltään hieman kalkkunaa, kasvoi noin metrin mittaiseksi ja painoi yli 20 kiloa. Siivekkään ruumiinmuoto oli pyöreähkö ja koukkukärkinen nokka huomattavan suuri, mikä teki sen ulkonäöstä ainakin omasta mielestäni suorastaan huvittavan. 

Viime viikon Nature-lehdessä kerrottiin, että teksasilainen bioteknologiayhtiö aikoo palauttaa drontin takaisin elävien lajien joukkoon. Sitä ja parin muun lajin palauttamista varten se on saanut 225 miljoonan dollarin rahoituksen yksityisiltä rahoittajilta, joukossa mm. perijätär Paris Hilton. 

Tehtävä ei ole triviaali, sillä kaikkea tähän tavoitteeseen pääsemiseksi tarvittavia bioteknisiä työkaluja ei vielä ole edes olemassa. Siksi maaliin pääsemiseksi tarvitaan huomattavaa geenisaksiteknologian tehostamista, kantasolumenetelmien kehittämistä ja eläinten kasvatuksen parantamista. Toisin sanoen tavoitteen saavuttaminen on kaikkea muuta kuin varmaa. 

Käytännössä yritys ei aio palauttaa dronttia vaan aikoo muuttaa sen lähimmän nykyään elävän sukulaisen - hartiahuivikyyhkyn - sukupuuttoon hävinneen lajin kaltaiseksi. Siihen se tarvitsee tämän kyyhkysen sukusoluja tuottavia soluja, joiden DNA:ta se aikoo muokata geenisaksien avulla samanlaiseksi kuin drontilla. Näin voitaisiin synnyttää lintujen kimeerejä eli sekasikiöitä, joissa olisi molempien lajien ominaisuuksia. 

Mutta vain, mikäli saksilla muokkaaminen osataan tehdä niihin geeneihin, jotka määrittävät sen, miten drontti poikkeaa nykyisin elävästä sukulaisestaan. Tämä ei ole helppo tehtävä, koska lintujen evolutiiviset linjat ovat eronneet jo 30 tai jopa 50 miljoonaa vuotta sitten (eli viisi tai jopa kymmenen kertaa aiemmin kuin ihmisen sukulinja erosi simpanssin esi-isistä). Tämä tarkoittaa, että niiden genomien sekvenssit ovat yksityiskohdiltaan varsin erilaisia, jolloin oleellisia muutoksia ei voida tunnistaa pelkästään genomin osien erilaisuuden perusteella. 

Tämän lisäksi on muistettava, että dodo oli iso lintu, kun taas hartiahuivikyyhkynen on... tuota... jonkin verran tavallista pulua suurempi. Siten sekasikiön muokatut - sukusoluja tuottavat - solut olisi saatava jonkin suuren linnun elimistöön siten, että ne saattaisivat hedelmöittyä ja kehittyä siellä. Eikä tällaista biotekniikkaa ole vielä edes olemassa. 

Voidaankin kysyä, että miksi tämä kaikki tehdään. Selityksiä on monta. 

Paris Hiltonista on ehkä kiehtovaa ajatella näkevänsä oikean drontin - onhan se niin hassun näköinen lintu. Luonnon köyhtymisestä kiinnostunut taas saattaa motivoitua siitä, ettei sukupuuttoon katoaminen olisi ehkä sittenkään lopullista. Ja tutkijaa itseään kiinnostaa luultavasti sekä uusien tutkimusmenetelmien kehittäminen että ajatus historiankirjoihin jäämisestä. Sekä tietenkin uteliaisuus siitä, mitä kaikkea on mahdollista tehdä. 

Tosin hassua lintua kaipaava rahoittaja saattaa pettyä, jos sekasikiödrontti ei lopulta olekaan kovin paljon entisaikojen drontin näköinen. Ja sukupuuton lopullisuuden poistamisesta kiinnostunut masentua siitä, ellei lopputulos pystykään elämään vapaana nykymaailman muuttuneissa olosuhteissa. 

Ja toki tutkijakin saattaa harmitella sitä, ellei drontin tekeminen lopulta onnistu lainkaan. Mutta toki 225 miljoonalla dollarilla syntyy varmasti suuria loikkia edellä mainittujen menetelmien kehittämisessä. Ja nehän jo sellaisenaan edistävät tieteellistä tutkimusta lukemattomilla muilla aloilla kuin dronttien eläväksi palauttamisen taiteessa. 

Siksi drontin palauttamistutkimus voi parhaimmillaan osoittautua yhtä hyödylliseksi kuin puolen vuosisadan takaiset kuulennot. Vaikka itse tavoitteen saavuttamisesta ei koituisikaan juuri minkäänlaista konkreettista hyötyä, voitaisiin sitä julkisuudessa pitää suurena askeleena ihmiskunnalle. Ja jo nyt on arvattavissa, että matkalla syntyneistä sivutuotteista koituu joka tapauksessa huomattavasti itse päätarkoitusta merkittävämpiä sovelluksia esimerkiksi lääketieteen tai eläinjalostuksen käytettäväksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nämä uutiset olisivat hauskoja, elleivät ne olisi totta
Negatiiviset luontouutiset pönkittävät punavihreää kuplaa
Evolutiivinen innovaatio johti tuhoon

Etelämannerta ympäröivä jääpeite on pienin 44 vuoteen - entä sitten?

Huomasin Verkkouutisissa pienen jutun Antarktiksen jääpeitteen ennätyksellisestä sulamisesta. Sen mukaan mannerta ympäröivä merijääpeite on sulanut ennätyspieneksi ja "vähentynyt merkittävästi 2010-luvulta alkaen".

Myös Iltalehti julkaisi muutama päivä sitten jutun, jonka otsikossa kerrottiin, että "Etelämannerta ympäröivä merijää on sulanut ennätyksellisen nopeasti". Jutussa saksalainen professori arveli, että "merijään nopea väheneminen viimeisen kuuden vuoden aikana on melko huomattavaa, sillä jääpeite ei muuttunut juuri lainkaan sitä edeltäneiden 35 vuoden aikana".

Antarktiksen merijäätä ei ole aiemmin pidetty kovinkaan merkittävänä ilmaston lämpenemisen indikaattorina (toisin kuin pohjoista merijäätä, jota minäkin olen seuraillut). Siksi kiinnostuin katsomaan, kuinka tuoreet mediatiedot suhtautuvat NSIDC:n julkaisemaan merijään laajuus- ja pinta-alatietoon.

Käytin tuota tietoa hyväkseni siten, että piirsin merijään laajuudesta ja pinta-alasta vuosien 1979-2023 tammikuiden tilastojen perusteella seuraavan kuvan. 

Kuvasta nähdään, että pinta-ala ja laajuus seuraavat toisiaan varsin tarkasti, kuten olettaa saattaa. Siitä saattaa nähdä myös sen, että jään laajuus on saavuttanut huippunsa vuonna 2015 ja pinta-ala vuonna 2014. Sitä ennen tilastoa luonnehtii vuosittaisen vaihtelun lisääntyminen ajan myötä. 

Lisäksi kuviosta saattaa nähdä, että vuosien 2014-2015 jälkeen jää on sulanut nopeasti saavuttaen miniminsä kuluvana vuonna. Ja kun tarkastellaan tuoreinta päivätietoa voidaan nähdä, että sen minimilaajuus on jo nyt pienempi kuin koskaan aiemmin 44 vuotisessa mittaushistoriassa. 

Jos palaan nyt tuohon uutisointiin, niin voidaan todeta, että Verkkouutisten väite jään vähentymisestä merkittävästi 2010-luvulta alkaen pitää sinänsä paikkansa. Tosin uutisessa olisi voinut mainita, että sitä ennen eli vuosikymmenen puolivälissä se oli kasvanut mittaushistoriansa suurimmaksi - näin olisi voinut välttyä siltä mielikuvalta, että Kokoomuksen verkkolehden uutisoinnissa olisi harrastettu ns. kirsikanpoimintaa. 

Myös Iltalehden välittämän saksalaisprofessorin väite jään nopeasta sulamisesta voidaan todeta paikkansa pitäväksi. Sen sijaan sen jatko-osa Antarktisen merijään muuttumattomuudesta nyt nähtyä nopeaa sulamista aiemmin voidaan hylätä ilmiselvästi virheellisenä. 

* * *

Minusta on kaiken kaikkiaan ikävää, että ilmastoon liittyvistä tilastoista uutisoidaan usein harhaanjohtavasti, kuten tässäkin käsittelemissäni tapauksissa. Ja erityisen ikävää se on silloin, kun siihen syyllistyvät tutkijat, joiden tehtävänä on tuottaa tieteellistä tietoa sekä välittää sitä mahdollisimman totuudenmukaisena päätöksenteon tueksi.

Jäätilastojen suhteen en kuitenkaan ole havainnut samanlaista datan manipulointia kuin maanpinnan lämpötilojen mittaamisessa. Raportoin niistä paljonkin tämän blogin alkuvuosina (esimerkki, toinen ja kolmas), kunnes maanpinnan mittaustilastojen epäluotettavuudesta järkyttyneenä siirryin seuraamaan lähinnä ilmastomallien ennustaman pohjoisen napajään sulamisen etenemistä. 

Sen suhteen todettakoon, että viimeksi asiasta kirjoittaessani olin ilmastomallien ennusteiden puolesta toiveikas ja kysyin: "venyykö viime viikkojen ilmastomallien mukainen arktisen merijään pienenemistrendi kuukausiksi tai jopa vuosiksi?" 

Vastaus kysymykseeni näyttäisi olevan varovaisen kielteinen, sillä tuoreimman päivittäisen mittaustiedon perusteella pohjoisen napajään laajuus näyttäisi olevan lievässä kasvussa suhteessa aiempien vuosien samaan ajankohtaan ja juuri tällä hetkellä mittaushistorian neljänneksi pienin - käytyään tammikuussa ja helmikuun alussa toiseksi pienimpänä. Muutokset eivät kuitenkaan ole kovin suuria, ja tilanne voi siksi vielä muuttua - nopeastikin - joten jatkan seurantaa tulevina päivinä, viikkoina kuukausina ja vuosina.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kanadan rajut metsäpalot ovatkin tavanomaisia
Valaistusta suomalaiseen uutispimentoon
Länsi-Antarktiksen jääkentät yllättivät tutkijat

Kouluongelmien taustalla ovat juurisyyt, joita kukaan ei uskalla edes mainita

Tämän aamun Helsingin sanomissa oli useampi niin sanottuun koulushoppailuun liittyvä artikkeli. Oleellisin niistä oli anonyymin mielipidekirjoittajan viesti, jossa tehtiin ehdotus radikaalista muutoksesta lasten kouluihin jakamiseen. 

Sen mukaan "isompien koulupiirien perustaminen ja lasten jakaminen kouluihin tasaisemmin sosioekonomisen taustan perusteella on välttämätöntä ja vaatii päättäjiltä rohkeutta". Toisin sanoen maahanmuuttajalapset jaettaisiin tasaisemmin eri koulujen välille. 

Ehdotuksesta voisi todeta, että siinä on kyse maahanmuuttopolitiikan seurauksena syntyneen ongelman jakamisesta tasaisesti kaikille. Näin koulujen väliset erot tasoittuisivat ja ongelmat jäisivät pienemmiksi kuin niissä kouluissa, joissa ne ovat jo karanneet käsistä.

On myös ehkä mahdollista, ettei kouluihin syntyisi ainakaan ihan heti nykyisen kaltaisia ongelmia, koska opettajat pystyisivät ainakin aluksi hallitsemaan nykyisiä ongelmakouluja paremmin suhteellisesti pienempää opetuksellisesti ja kasvatuksellisesti haastavaa oppilasainesta.

En kuitenkaan olisi tästä aivan varma, sillä Helsingin koululaisista jo joka neljäs oli vieraskielinen. Toki heistä kaikki eivät ole ongelmallisia kouluympäristössä, mutta toisaalta kaupungin väestöstä eniten jälkeläisiä saavat väestöryhmät ovat nimenomaan niitä, jotka tarjoavat suurimmat haasteen. 

Siten esitetty ratkaisumalli ei yksinään toisi kouluihin pysyvää työ- ja oppimisrauhaa ilman, että puututaan niihin syihin, jotka tekevät tietyistä väestöryhmistä ongelmallisia. Tässä yhteydessä olisi hyvä myös ymmärtää, ettei  kouluongelmien syynä ole lapsen tai nuoren äidinkieli vaikka koulujen ongelmista puhutaankin termillä S2-kieliset. Jos näin olisi, eivät virolais- tai venäläistaustaiset oppilaat pärjäisi suomalaiskoulussa selvästi paremmin kuin vaikkapa somalitaustaiset nuoret. 

Siten syy suorastaan romahtamalla laskevien oppimistulosten taustalla on jokin muu seikka. Eikä Suomessa näköjään pystytä edes keskustelemaan siitä ilman, että jo pelkästään kouluongelmien juurisyyn - tiettyjen väestöryhmien kulttuurin, arvojen ja kasvatusperiaatteiden - haitallisuuden mainitseminen nostaa vastalauseiden myrskyn suuressa osassa poliittisia päättäjiä. 

Nähtävästi onkin niin, ettei suomalaispoliitikoilla ole halua tai rohkeutta lähteä etsimään koulujen ongelmiin todellisia ratkaisuja. Ja siksi saamme huomata jopa lastensa tulevaisuudesta huolissaan olevien - mutta "poliittisen oikeaoppineisuuden" omaksuneiden - vanhempienkin ehdottavan vain ratkaisumalleja, jotka eivät pitkän päälle ole kestäviä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pesäpallomailalla hampaisiin
Raha ratkaisee
Suomen koulutus Chilen ja Turkin tasolla, mutta miksi?

Tosiasioiden muistelu satuttaa

Ilta-Sanomat: "Kansanedustajan outo kysymys sai eduskunnan pyörittelemään päätään – ´Pohjanoteeraus´". Helsingin sanomat: "Oppositio haastoi oppositiota kyselytunnilla: ´Rimanalitus´, moitti Orpo".

Edelle kopioimani Erkkomedian otsikot osoittavat, että kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps) on osunut ja kohde uponnut. Tarkoitan tällä sekä kokoomuslaisia että sanomatalolaisia. Otsikoilla nimittäin viitataan vain tosiasioita esille tuoneeseen kysymykseen, joka kuului seuraavasti. 

"Kaikki kuuntelijat ja katselijat varmasti tietävät millainen on ollut perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen linja, mutta nyt vaalien alla kokoomus esittää jälleen kovaa poikaa. Mutta muistakaa, Aleksander Stubb, heidän entinen puheenjohtajansa mainitsi, että Ruotsi on yksi turvallisimmista maista koko maailmassa."

"Silloin sisäministerinä toiminut kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi, että turvapaikanhakijoiden motiivien arvostelu on rasismia. Silloin puhuttiin arvopohjasta, emmekä mekään mahtuneet heidän kanssaan samaan hallitukseen. Arvoisa hallitus näettekö tekin tämän kokoomuksen vaalibluffin läpi?"

Täytyy tosin huomauttaa, että Junnilan kysymys meni ilmeisesti myös pääministerin ihon alle, koska tämä arveli, että "ehkä tämänkaltaiset kysymykset tai debatit kuuluvat johonkin muuhun foorumiin kuin hallituksen kyselytunnille". Hyvä kuitenkin, että hänen mukaansa "huoli jengiytymisestä, rikollisuuden kasvusta, meidän lasten ja nuorten pahoinvoinnista...on kuitenkin tässä salissa yhteinen".

Nähtäväksi siis jää, millaisin keinoin Suomen seuraava hallitus lähtee tätä huolenaihetta purkamaan. Ainakin sopii toivoa, että lähes täydellä varmuudella siihen osallistuva Kokoomus muistaa Junnilan esille tuomat johtohenkilöidensä kaksi pahimman luokan kömmähdystä ja ottaa maahanmuuton ongelmat lopultakin tosissaan. 

Ainakin tunnettu kansanviisaus antaisi ymmärtää, että näin olisi käymässä. Onhan Suomessa tapana sanoa, että "kolmas kerta toden sanoo". Vaikka toisaalta samaisella kansalla on kyllä päinvastainenkin viisaus: "ei kahta ilman kolmatta".

* * *

Myös nykyisen hallituksen ministeri Mika Lintilä (kepu) on joutunut selittelemään kovasti WhatsApp-tililtään lähetettyä viestiä. Hänen mukaansa sen on saattanut sosiaaliseen mediaan joku muu kuin tilin omistaja. 

Poliisi tutkii asiaa, mutta tässä näppäimistön äärellä minun on kuitenkin todettava, että viestiin sisältynyt meemi itsessään oli hauska ja osuva. Hehkeänä hymyilevä pääministeri Sanna Marin (sd) heiluttamassa plakaattia, jossa lukee "iloa valoa ja Olavia" vieressään Matias Mäkynen (sd) käsissään kirjoitus "vieraissa käynti kulukorvauksiin".

Arvoisa lukijani tietänee itsekin mihin tosiasioihin meemin muokatut tekstin viittaavat, joten ei tästä asiasta tällä kertaa sen enempää. Noin yleisesti voinemme kuitenkin panna merkille, että vanhojen törttöilyjen muistelu näyttäisi sattuvan niin Kokoomuksessa kuin Sosialidemokraateissakin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Politiikan ensimmäinen uhri
Uutta tietoa faktantarkastajille
Petteri Orpo: kannattaisi katsoa peiliin

Toivottavasti Milan Jaffin pahoinpitely motivoi häntä

Kyseenalaista kuuluisuutta saanut ja nyttemmin vankilaan joutunut Milan Jaff joutui MTV3:n mukaan pahoinpitelyn uhriksi. Työ oli jutun mukaan Jaffin jengin kanssa kilpailevan rikollisporukan tilaama. 

On tietenkin lähtökohtaisesti ikävää, ettei rikollisilla ole turvallista olla suomalaisessa vankilassa. Ovathan sinne joutuneet ihmiset yhteiskunnan vastuulla. 

Ei kuitenkaan niin pahaa, ettei jotain hyvää. Ehkäpä vankilassa - ja jo aiemmin tutkintavankeudessa - tapahtunut pahoinpitely motivoi Jaffia pysymään poissa Suomesta sen jälkeen, kun hän aikanaan vapautuu vankilasta ja tulee toivottavasti karkotetuksi esi-isiensä maille. 

Jos ja kun näin tapahtuu, niin ainakaan minä en jää häntä kaipaamaan. Mieshän tuli maahamme kuusi vuotta sitten hakemaan turvaa - jota hänelle annettiin - ja ryhtyi sen jälkeen kylvämään turvattomuutta ympärilleen. 

Erityisesti Jaffin edesottamuksista ovat kärsineet ne kehitysmaista tulleet turvapaikanhakijat, jotka ovat pyrkineet sopeutumaan rakentavaksi osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Näin siksi, että Milan Jaff ja hänen kaltaisensa ovat toimillaan aiheuttaneet sen, että myös heihin suhtaudutaan ennakkoluuloisesti.

Siksi Jaffin karkottaminen olisi etu niin kantasuomalaisille kuin maamme maahanmuuttajaväestöllekin. Tosin iso vahinko on jo ehtinyt tapahtua, eikä Jaff ole lajissaan mitenkään ainoa, vaan hänen viiteryhmäänsä kuuluu aivan liian monia, joiden nettovaikutus yhteiskuntaamme on äärimmäisen negatiivinen.

Ja siksi meidän suomalaisten tulee jatkossa harkita entistä tarkemmin kenelle maamme myöntää turvapaikan ja kenelle ei. Ja erityisesti olla valmis korjaamaan Jaffin kaltaiset virheelliset turvapaikkaratkaisut maasta karkotuksella merkittävästi nykyistä herkemmällä otteella. 

Lähtökohtaisestihan pitäisi olla selvää, ettei ihminen, joka syyllistyy turvapaikassaan vakavaan rikollisuuteen, tarvitse itse sellaista. Ja joutaa siksi tulla palautetuksi esi-isiensä maille.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Turun hovioikeus siunasi Miljan Jaffin rikoksen
Maahanmuuttajajengien väkivalta ei loppunut Milan Jaffin tuomioon
Uskomaton ja iljettävä saaga jatkuu, vaikka valopilkkujakin on

Ruotsalaispoliisi heräsi merkillisen myöhään

Ruotsalainen poliisipäällikkö varoitti eilen suomalaisia maahanmuuttajarikollisuudesta. Asiasta kertoneen Ylen uutisen mukaan hän näki Ruotsia uhkaavan vaaran "jo kymmenen vuotta sitten".

Sinänsä outoa, sillä jopa minä, suomalainen, olen nähnyt Ruotsin tilanteen vaarallisuuden jo vuonna 2010 eli kolmetoista vuotta sitten - enkä suinkaan ollut ensimmäinen. Kirjoitin nimittäin silloin otsikolla "Onko Pohjoismaiden muutos käsillä nyt?" seuraavasti: "omasta mielestäni ehkä kaikista merkittävin uutinen oli kuitenkin se, että paljon maahanmuuttajia sisältävillä alueilla vanhemmat eivät uskalla antaa lastensa todistaa rikollisia vastaan. Uutinen yhdistyy mielessäni Italian mafiaan ja osoittaa ruotsalaisen oikeusvaltion olevan vakavassa kriisissä."

Sekä esitin kysymyksen siitä, että "onko 110 000 islamilaista henkilöä sellainen lukumäärä, jonka seurauksena pohjoismainen yhteiskunta muuttuu vääjäämättä, syvällisesti ja kokonaisuudessaan? Ja mikäli vastaus on kyllä, onko tällainen muutos toivottava?"

Samassa blogimerkinnässä toivoin näitä "kysymyksiä analysoitavan avoimesti, julkisesti, tosiasioihin tukeutuen sekä epärealistista haihattelua ja älyllistä epärehellisyyttä välttäen. Samalla toivoisin näin saatuja johtopäätöksiä sovellettavan suomalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan."

Tosiasia on, ettei toiveeni ole toteutunut vielä nytkään, vuonna 2023, vaikka myös Suomessa asuu jo pitkälle yli 110 000 islamilaista henkilöä ja suuriin kaupunkeihin on syntynyt maahanmuuttajavetoisia rikollisjengejä. Asiasta ainoana poliittisena liikkeenä puhuneita Perussuomalaisia pidetään edelleen suuressa osassa poliittista kenttäämme rasistisena puolueena ja kelvottomana hallituskumppanina. Eikä heille ole satanut tunnustusta pitkänäköisyydestä sen enempää muissakaan puolueissa tai edes suomalaisessa valtamediassa. 

Siksi eilistä ruotsalaispoliisin kommenttia ei saisi ohittaa, vaan sen tulisi herättää kaikki suomalaiset. Hänen mukaansahan maahanmuuttajajengeihin on puututtava "varhain ja vahvasti". Eikä ongelma poistu itsestään, eikä pysy erillään muusta yhteiskunnasta.

Siksi on syytä noudattaa ruotsalaispoliisin neuvoa: "suunnatkaa toimia heti ja hajottakaa ongelmaryhmät. Puuttukaa varhain perheisiin, joista jengiläiset tulevat ja tehkää heti selväksi, että tällaisia rinnakkaisyhteiskuntia tai jengejä ei hyväksytä. Tämä on tärkeää!"

On siis puututtava näihin ryhmiin kuuluvien ihmisten yksityiselämään. On pakotettava heidät luopumaan ongelmia aiheuttavista oman kulttuurinsa piirteistä alkaen naisten/tyttöjen alistamisesta ja uskonnollisten yhteisöjen yhteiskunnallisesti haitallisista opetuksista, sekä kiellettävä heiltä vapaa asumisoikeus yhteiskunnan tuella. Vakaviin rikoksiin syyllistyneet on karkotettava maasta. 

Samalla on huolehdittava siitä, että maahanmuuttajien jälkeläiset saadaan kouluissa omaksumaan opetussuunnitelmien mukaiset asiat sekä tuntemaan suomalaisen kulttuurin, jotta he myöhemmin voivat integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan työtä tekevinä kansalaisina. Maahanmuuttajien tai heidän yhteisöidensä poikkeamista länsimaisista arvoista - kuten sananvapaudesta, ihmisten tasa-arvosta, uskonnonvapaudesta tai maallisen lain kunnioittamisesta - ei pidä ohittaa missään tilanteessa.

Lisäksi on syytä ymmärtää, ettei sen enempää kantaväestön kuin maahanmuuttajienkaan tilanne parane ottamalla tänne Pohjantähden alle lisää sellaisia ihmisiä, jotka sopeutuvat heikosti suomalaiseen yhteiskuntaan, ja joiden jälkeläisistä merkittävä osa hakeutuu rikolliselle tielle. Siksi viimeisten vuosikymmenten aikana harjoitettua liberaalia turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikkaa voidaan jatkaa vasta sitten - eikä päivääkään ennen - kun tämä ongelma on saatu ratkaistuksi Suomessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oliko A-studiossa puhe pohjoiseurooppalaisen näköisestä nuorisorikollisuudesta?
Iiris Suomela on enemmän kuin huolestuttava henkilö
Onko Pohjoismaiden muutos käsillä nyt?

Pesäpallomailalla hampaisiin

Helsingin sanomat teki jutun kouluissa työskentelevien ihmisten kokemasta väkivallasta. Siinä haastateltua Lotta-nimistä opettajaa oli mm. lyöty pesäpallomailalla hampaisiin. Lisäksi hän oli saanut töissään murtuman jalkapöytäänsä, murtuneita luita käsivarteensa, joutunut korjaamaan hampaitaan useaan kertaan sekä saanut silmäänsä ruhje- ja niskaansa retkahdusvamman.

Aikamoinen kertomus. Sen luettuani ajattelin, että onneksi tutkijana ei tarvitse kärsiä moisesta ja kiitin itseäni siitä, etten aikanaan kokenut vetoa opettajan ammattiin. 

Jutun alkupuolella sanottiin, että "väkivaltaa ei voi typistää vain tietyn koulun, alueen tai ryhmän ongelmaksi". Ja että "koulujen työntekijöiden mukaan vaaratilanteita aiheuttaa usein yksittäinen oppilas. Tietyissä kouluissa ja luokissa yksittäistapaukset kasaantuvat."

Minulle, joka on yli vuosikymmenen ajan seuraillut vaihtelevasti maahanmuuttokeskustelua tämä kuulosti vähän turhankin tutulta. Onhan siellä huomattu, että ongelmat - joissa yhteinen nimittäjä on maahanmuutto - aivan liian usein mainitaan yksittäistapauksina unohtaen tuo yhteinen nimittäjä ikään kuin sitä ei olisi edes olemassa. 

Ja niin oli siis myös tänä aamuna lukemassani HS:n jutussa. Siinäkin nimittäin mainittiin myöhemmin, että "Lotan oman ryhmän oppilaista kukaan ei puhu suomea äidinkielenään. Myös oppilaiden keskinäisen kielen puuttuminen aiheuttaa turhautumista ja ärsyyntymistä, jota ratkotaan nyrkein."

Niinpä niin. Näyttää siis siltä, että myös Lotan omassa ryhmässä ovat yksittäistapaukset kasaantuneet. Ja HS:n toimittajalta on jälleen kerran unohtunut yhteinen nimittäjä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Li Andersson pesi kätensä Kaarinan kouluhelvetistä
Maahanmuuttajat terrorisoivat espoolaiskoululaisia, mutta valtamedia vaikenee
Myllypuron kielilukion tapahtumat haastavat vallitsevan doktriinin

Ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi

Helsingin sanomien muut lehdet-palstalla oli lainattu Kehitys-lehteä. Sen haastatteleman filologin mukaan suomalaiset olivat mukana sortamassa kehitysmaita. Väitteen perusteeksi annettiin myös lista esi-isiemme pahoista teoista. 

"Suomessa muun muassa innostuttiin mahdollisuudesta muuttaa Karibialle Ruotsin vuonna 1784 haltuunsa ottamalle St. Barthélemyn saarelle, jossa käytiin vilkasta orjakauppaa. Reilut sata vuotta myöhemmin kymmeniä suomalaisia lähti Leopold II:n ja Belgian Kongoon konemiehiksi jokilaivoille, jotka kuljettivat raaka-aineita Kongosta Eurooppaan. Suomalaisia työskenteli myös Kongon Katangan kuparikentillä ja osallistui Etelä-Afrikassa buurisodan taisteluihin vuosina 1899–1902.”

”Suomeenkin tuotiin kolonialistisen tuotannon hedelmiä sokerista puuvillaan, ja suomalaiset hyötyivät kolonialistisesta kaupasta. Se, että suomalaiset ovat joskus olleet sorrettuja tai altavastaajia, ei sulje pois suomalaisten osallisuutta kolonialismiin ja rasistiseen perintöön."

Toisin sanoen suomalaiset olivat lähteneet eurooppalaisten valtioiden siirtomaihin tekemään töitä, tuoneet niistä kauppatavaraa tai toimineet palkkasotilaina Afrikkaan muuttaneiden englantilaisten ja hollantilaisten välisessä sodassa. Jos joku näkee tämän kehitysmaiden moitittavaksi hyväksikäytöksi tai rasismiksi, on päästään vialla tai ainakin hänen kykynsä ymmärtää kohtuullisen yksinkertaisiakin asioita on alentunut. 

* * *

Suomen monin tavoin ankea kohtalo Ruotsin suurvallan osana päättyi sen romahdukseen Suuressa pohjan sodassa, jonka aikana - Wikipedian mukaan - "venäläiset ryöstivät suomalaisia orjiksi itselleen ja kaupattaviksi... arviolta 20 000–30 000. Heitä käytettiin peltotöissä ja palvelijoina ja myytiin muslimeille. Lapsista ja vaaleista naisista saattoi saada hyvän hinnan, poikia kastroitiin eunukeiksi. 

Suuren Pohjan sodan aikana Suomesta vietiin orjia Venäjälle suhteessa väkilukuun enemmän kuin monista Afrikan alueista Amerikkoihin...Venäläiset veivät suomalaisia väkisin Venäjälle muun muassa maaorjiksi, seksiorjiksi ja rakennustöihin. Osalta oli ensin omaiset tapettu tai kidutettu heidän nähtensä... Pietari Suuri määrännyt kansanmurhan Ruotsin armeijan heikentämiseksi."

Kuten arvoisa lukijani lienee kuullut, on suomen kielessä vanha sanonta, jonka mukaan "ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi". Niinpä ei liene kenellekään omaa historiaamme tuntevalle yllätys, että venäläiset vievät ukrainalaislapsia Venäjälle. 

Sehän on ainoastaan samaa vakaata venäläispolitiikkaa, jonka uhreiksi suomalaiset joutuivat reilut 300 vuotta sitten. Ja osoittaa, että edellä mainitsemani kotoperäinen sanontamme tavoittaa erinomaisesti venäläisyyden syvimmän olemuksen.

Tuosta venäläisyyden syvimmästä olemuksesta voi tietenkin väittää, ettei se välttämättä koskisi kaikkia venäläisiä, vaan pikemminkin venäläistä yhteiskuntaa ja sen toimintatapoja. Siksi ei ole yllättävää, että venäläismedioissa kirjoitetaan - Ilta-Sanomien mukaan - suomalaisten varautuvan nälänhätään.

Kyseessä on niin paksu vale, ettei sen luulisi menevät läpi itäisen naapurin ihmisille. Niinpä on venäläisten omaa tyhmyyttä, mikäli he ottavat todesta tämän ja muut omien medioidensa tarinat. Luulisi, että viimeistään Neuvostoliiton romahtaminen olisi osoittanut sikäläisen valtamedian epäluotettavuuden, kun tyhmimmillekin neuvostokansalaisille paljastui työläisten paratiisin ankeus suhteessa seitsemän vuosikymmentä parjattuihin länsimaihin. 

Kysymys siis kuuluukin, että kuinka suuri osa venäläisistä uskoo omiin medioihinsa? Jos nämä ihmiset ovat enemmistönä, lienee syytä jättää epäilyt vähemmälle ja uskoa rajan tälläkin puolella, ettei mainittu sanonta koske pelkästään venäläistä yhteiskuntaa, vaan kuvaa yleisellä tasolla hyvinkin tarkasti itänaapurimme väestöä. Valitettavasti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valkoisia idiootteja
Ylen kirjeenvaihtaja: jokaisen kärsimys on meidän kaikkien asia
Suomen historian kurjin aika

Uutisia sosialistien hallitsemasta Saksasta

Helsingin sanomat oli tehnyt jutun Saksan pääkaupungista Berliinistä. Sen mukaan "demari Wowereit oli Berliinin pormestarina vuosina 2001–2014. Hänen jälkeensäkin Berliiniä ovat johtaneet sosiaalidemokraatit, ensin Michael Müller ja nyt Franziska Giffey." Toisin sanoen kyseessä on vasemmiston hallitsema suurkaupunki. 

Siksi ei ole kovin yllättävää, että jutun otsikkona oli "Berliini on muuttunut ´köyhästä mutta seksikkäästä´ tilaan, jota kuvataan samoin kuin kurjimpia kehitysmaita". Tai että artikkelissa kerrottiin sekasortoisista vaaleista ja epäonnistuneesta asuntopolitiikasta sekä mainittiin jopa mellakoinnista.

Näin siksi, että yleensähän vasemmiston johtamille yhteiskunnilla on tapana ajautua monenlaisiin ongelmiin. Esimerkki löytyy hyvinkin läheltä eli Suomen vihervasemmistolaisesta hallituksesta, jonka talouspolitiikka on epäonnistunut täydellisesti. Eikä Berliini siten poikkea siitä yleissäännöstä, jonka huomattavin nykyajan edustaja on luonnonvaroiltaan uskomattoman rikas - mutta kansalleen katastrofaalinen - Venezuela.

Mutta palataan Saksaan ja Berliiniin. HS:n jutun mukaan siellä saattaa nimittäin valta vaihtua huolimatta vasemmiston natsileimoja jakelevasta vaalikampanjoinnista. 

Siksi tuleekin olemaan mielenkiintoista nähdä - sikäli kun valta vaihtuu - kääntyykö Berliinin kehityssuunta lähivuosina kohti normaalisti toimivaa eurooppalaista suurkaupunkia. Vai ryhtyykö valtaa pitkään pitänyt vasemmisto neliraajajarrutukseen säilyttääkseen oman valtakautensa epäsaavutukset. 

* * *

Kun nyt kerran tuli puhe Saksasta en malta olla mainitsematta, että maassa työtään tekevä toimittaja Pertti Rönkkö kertoi sosiaalisessa mediassa sen asukkaista vain joka kymmenennen olevan valmis puolustamaan maataan, mikäli se joutuisi hyökkäyksen kohteeksi. Ilmeisesti sikäläisten ihmisten mielestä Putinin hallinto olisi heille parempi vallanpitäjä kuin sosiaalidemokraatti Olaf Scholzin johtama nykyinen hallitus. 

Harmi sinänsä, ettei Saksa ole Venäjän naapuri, vaan siihen välille perustettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen Puola - jossa Putinin hallintoa ei kaivata päätellen maan suurista panostuksista puolustautumiseen. Näin saksalaiset eivät pääse käytännössä kokeilemaan, miltä Putinin regiimi tuntuisi saksanmaalla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilotonta tulittamista
Pari ajatusta Fortumista ja Suomen valtionvelasta
Älyllistä epärehellisyyttä

 

Takaisku amerikkalaiselle woke-kulttuurille

Amerikkalainen biologi ja syöpätutkija, David Sabatini, teki vielä pari vuotta sitten loistavaa tieteellistä uraa. Siitä vankkana todisteena toimi hänen professuurinsa yhdessä maailman johtavista yliopistoista - Massachusetts Institute of Technologyssa (MIT) - sekä Yhdysvaltain tiedeakatemian jäsenyys, jollaisen saavat vain parhaat. 

Sitten kuitenkin kävi niin, että MIT:n tutkimuksessa todettiin Sabatinin rikkoneen yliopiston seksuaalisten suhteiden politiikkaa. Tämä erosi tehtävästään, mutta kiisti syyllistyneensä seksuaaliseen häirintään sekä nosti kunnianloukkausoikeudenkäynnin.

Viime vuonna Sabatini haki työpaikkaa New Yorkin yliopistosta, mutta opiskelijoiden ja joidenkin opettajien protestoitua veti nimensä pois käsittelystä. Näytti siltä, että amerikkalainen anteeksiantamaton woke-kulttuuri oli pysyvästi tuhonnut hänen uransa. 

Tuoreessa Science-lehdessä kerrottiin kuitenkin yllättävästä käänteestä. Sen mukaan kaksi lahjoittajaa on päättänyt rahoittaa uuden laboratorion Sabatinille. Miljardööri hedge-rahastonhoitaja Bill Ackman nimittäin sanoi viime viikolla, että hänen säätiönsä - jolle Sabatini on tehnyt aiemmin palveluksia - aikoo yhdessä kumppaninsa kanssa rahoittaa Sabatinille uuden laboratorion viidellä miljoonalla dollarilla vuodessa viiden vuoden ajan. 

Ackman oli Science-lehden mukaan kertonut soittaneensa Sabatinille ja sanoneensa, että "luulemme, että on tärkeää, että palaat töihin." Tapaus on herättänyt kovaa keskustelua, jossa Sabatinin puolustajat ovat väittäneet, että biologin tapaus oli epäoikeudenmukainen ja rangaistus suhteeton. 

Hänen kriitikkonsa puolestaan ovat ilmaisseen kantanaan, että nyt annettu rahoitus nöyryyttää naisia ja muita tieteen parissa työskenteleviä, jotka joutuvat sellaisen vanhemman tutkijan ahdistelun kohteeksi, josta he ovat riippuvaisia. Nähtäväksi siis jää, kuinka tapaus etenee. 

On kuitenkin selvää, että Sabatinin tapaus on suora isku wokeltavalle amerikkalaisvasemmistolle. Sehän on onnistunut tuhoamaan monien tunnettujen tiedemiesten uran - esimerkkeinä vaikkapa kuuluisa evoluutiobiologi ja filosofi Francisco Ayala tai italialainen molekyylibiologi Pier Paolo Pandolfi. Jälkimmäisen tapauksessa ura tuhoutui hänen osoitettuaan puheilla ja sähköposteilla kiinnostuksensa ohjaamalleen tutkijatohtorille, joka tunsi niiden takia itsensä häirityksi.

Edellä mainituista Pandolfi onnistui palaamaan hetkeksi työelämään, mutta hänen työnantajansa joutui niin kovan painostuksen kohteeksi, että se päätti perua työsopimuksen. Nähtäväksi jää, kuinka Sabatinille tukensa osoittaneen Bill Ackmanin ja hänen kumppaninsa käy. Eli onnistuuko USA:n wokeltava vasemmisto painostamaan myös heidät perumaan päätöksensä rahoittaa seksuaalisen häirinnän takia pois potkitun tutkijan paluu tieteen pariin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wokeltajat harhateillä
Tunkkainen tuulahdus menneisyydestä
Oikeus antoi luvan ahdistella, mutta wokeltajat syyllistyivät shamanismiin

Poliittisen oikeaoppisuuden alttari

Helsingin sanomat julkaisi eilen pääkirjoituksen, jossa se herjasi perussuomalaisia näiden maahanmuuttopolitiikan takia. Kirjoituksen loppuun oli kirjattu väite, jonka mukaan "Perussuomalaiset kieltäytyy hyväksymästä tosiasioita".

Kyse oli luonnollisesti HS:n poliittista vasemmistoa tukevasta linjasta, joka yleensä toimii varsin hienovaraisesti. Tällä kertaa lehden toimituksessa sorruttiin kuitenkin edelle kirjaamani johtopäätöksen lisäksi vihjailemaan puolueen rasistisuudesta ja jopa äärioikeistolaisen terrorismin ruokkimisesta. 

Lehden kunniaksi on kuitenkin sanottava, että se julkaisi nopeasti Perussuomalaisten vastineen. Sen oli allekirjoittanut puolueen puheenjohtaja Riikka Purra. 

Siinä todettiin, että "Perussuomalaiset pohjaa maahanmuuttopoliittisen linjansa pilvilinnojen rakentelujen sijaan tutkimus- ja tilastotietoon". Sekä perustellaan puolueen näkemyksiä kertomalla se itsestäänselvyys, että "pysyvä nettomaahanmuuton kasvu auttaa pienentämään kestävyysvajetta vain, jos tulijoiden työllisyysaste ja tulotaso eivät poikkea suuresti kantaväestöstä", sekä toteamalla, ettei Suomessa täyty kumpikaan näistä edellytyksistä. 

Sen sijaan "meillä on OECD-maiden yksi suurimmista työllisyysaste-eroista kantaväestön ja maahanmuuttajien välillä. Tulijoiden keskimääräiset tuotannontekijätulot jäävät huomattavasti suomalaisia matalammiksi ja sosiaaliturvariippuvuus on suurempaa".

Lisäksi Purra totesi puolueensa kannattavan korkeasti koulutettujen maahanmuuttoa siinä missä muutkin puolueet, mutta ihmetteli Suomessa käytävää keskustelua, "jossa matalapalkka-aloille kohdistuva maahanmuutto nähdään myös välineenä pitää Suomen väkilukua tietyllä tasolla. Kotoutumisen ongelmat ovat suuret jo nykyisellä määrällä. Demografiset tilastolliset tosiseikat eivät ole salaliittoteoria. Ruotsista voi katsoa, mitä tällaisen maahanmuuton liiallisesta kasvattamisesta seuraa."

Tämän blogin lukijat ovat luonnollisesti perillä maahanmuuton vaikutuksista ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Eikä kehitysmaalaisten invaasion vaikutus ole jäänyt huomaamatta myöskään Suomessa, vaikka yhden ruotsalaisen maahanmuuttajajengin pääsy maahamme onnistuttiinkin pysäyttämään. 

Asian ei luulisi olevan vieras myöskään HS:n päätoimittajalle. Ja siksi en voi olla ihmettelemättä tämän tarkoitusperiä. Eihän kai tarkoituksena kuitenkaan voi olla suomalaisen yhteiskunnan talouden ja turvallisuuden tahallinen tuhoaminen uhrilahjana vihervasemmistolaisen poliittisen oikeaoppisuuden alttarille?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Will an ongoing trial open the eyes of politicians?
60 prosenttia suomalaisista pelkää katuväkivaltaa
Politiikan ensimmäinen uhri

Valkoisia idiootteja

Käytettävissä olevien tietojen mukaan Venäjä on aloittanut suurhyökkäyksen Ukrainassa ja saavuttanut jonkin verran menestystä. Nähtäväksi siis jää, onko nyt syntymässä tilanne, jossa Ukrainan puolustusta ajetaan - painitermein - jälleen siltaan. 

Viime aikojen tilanne on luonnollisesti seurausta Venäjän ponnisteluista, mutta myös länsimaiden haparoinnista Ukrainan tukemisessa. Jos maalle olisi alusta asti toimitettu sellaista aseistusta, jota ollaan nyt lähettämässä tai suunnittelemassa toimitettavaksi, ei sen siltaan joutumista tarvitsisi pohdiskella tällä hetkellä. 

Juuri tässä näemme diktatuurin voiman ja demokratian heikkouden. Ensin mainittu pystyy toimimaan nopeasti ja määrätietoisesti johtajansa käskystä. Jälkimmäinen puolestaan joutuu hakemaan poliittista konsensusta erimielisten puolueiden kesken sekä varmistamaan hajanaisen kansansa luottamuksen. 

Käykö siis niin, että Venäjä saa lopulta tahtomansa ja Ukraina lakkaa olemasta valtiona?

Vastaus on mitä todennäköisemmin "ei". Tämä johtuu siitä, että ihmisten ahneuteen perustuva markkinatalous on diktatuurin rajoittamaan järjestelmään nähden teknologisesti ylivoimainen, minkä seurauksena se pystyy lopulta voittamaan myös nyt käynnissä olevan sodan. 

Valitettavasti Putinin armeijan kukistuminen Ukrainassa vaatii aikaa ja uhrauksia hyökkäyksen kohteeksi joutuneelta kansalta - sekä myös itäisen diktatuurin alistamilta Venäjän kansalaisilta. Mutta lopputulos on selvä, kunhan länsimaiden yleinen mielipide säilyy Ukrainan tukena. 

Meille suomalaisille kyse on myös itseemme kohdistuvan uhan torjumisesta. Jos Venäjä saisi väkivaltaa käyttäen lopulta siirrellyksi rajojaan Euroopan sisällä, tarjoaisi se sille vaarallisen ennakkotapauksen. Ja toistuisi ennemmin tai myöhemmin - ehkäpä myös Suomen kohdalla.

Ja siksi on meidän suomalaisten etu, että pidämme omalta osaltamme huolta suurten länsimaiden pysymisestä ruodussa. Ja samalla näytämme itse esimerkkiä surkeasta taloudellisesta tilanteestamme huolimatta. 

Samalla voimme nauraa niiden ihmisten typeryydelle, joita on näkynyt valkoisiin pukeutuneena joissakin vaalitilaisuuksissa ajamassa Venäjän tavoitteita. Heillä on turvanaan vain kaukalonsa kaatavaan sikaan vertautuva järki sekä länsimaisen sananvapauden tarjoama vapaus demonstroida omaa typeryyttään. Idiootteja!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Politiikka on mahdollisuuksien taidetta myös Venäjän ja Ukrainan sodassa

Länsimaiden aseapu ja Karjalan menetys
YK:n turvallisuusneuvoston arvoton näytelmä

Yrittäminen ja yrittämisen kannusteet

Helsinkiläinen tietokirjailija, konsultti ja yrittäjä totesi mielipidekirjoituksessaan asian, joka pitää Suomea kaukana muun Pohjolan taloudellisesta kehityksestä. Se on yritysten riskinoton välttäminen tuotekehityksessä, jonka seurauksena maassamme ei useinkaan synny "ylivertaista, ennennäkemätöntä uutta" tuotetta tai palvelua, jonka voisi hinnoitella korkealla katteella.

Uusien innovaatioiden sijaan suurimmassa osassa yrityksistämme on mielipidekirjoittajan mukaan vallalla kulttuuri, jossa korostuvat leikkaaminen, trimmaaminen, kulujen karsiminen ja jopa juustohöylä. Toisin sanoen kunnianhimo jää olemassa olevien tuotteiden pienimuotoiseen kehittämiseen ja kulukuriin.

Tämän suomalaisen yrityskulttuurin voimakkuus näkyi muun muassa maamme teollisuushistorian loistavimman tähden eli Nokian luhistumisessa. Alkuun innovatiivinen yritys käpertyi noin vuosikymmenen kestäneen nousukiitonsa lopuksi olemassa olevaan tuoteportfolioonsa ja niiden tuotantokustannusten minimointiin, minkä seurauksena se oli helppo uhri uudenlaisen laitteen kehittäneelle Applelle. Traagiseksi asian teki se, että Nokialle oli jo ennen Applea tarjottu vastaavanlaista keksintöä, mutta se ei kiinnostanut.

Mielipidekirjoittaja pohdiskeli, että suomalaisyritysten toiminnan taustalla olisi ehkä pelko epäonnistumisesta, haluttomuus investoida, kunnianhimon puute, riskien hallinta tai ideoiden puute. Hän saattaa olla näissä kaikissa seikoissa oikeassa - syitähän on yhtä monta kuin on yrityksiäkin.

Itse epäilen, että yhtenä isona taustatekijänä on suomalaisen yrittäjän heikko turva verrattuna palkkatyöläisten kaikenkattavaan turvarakenteeseen. Ja sen lisäksi yrittäjän onnistumisesta mahdollisesti koituva progressiivinen verojen kasvu, joka leikkaa onnistujilta sitä suuremman osan heidän riskinottonsa palkkiosta, mitä paremmin he menestyvät.

Siksi tarjoan seuraaviin hallitusneuvotteluihin yhdeksi vakavan pohdinnan kohteeksi sitä, minkälaisilla yhteiskunnallisilla uudistuksilla voitaisiin suomalaisyritysten innovaatiotasoa nostaa nykyisestä. En väitä tietäväni tähän ongelmaan ratkaisua, mutta minusta hallitusneuvottelijoiden kannattaisi kuunnella erityisesti niitä yrityksiä ja yrittäjiä, jotka ovat onnistuneet siinä, mihin muut eivät ole edes uskaltautuneet. Ja selvittää, mitkä heidän tarjoamistaan ideoista voidaan toteuttaa siinä raunioituneessa taloustilanteessa, jonka hallitus saa korjattavakseen nykyisen Marinin kabinetin jäljiltä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nyhtökauran surullisen kohtalon opetus
Spinnova ja UPM vihreässä Suomessa
Verohelvetti hidastaa kehitystä